Löysin tutkimustietoa (Niemelä 2002) riparista:
Rippikoulujen onnistuneisuus
Tampereen seurakuntien vuonna 2001 järjestetyt rippikoulut saivat rippikoululaisilta, isosilta, opettajilta ja vanhemmilta varsin hyvän arvioin. Kiitettävän arvosanan 9–10 antoi 55 % rippikoululaisista, 59 % isosista, 62 % vanhemmista ja 40 % opettajista. Vain noin joka kymmenes vastaaja arvioi rippikouluja huonommalla arvosanalla kuin kahdeksan. Kriittisimpiä rippikoulun onnistuneisuudesta olivat rippikoulujen opettajat.
Tutkimuksen perusteella rippikoulun onnistuneisuuden kannalta keskeistä on rippikoulun ilmapiiri. Nuoren kokemusta rippikoulun onnistuneisuudesta selitti rippikoulun eri tekijöistä eniten juuri rippikoulun kokonaisilmapiiri. Hyvän kokonaisilmapiirin luominen tulisikin ottaa rippikoulun toteuttamisessa yhdeksi keskeisistä tavoitteista. Myös uusi rippikoulusuunnitelma korostaa hyvän ilmapiirin luomisen merkitystä ja katsoo, että rippikoululaisten, rippikoulun opettajien ja isosten tutustumiseen on varattava riittävästi aikaa. Hyvän ilmapiirin lähtökohtana on ryhmän toimiva ja avoin vuorovaikutus. Jotta tämä voisi syntyä, toisiinsa tutustumiseen, luottamuksen syntymiseen ja ryhmähengen luomiseen tulisi varata rippikoulun alussa riittävästi aikaa. Erilaista avoimen vuorovaikutuksen ja hyvän ilmapiirin syntyyn tähtäävää toimintaa ei tule pitää rippikoulun tehtävän ja kirkon mission kannalta jotenkin ristiriitaisena tai edes toisarvoisena. Hyvä ilmapiiri ei kuitenkaan ole rippikoulun lopullinen tavoite, vaan ainoastaan "väline". Se luo pohjan, jossa rippikoulun perimmäinen tehtävä voi toteutua.
Rippikoulun onnistuneisuuden kannalta keskeisiä tekijöitä ovat rippikoulun kokonaisilmapiirin ohella ennen kaikkea rippikoulun ihmiset: rippikoulun opettajat, isoset ja muut rippikoululaiset. He käytännössä muodostavat myös rippikoulun ilmapiirin. Myös leirikeskuksen ulkoiset puitteet ja rippikouluopetuksen sisältö ja toteutus ovat tärkeitä. Nuorille iltaohjelmat ja iltahartaudet näyttävät myös olevan kokonaistyytyväisyyden kannalta erittäin keskeisessä asemassa.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Omasta riparistani jäi vähän kurja muisto. En ollut silloin mikään sosiaalinen tyyppi, lentopallo-ottelut ja yhteiset leikit eivät kiinnostaneet. Äännekkäät ja häiriköt sai opettajien ja isosten jakamattoman huomion. Minä kiltti tyttö, jolla oli kova hengellinen nälkä en saanut tilaisuutta jutella kenenkään kanssa uskonasioista.
Menitkös kysymään esimerkiksi papilta, että olisikohan tällä ollut hetki aikaa keskustella kanssasi?
Itse muistan hauskimpana juuri ne leikit ja muut hassuttelut.
Ei kaikilla ole rohkeutta mennä juttelemaan oma-aloitteisesti niin henkilökohtaisesta asiasta kuin uskosta. Pieniä ja ujoja ei pitäisi syrjiä. Sen, että suurin osa rakastaa riehumista ja ovat avoimia ei pitäisi olla ainut peruste tunnelman luomiselle.