onkohan kilpailutus turhaa
puolangan kunnassa kilpailutustaito on hallussa, mikäliKainuun Sanomiin juttuun on luottaminen
38
2210
Vastaukset
- Anonyymi
Jonni joutavaa näkyy olleen, halvaksi näyttää tulevan.
- Anonyymi
Jos viittaat sote-palveluihin, niin Puolangan kunta ja sen kuntapäättäjät toimivat hankintalain vastaisesti, kun eivät kilpailuttaneet sote-palvelujen hankintaa.
Kaiken lisäksi kunnan virkamiehet ja poliittiset päättäjät jakoivat kuntalaisille täysin harhaanjohtavaa tietoa siitä, että Suomen hallitus aikoo kieltää terveydenhoidon palvelujen ostamisen yksityiseltä sektorilta lähivuosina, mikä ei pidä paikkaansa. Ostokielto kuntapäättäjien tarkoittamassa mielessä ei ole koskaan edes ollut hallituksen agendalla.
Mielestäni tietoisesti ja harkitusti lakia rikkoneiden Puolangan kuntapäättjien ja virkavastuulla olevien virkamiesten on maksettava yhteisvastuullisesti valtiolle 120 000 euron seuraamusmaksu, sitä ei saa sälyttää syyttömien kuntalaisten vastuulle, sillä kyseessä on lainvastainen toiminta kuntapäättäjien taholta. Kuntalaisten kannattaa harkita oikeustoimia kuntapäättäjiä kohtaan, jos hei eivät suostu yhteisvastuullisesti maksamaan seuraamusmaksua.- Anonyymi
Ilman muuta syylliset saavat itse maksaa mokansa. Jos tämän tehneet olisivat olleet tarpeeksi fiksuja, niin olisivat ymmärtäneet jo alunperinkin, että sopimus on laiton, mutta kun siellä häärää semmosia päättäjiä, jotka ovat suunnilleen kansakoulun käyneen tasolla, niin arvaahan sen miten saattaa käydä!
- Anonyymi
🤣🤣 Puolanka..kieroo touhuu kunnalta..oli maininta oikeustoiminnasta..mielenkiinnolla kysyn miten toimia? Mihin yhteys?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ilman muuta syylliset saavat itse maksaa mokansa. Jos tämän tehneet olisivat olleet tarpeeksi fiksuja, niin olisivat ymmärtäneet jo alunperinkin, että sopimus on laiton, mutta kun siellä häärää semmosia päättäjiä, jotka ovat suunnilleen kansakoulun käyneen tasolla, niin arvaahan sen miten saattaa käydä!
Hyvä että tuli tästä tieto miten Puolangan kunnassa toimitaan !onko kunnan päättäjillä mitään valtaa muuttaa esittelijän esityksiä ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä että tuli tästä tieto miten Puolangan kunnassa toimitaan !onko kunnan päättäjillä mitään valtaa muuttaa esittelijän esityksiä ?
Milloin kunnanhallitus on käsitellyt tämän asian,en löydä tietoa pöytäkirjoista!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
🤣🤣 Puolanka..kieroo touhuu kunnalta..oli maininta oikeustoiminnasta..mielenkiinnolla kysyn miten toimia? Mihin yhteys?
Kannattaa kääntyä eduskunnan oikeusasiamiehen toimiston puoleen, alla linkki
https://www.oikeusasiamies.fi/fi/kantelu-oikeusasiamiehelle - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ilman muuta syylliset saavat itse maksaa mokansa. Jos tämän tehneet olisivat olleet tarpeeksi fiksuja, niin olisivat ymmärtäneet jo alunperinkin, että sopimus on laiton, mutta kun siellä häärää semmosia päättäjiä, jotka ovat suunnilleen kansakoulun käyneen tasolla, niin arvaahan sen miten saattaa käydä!
Se tässä tekeekin asian vakavaksi, sillä Puolangan kunnan virkamiehet ja kuntapäättäjät ovat tienneet, että hankinta pitää kilpailuttaa, mutta eivät ole piitanneet hankintalaista. Eli kyseessä oli tietoinen ja harkittu lainvastainen päätös, joka lähentelee lähes rikollista toimintaa!
Onko tässä taustalla sitten jotain muutakin, niin sen tietävät vain asianomaiset kuntapäättäjät? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä että tuli tästä tieto miten Puolangan kunnassa toimitaan !onko kunnan päättäjillä mitään valtaa muuttaa esittelijän esityksiä ?
Kunnanhallitus voi muuttaa esittelijän (useimmiten virkamies) ehdotuksen ja kunnanhallituksen päätöksen / esityksen voi muuttaa kunnanvaltuusto niin halutessaan, sillä kunnanvaltuusto on kunnan korkein päättävin elin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Milloin kunnanhallitus on käsitellyt tämän asian,en löydä tietoa pöytäkirjoista!!!
Asia on päätetty 30.1.2020 Puolangan kunnanhallituksen kokouksessa. Kunnan kotisivuilta löytyy kunnahallituksen pöytäkirja liitteineen.
- Anonyymi
Kunnan varhaiskasvatus ja ruokahuolto on myös ulkoistettu ilman kilpailua. Jonkun tulisi tutkia, että kuinka paljon näistä kaikista ulkoistuksista tulee taloudellista hyötyä siitä päättäneille osinkojen, lähipiirin työllistämisen yms. kautta.
- Anonyymi
Valitettavasti tietosi on väärä, etteikö varhaiskasvatusta ja ruokahuoltoa olisi kilpailutettu. Kunnanhallituksen 4.7.2019 kokouksen pöytäkirjasta löytyvät kilpailutuksen tulokset.
Kuntapäättäjillä tuskin on minkäänlaisia siteitä kilpailutukset voittaneisiin yhtiöihin; varhaiskasvatus Muksun Maailma Oy (kotipaikka Oulu) ja ruokahuolto Fazer Food Services Oy (kotipaikka Helsinki). - Anonyymi
Ruokahuolto ainakin kilpailutettiin. Toinen palveluntarjoaja oli Attendo Oy keittiön pyörittäjäksi. Attendolla satoja keittiöitä suomessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valitettavasti tietosi on väärä, etteikö varhaiskasvatusta ja ruokahuoltoa olisi kilpailutettu. Kunnanhallituksen 4.7.2019 kokouksen pöytäkirjasta löytyvät kilpailutuksen tulokset.
Kuntapäättäjillä tuskin on minkäänlaisia siteitä kilpailutukset voittaneisiin yhtiöihin; varhaiskasvatus Muksun Maailma Oy (kotipaikka Oulu) ja ruokahuolto Fazer Food Services Oy (kotipaikka Helsinki).Muksun Maailma, eli Touhula aloitti jo 2018, kun ensin pormestari oli sopinut sen kanssa siitä, että aloittaminen tehdään ns. palvelusetelimallia hyödyntäen. Kunnan monopolin sijaan tuli Touhulan monopoli. Kilpailuttaminen sen jälkeen, kun Touhula oli kerännyt kokemusta ja valmistellut kunnalle kilpailuttamiskriteerit, jolla se varmisti voittonsa.
- Anonyymi
Kuntalain 85 §:ssä "Virheellinen menettely luottamustoimesssa" todetaan:
"Luottamushenkilö hoitaa tointaan virkavastuulla, ja häneen sovelletaan rikoslain (39/1889) virkarikoksia koskevia säännöksiä.
Jos on syytä epäillä, että luottamushenkilö on toimessaan syyllistynyt virkarikokseen tai muuten menetellyt siinä velvollisuuksiensa vastaisesti, kunnanhallituksen on vaadittava asianomaiselta selitys sekä tarvittaessa ilmoitettava asiasta valtuustolle. Asiasta on viipymättä tehtävä rikosilmoitus, jos kysymyksessä on ilmeinen virkarikos.
Valtuusto voi tutkimuksen tai oikeudenkäynnin ajaksi pidättää luottamushenkilön toimestaan, jollei hän ole itse ilmoittanut vetäytyvänsä luottamustoimesta. Ennen valtuuston kokousta voi pidättämisestä väliaikaisesti päättää valtuuston puheenjohtaja. Pidättämispäätös voidaan panna täytäntöön heti.
Valtuuston on luottamushenkilön toimessaan tekemäksi epäiltyä virkarikosta koskevan esitutkinnan tai oikeudenkäynnin ajaksi pidätettävä luottamushenkilö toimestaan, jos se on kunnan päätöksenteon uskottavuuden ja luotettavuuden turvaamiseksi välttämätöntä ottaen huomioon epäillyn rikoksen vakavuus, mahdollinen toistuvuus ja muut seikat. Pidättämispäätös voidaan panna täytäntöön heti.
Kunnan viranomaisen valmistellessa 3 tai 4 momentin mukaista päätöstä sillä on oikeus saada esitutkintalain (805/2011) 3 luvun 6 §:ssä tarkoitettu ilmoitus esitutkinnan aloittamisesta luottamushenkilön tekemäksi epäillystä virkarikoksesta."- Anonyymi
Kunnanhallituksen jäsenet ja asiaa valmistelleet virkamiehet eivät voi puolustella toimintaansa tietämättömyydellä tai erehdyksellä, sillä kunta oli vuonna 2019 oikeaoppisesti kilpailuttanut varhaiskasvatuksen ja ruokahuollon.
Tässä on siis kysymys täysin harkitusta lainvastaisesta päätöksestä / toiminnasta, jota voitaneen pitää jopa törkeänä piittaamattomuutena ja mille Kuluttaja- ja kilpailuvirasto esittää 120 000 euron seuraamusmaksua, joka lankeaa maksettavaksi kaikille Puolangan kunnan veronmaksajille.
- Anonyymi
Jos joku vielä epäilee, etteikö valtio ole tosissaan tässä asiassa, niin kannattaa lukea linkin takana oleva Kuluttaja- ja kilpailuviraston julkaisema tiedote, jossa hankintojen valvonnan tutkimuspäällikkö kuvaa Puolangan tapausta seuraavasti:
"Kyseessä on rahalliselta arvoltaan erittäin merkittävä sopimus, yli 7 miljoonaa euroa vuodessa. Sopimus on yksi suurimmista, joihin KKV:n hankintojen valvonta on puuttunut."
https://www.kkv.fi/ajankohtaista/Tiedotteet/2020/1.9.2020-kkv-esittaa-seuraamuksia-puolangan-kunnalle-mittavasta-sote-palveluiden-laittomasta-suorahankinnasta/ - Anonyymi
Päättäjät kokeili meneekö läpi. Hintansa kokeilulle.. Pian luetaan tuli silti halvaksi kuten kunnanjohtajan syrjäytys
- Anonyymi
Kunnanjohtajan syrjäytys ei johtunut kunnanjohtajasta. Syy selviää, kun katsoo, kuka on palkattu töihin pormestarin tilalle.
- Anonyymi
Kiitos linkistä!
Puolangan kunnan virkamiehet ja poliittiset kuntapäättäjät ovat näköjään saaneet tiedon tämän asian tiimoilta Kuluttaja- ja kilpailuvirastolta jo maaliskuussa 2020, mutta hyvin on tieto pidetty salassa kuntalaisilta aina näihin päiviin saakka. Tuossa esityksessä markkinaoikeudelle mainittiin sopimuksen arvoksi n. 29 milj. euroa eli kysymys on todella suurista summista.
- Anonyymi
– Halusimme varmistaa kuntalaisten palveluketjujen jatkumisen katkeamattomana sote-uudistuksen alkuun saakka, Puolangan pormestari Harri Peltola sanoo.
Edellä oleva lause kertoo, millaista on pormestarin lain kunnioitus. Onko hän valmis myös pankkiryöstöön tai huumekauppaankin, jos ne edistävät kuntalaisten palveluketjujen turvaamista?- Anonyymi
Juu, varsin erikoisilta kuulostavat asianosaisten virka- ja luottamusmiesten omat kannanotot tähän tapaukseen. Vaikuttaa todellakin ihan siltä, että seuraamusmaksun aiheuttaneiden mielestä kuntalaisten etu ajaa voimassa olevien lakien ohitse, ikään kuin "villissä lännessä" aikoinaan!
- Anonyymi
Kun tämä 120 000 euron seuraamusmaksu joskus maksetaan kunnan kassasta valtiolle, niin olisi mielenkiintoista tietää, josko kuntalaisten tekemä "Ryhmäkanne" mahdollistaisi summan perimisen asianosaisilta "vahingon" aiheuttaneilta takaisin kunnalle?
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ryhmäkanne - Anonyymi
Eiköhän äänestetä pormestari vaihtoon ensi kevään kunnallisvaaleissa?
- Anonyymi
Keskitetään kaikki äänet pormestarille ensi kevään kunnallisvaaleissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keskitetään kaikki äänet pormestarille ensi kevään kunnallisvaaleissa.
No ei ainakaan persuille
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No ei ainakaan persuille
Pienissä kainuun kunnissa on vain yksi puolue ja se riittää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keskitetään kaikki äänet pormestarille ensi kevään kunnallisvaaleissa.
Et ole tosissaan 😀
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et ole tosissaan 😀
Tavoite on saada puolet annetuista äänistä pormestarille.
- Anonyymi
Kainuun Sanomain juttuihin pitää suhtautua suurella varauksella.
- Anonyymi
Kh:n esityslistalla olevassa liitetiedostossa poromestari itse väittää, että teki 15 miljoonan jatkosopimuksen ilman kilpailutusta.
Paikallispropagandalehdykässä merkonoomipoika Tuomo sepittelee asiaa niin typerästi, että tuottaa lukijalle myötähäpeää. Merkonoomipoikanen sepittelee kilpailutuksen maksavan kymmeniätuhansia? Entä jos tulee kilpaileva tarjous, joka 2%-yksikköä halvempi eli säästöä tuleekin 300.000 euroa.
Merkonoomilla suuruusluokat hakusessa... ja ymmärrys ehdottomasta laillisuusvaatimuksesta julkisessa veroelättityössä maanviljelijä-poromestarille.- Anonyymi
Se, että valitaan kilpailutuksen kautta aina halvin ja huonoin, on usein loppujen lopuksi huonoin vaihtoehto. Jos käyttää maalaisjärkeä ja valitsee parhaimman tien, löytyy aina tolloja, jotka pääsee valittamaan ja ruikuttamaan. Puolangalla on käytetty maalaisjärkeä mutta omassa elämässään epäonnistuneet tollot ovat saaneet tilaisuutensa valittaa.
- Anonyymi
Suolijärven maajussi yritti suplata ilman kilpailutusta 73 miljoonan keikan suojakeilleen. Suurimman investoinnin ja ilman kilpailutusta? Keput pettää aina.
Paloasemainvestointi maksoi hieman yli millin, jotta saatte konkretiaa ja vertailua lukuihin.
https://www.hankintailmoitukset.fi/fi/public/procurement/41630/notice/55134/overview- Anonyymi
Puolangalla on ko. palvelut järjestetty hyvin josta syystä kunnan väkimääräkin on kääntynyt nousuun.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puolangalla on ko. palvelut järjestetty hyvin josta syystä kunnan väkimääräkin on kääntynyt nousuun.
Mistä sait "väkimäärän" kuvitteellisen kasvun? Asukasluku laskee joka vuosi, myös tänä vuonna. Se selviää tilastokeskuksen tilastoista, joita kaikki kunnat pitävät kriteereinään.
Asukasluku lasketaan kerran vuodessa. Vuoden lopussa, jonka mukaan määräytyy kunkin kunnan valtionosuudet. Puolangalla toisten kuntien piikkiin elämisen tuki. Puolanka on ollut ja on edelleen loiskunta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puolangalla on ko. palvelut järjestetty hyvin josta syystä kunnan väkimääräkin on kääntynyt nousuun.
Hehhee. Kyllä se siitä laskee. Katsotaan vuoden lopussa tilanne.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hehhee. Kyllä se siitä laskee. Katsotaan vuoden lopussa tilanne.
Oleellista ei ole se määrä vaan laatu.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113585MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar691896Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421578Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja621014Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33968Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60843- 171834
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768