Tiheäjaksoinen kaksisuuntainen

https://madinfinland.org/perusongelmia/

1.2 Diagnostiikan validiteetti ja reliabiliteetti

Valitulla lähestymistavalla on loogiset seurauksensa.

Validiteetti ilmaisee sen, miten hyvin käytetty mittausmenetelmä mittaa juuri sitä ilmiön ominaisuutta, jota on tarkoituskin mitata. Nykyinen psykiatrian biologinen koulukunta painottaa tautien aivosairausluonnetta, mitä diagnostiikassa käytetty lääkärin ja potilaan subjektiiviseen tulkintaan perustuva psykologis-fenomenologinen kysymyspatteristo ei mittaa ollenkaan. Diagnostiikka elää siis aivan omaa elämäänsä, ja on erillinen maailmansa verrattuna väitettyihin “kemiallisiin epätasapainotiloihin” ja uudempiin “geneettisiin alttiusmalleihin”. Psykiatristen tautien diagnosointiin käytettävät mittaristot eivät siis mittaa sitä mitä niiden on tarkoitus mitata, joten diagnosoinnissa käytetyt mittarit ei ole valideja.

Psykiatrisessa hoidossa lähtökohtana on se, että jokaiselle psykiatrin vastaanotolle saapuvalle kaivetaan joku diagnoosi ja “diagnoosispesifi” lääkitys psykososiaalisen tuen ollessa toissijaista. Ongelmaksi tietysti muodostuu mainittu diagnostiikan epätieteellisyys sekä se, että mitään “diagnoosispesifejä lääkkeitä” ei psykiatriassa ole olemassa.

Vaikka psykoanalyyttistä psykiatriaa on syystäkin kritisoitu liiallisuuksiin menneestä analyyttisyydestä, “psykiatriset reaktiot” sekä trauman käsite ovat olleet huomattavan edistyksellisiä verrattuna nykyiseen neuropsykiatriaan. Nykyään “mielen sairauksien” katsotaan johtuvat potilaiden viallisista geeneistä tai aivoista, mikä on tietenkin omiaan passivoittamaan potilaita. Miksi yrittää kuntoutua, jos ongelma on viallisessa keskushermostossa ja ratkaisu lääkityksessä.

Anonyymi kirjoitti:

https://madinfinland.org/perusongelmia/

1.2 Diagnostiikan validiteetti ja reliabiliteetti

Valitulla lähestymistavalla on loogiset seurauksensa.

Validiteetti ilmaisee sen, miten hyvin käytetty mittausmenetelmä mittaa juuri sitä ilmiön ominaisuutta, jota on tarkoituskin mitata. Nykyinen psykiatrian biologinen koulukunta painottaa tautien aivosairausluonnetta, mitä diagnostiikassa käytetty lääkärin ja potilaan subjektiiviseen tulkintaan perustuva psykologis-fenomenologinen kysymyspatteristo ei mittaa ollenkaan. Diagnostiikka elää siis aivan omaa elämäänsä, ja on erillinen maailmansa verrattuna väitettyihin “kemiallisiin epätasapainotiloihin” ja uudempiin “geneettisiin alttiusmalleihin”. Psykiatristen tautien diagnosointiin käytettävät mittaristot eivät siis mittaa sitä mitä niiden on tarkoitus mitata, joten diagnosoinnissa käytetyt mittarit ei ole valideja.

Psykiatrisessa hoidossa lähtökohtana on se, että jokaiselle psykiatrin vastaanotolle saapuvalle kaivetaan joku diagnoosi ja “diagnoosispesifi” lääkitys psykososiaalisen tuen ollessa toissijaista. Ongelmaksi tietysti muodostuu mainittu diagnostiikan epätieteellisyys sekä se, että mitään “diagnoosispesifejä lääkkeitä” ei psykiatriassa ole olemassa.

Vaikka psykoanalyyttistä psykiatriaa on syystäkin kritisoitu liiallisuuksiin menneestä analyyttisyydestä, “psykiatriset reaktiot” sekä trauman käsite ovat olleet huomattavan edistyksellisiä verrattuna nykyiseen neuropsykiatriaan. Nykyään “mielen sairauksien” katsotaan johtuvat potilaiden viallisista geeneistä tai aivoista, mikä on tietenkin omiaan passivoittamaan potilaita. Miksi yrittää kuntoutua, jos ongelma on viallisessa keskushermostossa ja ratkaisu lääkityksessä.

Lue lisää

Alla olevassa artikkelissa on koottu hyvin DSM 5 yleisimpien diagnoosien reliabiliteetti ja sen kehitys DSM III lähtien. Toisin kuin kuvitellaan, diagnoosien luoteattavuus ei ole parantunut, korkeintaan kriteerejä on laskettu. Ykköstyypin maanisdepressiivisyys on reliabiliteetiltaan korkeimpia noista diagnooseista, joista suurin osa on käytännössä vailla minkäänlaista reliabiliteettia tai ainakin omaa erittäin heikon sellaisen. Sekin on reippaasti alle kappa-arvon 0.6, mitä on perinteisesti pidetty hyväksyttävän reliabiliteetin raja-arvona. Jokainen tieteellisen tutkimuksen peruskurssin tajuaa, että on mahdotonta hoitaa tehokkaasti yhtenäisin menetelmin häiriöluokkia, joilta puuttuu täysin validiteetti. Ihmiset eivät tiedä, mihin he viittaavat käsitteillä, joita käyttävät ja silti noita diagnooseja pidetään jopa lääketieteellisesti valideina, vaikka niiltä puuttuu ihan jo pelkästään oirepohjainen, käyttäytymistieteellinen kyselytutkimuksiin pohjautuva validiteetti.. Ja noissa tutkimuksisa käytetään äärimmäisen kokeneita ja kolutettuja kliinikoita, ja siltikään he eivät ole paljon parempia kuin simpanssit arpomaan sopivien diagnoosien joukosta sitä "oikeaa". Mitä tapahtuu, kun tuosta hyvin valikoituneesta sterotyyppisestä potilasaineistosta ja kokeneista kliinikoista tullaan todelliseen maailmaan, jossa psykiatrit vaihtuvat jatkuvasti, lääkkeiden vaikutuksia ei osata ottaa huomioon diagnoosien teossa ja jossa potitaiden ongelmien ja oireiden monimuotoisuus on suurempaa ja vaikeammin hallittavaa?

https://www.huffpost.com/entry/dsm-5-reliability-tests_b_1490857?guccounter=1&guce_referrer=aHR0cHM6Ly93d3cuZ29vZ2xlLmNvbS8&guce_referrer_sig=AQAAAGvb-sQguem7yeKQAhDmgm9BfBNWlqied5Tv7N-9BdIwf3b0ygBNXBSXf270qofTNVHJKNCrDZJ983MrD5OFbuKpm_90OTA7WuuEmNcdO6OuX-Yr6M0b229LQdl9cApt81-WtECzu_WV7YiMShsxlpd_ejy8mKTvUn7lkkx9PbOy

Mistä tiiät?

Eihän taivaskaan muutu siitä, että siellä on välillä pilviä. Eikä taivasta tarvitse korjata myrskyn jälkeen. Ajatukset ja tunteet on kuin sääilmiöitä, mutta sinä olet taivas.

Anonyymi kirjoitti:

Eihän taivaskaan muutu siitä, että siellä on välillä pilviä. Eikä taivasta tarvitse korjata myrskyn jälkeen. Ajatukset ja tunteet on kuin sääilmiöitä, mutta sinä olet taivas.

Lue lisää

Kauniisti muotoiltu. Mutta jos mieliala vaihtelee niin voimakkaasti, että siitä aiheutuu merkittävää haittaa ja kärsimystä, niin silloin sillä on merkitystä, ja sitä on paras pyrkiä lievittämään.