Kelluva Hölmölä

Anonyymi

Hölmölä (Kilplaste küla)

Müüslerin entiseen kartanonpuistoon perustettu Hölmölä (viroksi Kilplaste küla eli Kilpla) on omintakeinen teemapuisto, jonka kohteet ja esineet liittyvät hölmöläisten (kilplased) tarinoihin. Se koostuu kolmesta osasta: varsinaisesta Hölmölästä, urheilukentistä ja luonnossa sijaitsevasta kuntopolusta. Käynti Hölmölässä on sovittava aina etukäteen. Hölmölässä on mahdollista myös telttailla. Tiesitkö, että sanan "kilplased" keksi Kalevipoeg-eepoksen kirjoittaja F. R. Kreutzwald saksalaisen mallin mukaan (Schilda)? Kreutzwaldin kirjassa hölmöläiset olivat peräisin Uppakallon kylästä, joka sijaitsi ennen muinoin Järvamaalla Peetrin (Pyhän Pietarin) pitäjässä.

Kuningattarenrannasta saisi messujen ja talomyynnin sakatessa backuppina hyvän turistirysän ja kilpailijan Virossa sijaitsevalle Hölmölälle. Kuninkaallinen ja osittain myös kelluva Hölmölä olisi varma nakki, kun Loviisa on vain 100 km päässä pääkaupungista. Rantaan voitaisiin kelluvien talojen lisäksi sijoittaa myös igluja, joissa kaikissa olisi nettiyhteys etätyöntekijöille ja turisteille. Kelluvissa yöpyminen olisi hyvä vaihtoehto Ruotsin risteilylle ja muutenkin ruotsalaishenkistä kuninkaallista tunnelmaa ihan kielikylpyä myöten. Täällä pantaisiin siis paremmaksi kuin Virossa ja Hölmölä koostuisi vielä useammasta osasta. Varsinaisesta kuninkaallisesta Hölmölästä kelluvine osioineen, huojuvasta kelluvasta sillasta, keskustan lilla Hölmölästä mukaan lukien raatihuoneen hallintosirkuksen alijäämästä ylijäämäksi hokkus-pokkus-show, leasingrahoitusnäyttely ja valitusnäyttely (show ja näyttely voisivat olla myös Lovisa-paviljongissa järjestettäviä ja muilla messupaikkakunnilla kiertäviä), seurahuone pysyvine messuhakemus-ja kaavoitusnäyttelyineen, hyvinvointihallista, maauimalasta mutakylpyineen, Gröna Uddenin luontopolun pätkästä sekä kalastussimulaattorista kun Loviisanlahden kalat katosivat ruoppausten takia. Tässä vain ihan muutama esimerkki.

37

90

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      James Bond elokuva Casino Royale ja Loviisalla Pavilion Royale! Yees!!!

    • Anonyymi

      Telkkarissa esiintyi aikanaan fakiiri Kron-Blom, joka puhui huonosti suomea ja taikoja tehdessään ripotteli esineisiin suolaa ja hoki: Suola, suola, enemmän suola...

      Tänne kans oma fakiiri joka taloudellisia taikatemppuja tehdessään hokee: Laina, laina, enemmän laina....

    • Anonyymi

      Kun fyrkkaa ei ole, niin täytyy lainata, mutta kuinka pitkälle tämä menetelmä kantaa?? Mikä on järkevää ja mikä ei. Muiden rahoilla on helppo pelailla, mutta kuinka kauan??

      • Anonyymi

        Kun kansalainen uskoo ja haluaa panostaa tulevaisuuteen niin hän marssii pankkiin. Samoin tekevät yritykset. Miksi kaupunki ei saisi kehittyä lainarahalla? Onko Suomessa kaupunkia jolla ei ole lainaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaupungin johto on kertonut, että kyseessä on investointi. Missä siis ovat investointilaskelmat? Kaavataloudellisessa tarkastelussa nimenomaan todetaan, ettei kaavan toteuttaminen tuo kaupungin kassaan tuloja! Lainarahaa voidaan toki käyttää, mutta tarkkaan harkituissa käyttökohteissa.

        Lapselliset messuleikit jatkuvat kolmisen vuotta. Osaaminen ei riitä talousongelmien ratkaisuun ja hyvän hallinnon toimeenpanoon, niin keskitytään kaupungin somistamiseen ja messujen kaltaisiin sirkushuveihin. Meno jatkuu vain niin kauan kuin lainarahaa myönnetään. Täällä kaivattaisiin nyt valtion holhousta.

    • Anonyymi

      Arvostelun pitäisi kohdistua vain luottamushenkilön tai viranhaltijan virkatoimintaan. Hyvä kysymys sinänsä kuka näitä samoja äänestää vaalivuosi toisensa jälkeen kun ne ovat olleet mukana päättäjänä tuhoamassa kaupungin talouden?

    • Anonyymi

      Toivottavasti kunnallisvaalien alla käydään tarpeellista kansalaiskeskustelua Loviisan Oikeasta tulevaisuudesta. Siitä miten nyt vallassa olevat tumpelot saamme pois palleiltaan. Tämä peli ei vetele. Kuka haluaa vielä jatkaa prinsessa japrinssileikkiä? Häpeäksi sellasille äänestäjille jo nyt.

      • Anonyymi

        Kiitos nami-nami-journalismia harrastavan lehdistön kaupunkilaiset pyritään pitämään pimennossa todellisista tapahtumista ja huonon hallinnon toiminnasta. Perusteltua arvostelua valtuustossa esittävien puheita ei referoida, vaan sanansa saavat esille vain valtapuolueen edustajat. Lehdistöllä ei ole ole myöskään mitään lähdekritiikkiä ja se kirjoittaa totena kaiken potaskan mitä sille välillä hallinnosta esitetään.
        Lehdistöllä on myös vastuu kaupungin talouden ja hallinnon surkeasta tilasta.

        paikallisten lehtien on huono alkaa totuuksia tästä sopasta kirjoitella. Loppuu vähäisetkin ilmoitus tulot. Toimituksissa näkevät ihan varmasti missä mennään. eipä vaan näy tekstiä.

    • Anonyymi

      Jos haluaa äänestää että Loviisasta lähtee 700 työpaikkaa ja kylät kuolee niin kannattaa tähdätä keskelle äänestyslippua, siis ihan keskelle. Investoinnnit nollaan, ei lainaa, palvelut kaupungin nykyiselle tulotasolle (potkuja käytännössä jokaisen lähipiiriin, lukuunottamatta eläkeläisten kuntopiiriä) ja säilytetään nykyinen tonttitarjonta jos joku mielenvikainen tarvitsee terapiaa hirvikärpäsiltä. Sitä ikuista valitusta vailla perusteluja kuinka korjataan. Sanakirjassa tätä kuvataa yhdellä sanalla, populismi.

      • Anonyymi

        Ketä pitää äänestää, että tämä toteutuu? Hyvä vinkki olisi nyt poikaa. Nyt tapahtuu ihan hirveitä Loviisan taloudessa. Kuka ei ottas turhaa velkaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ketä pitää äänestää, että tämä toteutuu? Hyvä vinkki olisi nyt poikaa. Nyt tapahtuu ihan hirveitä Loviisan taloudessa. Kuka ei ottas turhaa velkaa?

        Näin ei voi jatkua, sen tunnustavat kaikki. 9 miljoonaa miinusta per vuosi ilman asuntomessujakin pitäisi herättää jokaisen loviislaisen. Jäljelle jää kuihtua hallitusti joka tarkoittaa palvelujen karsimista isolla kädellä. Satojen työpaikkojen laukkauttamista joka johtaa väistämättä muuttoon pois loviisasta joka kiihdyttää kaupungin hallittua kuihduttamista monellakin tapaa. Tämä johtaa kuntalaisten keski-iän huimaan nousuun joka kasvattaa entisestään palvelujen kustannusrakennetta esim. terveydenhuollon osalta. Menot per asukas kasvavat, verotulot vähenevät. Toinen vaihtoehto on tehdä JOTAIN millä muuttotappio saadaan käännettyä ja kasvattaa kunnan verotuloja, Tehokkain keino verotulojen lisäämiseksi olisi saada lisää yrityksiä koske ne tuovat samalla työpaikkoja.

      • Anonyymi

        Asuntomessut eivät ole kannattava investointi, koska ne eivät tuo kaupungille tuloja. Sehän käy selville jo kaavataloudellisesta tarkastelusta. Kaavan toteuttaminen ja asuntomessut lisäävät vain kaupungin velkataakkaa. Tontteja ja tyhjiä asuntoja täällä on jo ennestään riittävästi. Tarvitaan lisää työpaikkoja ja paljon. Niitä tuskin tulee, joten tulot ja menot on saatava tasapainoon. Mikäli kunnan verotulot eivät riitä sen lakisääteisten tehtävien hoitamiseen, niin kunta saa valtion apua. Loviisa ei vielä saa valtion apua, joten minne verorahat oikein katoavat? Messut ja muu hömppä eivät kuulu kunnan lakisääteisiin tehtäviin.

      • Anonyymi

        Loviisan verokertymät ovat olleet todella hyvät, joten asioita on hoidettu todella huonosti, että talous on saatu tuhottua. Rkp heiluttanut tahtipuikkoa jo vuosikymmeniä, joten sieltä löytyy vastuulliset konkurssitilaan. Lisäksi sama puolue on täyttänyt lähes kaikki johtavien viranhaltijoiden paikat lähinnä kielipoliittisin perustein. Siksi ei ole saatu kaikkein pätevimpiä johtajia ja seuraukset näkyvät. Kaikkein pätevimmät ovat yksi toisensa jälkeen irtisanoutuneet.

        Ai, ketä he ovat olleet? Kyllä kaikki viroissa olleet on teidän kaikenossajien toimesta systemaattisesti lynkattu. Jos päättäjät lukee tätä palstaa, on syytä pikkuhiljaa ymmärtää palkata nämä ongelmienratkaisijat äkkiä riveihin ja johan alkaa Lyyti kirjoittaa. Tehkää itsekin jotain, ..tun vätykset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Loviisan verokertymät ovat olleet todella hyvät, joten asioita on hoidettu todella huonosti, että talous on saatu tuhottua. Rkp heiluttanut tahtipuikkoa jo vuosikymmeniä, joten sieltä löytyy vastuulliset konkurssitilaan. Lisäksi sama puolue on täyttänyt lähes kaikki johtavien viranhaltijoiden paikat lähinnä kielipoliittisin perustein. Siksi ei ole saatu kaikkein pätevimpiä johtajia ja seuraukset näkyvät. Kaikkein pätevimmät ovat yksi toisensa jälkeen irtisanoutuneet.

        Onko se nykyisten poliitikkojen vika kun verokertymä on laskenut? Seuraavien vaalien tärkein vaalikysymys ehdokkaille: Mitä aiot tehdä verokertymän kasvattamiseksi? 75% ehdokkaista ei osaa vastata tähän ja keskittyy vain valittamiseen. Tullessaan valituksi saamme kuunnellla sitä valitusta ja itkua seuraavan vaalikauden.

        Verokertymän kasvattaminen on vaikeaa. Tärkeämpi kysymys on mitä päättäjät aikovat tehdä menojen vähentämiseksi? Se on päättäjien vika, että kulut ovat kasvaneet liikaa!

    • Anonyymi

      Jos Loviisassa tehtäisiin päätökset tämän palstan pohjalta niin kaupungista tulisi molemmissa vaihtoehdoissa kriisikunta. Siinä tapauksessa kannattaa säilyttää ne sadat työpaikat ja tuhannet asukkaat. Toinen vaihtoehto johtaa siihen että Loviisasta tulee kriisi- ja autiokaupunki. Kukaan ei ole vielä esittänyt parempaa yritystä kääntää muuttotappio kuin asuntomessut ja houkutteleva kaavoitus.

      • Anonyymi

        Taloudellinen kriisi on jo päällä ja touhu pyörii jo nyt lainarahoilla silti lainarahojen käyttöä vain lisätään. Muuttotappio jatkuu, koska tänne ei saada enää lisää merkittäviä määriä uusia työpaikkoja. Missä taantuvassa kunnassa asuntomessut ovat kääntäneet asukkaiden virran ja talouden positiiviseksi? Kouvolassa ei näin käynyt.
        Mikä on veroäyri messujen jälkeen?

      • Anonyymi

        Tulot ja menot on saatava tasapainoon. Kuntaliitos lännen suuntaan on enää ainoa vaihtoehto. Rkp on tuhonnut kaupungin talouden ja siitä piittaamatta syöksykierrettä vain kiihdytetään. Jotain on pahasti pielessä päättäjien ajatusmaailmassa ja moraalissa, jos 49 000 euron vuosisäästöjen takia lakkautetaan terveysasema ja samanaikaisesti esimerkiksi ollaan valmiita tuhlaamaan 1,5 miljoonaa täysin tarpeettomaan kelluvaan siltaan.

        Samaa ainaista valitusta. Nyt vaaditaan tekoja jolla muuttotappio käännetään. Oliko siihen lääkettä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tulot ja menot on saatava tasapainoon. Kuntaliitos lännen suuntaan on enää ainoa vaihtoehto. Rkp on tuhonnut kaupungin talouden ja siitä piittaamatta syöksykierrettä vain kiihdytetään. Jotain on pahasti pielessä päättäjien ajatusmaailmassa ja moraalissa, jos 49 000 euron vuosisäästöjen takia lakkautetaan terveysasema ja samanaikaisesti esimerkiksi ollaan valmiita tuhlaamaan 1,5 miljoonaa täysin tarpeettomaan kelluvaan siltaan.

        Kuntaliitoksen "lännen suuntaan" ensimmäinen seuraus on että Loviisan terveysasema lakkautetaan. Miksi Porvoo haluaisi kehittää Loviisaa? Porvoo lakkauttaisi Loviisasta kaikki mahdolliset palvelut yksitellen. Loviisa tukehtuisi 'Porvoon kuristuksessa. Joten kannattaa lopettaa se nillitys "kylien terveysasemista" ja Porvooseen liittymisestä samassa lauseessa.

        Ensinnäkään ei pidä etukäteen sulkea terveysasemia ennen Sotea, koska tuskin sen tuleminen lisää palveluja.
        Kuntaliitoksessa ei kaupunkilaisille ole enää hävittävää. Johtavilta viranhaltijoita ja kunnallispolitiikoilta sen sijaan lähtisi jakkara alta, joten kuntaliitosta vastustetaan kaikin keinoin luomalla kaikenlaisia uhkakuvia. Itsehän he ovat ajaneet Loviisan taloudellisesti nurkkaan! Kaupungin katastrofaalisen taloudellisen tilanteen ja päättäjien tekemisten esille tuominen luokitellaan "nillitykseksi" ja "valittamiseksi".

    • Anonyymi

      Helsingin Sanomissa esitellään tänään keskustan vanhoja suuruudenhulluja suunnitelmia. Toteutumattomia.
      Sellaiseen kuuluu Silta. Silta yli Lahden. Vaikka vierestä pääsee myös jalan.
      Tänne meinataan myös rakentaa Silta, sillan viereen.
      Suurta.

      • Anonyymi

        Selvä salaliitto. Muoviteollisuuden lobbaus siltainsinööreihin ja Hesarin toimittajiin alkaa näkymään. Loviisa on vasta alkua.

      • Anonyymi

        Täällä suuruudenhullu suunnitelma on uunituore. Kelluva silta yli Loviisanlahden!

    • Anonyymi

      Koulu ja messut - kaksi kärpästä yhdellä iskulla?

      Vaihe 1
      Rakennetaan kalliilla leasingrahoituksella ylisuuri 3994 neliömetrin Lovisavikens skola, johon ei tarkoituksella ja sen suuresta koosta huolimatta kuitenkaan rakenneta liikuntatiloja. Valtion apua ei saada, koska koulussa on liikaa neliöitä oppilasta kohden.

      Vaihe 2
      Liikuntatilojen puuttuessa tarvitaan sellaiset. Vanha liikuntahalli ei kelpaa. Siksi on "välttämätöntä" rakentaa uusi yli 11 miljoonaa maksava "Hyvinvointihalli" Määrlahden puolelle asuntomessujen kohteeksi.

      Vaihe 3
      Siirtymiseen Lovisavikens skolanista Määrlahden puolelle tarvitaan uusi 1,5 miljoonan euron kelluva silta, joka on myös ihan "sattumalta" yksi asuntomessujen näyttelykohde.

      • Anonyymi

        Motto: Messut eivät maksa paljoa, koska kymmenet miljoonat olisi tuhlattu muutenkin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Motto: Messut eivät maksa paljoa, koska kymmenet miljoonat olisi tuhlattu muutenkin!

        Varmaan räjäyttäisit koko kaupungin jos osaisit raapia tikkuja.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14861
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    6. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    8. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    9. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe