Köydelle ja rasvalle. On aika peittää puukasat ja rasvata hankaimet. Jokohan paikalliset marketit on varautuneet kysyntään?
Alkaa olla markkinat..
Anonyymi
5<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kai paperimies on sijoittanut osakesalkkuun ökytuloistaan? Eläähän sillä monta vuotta tekemättä mitään.
Muutama rento vuosi edessä mukavalla ansiosidonaisella olutta tissutellen
Mene muualle aloittaja.
Jos köppi tappaa itsensä 250 000 euron omistusasunnossaan, niin on kyllä sitten paskat geenit. Ei yli 60 000 euroa vuosikymmeniä ansainnut köyhä ole muuta kuin tyhmyyttään.
Kyllä köydelle on tarvetta että saa klapisäkin kiinni kun kohta käynnistän Valtran ja Palax kolkuttaa säkkiin polttopuita jokilaaksolaisille. Ei ole osakkeita mutta toki säästöjä sen verran että päivärahojen kanssa pärjäillään helposti muutama vuosi ja sitten alkaa eläkekin olla lähellä, joten älkää huolehtiko kateelliset vaan tulkee klapiostoksille. Huvittaa vaan pienisieluisten kateellisuus jotka on k*rpiintyneinä painaneet pienipalkkaisessa duunissa ikänsä ja nyt ei siitä ole jäänyt käteen kuin rupia ja känsiä. Ja mitä koulutustasoon tulee niin eipä täällä muuten paljon muutenkaan ole yliopistokoulutusduuneja tarjolla. Ja vaikka itselle tämä ei olekaan maailmanloppu niin usko että ne jotka haluavat työllistyvät kyllä, vaikka sitten koulutuksen kautta. Fiksuja ihmisiä ovat.