Sain vaihto-oppilaana englannissa paksua mustaa patukkaa sisääni ja parasta oli kun olimme naineet puoli tuntia ja kuuman mällin kun laski sisääni, ei ottanutkaan vehjettään ulos vaan antoi sen muhia pimpissäni ja veltostua.
Oli se erikoinen tunne, kun kalu alkoi uudelleen kasvamaan sisälläni ja lopulta olin täynnä patukkaa taas.
Kulli kasvoi kolminkertaiseksi ja tuntui kun pilluni olisi natissut kun alkoi oikein kiristämään häpyhuuliani, melkein sattui, mutta hyväähän se toki teki teki.
Panin tyyny pääni alle jotta paremmin näkisin kun musta juna alkaa taas jyystämään, ensin hitaasti tahtia kiihdyttäen, otin kännykällä kuvaa jota lähetin suomeen silloiselle poikakaverilleni jonka tiesin käyvän vieraissa.
Rasvat kiilsivät mustassa patukassa ja välillä otti sen kokonaan ulos jolloin näin kauhean tattiosan jossa reikäkin päässä oli melkoisen kookas, sieltä sitä kermaa kohta tulisi, kiihoittavaa, pussitkin olivat kuin sonnilla jotka paukuttivat peppuani.
Käännyin ja nythän ne kassit hakkasivat turvonnutta klittaani, mäiskis mäiskis kaikui huoneessa, lopulta tahti hidastui ja kuumaa siementä tuli kovina iskuina pimppini pohjukkaan, sitä ihanaa tunnetta ei voi selittää, se täytyy kokea.
Lopulta otti melansa ulos ja alkoi paukuttamaan sillä vatsaani kalun ollessa vielä täysin juhlakunnossa se ylettyi ylitse navastani, otin taas kuvaa ja panin käsivarteni sen viereen, kalu oli kaksikertaa paksumpi.
Otin kuvaa myös pimpistäni joka oli käytetyn näköinen ja hehkui tummanpunaisena sulkeutui pikkuhiljaa mällin valuessa ulos.
Onko muilla naisilla samanlaisia kokemuksia mustasta miehestä, kertokaa toki.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Hörhö herännyt päiväunilta 😂
Minulle kävi joskus niin, että olin poikakaverin kanssa lähi pubissa käymässä. Poikkista alkoi väsyttämään ja hän sanoi tahtovansa kotiin. Sanoin juovani pari olutta ja seuraavani perästä.
Hetken kuluttua hänen lähdöstään sisään asteli komea musta mies. Hän osti juoman itselleen tiskiltä ja äkkäsi minun olevan yksin ja lyöttäytyi seuraan. Lähes välittömästi hän alkoi ehdottelemaan suorasukaisesti, jos menisimme hänen vieressä olevan hotellin huoneeseen.
En ollut koskaan kokeillut mustaa, joten ajattelin tämän olevan loistava tilaisuus. Joimme juomamme tyhjiksi ja suuntasimme miehen hotelli huoneeseen. Huoneessa ensin suuteli me ja mies alkoi riisumalla paitani pois ja imemällä rintojani. Olin siinä vaiheessa niin kuumana, että avasin miehen housut ja kaivoin kullin esille imeäkseni hänet kovaksi.
Saatuani kullin esille huomasin sen olevan jopa huomattavasti pienempi kuin poikakaverillani. Kova se oli kuin kivi ja musta muuten, paitsi helakan värinen terska. Minulta meni kokonaan fiilikset, kun olin odottanut saavani isoa mustaa ja paljastuikin hänellä olevan melkoisen pieni.
Nousin polviltani ylös ja sanoin, että ehkä jätämmekin tämän väliin. Pahoittelen ja kerroin minulla olevan poikakaverin ja en halua häntä pettää. Vedin paidan päälleni ja kirmasin ulos ja kotiin.
Ja sitten pöperö maija heräsikin hiilikeppi kainalossa