Välittäjillä valmiit ostajat???

Olen myymässä asuntoani, ja ajattelin antaa sen välittäjälle, koska kertoivat että heillä on LAAJA asiakasrekisteri ja käytännössä ostajat valmiina. No, annoin asunnon myyntin. Nyt seuraa kysymys: Missä ne hemmetin VALMIIT OSTAJAT ovat??? Miksi pitää ylipäätänsäkään näyttää yleisesti, jos kerran on niin LAAJA asiakasrekisteri??? Hemmetti, että uskoin näitä isoja välittäjiä. Nyt jos kaupat tulee, niin maksan yli 10000 euron välityspalkkion ja millaisella vaivalla! Saako näin huijata ihmistä, että väitetään että ostajat on jo valmiina jotta saisi toimeksiannon? Jatkossa käytän pienempiä toimistoja! Perskule!
71450
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

No, kysyitkös onko sinun asunnolle ostaja valmiina ennen kuin teit sopimuksen?

Jos alkaa kaduttaa, niin odottele rauhassa kunnes myyntisopimus umpeutuu ja myy sitten itse. Minulla sopimuksen voimassaoloajaksi sovittiin kaksi kuukautta, valmiista ostajarekisteristä ei puhuttu mitään, mutta asunto meni ennen ensi esittelyä.

Väitän myös että sinunkin asunnollesi, jonka hinta on palkkiosta päätellen n. 250.00 €, voi olla vaikea löytää ostaja omalla pikku suora-ilmoituksella. Ostajana ollessani luin lähinnä isojen välittäjien kuvalliset ilmoitukset ja toimistojen nettisivut. Yksityisilmoitukset vain lukaisin, enkä yhtäkään alkanut kyselemän tarkemmin. Ei ole kaukaa haettu sellainenkaan ajatus, että saat tuon hintaisesta asunnosta välittäjän kautta sen verran paremman hinnan että sillä kuittaa välityspalkkion.

Näin minä ainakin tuumailin, enkä ole katunut. Toisallta en usko pätkääkään, että mies/nainen jolla on puolentoista millin (markkoina) asunto käsissään alkaa täällä itkeä tekemiään välityssopimuksia. Ne ovat eri miehet jotka pääsevät tuollaisiin omaisuuksiin käsiksi.

Äänestä

Eikös toimeksiantaja maksa palkkion :)

Taitaa olla puutaheinää koko homma.

Äänestä

Kun välittäjä keksi asunnolleni hinnan ja sai minut allekirjoittamaan sopimuksen, luulin että asian eteen myös tehdään jotain. No ilmoitus on oikotiellä ja etuovella ja muutama näyttökin on ollut, mutta kauppaa ei vain synny.

En ole valmis pudottamaan hintaa, sillä maksoin asunnosta itse niin paljon. Ihmetyttää vain nämä välittäjien mainosmiehet, joiden sana ei sitten pidäkään.

Äänestä

...välittäjällä ei satu olemaan ostotoimeksiannon tehnyttä kaveria. Se että välittäjä kertoo sinulle, että hänellä on "valmiita ostajia" taitaa tarkoittaa sitä, että hänen edustamallaan yrityksellä on mahdollisesti jonkin kotihaun tai muun vastaavan kautta parempi "kosketuspinta" mahdollisiin ostajiin.

Jokatapauksessa ostaja ostaa ja myyjä myy. Ostaja tekee ostopäätöksensä, päätökseen saattaa vaikuttaa hinta, kunto, tai lähes ihan mikä tahansa, ja ostajahan sen lähes yksin tietää mikä epärealistinen toiveiden asunnon pitäisi olla. Myyjällä voi olla haaveita saada jokin hinta asunnostaan ja se voi olla realistinen tai epärealistinen.

Epärealismia, sekä ostajan ja myyjän puolelta tuntuu löytyvän vaikka kuinka. Siitä kertovia, kumpaakin osapuolta edustavia juttuja löytyy tältäkin keskustelupalstalta.

Hyvä välittäjä onnistuu johdattelemaan kumpaakin osapuolta.
Ostaja toivoo saavansa 200.000,- asunnon 100.000.- ja myyjä uskoo saavansa 100.000,- asunnostaan 200.000,-. Välittäjä haluaisi toisaalta saada palkkionsa 200.000,- tietäen samalla että olisi jo 100.000,- myynyt vaivatta ja nopeasti.

Jos olet sattunut seuraamaan keskustelujen kulkuja näillä palstoilla, voit kuvitella millainen työ jollakin yksittäisellä välittäjällä on, että saisi kahden tälläisen (ostajan ja myyjän) uskomaan että on löytynyt heidän kummankin kannalta paras mahdollinen ratkaisu.

Ja hiukan ohi aiheen: kannattaa varmaan opetelle sitä kaupantekoa vaikka jollain pienemmillä jutuilla. Kokeile vaikka myydä tikkareita tai jotain. "Miksei näitä tikkareita osta kukaan? Nämähän on ihan saman värisiäkin kun noi naapurin!"

Äänestä

Älänyt kehtaa väittää että uskoit välittäjän sanaan jonka mukaan hänellä on valmiit ostajat?!! KUINKA monta asuntoa itse olet ostanut näkemättä???

Äänestä

Olen hiljattain myynyt itse oman asuntoni. Ilmoitukseen isoilla kirjaimilla laitetusta kiellosta huolimatta sain useita kymmeniä kosiopuheluita myös välittäjiltä - niin isoilta kuin pieniltäkin. Yleisin argumentti heillä tuntui juuri olevan tuo "valmiit ostajat". Alkupään puheluissa jaksoin vielä tentata niistä "valmiista ostajista", että eikö niillä sitten ole ostotoimeksiantoa. No ei tietenkään ollut.
Sitä minä vain ihmettelen, että olisivatko nämä välittäjien "valmiit ostajat" niin tyhmiä, että ne ilman omaa toimeksiantoa vain odottaisivat kotona, että tämä välittäjä soittaa niille ja kertoo, että nyt hän sai välitettäväkseen sopivan asunnon. Tuskin. Kyllä nämä ostajat koko ajan seuraavat muutakin tarjontaa ja tulevat kyllä omistajan itse järjestämällekin näytölle.

En jaksanut uskoa myöskään toiseen välittäjien argumenttiin, jonka mukaan he saavat asunnosta vähintään palkkionsa verran korkeamman hinnan. Ja vaikka saisivatkin, ei se minusta olisi reilua ostajaa kohtaan.

Oikeastaan kaikkein huvittavin oli tarjous ns. rinnakkaismyynnistä: minä jatkaisin omaa markkinointiani normaalisti hinnalla X ja välittäjä markkinoisi samaa kohdetta hintaan X palkkio. Ei kukaan ostaja voi olla niin tyhmä, että tuossa tilanteessa ostaisi asunnon korkeammalla hinnalla vain siksi, että saa asioida välittäjän kanssa!

Äänestä
  • "En jaksanut uskoa myöskään toiseen välittäjien argumenttiin, jonka mukaan he saavat asunnosta vähintään palkkionsa verran korkeamman hinnan. Ja vaikka saisivatkin, ei se minusta olisi reilua ostajaa kohtaan. "

    No ei ole. Kaikki paitsi välittäjä voittaa kun myy itse. Ja on hiukan vaikea todistaa lopuksi että saiko paremman hinnan vai ei.

    "Oikeastaan kaikkein huvittavin oli tarjous ns. rinnakkaismyynnistä: minä jatkaisin omaa markkinointiani normaalisti hinnalla X ja välittäjä markkinoisi samaa kohdetta hintaan X palkkio. Ei kukaan ostaja voi olla niin tyhmä, että tuossa tilanteessa ostaisi asunnon korkeammalla hinnalla vain siksi, että saa asioida välittäjän kanssa! "

    No tuo on aika huvittava mutta suht. rehellinen tilanne. Ostaja saa itse päättää maksaako enemmän tai vähemmän...:-)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Myyjä kirjoitti:

Olen myymässä asuntoani, ja ajattelin antaa sen välittäjälle, koska kertoivat että heillä on LAAJA asiakasrekisteri ja käytännössä ostajat valmiina. No, annoin asunnon myyntin. Nyt seuraa kysymys: Missä ne hemmetin VALMIIT OSTAJAT ovat??? Miksi pitää ylipäätänsäkään näyttää yleisesti, jos kerran on niin LAAJA asiakasrekisteri??? Hemmetti, että uskoin näitä isoja välittäjiä. Nyt jos kaupat tulee, niin maksan yli 10000 euron välityspalkkion ja millaisella vaivalla! Saako näin huijata ihmistä, että väitetään että ostajat on jo valmiina jotta saisi toimeksiannon? Jatkossa käytän pienempiä toimistoja! Perskule!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu