ITTVH

Vähän aikaa sitten minulla havaittiin ITTVH - Iän Tuoma Tarkkaavaisuuden Vajaus -Häiriö

oireet ja sen ilmeneminen:

Päätän pestä autoni.
Lähtiessäni kohti autotallia huomaan postia eteisen pöydällä.

Päätän selata postin läpi ennen kuin menen pesemään autoa. Tarkistan myös
puhelimen vieressä olevat postiin menevät kutsu-kortit.

Laitan autonavaimet pöydälle ja rypistän roskapostin roskakoriin, joka on
pöydän alla. Silloin huomaan roskakorin olevan täynnä.

Niinpä päätän laittaa kutsut takaisin pöydälle ja käydä tyhjentämässä
roskakorin.

Mutta sitten tajusinkin, että kun kerran olen viemässä roskia ulos ja
roskalaatikko sattuu olemaan lähellä postilaatikkoa, voin aivan hyvin
laittaa kutsuihin ensin postimerkit ja viedä ne samalla laatikkoon.

Otan postimerkkikuoren esiin ja huomaan, että jäljellä on vain yksi
postimerkki.

Lisää postimerkkejä on pöytälaatikossa työhuoneessani, joten lähden kohti
työpöytääni, jonka päällä huomaan kokistölkin, jota olin ollut juomassa.

Jotta en merkkejä etsiessäni kaataisi kokista pitkin pöytää, siirrän sitä
hieman syrjään.

Huomaan, että kokis on alkanut hieman lämmetä ja päätän viedä sen
jääkaappiin.

Matkalla jääkapille huomaan ikkunalla kukan, joka kaipaa pikaista kastelua.

Lasken kokiksen ikkunalaudalle ja huomaan lukulasini, joita olen etsinyt
koko aamun.

Ajattelen, että on varminta viedä lasit työpöydälleni heti sen jälkeen kun
olen kastellut kukan.

Lasken lasit takaisin ikkunalaudalle ja menen täyttämään kastelu-kannua kun
siinä samassa huomaan TVn kaukosäätimen.

Joku on jättänyt sen keittiön pöydälle.


Tajuan, että illalla katsellessani telkkaria tarvitsen kaukosäädintä, mutta
todennäköisesti en muista, että se on keittiön pöydällä, joten päätän viedä
sen oikealle paikalleen kunhan vain ensin kastelen kukat.

Kaadan vähän vettä kukalle, mutta suurin osa läiskyy lattialle. Joten,
laitan kaukosäätimen takaisin keittiön pöydälle ja haen pyyhkeitä, joilla
kuivaan läikyttämäni veden.



Matkalla liinavaatekaapille yritän muistaa mitä olin tekemässä päivän
lopuksi:

autoa ei ole pesty,
kutsuja ei ole postitettu,
roskista ei ole tyhjennetty,
lämmin kokis on edelleen ikkunalaudalla,
kukkia ei ole kasteltu,
postimerkkejä on edelleen vain yksi,
en löydä television kaukosäädintä saatika lasejani,
enkä muista minne olen laittanut autonavaimet.

Miettiessäni, miksi mitään hommaa ei ole hoidettu tänään, olen todella
hämmentynyt, sillä olen ollut kiireinen koko päivän ja olen todella väsynyt.

Ymmärrän, että tämä on vakava ongelma ja aion hankkia
apua, mutta ensin tarkastan sähköpostini.....

Tee minulle palvelus, jookos? Lähetä tämä viesti eteenpäin kaikille
tutuillesi, sillä minä en muista keille tämä on lähetetty.

ÄLÄ NAURA! Jos et vielä tunnistanut tästä itseäsi niin voit olla varma, että
sekin päivä tulee....ehkä nopeammin kuin arvaatkaan!

...VANHENEMINEN ON PAKOLLISTA
...AIKUISTUMINEN ON VAPAAEHTOISTA
...ITSELLEEN NAURAMINEN ON TERAPEUTTISTA!
5352
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Olen ollut nyt n.puoli vuotta ko. ITTVH -tilassa.

Aiemmin tämä tila ei ole ollut näin vakava.

Nyt olenkin jo hyväksynyt sen seikan, että tulen todennäköisesti olemaan loppuikäni tässä tilassa, koska huomaan, että näin on helpompi olla, mutta mitään hommia ei kyllä tule tehtyä, koska on niin paljon kaikkea tekemistä.

Siksi kirjoitinkin tänne tästä asiasta tämän oman tiedotteen. :))

Nyt ryhdynkin miettimään jonkun aikaa, mitä kaikkea tekemistä minulla olikaan vielä....!!

Äänestä
  • Kovasti tutulta tuntuu oireyhtymäsi. Vai on sillä nimikin!!

    Äänestä

kuvasi myös meikäläisen arkea,mutta apuva...että tässähän potee jotain oireyhtymää....

Äänestä

Luin jutun jo aikaisemmin ja päivän touhutessani kotona ajattelin viestiäsi, löytyi samoja oireita
minultakin päivän aikana. Oli kuitenkin niin hauska juttu että lähettelin sitä sähköpostilla parhaille ikääntyville 40 kavereilleni.

Äänestä

Ai sitäkö se onkin kun mulla rupee olemaan samanlaista. Varsinkin vapaapäivinä huomaan että olen väsynyt ja kaikki hommat tekemättä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


C.Oregano kirjoitti:

Vähän aikaa sitten minulla havaittiin ITTVH - Iän Tuoma Tarkkaavaisuuden Vajaus -Häiriö

oireet ja sen ilmeneminen:

Päätän pestä autoni.
Lähtiessäni kohti autotallia huomaan postia eteisen pöydällä.

Päätän selata postin läpi ennen kuin menen pesemään autoa. Tarkistan myös
puhelimen vieressä olevat postiin menevät kutsu-kortit.

Laitan autonavaimet pöydälle ja rypistän roskapostin roskakoriin, joka on
pöydän alla. Silloin huomaan roskakorin olevan täynnä.

Niinpä päätän laittaa kutsut takaisin pöydälle ja käydä tyhjentämässä
roskakorin.

Mutta sitten tajusinkin, että kun kerran olen viemässä roskia ulos ja
roskalaatikko sattuu olemaan lähellä postilaatikkoa, voin aivan hyvin
laittaa kutsuihin ensin postimerkit ja viedä ne samalla laatikkoon.

Otan postimerkkikuoren esiin ja huomaan, että jäljellä on vain yksi
postimerkki.

Lisää postimerkkejä on pöytälaatikossa työhuoneessani, joten lähden kohti
työpöytääni, jonka päällä huomaan kokistölkin, jota olin ollut juomassa.

Jotta en merkkejä etsiessäni kaataisi kokista pitkin pöytää, siirrän sitä
hieman syrjään.

Huomaan, että kokis on alkanut hieman lämmetä ja päätän viedä sen
jääkaappiin.

Matkalla jääkapille huomaan ikkunalla kukan, joka kaipaa pikaista kastelua.

Lasken kokiksen ikkunalaudalle ja huomaan lukulasini, joita olen etsinyt
koko aamun.

Ajattelen, että on varminta viedä lasit työpöydälleni heti sen jälkeen kun
olen kastellut kukan.

Lasken lasit takaisin ikkunalaudalle ja menen täyttämään kastelu-kannua kun
siinä samassa huomaan TVn kaukosäätimen.

Joku on jättänyt sen keittiön pöydälle.


Tajuan, että illalla katsellessani telkkaria tarvitsen kaukosäädintä, mutta
todennäköisesti en muista, että se on keittiön pöydällä, joten päätän viedä
sen oikealle paikalleen kunhan vain ensin kastelen kukat.

Kaadan vähän vettä kukalle, mutta suurin osa läiskyy lattialle. Joten,
laitan kaukosäätimen takaisin keittiön pöydälle ja haen pyyhkeitä, joilla
kuivaan läikyttämäni veden.



Matkalla liinavaatekaapille yritän muistaa mitä olin tekemässä päivän
lopuksi:

autoa ei ole pesty,
kutsuja ei ole postitettu,
roskista ei ole tyhjennetty,
lämmin kokis on edelleen ikkunalaudalla,
kukkia ei ole kasteltu,
postimerkkejä on edelleen vain yksi,
en löydä television kaukosäädintä saatika lasejani,
enkä muista minne olen laittanut autonavaimet.

Miettiessäni, miksi mitään hommaa ei ole hoidettu tänään, olen todella
hämmentynyt, sillä olen ollut kiireinen koko päivän ja olen todella väsynyt.

Ymmärrän, että tämä on vakava ongelma ja aion hankkia
apua, mutta ensin tarkastan sähköpostini.....

Tee minulle palvelus, jookos? Lähetä tämä viesti eteenpäin kaikille
tutuillesi, sillä minä en muista keille tämä on lähetetty.

ÄLÄ NAURA! Jos et vielä tunnistanut tästä itseäsi niin voit olla varma, että
sekin päivä tulee....ehkä nopeammin kuin arvaatkaan!

...VANHENEMINEN ON PAKOLLISTA
...AIKUISTUMINEN ON VAPAAEHTOISTA
...ITSELLEEN NAURAMINEN ON TERAPEUTTISTA!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu