Viime vuoden joulu-uudenvuodenaika oli vielä aika mukavaa.

Ei tulevasta pandemiasta ollut aavistustakaan (vai milloin se tuli tietoisuuteen)
Miten henkisestikin vapaata elämä olikaan, vaikka oli vähän niitä normaaleja joulunalusstressejäkin. Alkaa jo vähitellen painaa mieltä.
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Sama vika "rahikaisella". On ollut ongelmia terveyden kanssa eikä ole päässyt edes teke-lääkärille, koska kuuluu riskiryhmään. Yksityiselle toivotettiin tervetulleeksi.
Ei ole kerrottu mitään, mistä riippuu kuinka kauan joudutaan pitämään tukossa kunnallinen hoitotie ? Pitääkö olla sellainen tilanne, että on nolla koronatartuntaa
ja tuleeko sitä koskaan ?

Äänestä
  • Erikoista ettei pääse. Minä soitin omaan terv.keskukseen, ja tiedustelin kiireetöntä aikaa, niin hoitaja esitti maksulähetettä yksityiselle.
    Sopi minulle ja kävin yksityisellä lääkäriasemalla kaupungin piikkiin, sekä sain vaivani hyvin hoidatettua.

    Äänestä

Ensimmäinen aalto eli ensimmäinen ahdistus meni "uutta opetellessa",
toinen aalto eli toinen ahdistus eli jatkuva varuillaanolo alkaa kieltämättä
piilevästi rassata hermoja.
Toivottavasti rokote valmistuisi mahdollisimman pian.
On annettu ymmärtää, että noin vuosi vähintään menisi,
ennenkuin osa ihmisistä olisi rokotettu ja toinen kysymys on kuinka kauan
rokote tehoaa.

Joulusta tullee erilainen kuin viime vuonna, mutta on ennenaikaista miettiä
sitä vielä. Korona voi mennä mihin suuntaan vain, lisääntyä tai vähetä
riippuen itsestämmekin, noudatammeko ohjeita.

Äänestä

Kyllä korona edelleen sotkee elämän kuvioita
tänään olisi ollut lakkiaiset Uudellamaalla ja nekin joutuu nyt jättämään väliin,
riskiryhmäläisenä uskon lääkärini kehotusta , unohtaa se juhla,
olisi ollut niin mukavaa olla mukana, koska on viimeiset tälle tädille osuvat ylioppilasjuhlallisuudet, sitten mennään jo uuden sukupolven juhlallisuuksiin, jos...

Enemmän on harmitusta ollut, kun juuri ennen joulua syntyi vieraalle maalle pieni tyttö, jonka mummi olen ja vieläkään en ole häntä syliini saanut.
Onneksi on WhatsAppi, jonka kautta on yhteyttä pidetty, varaan valmiiksi lelut yhteistä 'leikkihetkeä' varten, heiluttelen milloin mitäkin mollamaijaa tai lentokonetta, ihmeissään hän aluksi katseli, sitten hymyili mummin jutuille, nyt jo nauraa. Kyllä pieni ihminen kasvaa nopeasti, joka kerta on jotain uutta oppinut ja kasvun ihmettä saa tämän masiinan välityksellä ihmetellä.

Toivottavasti ei nyt kovin montaa vuotta kestä ennen kun korona saadaan kaadettua ja voi myttyyn menneet matkustusjuttunsa toteuttaa.

Äänestä

Tuli mieleen toissailtainen A-studio-keskustelu.
Suomalaisten pitäisi nyt pelastaa Lapin matkailuyritykset,
mutta Lapin hotellimajoitus ja syöminen on liian kallista monelle suomalaiselle.
Harvoilla on varaa matkailuyrittäjiä "pelastaa" ?

Lappi on ylihinnoiteltu tavikselle, sekä hotellit että ruokailu ravintoloissa.
Ei meitä taviksia sinne tietenkään haluttaisikaan vaan rikkaita,
esimerkiksi venäläisiä,
jotka antavat ruhtinaallisia tippejä.

Vaikka valtio on tukenut joka vuosi Lapin yrittäjiä,
silti niitä kirveltää maksaa minimipalkkaakaan kausityöntekijöilleen.

Äänestä

Niin oli! Olimme joulun ja loppuvuoden Roomassa ja normaalisti olisimme tilanneet Espanjan lennot helmikuussa mutta satunnaiset, terveydelliset epävarmuudet siirtivät tilauksia ja loppu onkin historiaa.
Espanjan asunnon hoitovastike juoksee koko ajan ja turhan päiten.

Äänestä

Lapissa on 10000 työpaikkaa vaakalaudalla.
Pistäisivät vähän "tarjousta" päälle.
Muualla Euroopassa jotkut ravintolat ovat tehneet niin,
"happy hour" on koko päivän koskien ruokaakin,
saadakseen edes vähän asiakkaita.

Kun kysyntää ei ole, hintojen lasku voisi jeesata.
Niin tekevät kaikki etelän lomakohteitten myyjätkin.

Äänestä

Suurella osalla työikäisistä suomalaisista on omat vaikeutensa
näinä korona-aikoina.

Hyvä kun itsensä saa pelastettua. Viimeiset rahansako pitäisi kantaa kalliisiin
matkailukeskuksiin ?

Moni haluaa nyt säästää menoissa mahdollisten tulevien
vaikeuksien takia, vaikka pitäisi kuluttaa.

Oma suu on nyt lähempänä jokaisella.
Ärtsoppa kotona 1 €.

Poronkäristys 40 € annos pohjoisessa. Se koko perheelle 160 euroa.
Se on vain yksi päivän ruoka.

1Äänestä

On etelä-suomalaisen syy, että kohta menee Lapinmatkailu konkkaan,
kun emme korvaa rikkaita turisteja. Lintilä haluaa turismikuplan Lappiin.
Lintilä haluaa nostaa reippaasti koronarajaa, antaa turistien tulla.
Onko raja nyt ulkmailla 8 tartuntaa 100000:tta asukasta kohti, ettei saa tulla
Suomeen. Lintilä haluaa sen jopa 25:een !

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ei tulevasta pandemiasta ollut aavistustakaan (vai milloin se tuli tietoisuuteen)
Miten henkisestikin vapaata elämä olikaan, vaikka oli vähän niitä normaaleja joulunalusstressejäkin. Alkaa jo vähitellen painaa mieltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu