Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 114
Vanhimmat
Onkohan tämän provohahmon maalitusfunktio tullut jo tarpeeksi tutuksi vai pitääkö vielä aloittaa?
No ei kai kukaan sentään kehtaa tunnustaa, että kyllä me ollaan pidetty ihan faktuaalisena, että joku nainen kirjoittelee tällä hahmolla, eikä älykkyys riittänyt huomaamaan mtpotilaan iloisia reppuleikkejä
Siis:0
Niinpä, ajattele nyt mitä taulanaamoja
Naisena vastaan, etten juuri unia näe. Joskus kuitenkin ja viimeisimmässä unessa (jonka tapaisen olen nähnyt ennenkin) jotkut miehet pääsevät asuntooni, vaikka ovet ovat lukittuna. Unessa suljen kaikki lukot ja he tulevat asuntooni aina ihan yllättäen. Olen tuntevani heidät ja viime unessani kysyin, että mikseivät jätä minua rauhaan ja pyysin yhdeltä tunkeilijat tupakan, jota aloin polttaa, vaikken oikeasti edes polta.
En tiedä, mistä tällaiset unet kumpuaa.
Kaikki ihmiset näkee unia ja jos ei näe niin silloin on jotakin pielessä.
Niin näkee, mutta tällaisen pelottavan unen alkuperää olen aina herättyäni ihmetellyt. Se, että he pystyvät tunkeutumaan sinun yksityiselle alueelle, on pelottavaa. Jossain unessa olen saanut heidät ulos ja kohta taas huomaan heidän ilmaantuminen sisälle asuntooni. Unessa tunnen heidät ulkonäöltään ja viimeisimmässä tosiaan (ehkä tunnelmaa keventääkseni) pyysin yhdeltä polttajalta tupakan, niinkuin kerroin.
Ruutikallomainen yleistys.
https://youtu.be/oYLr9FtYtME
Näistä😴
Riippuu iistä.https://m.youtube.com/watch?v=Mtn95I4gN3Y
Hyvää yötä neitoperho. :)
Hyvää huomenta ritariperho..🙂
Huomenta. Nukuitko hyvin? :)
Nukuin aika hyvin.. Entäs sinä..?😁
Uni maittoi kuin pikku possulle. :)
Riston kimppa hahmot.
Kuka on Risto?
Kiva kuulla..😅
Yötä 😗😘😘🙂
Jos ei rukoile iltarukousta tai syö jotain tabletteja, ei näe unia lainkaan.
Ainakaan pelottavia unia ei näe jos jättää iltarukouksen väliin.
Mitenkäs raamatussakin joskus sanottiin: älä rukoile Jumalaa turhan takia, eli turhuudeksi voisi mainita tuollaisen turhan iltarukouksenkin, pyydä apua jos sitä oikeasti tarvitset, rukoile vain silloin.
Näin aika jännää unta..😁
https://m.youtube.com/watch?v=SvbFsdWJLuo
😋😉😁
Miksi mies otit tämän hahmon kanssa takapakkia ja vaihdoit netistä imuttamasi kuvan miehen kuvaksi ja onko sun mielikuvitusmaailmassa nyt rakas mielikuvitusystäväsi ja trolliavattaresi pimperopom uusi yksinkeskustelusi muoto?
Että mitä? Nyt en ymmärrä tekstistäsi oikein mitään, lyö tyhjää.
Sen verran mitä tajusin sepostuksesta, en imuroi kuvia netistä. Muokkaan kuvia joissa voi toisinaan olla osallisena julkisuudenhahmoja, mutta myös aina minä itse. Ikään kuin palapeli joka kasataan erilaisista paloista.
Just joo, ai silloinkin kun esiinnyt naisena? Etkö muista, että sulla oli naisen kuva tuossa hahmossasi aiemmin?
Ne kuvat joissa on osallisena joku hahmo netistä löytyy googlettamalla ja ne joissa olen minä itse ( vaikka olisi muokattunakin), niitä ei tietenkään löydy googlettamalla, koska ne ovat peräisin omasta kamerastani ja koneeltani.
Edellinen kuva esimerkiksi oli Teemu Selänteen kanssa yhdistetty, jolloin profiilikuvaa voi hakea googlella ja se löytää julkkiksen kuvan, jonka kuvaa on muokkauksessa osana käytetty.
Siinä voi vaihtua kuvat tiuhaankin, kuvat voivat olla miehistä ja naisista. Nehän ovat avattaria. Mulla on noin 3000 erilaista kuvaa, jos kaikki pyöritän läpi tuossa avattarina, niin voit ymmärtää että sukupuolijakauma on kaksinen.
Netissä on hassu ajatusmalli, että profiilikuvan pitäisi edustaa käyttäjänsä sukupuolta, miksi ihmeessä pitäisi? Älkää olko niin fakkiutuneita tulkitsemaan kuvasta mitään sukupuolta.
Maalittaminen infantiileja huijaten, ei kuitenkaan ole mitään viatonta puuhaa.
Vammasta.
Minähän en maalita mitään enkä ketään, ne anonyymit jotka sitä harrastaa.
Ei sen vammaisempaa, kun mikään muukaan harrastus.
Kohta nimimerkkisi häviää täältä ilmoitus tehty!
Jaa. Miksi? En ole rikkonut mitään sääntöjäkään.
Älä höpsi.. 😬
Palstan mielenkiintoisin tyyppi..🤗
Hyvä, minäkin teen ilmiannon
Jos luvatta kuvaat jotain, ja laittelett valheellista tekstiä tänne, se on rikollista toisen mustamaalaamista.
Kuka tässä nyt luvatta ketään kuvaa, en ole mikään vitun urpo. :D
Täällä muita urpoja riittää.
Niitä riittää. Mitäs Marjut?
En ole Marjut. :D
://
Aamukahvia ja paahtoleipää, vähän musiikkia. :)
https://youtu.be/z6zug2U__TE
Päivän startti... :P
Hyvin starttasi.. 😁 Nyt sorvin ääreen.. 😅🖐
Mukavaa päivää sorvin ääressä. ;)
Kivasti meni.. Mielenkiintoinen päivä oli..😀
Miten päiväsi mennyt..?😁
Ettei hyydytä aloilleen..Keep control ;)
https://youtu.be/0X9laFR-xLQ
Päivänjatkoja..
Päivänjatkoja..
Jos pienet päiväunet..😅
https://m.youtube.com/watch?v=JmGMzyajA2U
Kivasti täälläkin päivä meni, vaikka flunssa vähän rasittaa ja keljuttaa. Kiva biisi, kiitoksia. :)
Kauneusunille?
Mitenkähän paljon tunnin unet kaunistaa..? 🤔😜😅
Menee taas ilta koneella istuessa ja huomenna työmatkalle..🙄
Syön sinkkiä ja c- vitamiinia, ei ole flunssa iskenyt enää yhtä helposti päälle..😁
Toivottavasti paranet..
Tunnin unilla kaunistuu kummasti. Pitkäkin työmatka?
Epämääräisiä oireita, ei varsinaisesti räkätautia. Korona? 😬
Ei kovin kauas.. Illalla jo kotona sitten..🙂
Onko yskää, kurkkukipua, kuumetta..? Oireita voi toki olla paljon muitakin..
Muuuten näytän kyllä ihan peikolta, kun nousen sängystä ylös..😂
Okei, lyhykäinen lenkki siis. 🙂
Kurkkukipua, lihaskipuja ja päänsärkyä, väsymys on sinnikästä.
Trolls peikko? 😉
https://www.dreamworks.com/storage/franchises/trolls/posters/trolls-poster-1.jpg
Aika söpö.. 😛
Käy testissä, jos huolettaa.. Tosin ihan normi flunssatkin jyllää nytten.. Itse tiedät ja tunnet parhaiten..🙂
Just saman näköinen..😅
Mä luulen, että en kaipaa testiä. Pikemminkin juuri on näitä perussetin syysflunssia. Yrittää nujertaa, mutta ei pääse kunnolla voimiinsa. 🤧
Wau 😛😍
Sitähän minäkin arvelin.. 🙂
Nyt peikko lähtee suihkuun..😃👋
Hyvää yötä, siirryn tästä nukkumaan. 😴☺️
Hyvää yötä..
Toivottavasti saat hyvin nukuttua..🤗
https://m.youtube.com/watch?v=Xn676-fLq7I
Vähän turhankin vauhdikas biisi..😁
Huomenta. :)
Sain oikein hyvin nukuttua ja pirteänä heräsin tähän päivään, kiitos vaan.
Biisi oli sopivan vauhdikas, tykkäsin.
https://youtu.be/dzwG8IKVkG4
Vastineeksi ATB. :)
Iltapäivää..
Nyt on veikeä kuva..👌
Sitten hitaampaa..😁
Onko olo jo parempi?
https://m.youtube.com/watch?v=0bGdnMnq40s
Iltaa. Heh, ajattelin laittaa vähän hyväntuulisemman kuvan, niin tuo sitten olkoon sellainen. 😃
Kiitos kysymästä, vähän näin iltaa kohden ilmaantunut taas oireita mutta sohvalla tässä loikoilen, ehkä se auttaa. 😉
https://youtu.be/LlkOCznKGQw
Mltr...
😊..
Mikä ajoitus.. Just tulin sänkyyn vähäksi aikaa levähtämään.. Sitten vähän ruoanlaittoa ja iltalenkki..😀
Jaa sielläkin köllötellään. 😛
Lenkkeilehän minunkin puolesta. Sää suosii ulkoilijaa, ainakin täällä etelässä. 😊
Juu, nalle kainalossa..😅
Täällä pohjoisessa on jo aika viileää, lenkkeilessä se ei haittaa.. Hyvä ettei kuitenkaan sada..💦
Huomenta, kyllä se täälläkin alkaa viiletä. Aamusta on jo autonlasit huurussa ja ilma tuntuu kostean kalsalle. Päivällä kyllä vielä lämmittää mukavasti, saattaa olla jopa kuumakin. T-paidassa tarkenee vielä päivällä käppäillä. Aamulla jo hupparia pitää vetää niskaan. :)
Liikkuessa on ihan hyvä, jos on viileämpää ja hapekas ilma.
https://youtu.be/zXHZIuJW97o
Lenkkeilymusaa. :)
Huomenta..
Tykkään lenkkeillä illalla.. Silleen, että kuu on juuri nousemassa ja tähtiä alkaa pikku hiljaa ilmestyä taivaalle..🙂
Eilenkin näin kuun kävellessä sopivalta paikalta, siinä oli hienosti pilvi verhoa päällä..💙
Viime öinen uni oli intensiivinen.. Mietin voisiko osa olla siitä totta..🤔
https://m.youtube.com/watch?v=X4YK-DEkvcw
Mukavaa päivää!😁
Kuulostaa mukavalta, tunnelmalliselta. Kiva mielikuva. Pitäisiköhän käydä jatkossa itsekin iltaisin kävelyllä, katselemassa kuuta ja tähtiä. :)
Joskus talvella kävin iltalenkillä, pieni pakkanen ja savupiipusta tuli mukava palaneen puunhaju. Jostain ruoan tuoksu.
Millaista unta sitten näit?
Siinä oli heijastus tosielämästä.. Ehkä jatkoa jollekin mitä on jo tapahtunut..
Unesta jäi jotenkin semmoinen lämmin tunne..
Aika hassua.. 😅 Vai mitä..?🙄
Voin jo melkein nähdä silmissäni talvipakkasen kimaltevat hanget, revontulet taivaalla ja jonkun pienen mökin tunnelmalliset kynttilät..😃
Jos se oli enneuni? :)
Hyvä, että lämmin tunne eikä jäätävä. :D
Hieno mielikuva, tykkään. :)
Uni oli kyllä hyvinkin todentuntuinen..
Salaa mielessäni toivon sen olevan enneuni..🙂
Joskus on itsekin nähnyt niin todentuntuista unta, että herätessä pitää hetki miettiä oliko se unta vai todellisuutta. Peukut pystyyn sitten vaan. :)
Niin kai se täytyy tehdä..👍👍
Nyt lähden eräilemään ja ehkä nappaan jonkun kuvankin..😁
Joko olet parantunut..?
Särkyjä tulee ja menee. Muuten ei valittamista.
Näinhän se on..
Öitä..😌
Öitä. 😴
Yhteisiä unia tuskin on. Apostolien teot: 2:17
Psyko 3 perukki ja äiti vaan puuttuu.
Onko se joku uusi leffa..?😂
Kyllä sä tiedät;)..
Norman Bates tulee kieltämåttä mieleen
nähkää unta korpusta
Täällä ei ole korppuja tai harppuja, pari nokkijalintua lakosi takavasemmalle ja kukonpoikahan se pihassa yksin oli seissyt vain
Mikähän tästäkin tulee mieleen?
https://youtu.be/JeyVU4nMWCg
Meinasin kuolla nauruun yhdessä paikassa tänään oli liian paha😂
Onneksi et kuitenkaan..🤔
Nyt nukkumaan..😌
https://m.youtube.com/watch?v=_VU9DjQpvMQ
Tyypillisiä, eri persoonallisia. https://m.youtube.com/watch?v=i-R7t-ihoT4
Hyvää viikonloppua..
En tiedä milloin palaan..😌
https://m.youtube.com/watch?v=yFKv5yuD7gM
toivottavasti et pitkään aikaan.
Päivää. Onko kahvia mennyt täällä lähtee kolmas kuppi?
Päivää..
Kolme kuppia juonut aamulla.. Joko kohta olisi aika..?🤔
Minkä kokoisia kuppikoko?
Mitähän kuppikokoa nyt kyselet..?🤔
Hävytön..😂
On varmaan 2dl..🙂
En ole..Kahvikupin kokoa. Nyt menee täällä neljäs🍵
Kunhan kiusasin.. 😅
En ole aamun jälkeen juonut kahvia, ehkä kohta..
Aina kiusattu ei uutta sekään.
No, anteeksi.. Sinulle ei uskalla sitten yhtään laskea leikkiä.. 🤐
Hyvää yötä..
Join muuten nokipannukahvit.. 🙂
https://m.youtube.com/watch?v=bCLpRncijQw
Tänään valvon ja aloitan katsomaan pirunpelto sarjan kolmannen kerran alusta se on paras..<3
Punasiin valoi ;)
Yöitä.
Tasapuolisesti.
Tietenkin.
https://www.youtube.com/watch?v=3T1c7GkzRQQ
Mukava tribuutti. Musiikin viimeinen vuosikymmen. - cu-
Kehvettiläinen, läpät korviin ja pari kappaletta R. Palmeria. - cu-*olutta*
L.Palmer...tietenkin..
Pusuja kisuil.. onely..
https://www.youtube.com/watch?v=EIUeZ4OqLXU
Kuolematon tunnari. Tämä versio ei tullutkaan ekana mieleen. Bjuutiful. - cu-*olutta*
Artun uusi biisi..🤔
https://m.youtube.com/watch?v=EkGmLtYH5Ok
;)( )( ()
Kyllä olin eilen onnellinen eräästä asiasta kiitos.
Suhteessa koronatartuntamääriin kuolleita on nyt noin neljännes siitä mitä maalis-huhtikuussa 2020. Korona olisi syytä laittaa jo oikeisiin mittasuhteisiin. Hysteria on käsittämätöntä.