Avovaimon pikkusiskoa mökillä 1

Anonyymi

Nukuimme avovaimoni Emmin kanssa vuokramökin makuuhuoneessamme, jonka seinän takana nukkuivat Emmin sisko, Ella sekä hänen miehensä. Yön tunteina en saanut unta ja sain tai jouduin kuunnella, kuinka Arto ajoi Ellaa melko kovaa. Ella kiljahteli kuuluvasti, vaikka selvästi koitti pitää äänen tason alhaisena. Välillä sängynpääty koputti seinää ja oli selvästi havaittavissa asennon vaihtoja. Sain kuunnella sessiota puolisen tuntia, kunnes rynkytys loppui ja mökki hiljeni hiiren hiljaiseksi, vain Emmin tasainen tuhina kuului huoneessamme. Olin liian pirteä nukahtaakseni ja nousin sängystä. Hämärässä huoneessa hiivin ovelle ja siirryin hiipivin askelin oleskelutilaan, jossa oli avokeittiö reunoilla. Laskin vettä lasiin ja join vasten tiskiallasta, Ellan ja Arton oven avautuessa.

Ella tuli pelkästään paituliin pukeutuneena, tukka sekaisin ja posket punoittaen, mitä nyt hämärässä näki. Hän oli silmin nähden säikähtäneen näköinen, kun huomasi minut juomassa vettä. Hymyilin tervehdykseksi. Ella hiipi tossut jalassa keittiöön ja otti myös vettä, ison lasin. ”Ai, sä oot kanssa hereillä”, Ella kuiskasi hieman vaikeana. Vastasin hänelle, että en oikein saanut unta ja kohautin kulmiani tehostaen viestiä. Ella puri huultaan, aavistaen varmasti, että heidän naimisensa oli kuulunut huoneeseemme. Ella on muodokas, reilusti muodokkaampi kuin siskonsa ja vilkaisin runsaita rintoja jotka, olivat selvästi esillä paitulin kaula-aukosta. ”Krhm….olitko pitkään jo hereillä” Ella puhui lasiinsa. ”Tavallaan…en oikein saanut unta kun kuulu jotain ääniä” katsoin häneen nauraen. Ella punastui entisestään ja peitti silmänsä kädellään. ”Ei hitto sori”, hän kurkisti sormiensa välistä. ”No, eikös näillä reissuilla vähän sitäkin varten olla” tökkäsin häntä kyynärpäällä. ”Mut silti” Ella jatkoi tuskailuaan. ”Vaikutti siltä, että sait kunnolla” hymyilin. Ella tyytyi vain nyökkäilemään. ”Se on hyvä” join lasini tyhjäksi ja taputin Ellaa olalle, toivotin hyvät yöt ja poistuin takaisin Emmin luokse sänkyyn.

Nukuin kyljelläni ja heräilin siihen, kun Emmi otti minut syleilyynsä. Sormet hyväilit hellästi kaluani boksereiden pinnalla. ”Huomenta” kuiskasin ja käännyin selälleni, Emmi oli kyljellään minua kohti ja vei kätensä boksereihin. Sormet tunnustelivat vartta, nostelivat roikkuvia kiveksiäni ja puristelivat kiviäni. Kyrpä alkoi kovettua, Emmin kietoessa sormensa sen ympärille. Silmät suljettuina nautin lämpimistä sormista, jotka vetivät esinahkaani tahdikkaasti edes takaisin. Käden liike nopeutui. Otin Emmin kainalooni ja nyt katselin, kuinka siro käsi runkkasi paksua kaluani. Levitin jalkojani lisää, pallien laskeutuessa haaroihin. Kyrpäni seisoi jykevänä Emmin kädessä. FLAP…FLAP…FLAP..kuului nyrkin iskeytyessä kerta toisen jälkeen voimalla kasseihin. Hengitykseni kiihtyi. Emmin nyrkki, liikkui määrätietoisesti vain yhtä määränpäätä kohti. Laskin boksereitani alemmaksi ja heitin peiton kokonaan päältäni. Jännitin kyrpääni ja vatsalihakseni jännittyivät, nyrkki puristi voimakkaammin. Pidätin hengitystä ja murahdin vasten Emmin olkapäätä, kun nupistani alkoi lentää paineella spermaa päälleni. Emmi jatkoi voimakasta runkkaustani ja minulla oli vaikeuksia olla paikoillaan. Jalkani heiluivat puolelta toiselle, spermojeni lennellessä pitkin poikin vartaloitamme.

Spermaiset sormet rauhoittivat tahtia ja Emmi päästi otteen kalustani. ”Huomenta” Emmi kuiskasi ja pyyhki sormensa vartalooni. Suukottelimme hetkisen, kunnes Emmi nousi sängystä. Seurailin kun hän puki vaatteitaan päälleen, ihana stringi peppu paljaana. Haukottelin tovin aikaa kunnes nousin, puin bokserit jalkaani, peittelin spermaisen kaluni ja siirryin olohuoneen kautta kylppäriin. Matkalla kylppäriin tervehdin Ellaa. ”Missä muut on”, kyselin kun Ella joi kahviaan pöydän ääressä. ”Arto on ollut jo tunnin verran kalassa ja Emmi kerkesi lähteä lenkille”, Ella katseli minua ja huomasi kuivahtaneet spermat ruskettuneella vartalollani. ”Tais olla kiva aamu Teillä” Ella hymyili. Hymyilin hänelle ”pikainen käsityö” naurahdin ja jatkoin ”meen nyt pesee nämä pois”. ”No mä meinasin just, et menisin aamusaunaan, se on niin ihanaa”. Mietin hetken, ”no kai me voidaan yhtä aikaa tuolla olla”. Ella mutristi huulensa, ”niin….kai me”. ”Sinä saunot rauhassa, ja mä pesen itseni”, kohautin kulmiani.

Hetken hiljaisuuden ja paikoillaan olemisen jälkeen siirryin pukuhuoneeseen. Oli äkkiä riisunut bokserini ja astuin pesuhuoneen puolelle. Laitoin sade suihkun päälle ja huuhtelin itseäni rauhassa. Saippuoin spermaa pois ja kuulin samalla pukuhuoneen oven käyvän. Jännityin hieman ja hengitykseni kiihtyi jännityksestä. Pesaisin kaluani vedellen esinahkaani, jotta se kasvoi aavistuksen mutta pysyi vielä velttona. Pian ovi pesuhuoneeseen kävi. Ella astui tilaan peitellen hieman haarojaan kädellään....

9

6453

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      …Muhkeat rinnat olivat ryhdikkäinä, pienet vaaleanpunaiset nännit jo kovettuneina. Ella oli tosiaan muodokkaampi ja leveä lantio keinui ihanasti Ellan astellessa hitaasi lähemmäksi suihkuja. Annoin kalun olla estoitta esillä, jota Ella vilkuilin välillä. Ella nosti kättään ja paljas pullea kumpu, josta lähti syvä vako, paljastui. Tunsin, miten kalu alkoi sykähdellä ja paisua, vaikka miten koitin olla normaalisti. Esinahka vetäytyi taakse ja paljasti terskan.

      Kaluni alkoi hitaasti käyristyä ja nousta kaarevana, terska vaikutti siltä kuin se painaisi reilusti enemmän ja muu varsi ei jaksaisi nostaa sitä ylös. Katselin Ellan vartaloa ja pian kaluni seisoi jo vaakatasossa, pallit hieman nousseena. Ella katseli sitä jo enemmän ja tarkkaavaisemmin. ”Haluatko suihkuun” kysyin ja Ella vastasi myöntävästi. Astuin suihkusta kalu ojossa heiluen, Ellan siirtyessä lämpimän suihkun alle. Ella huuhteli rintansa, peppunsa ja vei käden etukautta haaroihinsa. Hän kopeloi aikansa ja sanoi tyttömäisesti ”vieläkin tulee Arton Spermaa” ja katsoi minua. Hymyilin hänelle ja kaluni otti viimeisen nousunsa. Nyt lihaskullini seisoi paksuna ja kaarevana kohti kattoa, terska kivikovana nupissa.

      Vein käteni nivusiini ja nostelin palleja, ikään kuin katsoessa miten Ella reagoi. Ella puri taas huultaan kuten yöllä. Otin kalun kunnolla käteeni. ”Runkkaa vaan”, hän hymyili lempeästi ja aloin liikuttaa kättäni nopeammin. Ella liu’utti kätensä haaroihinsa ja alkoi painella kevyesti vakoaan. Katselin lumoutuneena, miten avokkini pikkusisko tyydytti itseään edessäni. Toisella kädellä Ella alkoi hyväillä rintojaan. Sormet alkoivat pyöriä jo reilummin huulien välissä. Päästelin suustani pitkiä huokauksia runkatessani itseäni Ellan edessä. Seisoimme vastatusten ja katselimme toisiamme silmiin. Ojensin kättäni ja koskin muhkeaa rintaa kämmenselällä. Ella siirsi kätensä, tehden tilaa kädelleni. Puristin rinnan kämmeneeni. Hyväilin rintoja kuin taikinaa. Ella huokaili, puri huultaan ja katsoi silmiini, märät hiukset kasvoillaan.

      Ella otti kätensä pillustaan ja tarttui varteeni, huokaisin kuuluvasti. Hän piti varrestani kiinne kuin sulkapallo mailasta ja käsi liikkui edestakaisin. Jatkoin rintojen hyväilyä. Ella alkoi polvistua eteeni. Sammutin suihkun. Lipaistuaan huuliaan, Ella antoi suudelman terskalleni ja liu’utti lämpimät huulet sen ympärille. ”Ei jumalauta”, huokaisin kuuluvasti ja lasken kämmenen Ellan märille hiuksille. Slurps…slurps…zvop..kuului pesutilassa kun Ella lutkutti kaluani tahdikkaasti. Ella innostui silmin nähden ja kuolaa pärskähteli suusta nivusilleni ja palleilleni. Välillä Ella runkkasi ja suuteli nuppia. Huokailin kuuluvasti Ellan taidokkaan suihinoton tahtiin.

      Nostin Ellan seisomaan, ”Saanko mä spermata sut kanssa”, kysyin kiimaisena. Ella kääntyi ympäri, nojautuen seinään käsillään ja tarjosi persettään taaksepäin. ”Ei hitto”, ihailin ääneen näkyä. Puristelin muodokkaita pakaroita, siirtyen lähemmäksi. Hieroin terskaa hetken pers vakoon, Ellan katsellessa olkansa yli. Ohjasin peukalolla terskan kosteille huulille ja aloin liukua sisälle. Pinkeä pillu loi kitkaa ja nykien avasin pillua sentti sentiltä. Tartuin leveään lantioon ja työnsin kovemmin, Ellan kiljuessa pesutilassa varvastaen hieman. Kiimaisena alkoi nussia voimalla. Litinä ja lätinä kaikuivat märkien vartaloiden osuessa toisiinsa, Ellan muhkeat rinnat heiluvat naimisen tahdissa. Lantioni nytkyi tahdikkaasti.

      Tilanne oli aivan liian kiimainen ja minusta alkoi jo tuntua, että laukeaisin pian. Kiihdytin tahtia lisää, pallien heiluessa ja osuessa välillä vasten Ellan huulia. ”Aaah” huokailin kuuluvasti, Ellan alkaessa työntää persettään kunnolla minua vasten. Pysäytin liikkeen ja annoin Ellan hoitaa loppuun. Ihanan tiukka pillu työsti suonikasta kyrpääni. Murahdin vaimeasti, hengitykseni seisahtui, vartaloni jäykistyi. Ella liikutti pilluaan hitaasi pitkin varttani ja otti spermojani sisäänsä kerta toisen jälkeen. Aloin hengittää raskaasti ja säpsähtelin pallien tyhjentyessä kokonaan Ellaan sisälle. Puristelin Ellan pakaroita samalla, kun Ellan lantio keinui puolelta toiselle, lopulta Ella vetäytyi kaluni ympäriltä ja spermainen kyrpäni pullahti veltostuneena ulos.

      Tasasimme hengitystä sanomatta sanaakaan. Ella huuhteli taas itsenä ja siirtyi nyt saunan lämpöön. Pesin myös itseni mutta peseydyttyäni menin pukuhuoneeseen, kuivasin itseni ja kiedon pyyhkeen päälleni. Siirryin makkariin, puin päälleni rentoa vaatetta ja siirryin aamupalalle. Samalla kuin kuutelin Ellan saunomista, Emmi tuli hikisenä takaisin. ”Olipa ihana lenkki…mä meen suihkuun”, Emmi puuskutti. Hymyilin hänelle ”Joo, Ella onkin jo siellä”.

      • Anonyymi

        Ja lopuksi heräsit äipän viekusta tissiposki


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja lopuksi heräsit äipän viekusta tissiposki

        Omaa elämääsi kommentoit kun tiedät mistä olet herännyt.Niinhän ne peräkammarin tyypit ei pääse äidistään koskaan irti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Omaa elämääsi kommentoit kun tiedät mistä olet herännyt.Niinhän ne peräkammarin tyypit ei pääse äidistään koskaan irti.

        Näin kertoo itse peräkamari nysvä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin kertoo itse peräkamari nysvä

        Itsehän kerroit millainen olet.Älä ala kirjoitella toisten nimissä kun et tiedä etkä tunne.Kerroit ihan omasta elämästäsi.Ja tuli viellä vahvistaa millainen olet.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja lopuksi heräsit äipän viekusta tissiposki

        Älä kerro enempää itsestäsi aika iljettävää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin kertoo itse peräkamari nysvä

        Lue oma kommenttis ittestäsi siinä kerroit.Et varmaan tunne ja tiedä mitään muista täällä kirjoittajista.Imeskelehän ätisi tissiä ja tuki turpas iljetys.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin kertoo itse peräkamari nysvä

        Kyllä ihan oikeen nysvähän sä olet.Et pysty kuin sepittää tarinoita toisista tuntemattomista.Omia tekemisiäsi kommentoit.Missä maailmassa oikein elät kun et tunnista itseäsi.Laitat kaikki muiden piikkiin.


      • Anonyymi

        Ja jatkuu miten?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      105
      1716
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1347
    3. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      4
      1240
    4. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      92
      1230
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      142
      1198
    6. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      22
      1096
    7. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1075
    8. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      13
      1072
    9. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      997
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      11
      904
    Aihe