Jaskan päivät

Niin, on Jasse! Mietin hetken moikkaisinko, mutta päätin sitten olla tervehtimättä .En koskaan ollut hänen kaverinsa.Hän oli vähän vanhempi ja samoin kuin muutkin luokkakaverini, kohteli minua melko tylysti.
Vuosien jälkeenkin hän toi mieleeni lähinnä ikäviä muistoja kouluajoiltani.
Kuinka usein lähdinkään koulusta kotiin itkua nieleskellen,polttava katkeruus rnnassa,säälien itseäni.

Join tuopin nooeasti tyhjäksi, Ei saa enää muistella vanhoja, mietin.
Olin päässyt eroon alemmuudentunteestani sen jälkeen kun lähdin tästä vihoviimeisestä rotankolosta.

Yllätyksekseni huomasin pärjääväni ihan yksin, jopa vieraissa maissa,koulussa en oppinut mitään,vietin kahdeksan pitkää, tuskallista vuotta siellä , turhaanko?
EI!
Jokin sisälläni piti minut kasassa, sai minut uskomaan itseeni, uskomaan siihen että minullakin on oikeus elää ja nauttia, olla olemassa ,Sanotaanhan, että se mikä ei tapa, vahvistaa ja näin kävi minullekin,lopulta.

Koukukiusaamisesta ouhutaan nykyään paljon, siihen aikaan kukaan opettajista ei kiinnittänyt mitään huomiota siihen että yksi oppilas oli aina kaiken ulkopuolella, ,hiljaa oppitunneilla, niin ujona ettei uskaltanut pyytää päästä vessaan vaan kusi housuihinsa ..

Siitä lähtien olin lopullisesti kiusan ja halveksunnan kohteena.
Minun henknen Pirunsareni.
Mutta selvisin,minä elän vielä!
Vahvempana kuin koskaan ,miehuuteni kukoistuksessa !
8 vuotta helvetissä!
Kiitos siitä kaikille kiusaajille ja välinpitämättömille opettaille,