Syöttölässä

Näyttää pahoin että sen rolls ravintolan henkilökunta ei tunne hygienia määräyksiä tai ei välitä pätkääkään niistä.

Sekä kuinka työpaikalla annetaan työntekijän räplätä kännyköitä joka samaan aikaan tekee ruokaa asiakkaalle.
Nämä kännyt olisi syytä työnantajan toimesta edellyyttä, että ne kuuluu pukukaappeihin ja päivän päätteeksi on aikaa niiden kanssa leikkiä, Facebookata.

Kun ollaan töissä, ollaan töissä ja kännyjen aika on vapaa-ajalla.
Muutoin huomautus ja jos ei auta kenkää/monoa ahteriin.
3207
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Just noin ja monoo ahteriin jo ennakolta ja palkan alennus.

Äänestä

Kävin syömässä kyseisessä Rolls:ssa. Hyvin tuntuivat hygieniamääräyksiä noudattavan. Ruoka perus Rolls-tasoa. Söin Challenge the king -hampurilaisen. Otan saman ensikerrallakin 4:llä pihvillä. Tajuttoman hyvä, vaikka hintavan puoleinen. Palvelu erinomaista ja henkilökunta ottaa asiakkaan yksilönä. Suosittelen 5/5

Äänestä

Näyttävät pitävän luvattomia kylttejä valtatien varella. Joku työntekijä on kyhännyt S-market kyltin tienvarteen ; () ei kauppa käy ja ohi huristetaan 100- 120 km /h.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Näyttää pahoin että sen rolls ravintolan henkilökunta ei tunne hygienia määräyksiä tai ei välitä pätkääkään niistä.

Sekä kuinka työpaikalla annetaan työntekijän räplätä kännyköitä joka samaan aikaan tekee ruokaa asiakkaalle.
Nämä kännyt olisi syytä työnantajan toimesta edellyyttä, että ne kuuluu pukukaappeihin ja päivän päätteeksi on aikaa niiden kanssa leikkiä, Facebookata.

Kun ollaan töissä, ollaan töissä ja kännyjen aika on vapaa-ajalla.
Muutoin huomautus ja jos ei auta kenkää/monoa ahteriin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu