Köyhännaisen maski

Käväisin keskustassa.
Ilmaisten maskien jako oli alkanut.
Olin menossa palvelukotiin ja kysyin että, kenelle niitä jaetaan ja millä perusteella.

Vastattiin, että vähävaraisille, ilman nimikyselyä tai mitään paperia.

Mietin silloin, olenko todella vähävarainen tai köyhä.
Saan omaa eläkettä, leskeneläkettä ja asumistukea.
En käytä kun satunnaisesti yhtä lääkettä, kuljen edullisella bussilla.
Ei ole jälkikasvua ronkumassa mitään, ei ukkoa kaljaa kiskomassa.

Maskinjakaja ojensi minulle kaksi kankaista maskia.
Otin ne ja pistin laukkuuni.

Myöhemmin, kun olin palvelutaloon menoss, otin sen esiin ja laitoin kasvoilleni.
Paksua kangasta, kapea malli ja erittäin epämukava.

Tuttavat siinä kysyivät mikä maski tuo on.
Sanoin että kuulun nyt julkisesti köyhien joukkoon, kun on pallollinen maski suojana.

Heillä oli kertakäyttöiset.
Niin oli kohta minullakin.
Laitoin kunnolla hengittävän, itse maksamani maskin suojaksi.
Velipoika tuotiin aulaan.
Hoitajalla on visiiri.
Asukkailla ei ole maskia ollenkaan.

Päivänjatkoja

20

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Nuukana huolestun. Kai annat molemmat, sen toisen pestynä, sellaiselle joka käyttää, ettet roskiin nakkaa. Minulla olisi köyhä tuttu, joka sai kaksi ilmaista. Ei ole vielä kukaan muu kertonut että ovat huonoja, ei tosin muutakaan kommenttia ole vielä kuulunut. On sen verran uusi asia.

      • Ano 11.35
        Kertakäyttömaskissa on yläpuolella metallipidin, jota voi taivuttaa nenän kohdalla.
        Saa edes vähån happea.

        Näissä köyhissä klapuissa ei ole mitään sellaista.

        Kokeile laittaa puuvillainen verhokangas kasvojesi suojaksi.
        Miten sujuu hengitys kuumassa bussissa.

        Voin antaa jollekin köyhälle maskit, kun vaan näkisi sellaisen.
        Miten ne heilleä ovat yhtään sen mukavammat.
        Ei vain kuulu köyhälistöä tuttavapiiriin.


    • Anonyymi

      Uteliaisuuttani kävin katsomassa isonenäisen tuttavan kahta maskia, kokeilin sekä itselle että hänelle. Keitän kohta ne varmuden vuoksi, vaikka ei meissä kummassakaan oireita ole.
      Onkohan niitä erilaisia eri kunnissa. Ei noissa ole mitään vikaa. Voisi ehkä ommella nenän kohdalle reunaan pystyvekin tai laittaa neulalla. Kiinnostuin siksi kun olen näitä kolmisenkymmentä ommellut, tosin erilaisella kaavalla. Kyllä mun kaava on parempi, siinä on vekit nenän ja leuan kohdalla ja molemmissa päissä. Näin kasvot ovat kohollaan olevassa pussissa ja reunat ovat kohtalaisen tiiviisti kasvoja vasten.

      • Ano 14:58
        Nyt siis maskit ommellaan ja jaetaan nenän mukaan.
        Kreikkalaisten kyömynenät tarvitsevat ihan erillaisen mallin kun aasialaisten tai latinoiden lattanamalliset nenät.

        Kokeilu on vähän eriasia, kun pitäminen epämukavaa maskia kahviloissa, joukkoliikenteessä tai jossain odotustiloissa.

        Pistähän singeri laulamaan.
        Katso kuvastosta ihmisten erillaisia kasvonmuotoja ja nenien kokoja.
        Löytyy jokaiselle sopiva.

        Itse pujottelen taivutettavaa metallilankaa hengittävän, tarpeeksi leveän kankaan yläpuolelle.
        Siis, ison, leveän nenäni kohdalle.
        Suomalaisen pottusellaisen.

        Lyhyet narut korvien taakse.
        Leuka piiloon höllästi olevan kankaan avulla.
        Reunat kuitenkin napakasti suljettu.

        Nyt tarvitaan muotoilua erilaisten naamavärkkien mukaan.
        Olemme kaikki erillaisia.


    • Anonyymi

      Hyvä idea tuo taivuteltava metallilanka. Löysin romuista kerän ohutta sellaista, mihin lie aikanaan tarvittu. Alan kehitellä. Täällä on ollut ketju Missä olet hyvä. Jospa minäkin ottaisin tästä korona-ajan kestävän elämäntehtävän.

      • Ano 17.21
        Joissakin malleissa on metallilanka päällystetty muovilla.
        Aivan kun pakastepussien sulkijat.

        Kehitä laadukas, hengittävä, turvallinen, siis pidettäväksi tarkoitettu.
        Vielä siihen pussukka ja mukaan kertakäyttökäsineet.
        Onnea innovaatiolle.


    • Anonyymi

      Mikrokuitu pölypussista saan hyvän koronamaskin.
      Vanhoista kalsareista kuminauha siihen.

      • Anonyymi

        Muslimikaupasta saa koko kasvot peittäviä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muslimikaupasta saa koko kasvot peittäviä.

        Rasistin oli pakko päästä sanomaan. No, kerro samalla paljonko maksoi ?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muslimikaupasta saa koko kasvot peittäviä.

        KKK ryhmänkin vaatteet peittää kasvot ja koko kehon mukavasti. Niiltä löytyy miehillekin sopivia! Ovat vitivalkoisia niin ei vahingossakaan näytä ulkomaalaiselta.


    • Anonyymi

      kuminauhalla rautalangasta muotoiltu nenun muotoinen ripustukoukku, ja siihen kahvinsuoratin }}}}
      njj

    • Anonyymi

      Minun ja vaimoni köyhissä pusseissa oli 4 suojainta kummassakin.
      En ole käyttänyt vielä.
      Jo aikaisemmin ostin rojumarketista 10:n klp:n pakkauksen kertakäyttöisiä ja ravatessani pari viikkoa päivittäin sairaalassa ilahduttamassa vaimoani, otin mennessä, ohjeen mukaan kirurgisen maskin ja pois lähdön yhteydessä yhden sellaisen "evääksi".

      Muotoilusta. 3M:n pölysuojainten nenämuotoilu oli ( on? ) paljon parempi. Muutaman millin levyinen, ohut Al? kaistale joka muotoutui hyvin ja tiiviisti nenän kuin nenän muotoon.

    • Anonyymi

      Eilen tuli kirjeenä kaksi todella laadukasta, paksuhkoa, hyvännäköistä putki huivia. Samaa sarjaa "pipo". Alle kolme kymppiä yhteensä.
      Niistä on meikälle maskia niin pitkäksi aikaa kun rokote keksitään. Enkä liiku päivittäin joten ehtii pestä välillä.
      Toisekseen sporttisessa syksy takissani on tiukahko kaulus; kun vetoketjun vetää ylös saakka, kauluksen voi nostaa maskiksi vaikka silmille saakka.
      Nylon päällinen ja "vuori". Toimii maskin korvikkeena paremmin kuin hippula pippula sekunda maskit.

    • Anonyymi

      paperinenäliinakin on aikatehokaskin maski kun sellaisen teippaat suun ja nenän ympärille kumilenkeillä.

      • Anonyymi

        Kyllä sen voi vetää kiinni roudarin teipilläkin. Yksi kierros pään ympäri riittää.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä sen voi vetää kiinni roudarin teipilläkin. Yksi kierros pään ympäri riittää.

        Täällä on jokin ihme niksipirkka poppoo kehittämässä suojamaskeja.
        Maski ja korona ovat heille iso vitsi.
        Viitsivätkin yli kuuskymppiset kirjoittaa jostain älyttömistä tekeleistä.
        Kukaan ei ole oikeastaan tarvinnut sitä missään.
        Ei käydä sairaaloissa, ei palvelukodeissa.
        Ei välitetä kanssaihmisistä pätkääkään.
        Hävetkää.
        Ollaan kotona ja revitään huumoria vakavalla asialla.
        Painukaa huuhaapalstalle.
        Se on moro


      • Anonyymi
        2lesken kirjoitti:

        Täällä on jokin ihme niksipirkka poppoo kehittämässä suojamaskeja.
        Maski ja korona ovat heille iso vitsi.
        Viitsivätkin yli kuuskymppiset kirjoittaa jostain älyttömistä tekeleistä.
        Kukaan ei ole oikeastaan tarvinnut sitä missään.
        Ei käydä sairaaloissa, ei palvelukodeissa.
        Ei välitetä kanssaihmisistä pätkääkään.
        Hävetkää.
        Ollaan kotona ja revitään huumoria vakavalla asialla.
        Painukaa huuhaapalstalle.
        Se on moro

        Elä ny leikistä suutu. Olet turhan herkkä aivopestäväksi.
        Kaikki vaan ei tarvitse maskia eivätkä hypi seinille herkästi.
        Itsekin ravasin tuossa hiljattain yli kolme viikkoa isossa sairaalassa lähes päivittäin, sen jälkeen isoissa marketeissa.
        Käytinkö maskia? Heh heh heh. No enpä tietenkään.
        Maskin estävyys on olemassa, mutta se on niin pientä, ettei kannata alkaa maskilla tuottamaan happikatoa itselleen.
        Riittää, että katsoo keiden läheltä kävelee?
        Kun on silmät korvat ja suu, "turvaetäisyys" on helppoa pitää. Tosin silläkään ei ole paskankaan haileeta koska virushan lentää vaikka viisi metriä.


    • Anonyymi

      Keväällä ostin kaksi kaksinkertaisesta puuvillasta tehtyä kangasmaskia ompelijalta, jo ensimmäisessä pesussa kutistui pituudesta niin että ei enää pysynyt kuminauhat korvien takana ja henkikään ei tahtonut kulkea kankaan läpi. Nyt olen ostanut vain kertakäyttöisiä joissa henki kulkee huomattavasti paremmin.

      Tytär oli tilannut jostain muutaman kankaisen ja niissäkin laatu oli eronnut hyvin paljon riippuen kankaasta. Osa kutistui liikaa ja osa ei ollenkaan.

      • Anonyymi

        Ja voi ostaa myös uli pitkät Varmari housut, lyhentää lahkeita saksimalla ja käyttää pätkiä maskeina. Kätevää.


    • Meidän hoitopaikassa vanhukset tavataan joko erillisessä tilassa tai vanhukse omassa huoneesa ohjeiden mukaan. Omaisilla ei ole mitään asiaa yhteisiin tiloihin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      122
      6089
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      29
      2150
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      177
      1982
    4. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1153
    5. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      70
      1151
    6. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      73
      1017
    7. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      24
      1007
    8. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      24
      932
    9. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      42
      907
    10. Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla

      Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I
      Suomussalmi
      12
      775
    Aihe