Niin siis. Aina mä oon tykänny lapsista, mutta nyt mun vauvakuumeeni on kyllä hirveä. Ongelma on vaan se, etten voi omaa pienokaista vielä saada. Tai siis kun oon vasta 19 eikä elämäntilanne muutenkaan oo paras mahdollinen lapsentekoon. Pitää ensin opiskella (tai niin mä nyt aattelen, mutta saa nähä kestänkö niin montaa vuotta...), taloudellinen tilanne pitää olla parempi ja pitempi parisuhde takana (kohta vuosi täynnä, kultani on 22-vuotias. Hänkin haluaa joskus lapsia, muttei vielä muutamaan vuoteen.)... En siis oo lapsia tekemässä vielä muutamaan vuoteen ainakaan, mutta on hirveää ku nään joka paikassa lapsia ja odottavia äitejä joitten perään katson kaiholla. Oon vahtinut lapsia (muitakin kuin tuttujen) eli tiedän ettei elämä lapsen kanssa ole aina helppoa, mutta...
Pointtini tämän kirjottamisessa oli se, että sain vain purkaa tuntojani. Ja ehkä joku viisas ihminen osaa sanoa jonkin "lääkkeen" tähän mun tilanteeseen? Tai edes sanoa olevansa samassa ahdistavassa tilanteessa.
Pointtini tämän kirjottamisessa oli se, että sain vain purkaa tuntojani. Ja ehkä joku viisas ihminen osaa sanoa jonkin "lääkkeen" tähän mun tilanteeseen? Tai edes sanoa olevansa samassa ahdistavassa tilanteessa.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Muistan itse tunteneeni samat tunteet ollessani Sinun ikäinen. En kyllä tiedä miten ihmeessä maltoin odottaa muutaman vuoden, ehkä apuna oli se että otin koiran. Koira sai kaiken paappomisen ja hellyyden, sellainen harjoituskappale.
Nyt olen kahden lapsen äiti, esikoinen syntyi 01 ja nuorimmainen 03, itse olen 79 syntynyt.
Rakastan lapsiani valtavasti ja en kadu että tulin raskaaksi nuorella iällä, olen jaksanut "arjen pyörityksen" hyvin, vaikka olenkin yh. = )
yhtään, jos tarjoutuisit vahtimaan tuttujen lapsia tai rupeisit vaikka mll:n lastenkaitsijaksi. Ehkä ei, mut ei varmaan haittaakaan ois:)
Oon kyllä hoitanut lapsia, ihan lähiaikoinakin. Joskus pari vuotta sitten vein muutaman lähikaupan seinälle lapun jossa kerroin voivani vahtia lapsia. Silloin kävin mm. vahtimassa yhden perheen lapsia, joita olen hoitanut pari kertaa myös tänä keväänä. Mielelläni käyn vahtimassa lapsia, muttei se helpota vauvakuumettani.
Eläinten otosta en oikein innostu. Jotenkin vain tuntuu, että mieluummin säästän vähäisiä rahojani elämiseen nyt ja tulevaisuudessa. Ja ajan käytän opiskelemiseen, työntekoon, harrastukseen yms ennen kuin voin sen omaan pienokaiseeni käyttää.
tossa jo oman keskustelunkin aloitin aikaisemmin...mulla sama tilanne, oon 22 vuotias ja ukko on 24...vauvakuume olis mutta kun mulla on vielä koulut kesken, vuosi tätä koulua ja jatko-opiskelemaan pitäis lähteä vielä kolmeksi vuodeksi. Missäköhän vaiheessa tota lasta pystyis ees harkitsemaan.. ahistaa tosi paljon kun tietää että luultavasti mulla on sekundäärinen lapsettomuuskin vielä että vauvan saanti voi kestää oman aikansa ja kun ikää tulee lisää niin ainahan se hedelmällisyys vähenee! että voin sanoa vaan että yritän kovasti koko ajan miettiä "sopivaa" hetkeä, milloin voisi yrittää saada pienokaisen aikaan mutta en ole löytänyt vielä ongelmaani ratkaisua....olemme seurustelleen avokkini kanssa nyt kohta neljä vuotta että suhde olisi kyllä aikalailla vakaalla pohjalla mutta opiskelut tuntuu vaan painavan tässä päälle
Hei vaan. Olen edellisen vastaajan kanssa samaa mieltä, että ksnnattaa "purkaa" hoivaviettiä lemmikkiin. Koira ehkä paras. Itselläni on niitä jo muutama =).
Koira muistuttaa hyvin paljon pientä lasta. Et alku vaiheessa voi jättää häntä yksin ja vanhetessaankin hän tarvitsee sinun jokapäiväistä huomiotasi.
Ja jos odotat lapsien teossa vielä muutaman vuoden, on koira jo silloin tarpeeksi vanha ymmärtämään uuden tulokkan päälle.
Tässä lemmikin hankinnassa mua mietityttää kans se, että mitä jos sellaisen hankin ja tuleva lapseni onkin allerginen? Ei olisi kivaa luopua eläimestä johon on kiintynyt. Pikkusiskollani- ja veljelläni on molemmilla ollut pienenä atooppinen ihottuma ja heillä on kuulemma riski saada astma jos ottavat pidemmäksi aikaa lemmikin. (Siskoni aikoo tämän riskin ottaa, koirahullu kun on, jahka asuu omassa kämpässään.) En tiedä kuinka suuri todennäköisyys heillä tuohon olisi (yhden tutun piti kyllä vastaavassa tilanteessa luopua uudesta koirastaan viikon jälkeen kun terveys ei vain kestänyt. Onneksi olivat sopineet koeajasta kasvattajan kanssa jo etukäteen.) Itselläni ei kyllä ole allergioita eikä taida olla poikaystävällänikään. Onko siis todennäköistä, että mahdollisilla tulevilla lapsillamme olisi allergioita? Eli periytyykö allergiaherkkyys (vai mikä lie) ja kuinka helposti?
En ihan tarkkaa vastausta kyllä osaa antaa, mutta omalla kohdallani olen ajatellut niin, että jos joskus lapseni sairastuisi niin koirille löytyy kyllä paljon hyviä ja rakastavia koteja ehkä jopa lähipiiristä, jolloin lemmikkejään voisi silti tavata myöhemminkin.
Toisaalta niinkin on jossain joskus sanottu, että jos lapsi on syntymästään asti tekemisissä eläimien kanssa, hän ei niin helposti allergisoituisi... en tiedä onko tämä totta.
Maltahan mielesi. Lapset ovat ihania, mutta ajallaan. Kerkeät hyvin kun suhteesi vakiintuu, ja kummallakin on tarjottavana taloudellinen turva lapselle. Köyhyydessä on paha elää vaikka rakkautta ainakin alkuun riittäisi. Maltti kuuluu aikuisuuteen.