jota ”etänä” tehdään?
Mitä on tyä,
Anonyymi
27<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Kysy manneilta.
Heinännosto seipäille.
no katso kun ennen oli työn ja pääoman välinen ristiriitaa ja sosdemkom yritti ratkaista asiaa niin, että pääoma poistetaan vallankumouksella ja omistajat listitään tai jotain, sitten ne itse hajosi ja kom-osa melkein katosi
sos -osa keksi sitten keinon, aletaan suojella työläistä SAK:lla ja tehdään palkkatyö kalliiksi ja niin vaikeaksi järjestää ettei sitä enää kukaan tarjoja joten päästään työstä ja samalla työn ja pääoman välinen ristiriita poistuu
Nykyisin edes sossujen lapset ei pääse töihin vaikka opiskelisivat elleivät sitten valtion monopoleihin Alkoon tai Veikkaukseen ja mitä niitä on, Finnairiin ei pääse enää kun se on vain valtion osin omistama
Eli nykyisin työ ei ole enää valkoisenmiehen hommia proletaariselle enemmistölle, joka saa olla sossussa kelassa ansiosidonnaisella vuokra- sairaustuella mutta palkkatöitä ei tarvita. Rahat saadaan lainaksi ulkomailta eikä niitä tarvitse koskaan maksaa takaisin jos loppuvat haetaan uutta rahaa jne.
Kännykän luku ja oman puutarhan hoito ja kaupassakäynti ja shakinpeluu ja tv:n katselu ja karanteenissa istuminen ja oleilu ja sellainen käy työstä
Esimerkiksi suunnittelutyötä ja monenlaista kirjoitustyötä voi tehdä etänä, tai yleensä sellaista jota tietsikalla tehdään. olin aikanani henkilöstöhallinnon hommissa, ja olisin voinut tehdä suuren osan töistäni etänä, mutta se ei ollut silloin tapana. työpaikalta voi ottaa mukaan esim. tarpeellisia papereita joita työn tekeminen vaatii, mutta varsinaisen työn voi tehdä missä vaan kun nykyään on hyvät nettiyhteydet.
Nykyisin yritykset ovat ulkoistaneet kaikki sellaiset työt, jotka ennen tehtiin paperiversioina. Yritykset keskittyvät vain tuottavaan työhön, ja muut teetetään muilla. Ei enää edes palkata työntekijöitä, vaan nekin ulkoistetaan vuokravirmoille. Sitten nämä etätyöntekijät rahastavat yrityksiä niistä palveluista. Eli ollaan siirrytty välistävetäjien kauteen, eikä tiedetä mitä mikin yritys oikeasti tekee.
kyllä etätyöntekijät ovat firman palveluksessa kuukausipalkalla, eivät mitään välistävetäjiä tai rahastajia. nykytekniikka vain antaa hyvän mahdollisuuden tehdä työtä muuallakin kuin siinä firman osoittamalla paikalla. firmat eivät tarvitse enää yhtä suuria kolosseja tiloiksi toimiakseen, kun osa työntekijöistä on aina muualla etätöissä, se on järkevää.
Seinät maksaa.
Iteasiassa hyvinkin paljon. Etätyö saattaa säästää työnantajalle hillittömän määrän hilloa. Toki duunari saa vähennystä työhuoneesta, nettiyhteydestä ja ehkä muustakin. Mutta jokatapauksessa taalereita kertyy työnantajan laariin rutkasti.
Sinällään monille ja useissa tapauksissa etätyö on duunareille hyvinkin mieluisa asia. Sellainen ongelmahan siinä tulee, ei ole niin paljoa duunikamujen ja kolleegoiden kanssa tekemisissä, hommelit jotenkin pirstaloituvat ja työyhteisö on erilainen, kuin konttorihommissa.
Toki muistettava työmatkat jne. Työmatkat kun laskee työajaksi, palkka putoaa rutkasti. Lisäks monissa tapauksissa duunarit hoitelee meilejään, tai valmistautuvat palavereihin junassa istuessaan. Sekin sataa työnantajan laariin.
Etätyö on tullut jäädäkseen, sopii sekä duunareille, että palkanmaksajille. Mutta se tavallaan taloudellisesti kannattavaa työnantajallea, mutta duunari ei hyödy rahallisesti. Siitä tuleepi vielä joskus isot kähinät.
Noh, korona-aikana etätyö selkeä hyvä asia vähän kaikille.
=DW=
duunari hyötyy rahallisesti kun ei tarvitse työmatkaa tehdä ja siitä maksaa joko bensa- tai joukkoliikennemaksuna. minusta rahallista hyötyä suurempi ja tärkeämpi on kuitenkin ajallinen hyöty kun ei tarvitse työmatkaansa vapaa-aikaa käyttää. esimerkikis Hesassa käy runsaasti ihmisiä töissä Tampereelta, Hämeenlinnasta ja Lahdesta, joista kaikista menee yhdensuuntaiseen työmatkaan yli tunti (Tampereelta yli kaksi), päivässä siis yli 2 tuntia. sopii laskea kuinka paljon se on menetettyä vapaa-aikaa vuodessa, huomattavasti enemmän kuin kahden kuukauden työtunnit.
Totta.
Matkakulut vähenyskelpoisia. Mutta eivät matkat ole vapaa-aikaa, vaikkei niistä maksetakkaan. Sitäpaitsi, matkakulut ei mene kokonaan vähennyksiin. Jossain haja-asutusalueella töissä käyminen edellyttää autoa. Pitääpi olla auto, ostaa pensat, maksaa vakuutukset, huollot, remontit. Ei työmatkavähennys kaikkea korvaa. Lisäks autolla duunissa kulkeminen käy kyllä työstä sekin.
Etenkin pöndellä kovasti toivotaan etätöitä, helpottaa elämää paljon, kun jää vapaa-aikaa ja ehkä autokulut kokonaan pois.
Mä ite ajatellut, duunipäivä alkaa, kun kelllo soi ja jatkuu siihen, kun on himassa takas sohvalla makaamassa. No, duunit olleet etänä vaikka kuinka kauan, tuntuis järjettömältä hinautua jonnekin konttoriin.
=DW=
Niinpä! Ne konttorityöt. Suurelta osalta ne ”turhat” työt. Töitä, joita oikeasti pitää tehdä, tehdään edelleenkin työpaikoissa. Eikä niihin töihin työntekijöitä oikein saada ja kärsitään työvoimapulasta.
Kummalliseksi on elämä mennyt!
Onhan ne jonkin firman palveluksessa, mutta en usko yritysten voittavat kovinkaan paljon ulkoistamalla tietyt hommat toisille firmoille. Sillä täytyyhän niiden palkanlaskenta, työnhaku, verotusfirmojenkin tuottaa voittoa omistajilleen. Ne ulkoistukset tehdään vain siksi, ettei itse tarvitse keskittyä kaikkeen, vaan suunnataan omaan osaamisalueeseen, vaikka ne ulkoistamiset tulisi jopa vähän kalliimmaksikin kuin omana työnä tehden.
ei etätyössä ole kysymys ulkoistuksesta, vaan siitä että firman työntekijät tekevät työtä muualla kuin varsinaisella fyysisellä työpaikalla, esimerkiksi kotona. onko tuo nyt niin vaikea ymmärtää???
olet tainnut jäädä ajatuksissasi jonnekin rautakaudelle, kun et ymmärrä että työtä on muukin kuin fyysinen työ jossa lapio heiluu ja hiki haisee. jos mielestäsi turhia töitä ovat toimistotyöt, et sitten ole koskaan vieraan palveluksessa ollut ja palkkaa saanut. toimistotyöläiset huolehtivat esimerkiksi että työntekijät saavat palkkansa ajallaan, lomat ja muut työhön liittyvät etuudet ajallaan. firma tarvitsee toimistossa työskenteleviä jotta asiat hoituu ja firma pyörii, enkä ymmärrä aliarvostavaa asennettasi heitä kohtaan.
tyä: on tykö liki lähelle luokse, minkä vuaksi et jo juakse
nj
google vakoilee sulta kaiken ja sitte tuotteistaa sen. tämäki puhe saatetaan tuotteistaa ja laittaa mainokseen.
Sisätyötä koneen päätteellä markan kuvia.
Olen LVI-teknikko, aloitin etätyön kesämökilläni huhtikuun viimeinen päivä.
Elokuussa piti palata toimistolle, se peruttiin ja annettiin "siunaus" jatkaa etätyötä, vielä syyskuun puoliväliin. Sitten alkaa neljän viikon loma ,mökilläolo jatkuu.
Käyn kaupassa kerran viikossa, mökillä on sähköt ja hyvät jääkaappi-pakastin systeemit. Elämäni paras työvuosi, voi kun tätä saisi jatkaa koko loppuelämän.
Eläkkeelle aikaa 8 vuotta, tällä yksinelävänä miehellä.
Aloitan päivän klo 8.00 5km sauvakävelylenkillä, sen jälkeen saunaan ja uimaan.
Koneen avaan klo 10.00 ja teen lähes yhtäjaksoisesti työtä klo 15.30.
Laiturilla työskentelystä maksetaan kaikenlisäksi aika hyvää palkkaa.
Etätyöllä on puolensa.
Pitää hallita ajankäyttö, mutta sen voi noin itse jaksottaa.
Asiakaspalvelu/kontaktit on eri juttu. Tavoitettavuus. 24/7.
Työnantajan toimitilakuluihin tulee säästöä.
Mitä enemmän etätöitä, sitä vähemmän turhaa trafiikkia.
Jokin palaveripäivä vain.
Työpaikan lounasravintola on keittiössä ja se tehdään ihan ite, kuten ostokset. Siksikö Keskolla meni hyvin?
Olen etätyön kannattaja suurimmaksi osaksi. Pieni osa tarvitsee muita, jos mietin taannoista työelämää.
Beng
Yksi suuri helpotus, saa nukkua 1-2h pidempään.
Toinen on auton vähäinen käyttö/säästö polttoainekuluissa, työmatka yhteen suuntaan 55km.
Kolmas asia on työrauha, niin karmea metelli on 30 ihmisen avokonttorissa.
Nyt olen aamukahvilla, mutta pian kämmin pariksi tunniksi tutumaan, tuli valvottua puoleenyöhön.
Jos koronaa ei olisi koskaan tullut, niin 6.30 olisin lähdössä omalla autolla työpaikalle Lahteen täältä Helsingin Lauttasaaresta. Tietokoneen ääreen .
Ehkä liittyy lundiaan, sehän on koottava tavarankantoteline osissa.
Myyn vakuutuksia kesäasunnolla Turun saaristossa.
Tunne on sama kun olisi lomalla, jonka sain ottaa rahana.
Ensimmäinen kesäloma jota en tarvitse, ainakaan lepäämiseen.
Jos saataisiin 60000 ihmistä tekemään etätöitä, niin ansaitulla taloudellisella hyödyllä saisimme palkkattua satoja vanhustenhoitajia.
Pieni ongelma.
Ei ole olmassa erikseen etätöitä, on vain töitä, joita voi tehdä etänä. Eli ei etätyöt itsessään vaikuta työn määrään, eikä työntekijöitten määrään mitenkään. Pitää kehittää töitä 60 000 ihmiselle, voivat olla joko lähi-, tai etätöitä, kyse kuitenkin itsessään työstä, ei siitä, miten sitä tehdään.
=DW=
onneksi joku sentään täällä ymmärtää tuon termin, etätyö, merkityksen.
Kyllä etätöitä on olemassa, kuten esim. kauko- sekä etäparantajat tekevät niitä!
Korona-aikaan oli pakko opetella etätyö - eli opetustyö etänä erilaiset kirjalliset tuotokset ja vastaavat kotitoimistossa. Aluksi en tykännyt mutta nyt en muuta tekisikään.