Oletko joskus tehnyt rakastumisen vuoksi jotain mitä kadut

Anonyymi

Mitä sitten tapahtui? Päättyikö kaikki lopulta hyvin?

9

91

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Keksin kerran erikoisen tarinan eli tekosyyn omasta päästäni, voidakseni ottaa yhteyttä tunteideni kohteeseen, johon yhteys oli katkennut. Tästä kehittyi erittäin ikävä riitatilanne, josta oli lähinnä se seuraus, että en enää kaivannut häntä. Oikeastaan episodista oli siis hyötyä, vaikka se älytön olikin. Kukaan ei edelleenkään tiedä, että tarina oli keksitty. Ja aikaahan tästä on noin 25 vuotta.

    • Anonyymi

      Hän oli sellaisessa asemassa minuun nähden, että ei olisi saanut olla yhteydessä virallisten asioiden ulkopuolella. No, kuitenkin hän oli ja tulkitsin sen silloin kiinnostukseksi. Toimin sen mukaan ja ei mennyt ihan niinkuin piti. Riita siitä tuli Ja lopulta paisui vielä paljon isommaksi asiaksi kuin olisi tarvinnut.

      Uskon silti edelleen, että hän tietää minun rakastavan häntä

    • Anonyymi

      Liian nopeasti tullut muutettua saman katon alle... No en niitä enää kadu, mut silloin kadutti kun erotkin tuli aika äkkiä. Fiksua se ei ollut.

      • Tämä sama, kertaalleen tuli muutettua liian äkkiä yhteen. Toisaalta kun kommunikaatio ei siinä suhteessa pelannut, niin lopputulos olisi ollut varmasti ero joka tapauksessa.

        Enemmän kuitenkin kadun sitä, että viimeksi tuli palattua suhteeseen, joka oli jo täysin pilalla. Toisen osapuolen katuminen pehmitti sydämen, vaikka tiesin ettei mikään muuttuisi. Toisaalta eipä jäänyt mietityttämään olisiko siitä vielä voinut tulla jotain.

        Kuulostaa silti kun katuisin paljonkin asioita... En sentään, mutta noissa tilanteissä tunteet veivät voiton järjestä.


      • Anonyymi
        vaskitsa_ kirjoitti:

        Tämä sama, kertaalleen tuli muutettua liian äkkiä yhteen. Toisaalta kun kommunikaatio ei siinä suhteessa pelannut, niin lopputulos olisi ollut varmasti ero joka tapauksessa.

        Enemmän kuitenkin kadun sitä, että viimeksi tuli palattua suhteeseen, joka oli jo täysin pilalla. Toisen osapuolen katuminen pehmitti sydämen, vaikka tiesin ettei mikään muuttuisi. Toisaalta eipä jäänyt mietityttämään olisiko siitä vielä voinut tulla jotain.

        Kuulostaa silti kun katuisin paljonkin asioita... En sentään, mutta noissa tilanteissä tunteet veivät voiton järjestä.

        Sama juttu. Ja siis suhteet olisi muutenkin päättyneet, ei yhteenmuuton vuoksi erottu. No ehkä se nopeutti prosessia 😁


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama juttu. Ja siis suhteet olisi muutenkin päättyneet, ei yhteenmuuton vuoksi erottu. No ehkä se nopeutti prosessia 😁

        Sama virhe täälläkin. Enää en tee, omissa osoitteissa mahdollisimman kauan.


    • Anonyymi

      Lähetin kerran takavuosina erittäin pitkän ja monipolvisen rakkauskirjeen, joka olisi saanut jäädä lähettämättä. Enitenhän tässä asiassa harmittaa, ettei siitä jäänyt kopiota. Taisi olla paras hengentuotteeni kautta aikojen.

      • Anonyymi

        Sellaisen kirjeen, kun sais..


    • Anonyymi

      Kaikenlaista on tullut tehtyä, mutta mitään en kadu!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 564
      9266
    2. 24h Kirppis

      Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?
      Jämsä
      13
      2365
    3. Suomessa eletään liian pitkään

      "Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy
      Maailman menoa
      184
      1485
    4. Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain

      Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja
      Joensuu
      19
      1209
    5. Näyttääkö kaivattusi

      Miten hyvältä ❤️
      Ikävä
      71
      940
    6. Sun ulkonäkö on

      Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.
      Ikävä
      41
      877
    7. Oletko koskaan

      Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?
      Sinkut
      72
      794
    8. Olen niin haaveillut

      Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo
      Ikävä
      57
      792
    9. En voi ottaa

      Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.
      Ikävä
      41
      732
    10. Tuo yksi tampio vielä ilmeisesti kuvittelee

      Että joku itkee peräänsä täällä vinkuen jotain utopistista kadonnutta rakkauttaan kaksoisliekit silmissä leiskuen. Pyhä
      Ikävä
      75
      642
    Aihe