Suomessa venäläinen raideleveys.

Suomessa tämä venäläinen raideleveys on kyllä epäkäytännöllinen.

Ei onnistu tavaroiden ja matkustajajunien kulku eurooppaan tulevaisuudessa viron tai ruotsin kautta.

Jos emme muuta ratoja ja junia
24579
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Eikös Baltiassakin ole sama raideleveys.

Äänestä

Kiskot on rautaa ja kevyesti kulkee oli leveys mikä hyvänsä.

Äänestä
  • Rautaa?! Mistä ja kenen olan takaa huutelet?

    Äänestä

Hyvä se leveys on. Venäjällä on sama. Suoraan junalla Pietariin ja Moskovaan.
Onhan meillä käytössä Moskovan aikakin.
Terveisin YYA Ystävä

Äänestä

Tsaarivenäjän aikana maahan tehtiin rautateitä, jopa Suomen alueelle jonkin verran. Minkähänlainen raideleveys olisi silloin pitänyt rakentaa tänne maan länsiosiin?

Äänestä

eipä tuo todellisuudessa ole mikään ISO ongelma, kiinan ja mongolian vai mongolian ja venäjän rajalla tehdään niin, että junan telit vaihdetaan toiseen eli vaunut nostetaan ylös ja akselit yms rullataan pois, sopivaa leveyttä tilalle

Äänestä
  • On kyllä mielenkiintonen asia. Nykyään ei voi mitään merkittävää suurta tehdä maahan ilman, että pitää katsoa mikä on muiden tilanne.

    Äänestä

Suomessa ei ole sama raideleveys kuin Venäjällä. Ero on niin pieni, 4mm., että samoja telejä voi käyttää.

Äänestä
  • Kiskotieteen tohtori pääsi antamaan lausunnon, hyvä.

    Äänestä

  • Kummassa maassa on leveämpi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kummassa maassa on leveämpi?

    Ihan sama kummassa on. Tiedän mutta Sinä et sillä tiedolla tee mitään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihan sama kummassa on. Tiedän mutta Sinä et sillä tiedolla tee mitään.

    Ei oo ihan sama ku mun pitäis ostaa resina. Oikian levynen tietty.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kiskotieteen tohtori pääsi antamaan lausunnon, hyvä.

    Näyttää siltä, että halveksut tyyppiä? Mutta etpä sinäkään linkkiä antanut.

    Äänestä

Suomi on kummallinen maa tässä suhteessa. Rautateillä raideleveys on suurempi kuin Euroopassa, mutta Helsingin raitioteiden raideleveys pienempi kuin Euroopassa käytetty.

Äänestä
  • Tampereelle tulevissa ratikoissa on Länsi-Euroopan rautateiden raideleveys,

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tampereelle tulevissa ratikoissa on Länsi-Euroopan rautateiden raideleveys,

    Mittaa mikrometrillä, merkkaa liidulla, halkaise kirveellä.

    Äänestä

Niin Suomessa on venäläinen leveys mutta Venäjällä on neuvostoliittolainen leveys.

Äänestä
  • Silloin kun Venäjällä alettiin rakentaa rautateitä, ei kukaan ollut vielä keksinyt neuvostoliittoa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Silloin kun Venäjällä alettiin rakentaa rautateitä, ei kukaan ollut vielä keksinyt neuvostoliittoa.

    Opiskele poika historiaa.
    Venäjän valtio loppui ja syntyi Neuvostoliitto.
    Neuvostoliitto hajosi ja syntyi taas Venäjä.
    Venäjä rakensi raideleveyden 5', Neuvostoliitto muutti leveyden SI-järjestelmään 1520mm
    ja nykyinen Venäjä käyttää sitä.

    Äänestä

Miten raideleveys liittyy matkailuun?

Äänestä
  • Kiskot vievät etelään... Paitsi peräkammarista!

    Äänestä

Kemijärvelle pääsee junalla hyvin sillä raideleveydellä. Minusta matkassa ei ollut mitään epäkäytännöllistä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Suomessa tämä venäläinen raideleveys on kyllä epäkäytännöllinen.

Ei onnistu tavaroiden ja matkustajajunien kulku eurooppaan tulevaisuudessa viron tai ruotsin kautta.

Jos emme muuta ratoja ja junia

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu