Hei,
pidän oikein kovasti kaikista eläimistä, ja se on vaikuttanut ammatinvalintaankin. Tähän asti minulla on ollut syyrialainen hamsteri ja kääpiökani. Muista jyrsijöistä minulla ei ole kokemusta. (kani ei ole jyrsijä, sen tietää kaikki) Nykyään ohjeita löytää todella hyvin netistä, mutta semmoista nenää siellä ei ole, joka osaisi sanoa mukavimman tuoksuisen näistä. Minulla on vain yhden huoneen yksiö, joten tällä tuoksulla on aika paljon merkitystä. Kanin häkin siivosin päivittäin ja hamsterin häkin joka toinen päivä ( vanhat ruuat kopista joka päivä), varsinkin eläimen vanhetessa tuoksu tuntui voimistuvan.
Osaisiko joku verrata hiirtä, rottaa, kania, syyrialaista hamsteria ja kääpiöhamstereita toisiinsa. Voisin sitten syyrialaisen ja uros kääpiökanin kokemuksella koittaa arvata mikä näistä parhaiten sopisi. Tietysti rotta olisi mieluisin valinta, mutta pienempikin ystävä kävisi. (isoissa eläintarhoissa olen nähnyt että hyllyjen alimmat asukit saattavat jopa kuolla voimakkaan yleisen virtsanhajun seurauksena, joten mietityttää semmoisen hiiren tai rotan hankkiminen omaan makuuhuoneeseen). Häkin ja muiden koon kanssa ei hätiä, minulla on varaa ostaa juuri tarvitun kokoinen häkki kullekin eläimelle.
kiitoksia paljon avusta.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Niin, minulla oli siis syyrialainen hamsteri uros, ja kyllä sen häkki haisi jo vähän joka toinen päivä. varsinkin siis vanhetessa, ukko eli 4 vuotiaaksi.
hiiret haisevat vielä ilmeisesti enemmän. mikäs se olisi sitten hamsteria hajuttomanpi? jääkö jäljelle muuta kuin gerbiilit, ja kumpi sukupuoli näistä haisee enempi?
Mulla on 2 poika-gerbiiliä. Ne on ollut minulla nyt vuoden, mutta mitään hajua ei ole lähtenyt niistä. Niiden pissa haisee tosin, jos et huolehdi niiden terraarion puhdistuksesta, mutta muuten niiden ei pitäisi haista ollenkaan. En oikein tiedä haiseeko tyttö-gerbut sen enempää, mutta olen aivan varma, ettei pojat haise ollenkaan. Ainakaan meillä.
hei, gerppu-typy, kiitoksia vastauksesta. juu, en tarkoittanut toki eläinten haisemista, vaan virtsasta johtuvaa hajua. luulen, että jos samassa useampi eläin niin hiiret ja muut merkkaavat ympäristöään sitä ahkerammin. kyllä minä terraariota tai häkkiä siivota osaan, mutta en mieluusti kovin montaa kertaa viikossa.
Chinchillat ovat lähes hajuttomia, mutta elävät kyllä yli 10 vuotta jopa 20 vuotta, joten sellaisen hankintaa kannattaa harkita.
ei haise ollenkaan... suosittelen.. ovat pieniä ja ihania otuksia :)
Miulla on 2 kesyrottaa. Tottahan toki he pissaavat kovasti ja pissa alkaa haista, mutta ainankin miun tytöissä on se hyvä puoli, että useimmiten ne pissailee johonkin tiettyyn nurkkaan/nurkkiin, josta on hyvin helppo puhdistaa purut.
Muutenkaan mielestäni ei ole ollenkaan paha, vaikka kerran viikossa tekee suursiivouksen. Itsekin asun yksiössä, joten. :) Eli ei toki tarvitse jokapäiväistä siivousta. En sitten tiedä, onko siun nenä herkempi kuin miun :P