Mitä mieltä olette pennun viemisestä koirapuistoon yksillä rokotuksilla? Tehosteita ja rabiesta ei siis vielä ole annettu. Onko turvallista, vai onko viisaampaa odotella? Toisaalta, kyllähän tuolla teitä pitkin mennessäkin toisia koiria ja niiden jätöksiä kohtaa..
pentu koirapuistoon?
minttu
3426
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
.. ennenkuin pentu on saanut tehosteet sekä odottanut vielä tehosteiden jälkeisen varoajan (muistaakseni kaksi viikkoa). Voin tietysti olla liian huolehtivainen jonkun mielestä, mutta onhan eläinlääkärimmekin näin neuvonut. Aika on loppujen lopuksi lyhyt odottaa kuin katua myöhemmin, jos pentu sattuisikin saamaan jonkin taudin puistosta. Pennun on hyvä tietysti tavata jotain ystävällisiä ja terveitä koiria ulkona, että sosiaalistuu. En kyllä päästä pentua ketä tahansa koiraa haistelemaan, yleensä tiedustelen ensin vastaantulevan koiran vointia, rokotuksia ja suhtautumista pentuhin. Ja en myöskään anna pennun haistella kakkoja, mikäli huomaan ne tarpeeksi ajoissa.
on todella tarttuva ja tosi kurja tauti, se tarttuukin juuri yleisesti paikoista joissa on paljon koiria. Kyllä kannattaa nyt vaan odotella..kyllä sinä ehdit sinne koirapuistoon mennä! Ja muistathan, että rokotuksesta 2vkoa eteenpäin on vasta täysi rokotusteho.
vaarana ole pöpöt kun toiset koirat. Urokset haluaa astua ja nartut alistaa. Jos sulla on tuttuja joilla on saman ikäsiä pentuja niin niiden kanssa voi mennä puistoon. Tai tietty puistoon voi mennä jos siellä ei ole ketään.
Mutta ihan paras paikka pennulle on metsä,jossa sen voi pitää irti.