Harhanäky kahdella henkilöllä

Anonyymi

Kaksi ystävää ajaa autolla ensimmäistä kertaa kolmannen ystävän mökille. Ajo-ohjeet vie perille asti. Ennen mökkiä kaksikko kääntyy kuitenkin yhtä tietä liian aikaisin. Tie on metsätie, n. 300m pitkä ja päättyy pihaan. Pihassa on talo, joka kaipaa kipeästi jo uutta maalia, kaikkea rojua pihassa ja keltainen postilaatikko. Ystävät toteavat, että väärä paikka ja tekevät U-käännöksen. Ajaessaan tietä takaisin he havaitsevat, että ystävän mökki näkyykin jo (ystävä pihalla), joten käännös tehtiin vain liian aikaisin. Ei siis hätää, perillä ollaan.

Myöhemmin tulee juttua, että käännyttiin liian aikaisin ja saavuttiin väärän talon pihaan. Ystävä, jonka luokse tultiin sanoo, että ei sen tien päässä ole mökkiä! Väitellään ja todellakin ilmenee, että ko.tien päässä ei ole taloa tai mitään muutakaan, vain hakkuuaukea.

Mitä on tapahtunut? Kaksi autolla ajanutta ystävää muistaa tapahtuman täysin samalla tavalla, talon väriä yms. myöten. Alkoholilla tms. ei osuutta asiaan. Ihmiset ihan täysjärkisiä, ei ”huuhaa-juttuihin” taipuvaisia. Voiko olla kyse jostain yliluonnollisesta? Vai miten tämä selittyy?
https://www.vauva.fi/keskustelu/3859712/mita-tassa-oudossa-casessa-tapahtui

1

184

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Keksitty tarina. Kysymys ratkaistu. Seuraava, olkaa hyvä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

      Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
      Ikävä
      90
      8326
    2. Persut: haluamme lisää veroja!

      Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
      Maailman menoa
      42
      4728
    3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      41
      4391
    4. Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?

      Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit
      Maailman menoa
      45
      2595
    5. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

      Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
      Ikävä
      98
      1478
    6. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      40
      1296
    7. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1246
    8. Heräsin taas sinä mielessä

      Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?
      Ikävä
      64
      1152
    9. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

      Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
      Lieksa
      39
      1150
    10. Kannattaa toimia yleisesti ottaen

      Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo
      Ikävä
      167
      1090
    Aihe