Suomeen pitää saada sisuraketti ja avaruusasema ?

Mitä Kul muni oikein meinaa jutuillaan ? Ei taida suosio nousta avaruusjuttujen
jälkeen.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kulmuni kylläkin oikeassa.

Suomi pieni, vähäväkinen maa. Pakko pyrkiä pärjäämään muulla, kuin luonnonvaroilla, tai halvalla työvoimalla. Ihan perusjuttu, suomeen voi tuoda vain rajallisesti yhtään mitään, mutta suomell samanlaiset globaalit, maailmanlaajuiset markkinat, kuin kaikilla muillakin. Pitääpi siis pyrkiä enenpi aineettomaan vientiin, tekniikkaan, erikoisosaamiseen, sen sellaiseen.

Noh, aika hyvin suomi kuitenkin vielä mukana, jonkinverran myös avaruushommissa. Vaan hommaa pitää kehittää ja tehostaa, muuten maa on jossain vaiheessa kehitysmaa, jonka bruttokansantuote perustuu potuntervaukseen ja marjanpoimimiseen. Rli aina vaara muuttua kehittyväksi maaksi kehittyneestä maasta.

En ole tarkemmin perehtynyt, mitä mimmi sanonut ja missä yhteydessä, mutta se hyvä, on edes puhunut asiaa. Yleensä politiikot tahtoo jauhaa äänestäjiä miellyttäviä juttuja, vaikkapa vanhustenhoidosta, lapsilisistä, tai korkeasta työllisyydestä. Hyvin harvoin puhutaan keinoista, millä niissä on oikeasti mahdollisuuksia selvitä.

Ehkä luotan paljon tekniikkaan ja kaikenlaiseen innovatiiviseen kehitykseen, mutta eipä paljon paperitehtaitten selluntuotolla ole tulevaisuutta, hö, piti olla paperiton konttori jo ajat sitten, nyt alkaa toteutumaan. Hyvä esimerkki muuten postinjaon supistaminen. Typerää jakaa paperipostia, jos sitä ei enää ole.

Noh, ei yks kulmuni kesää tee, etenkään kun puolue on slp, jossa ei oikein ole ollut ikinä eteenpäinmeno meininkiä. Taitaa mimmin lausunnot hautautua normitauhkan sekaan, mutta hyvähän tuo, että edes jotkut ajattelee tulevaakin.



=DW=

Äänestä
  • Unohdit mainita "vitsinä tämän laitoin". Kevennyksenä.

    Äänestä

  • Muistan kuinka Valtaoja joskus kommentoi niitä, joiden mielestä Suomi satsaa liikaa johonkin ESAN:n jäsenyyteen ja sitä kautta avaruusohjelmiin. Esko oli laskenut, että aikuiselta suomalaiselta satsaus olisi ollut yksi kolmostuopillinen vuodessa.

    Vaisala on nimi, johon jopa Nasa luottaa esimerkiksi Mars-luotaimiensa kaasukehän mittauslaitteiden hankinnassa.
    Kun maailman suurin avaruuteen lähetettävä Herschel-satelliittiin peili valmistettiin, se tehtiin Tuorlan observatorion hiomossa. NASA oli yhtenä listalla, jolle tarjoukset lähetettiin, mutta NASA nosti kädet pystyyn.

    Suomessa on avaruusosaamista, josta voimme olla ylpeitä. Omat raketit ovat hömppää. Sellaisessa haaveilemisessa ei ole järkeä. Suomalaista osaamista arvostetaan ainakin kapeilla sektoreilla aivan maailman huipulle. Yleismies Juntuseksi ei meillä ole varaa pyrkiä, mutta ESAN:n ja NASA:n yhteistyökumppaneina olemme kapeilla sektoreilla aivan maailman huippua. Siihen kannattaa satsata jatkossakin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Mitä Kul muni oikein meinaa jutuillaan ? Ei taida suosio nousta avaruusjuttujen
jälkeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu