Sote on kallista puuhaa, erityisesti Lappeenrannan demarisote

Anonyymi

Yli viikon jonotus terkkarin 10 minuutin konsultointiin, yli 6 kk jonotus tunnin leikkaukseen. Se on Kiurun sotemalli. Hoitajamitoitus ja hoitotakuu ovat sanahelinää. Hoitajamitoitukseen ei ole rahaa, hoitotakuu määrittelee vain tavoitejonon pituuden, ei sitä, että asiakkaita palvellaan.

Kiurun sote tulee maksamaan lisäveroina, veroja joudutaan korottamaan. Demareiden sote sisältää automaattisen palkkojen harmonisoinnin, joka tarkoittaa menojen vahvaa kasvua kunnissa. Veroäyriä joudutaan pysyvästi nostamaan noin 1%:n verran. Viisaat asiantuntijat osaavat tehdä niin, että palvelut paranevat ja samalla kustannukset alenevat. Kiurun sote ei sitä ole. Eksoten palkkaharmonisointi maksaa yhden vuoden osalta 1,5%:n veroäyrin nostoa. Sen jälkeen vähemmän. Rahaa osataan kylvää vailla vastuuta.

SDP on hyvä nostamaan veroja ja kylvämään rahaa ympäriinsä, erityisesti kavereille, mikä on tapa kalastella suosiota ja ääniä. Se ei ole kansalaisyhteiskunnan hyvä tapa hoitaa asioita, jossa pitää toimia asiantuntijoiden mukaan kokonaisuutta palvellen, eikä poliittisin perustein aatetta liputtaen.

SDP tullee valitsemaan varapuheenjohtajaksi sunnuntaina imatralaisen ovakon pääluottamusmiehen. Vasemmistolaisuus kasvaa puolueessa. Kyllä kommunismin viljely on huono asia tulevaa ajatellen. Ei ainakaan valtion asioiden hoito ja talouden ymmärtäminen parane, Se on sitä Harakan, lisää velkaa politiikkaa. Askel huonompaan suuntaan. SDP osaa kylvää rahaa ja nostaa veroja, ja puhua pulpattaa, joka vetoaa "työläisiin". Juuri tulleiden tutkimustulosten mukaan verojen korottaminen on Suomessa lisännyt tuloeroja vuoden 1990 jälkeen. SDP siis lisää tuloeroja toimillaan, vaikka muuta puhua pulpattavat.

16

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      SDP on paras puolue, mie äänestän! Marinista seuraava presidentti tai ainakin pääministeri.
      Hyvin on hoidettu Suomessa korona, verrataanpa itään tahi länteen. Tuolle koronalle hallitus ei kaikkea voi, ei Kiurut eikä muutkaan, se väkisinkin vaikuttaa kaikkien muiden terveyspalveluiden saatavuuteen.
      Joten sie itke, Itkuiines, vaa äiteis helmoissa.

      • Anonyymi

        Mihinkä asiaan sinä oikein kommentoit? Aloituksessa ei ollut sanaakaan koronasta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mihinkä asiaan sinä oikein kommentoit? Aloituksessa ei ollut sanaakaan koronasta.

        Missä tynnyrissä olet elänyt maaliskuusta lähtien?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä tynnyrissä olet elänyt maaliskuusta lähtien?

        Vielä luin tuon aloittajan tekstin, enkä siinä vieläkään näe sanaakaan koronasta. Kommentoikaa aloitukseen, eikä asian vierestä. Koronalle on ihan omat keskustelunsa.


    • Anonyymi

      Mummot äänestää aina demareita, vaikka ne tekis mitä. Ja mummojahan riittää.

      • Anonyymi

        Kun mummot kuolee, niin SDP:n kannatus laskee alle 10%:n


    • Anonyymi

      Suomessa terveydenhuolto on vuosia tarvinnut lisää henkilökuntaa ja palveluihin uusia ratkaisuja. Kunnat laittavat rahansa aivan muihin palveluihin kuin terveydenhuoltoon. Lappeenrannan päättäjät katsoivat lentotoiminnan ja kalliisti rakennetun teatterin tarpeellisemmiksi. Kiuru huolehtii, että hän saa osansa hyvästä, käyköön muuten miten vain. Kiurun toiminta ollut hyvin sekavaa. Suositukset sekavaa salahelinää, järjestelmäsyys puuttuu. Kiurun työskentely ei hyvältä näytä. Kiuru vain sanelee kuinka toisten pitäisi toimia ja olevinaan muita viisaampi.

      • Anonyymi

        Jokaisella on yksi ääni. Käytä äänesi äänestämällä äläkä vikise. Vikivikiviki.....


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokaisella on yksi ääni. Käytä äänesi äänestämällä äläkä vikise. Vikivikiviki.....

        Hmm, hmm, hmm.
        Mitä kirjoititkaan...... Vikise, äänestä, viki, VIKI, VIKI.

        MITÄHÄN se olikaan.. vikise, vikise, yksi ääni, viki, viki, viki,

        Missä VIKI on, tai oli. 🙃


      • Anonyymi

        Kiuru kaatoi Paateron ja kumppanien kanssa valmiin sote viime vuoden keväällä. Se oli todellinen riman alitus.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiuru kaatoi Paateron ja kumppanien kanssa valmiin sote viime vuoden keväällä. Se oli todellinen riman alitus.

        Kiuru on määräilevä, ymmärtääkö aina itsekään mitä on tekemässä. Usein ylittänyt valtuutensa. Kiuru puuhastelee yksin, toiset ei aina tiedä mitä tulossa on. Kiurun puhe epäselvää, ja kiertää samaa kehää, pelkkää jaarittelua jota ei jaksa kuunnella. Kun asian pitäisi olla puhuttu, alkaa sama selitys uudelleen ja uudelleen. Ja Kiurun selitykset taas solmussa. Kiurulta ei kannata kysellä, et saa selvää vastausta ja taas toimitaan, ei päätä, ei häntää toiminnassa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiuru on määräilevä, ymmärtääkö aina itsekään mitä on tekemässä. Usein ylittänyt valtuutensa. Kiuru puuhastelee yksin, toiset ei aina tiedä mitä tulossa on. Kiurun puhe epäselvää, ja kiertää samaa kehää, pelkkää jaarittelua jota ei jaksa kuunnella. Kun asian pitäisi olla puhuttu, alkaa sama selitys uudelleen ja uudelleen. Ja Kiurun selitykset taas solmussa. Kiurulta ei kannata kysellä, et saa selvää vastausta ja taas toimitaan, ei päätä, ei häntää toiminnassa.

        Sote on Suomen ehkä tärkein kysymys työllisyyden ohella.

        Sitä hoitaa hoitaja. Suutari pysyköön lestissään. Demarit hoitakaa siihen ministeri jolla on kykyä johtaa. Pitäis saaha kuntoon se asia tällä vuosisadalla.


    • Anonyymi

      Minä äänestän vihreitä niin maailma pelastuu!

      • Anonyymi

        Minä äänestän vihreitä ja demareita vuoronperään.


      • Anonyymi

        Yhden asian puoleita ei tarvita. Vihreät on sellainen. Kettutyttöjen hönttäpuolue. Jokainen osaa puhua pehmoisia ympäristöasioista. Siinä ei maailman lämpeneminen muutu miksikään. Jos tehdään tekoja, niin kuunnellaan asiantuntijoita ja tehdään sen mukaan. Vihreiden hörhöilyt on vähän kuin heittelisi satasia ikkunasta, ei mitään järkeä.


    • Anonyymi

      Minä äänestän persuja kun ne ovat ihania ja lutusija sohvaperunoita !😘

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1585
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1224
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1147
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1066
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      1027
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      582
      1015
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      920
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      912
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      774
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      700
    Aihe