Marinin hallitus joutuu päättämään yksin työllisyyskeinoista. Ainakaan ay-liikkeestä ei ole apua.

Anonyymi

Elorannan johtama SAK:n hallitus vastustaa työllisyyden parannustoimia. Siltä on turha kysyä mitään. Turha joukko. SAK:n hallituksen jäsenet voivat jatkaa kesälomiaan ihan rauhassa koko lomakauden syyskuun loppuun asti. SAK ei ole järjestö, joka rakentaa tulevaisuuden Suomea. Se on järjestö, joka on juuttunut menneisyyteen.

Onneksi ansiosidonnaisen takia ei tarvitse kuulua liittoon ja sillä tavalla kannattaa jäsenmaksuilla menneisyyden jumia. Ansiosidonnaiseen riittää, että kuuluu työttömyyskassaan. YTK on liitoista vapaa työttömyyskassa. Sen jäsenmaksu on vain 100 euroa vuodessa, kun liitoille joudut maksamaan palkasta riippuen 400-500 euroa vuodessa. Turhasta. Liiton jäsenenä kannatat menneisyyttä ja sinut pakotetaan lakkoilemaan, mistä ei ole kenellekään hyötyä.

Työllisyyttä on parannettava 100.000 työpaikalla. Se ei puheilla synny. Toimeen on ryhdyttävä koronasta huolimatta heti. Yritykset perustavat työpaikkoja. Ihmiset menevät töihin, jos on intoa.

Yrittäjiä ja työttömiä on innostettava, yrittäjiä luomaan työpaikkoja ja ihmisiä menemään töihin. Vain yksityisissä yrityksissä työtä tekevät maksavat veroja, joilla maksetaan kaikki palvelut. Muu on rahan kierrättämistä, nolla-summa-peliä. Vain vientiyritysten tuloilla maksetaan velat ulkomaille köyhdyttämättä oman maan taloutta. Kerrataan: vienti lisää hyvinvointia Suomessa ja yksityisten yritysten työntekijöiden maksamat verot ylläpitävät yhteiskunnan palveluja.

Naurettavat keinot palkkatuki ja henkilökunnan lisääminen te-toimistoissa on jo nähty. Niiden vaikutus työllisyyden lisäämiseen on heikko. Tarvitaan oikeita toimia. Näihin SAK ei taivu, minkä takia menneisyyden jumi saa olla ihan keskenään.

Suomen hallitus päättää toimista. Toivottavasti Marinin johdolla hallitus jatkaa korona-linjaa eli luottaa asiantuntijoihin eikä ala politikoimaan. Politikointi vie tuloksellisilta toimilta pohjan ja tavoitteet eivät toteudu. Silloin Marinin hallitus kaatuu.

Miksi? Siksi, että tärkein ei toteudu. Mikä on nyt tärkeintä? Työllisyyden parantaminen on ykkösasia. Toiseksi tärkein on työllisyyden parantaminen ja kolmantena tulee työllisyyden parantaminen.

4

104

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tyypillinen pitkä ja katkera kokkarin avautuminen.
      Tosiasia kuitenkin on, että ilman ammattiliittoja ja niiden suorittamaa edunvalvontaa elettäisiin työväestön kannalta edelleen 30-luvun patruuna aikaa.
      Tästä katkera kokkari tietysti edelleen haveilee ja haluaa sen ajan palaavan, mutta onneksi työväestö on herännyt vastustamaan moista riistovaltaa ja järjestäytynyt ammattiliittoihin.
      Ammattiliittojen kekusjäsjestöllä SAK:lla on edelleen tärkeä ja keskeinen tehtävä työväestön etujen puolustajana.
      Jokainen valveutunut työntekijä ymmärtää, että ammattiliittoon kuulumisesta on paljon muutakin hyötyä kuin vain työttömyyden sattuessa saatava ansiosidonninen päiväraha. Näitä hyötyjä katkera kokkari ei luonnollisestikaan halua mainita.
      Mitä työllisyyteen ja sen parantamiseen tulee, niin täysin varmaa on ettei Hetemäen ryhmän esittämillä työttömien kurjistamis ja kyykyttämis toimilla synny yhtään tuottavaa työpaikkaa. Katkeran kokkarin mainitsemia "nolla-summa-peliä"olevia paikkoja toki saattaisi joitakin tulla lisää.
      Työkykyisiä ja haluisia henkilöitä on lähes puolimiljoonaa, joten tekijöistä ei ole pulaa, nyt vain puuttuu ne työpaikat.

    • Anonyymi

      SAK on vanhoillinen järjestö, ei ainakaan täytä yleishyödyllisen määritelmää, jonka perusteella kuittaa verovapaita osinkoja pörssiosakkeista. Se on veronkiertoa ja osa harmaata taloutta, joka pitää KITKEÄ POIS!

    • Anonyymi

      Marinin hallituksen pitää luoda edellytykset 100.000 uuden työpaikan synnylle. SAK ei saa sitä estää. Estäminen on hulluutta, koska se on taistelua hyvinvointiyhteiskunnan säilyttämistä vastaan. Työtä tekevä maksaa veroja, joilla maksetaan palvelut. Lainalla ei saa elää. Haluaako SAK, että veroja nostetaan 30%? Sitäkö SAK ajaa vastustamalla työllisyyden parantamista?

      • Anonyymi

        Mitä ihmeestä sikiää ajatus, että SAK yrittäisi/haluaisi estää uusien työpaikkojen syntymisen?
        Tuohan on vain kieroutunen kokkarin päähänpinttymä.
        Ei työllisyys sillä parane jos/kun työttömät ajetaan toimentuloluukulle kuten Hetemäen "totuuskomissio" esittää.
        Tosiasiallinen haaste on siinä, että mistä ja kuinka saadaan luotua ne 100000 työpaikkaa joissa työntekijä, verojen ja muiden pakollisten maksujen jälkeen, tulee palkallaan toimeen.
        Tämän propleman ratkaisemiseen kannattaisi panoksia uhrata mieluummin kuin SAK perusteettomaan parjaamiseen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      35
      4153
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      55
      2865
    3. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      46
      2796
    4. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      30
      2533
    5. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      8
      2505
    6. Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan

      Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.
      Maailman menoa
      321
      2431
    7. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      38
      2099
    8. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      54
      1815
    9. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      46
      1663
    10. Oletko ollut vihainen, suuttunut tai pettynyt

      johonkin kaivattusi toimintaan?
      Ikävä
      141
      1507
    Aihe