Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Markku Puro (Sdp) kirjoitti varovasti S-KS:sa kaupungin taloustilanteesta ja kierteli kuin kissa kuumaa puuroa. Vihjaili sopeutustarpeesta mutta ei edes hipaissut sitä, että ilman selviä ja merkittäviä säästöjä velkaantuminen jatkuu kiihtyvästi. Koska veroja maksavan kansanryhmä vähenee kuten on tehnyt jo kymmeniä vuosia ja kun kaupunki vain lisää velanottoa, niin jäljellä olevien asukkaiden vero- ja velkarasitus kasvaa enemmän kuin vanhoja velkoja kyetään maksamaan pois. Tosin Puro on ollut sitä mieltä, ettei niitä tarvitsekaan maksaa pois koska kaupungilla voi aina olla velkaa. Kyllä kyllä mutta velalla pitäisi olla jokin perusteltavissa oleva hallittava määrä. Tällä hetkellä kaupunki ottaa velkaa voidakseen maksaa edes muodollisen lyhennyksen suunnattomaan 100 miljoonan velkaansa. Nykyisellä menolla kaupunkikonserni ei pääse veloistaan edes sadassa vuodessa vaikka ei ottaisi enää euroakaan lisää velkaa..
Koska kuntavaalit lähestyvät, niin Puro ennakoi niitä ja vaalien jälkeistä aikaa, jolloin kaupunki törmää velkaseinään täydellä vauhdilla. Tällöin jopa sosialisti joutuvat tunnustamaan elämän realiteetit ja aloittamaan nälkäkuurin. Sitä varten vasemmalla on aloitettu vaalikarjan pehmitys, jotta äänestäjille ei tule yllätyksenä kun verot kansan verta juo ja vouti etsii veloille maksajaa.
Keuruulaisilla äänestäjillä ei ole vaihtoehtoja sillä äänestipä miten hyvänsä, niin yksikään puolue ei tähän mennessä ole vastustanut järjetöntä velkaantumista. Näin ollen meillä on vain ankeita vuosia ja katoavaa helppoa elämää edessämme. Kun ei ole vaihtoehtoja, niin yrittäkäämme itse luodun tulevaisuuden kanssa elää ja selvitä vaikka helppoa ei tule olemaan.
Tarvitaanko sopeutusta vain säästöjä
39
750
Vastaukset
- Anonyymi
Kyllä elämä on helpoa, rahaa saa seinästä, kaljaa kaupasta.
- Anonyymi
Näin ajattelee kunnon sosialisti.
- Anonyymi
Keuruun kaupungin taloustilanne on näköjään erittäin kiinnostava keskusteluaihe. Hieman kun jatkaa ajattelua aloittajan jälkeen, niin koska nyt valmistaudutaan kuntavaaleihin, niin veroja ei koroteta vielä ensi vuodeksi. Tilanne on toisin vaalien jälkeen ja niinpä voimme olla varmoja, että verot ja maksut kallistuvat heti vaalien jälkeen ja viimeistään v. 2022 alusta. Edellisten vaalien edellä oli sama tilanne ja kun ne oli käyty, niin heti tuli kiitos äänestäjille eli veronkorotus Sdp:n johdolla. Varautukaa siis siihen, että mahdollisesti saamanne palkankorotus imetään heti kaupungin pohjattomaan kassaan. Sillä taas on sellainenkin vaikutus, että raha ei mene kulutuksen, joten paikalliset yritykset eivät saa tehtyä kauppoja entiseen malliin. Sillä on seurauksensa eli kun ostovoima vähenee, niin yritysten kehittäminen ja kyky työllistää heikkenee. Verotus on siis myrkkyä taloudelle eityisesti silloin kun ylivelkaantunut kunta ei kykene panemaan menoja tulojen mukaiseksi.
- Anonyymi
Verot nostettava tappiin, niin sitten tulee kaupungin kassaan rahnaa, yksinkertaista eikö totta.
- Anonyymi
Ymmärrän toiveesi ja arvelen, että se on kaupungintalolla huomioitu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ymmärrän toiveesi ja arvelen, että se on kaupungintalolla huomioitu.
Keuruun talous on erittäin hyvällä mallilla ✌👍
- Anonyymi
Varmaan pitää tehdä jotain mutta hitaita ovat herrojen kiireet. Ettei vaan kävisi kuten sille kurjelle, joka kuoli ennen kun suo suli. Kaupungin yt-neuvotteluista ei ole tietoakaan vaikka joku oli tietävinään niiden olevan kohta varmaan käsillä. Kaupunki palkkaa lisää virkamiehiä vaikka asukkaita on aina vaan vähemmän. Kesäkuun lopussa asukkaita oli 9520 eli niin laskee kuin lehmän häntä. Lainakanta (siis velka) on ollut viimeisen 10 vuotta rajussa kasvussa ja se onkin 2,5 kertaistunut vuoden 2010 jälkeen. Samaan aikaan verotulot ovat asukasluvun mukana olleet vahvassa laskusuunnassa veronkorotuksesta huolimatta. Tästä voimme päätellä, että seuraavasta veronkorotuksesta päätetään vaalien jälkeen ensi vuoden syksyllä. Epäilemättä sillä on asukaslukua muuttava vaikutus kuten oli edelliselläkin, joten väki vähenee mutta palkollisten määrä ja verotus kasvavat. Sentään edes jotain kasvua.
- Anonyymi
Aina tätä samaa valitusta samalta kirjoittajalta. Paha angsti mutta ei mitään vaihtoehtoja tilanteen parantamiseksi. Valittamisesi on täysin turhaa tällä palstalla. Sama levy soi koko ajan.

Vaihtoehtojen esittäminen ei ole kenenkään yksinoikeus, joten siitä vaan ehdotuksia kehiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aina tätä samaa valitusta samalta kirjoittajalta. Paha angsti mutta ei mitään vaihtoehtoja tilanteen parantamiseksi. Valittamisesi on täysin turhaa tällä palstalla. Sama levy soi koko ajan.
Näkyipä osuvan. Muuten, mitä sinne kaupungintalolle kuuluu? Joko veronkorotus % on päätetty ja montako helpon elämän nauttijaa ensi vuonna haetaan ulkomailta? Meneekö kuntalaisilla liian hyvin ja otetaanko lisää velkaa?
- Anonyymi
Säästöistä ei ole tietoakaan sillä juuri kaupunki antoi palkankorotuksen kaupunginjohtajalle. Varmaan hyvin tehdystä työstä kannattaa maksaa 7600 euron kuukausipalkaa sillä näytöt puhuvat puolestaan. Kaupunki on velkaantunut ja velkaantuu edelleen kiihtyvällä vauhdilla nykyisen kaupunginjohtajan aikana. Vaikka kaikkia hölmöyksiä ei voi panna kaaupunginjohtajan syyksi, niin kyllä hänellä on ollut oma osuutensa niissä politikkojen ohella. Viimeisimpänä esimerkkinä hotellin osto velkarahalla ja vaikka Juurikkanimen sairaalan osto ei velkaa lisännyt kuin 10 eurolla, niin jatkossa velkarahaa palaa miljoonan verran ja kysymys kuuluukin mikä näissä riskisijoituksissa viehättää?
- Anonyymi
Ihme piipitystä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihme piipitystä
Säästöt pitää tälläkertaa aloittaa kaupungintalolta.
- Anonyymi
Kokoomuksen Petteri Orpo sanoi tänään mm. seuraavasti:
Orpo kritisoi, että hallitus esiintyy kuin sillä olisi rahaa vaikka muille jakaa. Hänen mukaansa syksyllä on edessä lähes skitsofreeninen tilanne.
– Hallitus on käynnistänyt ennätyksellisen velkarahalinkonsa, mutta kunnissa kasataan samaan aikaan historiallisia leikkauslistoja. Suuri osa suomalaisista kunnista joutuu syksyllä käymään yt-neuvottelut, joiden kohteena ovat niin opettajat, nuorisotyöntekijät kuin hoitajatkin, hän sanoo.
"Kunnissa ei ole taikaseinää, josta voisi nostaa lisää seteleitä"
Orpo uskoo, että Suomessa nähdään vähintään satojen, mutta todennäköisesti tuhansien ihmisten irtisanomisaalto kuntatalouden historiallisen heikon tilanteen vuoksi.
– Tämä tuntuu pahalta. Kunnissa ei ole taikaseinää, josta voisi nostaa lisää seteleitä, vaan silloin, kun rahat loppuvat, on yksinkertaisesti pakko säästää, hän sanoo.
Orpo uskoo, että myös veronkorotuksia nähdään. Hän sanoo, että vaikka valtion tasolla onnistuttaisiin pääosin välttämään veronkiristykset, kunnallisverot nousevat – ja paljon.
Voimme epäillä, että tuo koskee myös Keuruuta, jossa otetaan velkaa kiihtyvään tahtiin, ei makseta velkaa pois, ei käydä ainakaan uskottavasti yt-neuvotteluja, ei huomata, että veronmaksjien lukumäärä vähenee jatkuvasti jne. jne.
Kokoomus sentään näkee asiat realistisesti valtakunnan tasolla mutta täällä Keuruulla ainoastaan peesaavat sosialistien vanavedessä kuten kaikki muutkin puolueet. Velkaa velka ja lisää veroja on heidän reseptinsä mutta se onkin lääkärin määräämä eikä tarvitse koskaan maksaa takaisin.- Anonyymi
Räksyttäjäpuolue.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Räksyttäjäpuolue.
Seinästä saa rahaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Räksyttäjäpuolue.
Kun muistelemme viime vaalikautta ja Sipilän hallituksen aikaa, niin voi sitä räksytyksen määrää. Viherpunavasemmiston suunnalta tuli räksytystä kuukaudessa enemmän kuin nykyisen vasemmistohallituksen aikana on tullut porvarilliselta puolelta vuodessa. Vaikka asiallinen asioiden käsittely onkin tyypillistä porvarillisesti ajatteleville, niin henkilökohtaisesti toivoisin enemmän painetta kohdistettavaksi sosialismiin suuntautuvia kohtaan. Suomi on ajamassa täysillä päin velkamuuria eikä se ainakaan nykyhallitusta näytä hetkauttavan. Me muut katselemme kauhulla mihin ns. hyvinvointivaltiota vasemmiston toimesta viedään mutta voi olla, että taloutensa kiville ajaneet Välimeren rantavaltiot tuntevat kiitollisuutta velkojensa maksajille. Ehkä se lohduttaa suomalaista työläistä varsinkin kun muistaa, että omalla äänestyspäätöksellä tämä on mahdollistettu.
Keuruun kaupungin tilanne on sama kuin valtiolla joskin mittakaava on erilainen. Konsernivelkaa, josta me kaikki olemme viime kädessä vastuussa, on jo nyt yli 10.000 € asukasta kohden ja lisää tulee mutta ei yllättäen eikä pyytämättä. Onneksi velkaa ei tarvitse maksaa koskaan takaisin jos sosialisteja uskomme mitä nyt vähän korkoja tulee maksettavaksi muutaman vuoden kuluttua. Tosin jo nyt verotus kiristyy vaikka korkotaso on nollassa (0) mutta miten sitten suu pannaan kun korot ovat normaalissa n. 5 %:ssa? Viiden miljoonan korkolasku nostaa verotusta entisestään ainakin kaksi %-yksikköä ja kun verot kansan verta juo, niin onko kivaa kun juhlat ovat ohi ja krapula kivistää päätä?
Nyt on erinomainen tilaisuus varautua tulevaan ja panna kaupunki säästölinjalle, maksaa kiireesti velkakuormaa pienemmäksi ja lopettaa syömävelalla eläminen. Nimittäin esim. 10 vuoden kuluttua velan- ja veronmaksajia on roimasti vähemmän kuin nyt, joten silloin velkojen maksaminen on äärimmäisen vaikeaa eli mahdotonta. Koska työtätekevän ja veroja maksavan kansanryhmän koko pienenee nopeammin kuin kaupunki lyhentää velkojaan, niin velkarasitus asukasta kohden kasvaa koko ajan muodollisista velanlyhennyksistä huolimatta. Millään muodollisella sopeutuksella (?) tästä ei selvitä, joten onkin mielenkiintoista nähdä millaisilla ohjelmilla meitä velkaannuttaneet puolueet lähtevät kuntavaaleihin ensi talvena? Jos saan arvata, ja miksipä en saisi, niin mitään sellaista muutosta, jolla olisi merkitystä, ei ole luvassa. Äänestäjillä on vain kaksi vaihtoehtoa; rutto tai kolera..
Vaikka sosialistinen Keskusta menettääkin roimasti kannatuksestaan (ja se on sille oikein), niin se tuskin valuu Kokoomuksen laariin kun ihmiset jäävät kotiin nukkumaan. Näin ollen sosialismiin pyrkivät (Sdp Vas Vihr) jatkavat velkaannuttamista ilman vastavoimaa, jota Keskusta ja muut porvarillisesti ajattelevat olivat aikaisempina vuosina. Saamme siis edelleen seuraavina vuosina tuntuvaa opetusta aiheesta mitä sosialismi tarkoittaa pienen ihmisen elämässä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun muistelemme viime vaalikautta ja Sipilän hallituksen aikaa, niin voi sitä räksytyksen määrää. Viherpunavasemmiston suunnalta tuli räksytystä kuukaudessa enemmän kuin nykyisen vasemmistohallituksen aikana on tullut porvarilliselta puolelta vuodessa. Vaikka asiallinen asioiden käsittely onkin tyypillistä porvarillisesti ajatteleville, niin henkilökohtaisesti toivoisin enemmän painetta kohdistettavaksi sosialismiin suuntautuvia kohtaan. Suomi on ajamassa täysillä päin velkamuuria eikä se ainakaan nykyhallitusta näytä hetkauttavan. Me muut katselemme kauhulla mihin ns. hyvinvointivaltiota vasemmiston toimesta viedään mutta voi olla, että taloutensa kiville ajaneet Välimeren rantavaltiot tuntevat kiitollisuutta velkojensa maksajille. Ehkä se lohduttaa suomalaista työläistä varsinkin kun muistaa, että omalla äänestyspäätöksellä tämä on mahdollistettu.
Keuruun kaupungin tilanne on sama kuin valtiolla joskin mittakaava on erilainen. Konsernivelkaa, josta me kaikki olemme viime kädessä vastuussa, on jo nyt yli 10.000 € asukasta kohden ja lisää tulee mutta ei yllättäen eikä pyytämättä. Onneksi velkaa ei tarvitse maksaa koskaan takaisin jos sosialisteja uskomme mitä nyt vähän korkoja tulee maksettavaksi muutaman vuoden kuluttua. Tosin jo nyt verotus kiristyy vaikka korkotaso on nollassa (0) mutta miten sitten suu pannaan kun korot ovat normaalissa n. 5 %:ssa? Viiden miljoonan korkolasku nostaa verotusta entisestään ainakin kaksi %-yksikköä ja kun verot kansan verta juo, niin onko kivaa kun juhlat ovat ohi ja krapula kivistää päätä?
Nyt on erinomainen tilaisuus varautua tulevaan ja panna kaupunki säästölinjalle, maksaa kiireesti velkakuormaa pienemmäksi ja lopettaa syömävelalla eläminen. Nimittäin esim. 10 vuoden kuluttua velan- ja veronmaksajia on roimasti vähemmän kuin nyt, joten silloin velkojen maksaminen on äärimmäisen vaikeaa eli mahdotonta. Koska työtätekevän ja veroja maksavan kansanryhmän koko pienenee nopeammin kuin kaupunki lyhentää velkojaan, niin velkarasitus asukasta kohden kasvaa koko ajan muodollisista velanlyhennyksistä huolimatta. Millään muodollisella sopeutuksella (?) tästä ei selvitä, joten onkin mielenkiintoista nähdä millaisilla ohjelmilla meitä velkaannuttaneet puolueet lähtevät kuntavaaleihin ensi talvena? Jos saan arvata, ja miksipä en saisi, niin mitään sellaista muutosta, jolla olisi merkitystä, ei ole luvassa. Äänestäjillä on vain kaksi vaihtoehtoa; rutto tai kolera..
Vaikka sosialistinen Keskusta menettääkin roimasti kannatuksestaan (ja se on sille oikein), niin se tuskin valuu Kokoomuksen laariin kun ihmiset jäävät kotiin nukkumaan. Näin ollen sosialismiin pyrkivät (Sdp Vas Vihr) jatkavat velkaannuttamista ilman vastavoimaa, jota Keskusta ja muut porvarillisesti ajattelevat olivat aikaisempina vuosina. Saamme siis edelleen seuraavina vuosina tuntuvaa opetusta aiheesta mitä sosialismi tarkoittaa pienen ihmisen elämässä?Ottamatta kantaa mihinkään ideologiaan ihmiset äänestävät niin kuin he haluavat. Sitten on agitaattoreita, jotka haluavat muuttaa toisten mielipiteitä. Joskus se onnistuu, useimmiten ei. Tämmöistä se on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ottamatta kantaa mihinkään ideologiaan ihmiset äänestävät niin kuin he haluavat. Sitten on agitaattoreita, jotka haluavat muuttaa toisten mielipiteitä. Joskus se onnistuu, useimmiten ei. Tämmöistä se on.
Olemme jatkuvasti ja varsinkin vaalien lähestyessä monenlaisen agiteerauksen kohteena eikä niistä muutoin selviä kuin pitämällä jalat maassa ja järki päässä. Vaikka mielipidettä ei kovin herkästi vaihtaisikaan, niin tarkistus olisi silti paikallaan ainakin silloin tällöin. Mielipiteen muodostusta helpottaa kun pyrkii ottamaan asioista selvää ja muodostamaan mielipiteensä tosiasioiden, joiden tunnustaminen on viisauden alku, perusteella.

Hyvin sanottu. Se vaan on niin vaikeaa, kun järki ja tunne tappelee. Muiden kanssa on helppoa tapella, mutta itsensä kanssa ei.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvin sanottu. Se vaan on niin vaikeaa, kun järki ja tunne tappelee. Muiden kanssa on helppoa tapella, mutta itsensä kanssa ei.
Näinhän se on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olemme jatkuvasti ja varsinkin vaalien lähestyessä monenlaisen agiteerauksen kohteena eikä niistä muutoin selviä kuin pitämällä jalat maassa ja järki päässä. Vaikka mielipidettä ei kovin herkästi vaihtaisikaan, niin tarkistus olisi silti paikallaan ainakin silloin tällöin. Mielipiteen muodostusta helpottaa kun pyrkii ottamaan asioista selvää ja muodostamaan mielipiteensä tosiasioiden, joiden tunnustaminen on viisauden alku, perusteella.
Maalaisjärjen käyttö on enmmän kuin suositeltavaa
Kuntavaalit antaa suunnan muutoksen
Duunarit viljelijät eläkeläiset tämän tietää kukkarossaan - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maalaisjärjen käyttö on enmmän kuin suositeltavaa
Kuntavaalit antaa suunnan muutoksen
Duunarit viljelijät eläkeläiset tämän tietää kukkarossaanÄlä pitkästy odottamaan, vaikka muutosta ei tule vielä seuraavissa vaaleissa. Eikä sitä seuraavissa, eikä sitä......
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä pitkästy odottamaan, vaikka muutosta ei tule vielä seuraavissa vaaleissa. Eikä sitä seuraavissa, eikä sitä......
Ennustaminen on tunnetusti vaikeaa mutta jos äänestäjät yhtään käyttävät aivojaan, niin kyllähän se tulee mutta en vaan tiedä milloin. Toivottavasti kuitenkin jo ensi vuonna sillä ei tule muutosta, niin piru meidät nokkii.
- Anonyymi
Kokoomus on sentään ollut tuhoamassa Suomea jo aikaisemmilla hallitus-kausilla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kokoomus on sentään ollut tuhoamassa Suomea jo aikaisemmilla hallitus-kausilla.
Ei mitään säästöjä, vain lisää piikkiä että hyvinvointivaltio säilyy.
- Anonyymi
Keskustan pönkittämä Suomen sosialistihallitus ottaa velkaa kuin maailmanlopun edellä mutta niin tekee Keskustan Oinosen johtama Keuruun kaupunginvaltuustokin. Molemmille on yhteistä, että ovat sosialistisia, joten parannusta velkakatastrofiiin ei ole odotettavissa elleivät äänestäjät viisastu. Kyllä kyllä onhan siellä muitakin mutta ei Kokoomus, ei Perussuomalaiset, ei Kristillisdemokraatit ainakaan vielä ole heränneet näkemään mihin vellkaannuttaminen johtaa.
- Anonyymi
Velkakatastrofia valtakunnan tasolta koposattuna
Kuntavaaleista se muutos alkaa! Enenkuin olemme kreikan italian.... tiellä
Oppositio yrittää kaataa Sanna Marinin hallituksen – Hjallis Harkimolta havainto järkyttävästä luvusta: ”Se on 12 miljardia”
Oppositio on jättänyt välikysymyksen, joka on sen järein ase hallitusta vastaan. Välikysymyksen päätteeksi äänestetään hallituksen luottamuksesta.
”Olemme pakotettuja käyttämään opposition raskainta välinettä, koska hallituksen talous- ja työllisyyspolitiikka on mennyt täysin vastuuttomaksi. Hallitus ei voi siirtää työllisyystavoitettaan vuosikymmenen loppuun. Tämä on vastuun välttelyä ja sotkun sysäämistä seuraavien hallitusten siivottavaksi”, Orpo sanoo.
Hallitusohjelman mukaan budjettiriiheen mennessä piti tehdä päätöksiä toimenpiteistä, jotka tuovat 30 000 lisätyöllistä. Budjettiriihen jälkeen hallitus kertoi tehneensä ratkaisut, joilla parannetaan suomalaisten työllisyyttä 31 000—36 000 työllisen edestä. Orpo tyrmää tämän.
”Tämä ei ole totta. He tekivät päätökset käytännössä noin 15 000, jonka valtiovarainministeriön virkamiehet eilen vahvistivat. He siirsivät muun muassa eläkeputken poiston työmarkkinajärjestöjen pöytään eli sitä ei siis ole vielä valmiina”, Orpo sanoi ja huomautti, että hallitus laskee summaansa myös jo tehdyn eläkeputken korjauksen ja jättää samalla laskematta aiempia päätöksiä, joilla itse asiassa on negatiivinen työllisyysvaikutus.
Perussuomalaisten kansanedustaja, puolueen varapuheenjohtaja Riikka Purra syytti hallitusta siitä, että se käyttää koronavirusta savuverhona holtittomalle velanotolle.
Liike Nytin kansanedustaja Harry ”Hjallis” Harkimo nosti esiin budjettiriihessä paisuneen alijäämäluvun. Hänen mukaansa todellisuudessa luku on vieläkin suurempi kuin hallitus on kertonut.
”Budjetin alijäämä ei ole 10,8 miljardia, vaan se on 12 miljardia. Se koostuu lainanostosta ja omaisuuden myynnistä. Tämä unohdetaan aina”, Harkimo sanoi opposition tiedotustilaisuudessa.
Paisunut alijäämä herätti huomiota budjettiriihen aikaan ja suorastaan järkytti monia. Keskustan kansanedustaja Jouni Ovaska myönsi ihmettelijöille, että kyseessä "järkyttävä summa, mutta niin on järkyttävä koronakin”. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Velkakatastrofia valtakunnan tasolta koposattuna
Kuntavaaleista se muutos alkaa! Enenkuin olemme kreikan italian.... tiellä
Oppositio yrittää kaataa Sanna Marinin hallituksen – Hjallis Harkimolta havainto järkyttävästä luvusta: ”Se on 12 miljardia”
Oppositio on jättänyt välikysymyksen, joka on sen järein ase hallitusta vastaan. Välikysymyksen päätteeksi äänestetään hallituksen luottamuksesta.
”Olemme pakotettuja käyttämään opposition raskainta välinettä, koska hallituksen talous- ja työllisyyspolitiikka on mennyt täysin vastuuttomaksi. Hallitus ei voi siirtää työllisyystavoitettaan vuosikymmenen loppuun. Tämä on vastuun välttelyä ja sotkun sysäämistä seuraavien hallitusten siivottavaksi”, Orpo sanoo.
Hallitusohjelman mukaan budjettiriiheen mennessä piti tehdä päätöksiä toimenpiteistä, jotka tuovat 30 000 lisätyöllistä. Budjettiriihen jälkeen hallitus kertoi tehneensä ratkaisut, joilla parannetaan suomalaisten työllisyyttä 31 000—36 000 työllisen edestä. Orpo tyrmää tämän.
”Tämä ei ole totta. He tekivät päätökset käytännössä noin 15 000, jonka valtiovarainministeriön virkamiehet eilen vahvistivat. He siirsivät muun muassa eläkeputken poiston työmarkkinajärjestöjen pöytään eli sitä ei siis ole vielä valmiina”, Orpo sanoi ja huomautti, että hallitus laskee summaansa myös jo tehdyn eläkeputken korjauksen ja jättää samalla laskematta aiempia päätöksiä, joilla itse asiassa on negatiivinen työllisyysvaikutus.
Perussuomalaisten kansanedustaja, puolueen varapuheenjohtaja Riikka Purra syytti hallitusta siitä, että se käyttää koronavirusta savuverhona holtittomalle velanotolle.
Liike Nytin kansanedustaja Harry ”Hjallis” Harkimo nosti esiin budjettiriihessä paisuneen alijäämäluvun. Hänen mukaansa todellisuudessa luku on vieläkin suurempi kuin hallitus on kertonut.
”Budjetin alijäämä ei ole 10,8 miljardia, vaan se on 12 miljardia. Se koostuu lainanostosta ja omaisuuden myynnistä. Tämä unohdetaan aina”, Harkimo sanoi opposition tiedotustilaisuudessa.
Paisunut alijäämä herätti huomiota budjettiriihen aikaan ja suorastaan järkytti monia. Keskustan kansanedustaja Jouni Ovaska myönsi ihmettelijöille, että kyseessä "järkyttävä summa, mutta niin on järkyttävä koronakin”.Jaa
- Anonyymi
Kyllä nykyinen kaupunginjohtaja yritti sopeuttaa menoja tuloihin, mutta pikkupomot vastustivat ja saivat mukaansa tiettyjä valtuutettuja soittamaan noitarumpujaan. Tässä on nyt tulos, hyvä johtaja ulos. Säälittää Keuruun puolesta.
- Anonyymi
Kaupunginjohtajan eroaminen tai erottaminen on selvä merkki siitä, että valitsijat ovat epäonnistuneet. Tietenkin asiaa pyritään vähättelemään ja todistelemaan, että hyvin tässä menee ja kavereina erotaan. Tosiasia kuitenkin on se, että että kaupungivaltuusto ja -hallitus ovat holtittomalla velanotollaan ja himoverotuksellaan ajaneet kaupungin ja sen asukkaat todella huonoon taloustilanteeseen. Sitten on näitä riippakiviä kuten KeuLing ja sen kiinteistöyhtiö. Molemmat toimivat verorahoilla kykenemättä hankkimaan edes toimintansa vaatimaa tulovirtaa. Kummankaan olemassaoloa ei voi perustella järkeen käyvästi. Yrittikö Mars saada näihin ja muihin kaupunkkikonserniin kuuluviin saada järkiperäistä toimintaa ja hallintoa ? Tietenkään pikkupolitikot eivät sellaista hyvällä katsele ja kun kaikissa kaupungin omistamissa organisaatioissa on väki palkattu poliittisin perustein, niin heidän toimiinsa puuttuminen aiheuttaa välittömästi poliittisia seurauksia. Kaupungilla on satoja palkollisia, joten he ovat voimakas (vasemmistolainen) poliittinen voima ja sellaiset eivät hyväksy toimintansa tarkastelua eikä varsinkaan minkäänlaisia rajoituksia.
Asiaa ei yhtään helpota se, että kaikki puolueet taitavat olla mukana tuossa sulle mulle-järjestelmässä, jota myös rakenteelliseksi korruptioksi sanotaan. Äänestäjillä on kohta mahdollista vaikuttaa velkaannuttamisen ja verottamisen torjunnan lisäksi myös tuon polittisen ja rakenteellisen korruption poistamiseen. Tarvitsee vain äänestää eri tavalla kuin koko suku on aina äänestänyt.- Anonyymi
Äänestäjien vaikutusmahdollisuus riippuu aika paljon siitä onko sellaisia ehdokkaita edes tarjolla jotka ajaisivat muutosta nykykäytäntöihin?
- Anonyymi
No just
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Äänestäjien vaikutusmahdollisuus riippuu aika paljon siitä onko sellaisia ehdokkaita edes tarjolla jotka ajaisivat muutosta nykykäytäntöihin?
Minuakin on pyydetty ehdokkaaksi, joten kova on pula järki-ihmisistä. Tilanne on nyt vaan sellainen, että en voi antautua pikkupolitikoksi ja isompaa tehtävää ei ole tarjolla ja on tässä muutakin tekemistä. Kuntoa on pidettävä yllä ja maailmaa kierrettävä heti kun tämä kommunistisen kiinan viimeisin vihateko saadaan kuriin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Äänestäjien vaikutusmahdollisuus riippuu aika paljon siitä onko sellaisia ehdokkaita edes tarjolla jotka ajaisivat muutosta nykykäytäntöihin?
Eipä taida olla montaa tarjolla, niin veikkaan. Ka nuo vanhat "muutosta ajavat" mahdolliset ehdokkaat päästessään ehkä läpi tulevat taas vain lisäämään kaupungin menoja ja kuluja suurista puheistaan huolimatta. Luoja varjelkoon meitä heiltä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipä taida olla montaa tarjolla, niin veikkaan. Ka nuo vanhat "muutosta ajavat" mahdolliset ehdokkaat päästessään ehkä läpi tulevat taas vain lisäämään kaupungin menoja ja kuluja suurista puheistaan huolimatta. Luoja varjelkoon meitä heiltä.
Luoja ei meitä varjele mutta jos itse ajattelee ja toimii siellä äänestyskopissa sen mukaisesti, niin saattaa olla mahdollista saada valtuustoon järki-ihmisten enemmistö. Äänestämällä kuten aina ennenkin voi olla varma, ettei mikään ainakaan paremmaksi muutu. Nykyiset valtuutetut ovat taitonsa näyttäneet, joten valitsemalla uudet ei ainakaan huonommaksi mene.

Pessimisti ei koskaan pety. Nykyisestä valtuustosta on parikin hyvää järki-ihmistä, joita voisi äänestää, jos ehdokkaaksi asettuvat. Järkeä heiltä ainakin löytyy monin verroin enemmän kuin useimmilla täällä saarnaavilla.

Julkiselta puolelta olisi vara leikata/ lakkauttaa virkoja , sehän on oikea hyvä veli systeemi
Keulinkista on ollut asiansa tietäviä kirjoituksia viimeaikoina
Tällä viikolla suuurkeuruu kirjoitti koko keski aukeaman jutun, "hyvä me sitä ja tätä"... ihan kaunista sanahelistelyä, verrokkina vaikka tuo harjoittelija tyttöhallitus
Totuushan on se jos teollista yksityis firmaa johdettaisiin näin, se ei kauan toimisi
mutta julkinen toimii ja uusia kamuja palkataan, koska aina voidaan kansalta leikata jne - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Julkiselta puolelta olisi vara leikata/ lakkauttaa virkoja , sehän on oikea hyvä veli systeemi
Keulinkista on ollut asiansa tietäviä kirjoituksia viimeaikoina
Tällä viikolla suuurkeuruu kirjoitti koko keski aukeaman jutun, "hyvä me sitä ja tätä"... ihan kaunista sanahelistelyä, verrokkina vaikka tuo harjoittelija tyttöhallitus
Totuushan on se jos teollista yksityis firmaa johdettaisiin näin, se ei kauan toimisi
mutta julkinen toimii ja uusia kamuja palkataan, koska aina voidaan kansalta leikata jneNo mitähän virkoja voitaisiin lakkauttaa, esimerkkejä kaivataan? Hyvä veli- systeemiin myös faktoihin perustuvat esimerkit? Ihan kohtuuhyvä kirjoitus paikallislehdessä KeuLinkin toiminnasta, mikä siinä oli sanahelinää? Ja miten verrattuna tyttöhallitukseen? Muutama kysymys tässä ja kiitos tulevasta asioiden täsmällisestä avauksesta, asiantuntevasta vastauksesta. Eikä kiitos mitään sanahelinää, mututietoa ja vanhojen jaarittelujen toistoa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1631483Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä261328Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701298Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2151164- 1271096
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3201031Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2261023- 42959
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että280938IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel303926