Perussuomalaiset on pienen ja köyhän ihmisen asialla

Opetusministeri, vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson arvostelee kovin sanoin oppositiopuolue perussuomalaisia eduskuntakeskustelun jälkimainingeissa.

Eduskunnan käsittelyssä oli tänään tiistaina sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekosen (vas) esittelemä väliaikainen 75 euron koronakorotus toimeentulotukeen.

Esitys väliaikaisesta korotuksesta toimeentulotukeen sai tämän päivän lähetekeskustelussa tukea niin salin vasemmalta kuin oikealta laidalta, mutta ei kuitenkaan aivan äärioikealta laidalta, kun perussuomalaiset ainoana puolueena asettui vastustamaan näitä pienituloisille suunnattuja rahoja, kritisoiden tätä lakiesitystä ’köyhyyspopulismista’. Perussuomalaiset ajoivat toisin sanoen kokoomuksesta kylmästi oikealta ohi. Yhtä kovaa linjaa suhteessa yhteiskunnan kaikkein haavoittuvimmassa asemassa oleviin ei eduskunnassa edusta yksikään muu puolue”,
35<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Niin minäkin luulin ja typerys viime vaaleissa äänestin persujen edustajaa. Ei ikinä enää!

Äänestä
  • Minä pöljä äänestän jatkossakin...Ainut ja oikea vaihtoehto jos lapsiemme tulevaisuus kiinnostaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minä pöljä äänestän jatkossakin...Ainut ja oikea vaihtoehto jos lapsiemme tulevaisuus kiinnostaa.

    Niin minäkin äänestän perussuomalaisia. Väliäkö nyt tuo 75e. Niissä saajissa on myös niitä jotka tarvitsevat vähän pidemmällä aikajänteellä lisää tukea. Eikä persut tyrmää. Persut haluaa laittaa kuntoon jo olemassa olevia epäkohtia, ilman että niitä haalitaan lisää. Ja värin perustein. Siellä sossu puolellakin olisi korjaamisen varaa. Monet asuvat kaupungin asunnossa leveästi, joko omilla tai jopa sossun tuella yksi ihminen 70-80 neliöisissä huoneistoissa, vaikka asuntopula, varsinkin pääkaupunki seudulla on huutava. Persut haluaa laittaa köyhien asiat kuntoon. Pitkäaikais sairaille. Vanhus työhön ym. Mutta ei voi sietää niitä terveiden nuorten miesten lorvimisia, joiden ainoa työ on tulla tänne raiskaamaan ja ryöstämään. Tuntuu, ettei mikään muu puolue välitä. Ja paskat ne meistä oikeasti köyhistä välittää. Se on nähty ja koettu jo moneen kertaan. Vaalikalastelua. Nythän Persujen ääni kuului lapsi ja pakkoavioliittoa vastaan. Muillakin silmät aukeaa. Viime vuonna 20.nyt 50. Koska muut lisääntyy.

    Mamut lisääntyy joo. Kuljeksitaan 20 nuoren miehen ryhmissä syljeskelen ja piereskellen
    Ei vasuri välitä hevon paska niistä todella apua tarvitsevista, jotka jätetään kylmästi vaan kotimaahansa. Menkää sinne opettemaan heille oma elämä. Meidän sosiaalituet eivät riitä parhaalla tahdollakaan.

    Persujen maailmakuva on toisesta maailmasta. Maailma on muuttunut. Sitä he eivät tunnusta, ei sitten millään..
    Kunhan maailma muuttuu ilmaston lämpenemisen takia vielä lisää ja sen mukana kuivuus lisääntyy, tulee mamuja Afrikasta entistä enemmän.
    Valmistautukaa siihen!

    Ammattiopiston opettaja kertoi, että mamut on erittäin innokkaita oppimaan Suomessa ammatin. Heistä siis positiivinen kokemus.
    Keitähän ne on nuoret miehet, työkkärin ja sossun veteraanit , joita ei kiskomallakaan saa vuorotöihin ? Ei yksi baaritiskillä rönöttänyt, joka sanoi ryyppäävänsä korvausrahoja, ainakaan mamu ollut.

    Ja vihreät yrittää saada kiihtyvällä vauhdilla aikaistettu tätä ihanuutta. Siitä on kyse. Ainoa asia mille voidaan tehdä jotain. Maailmassa tulee tapahtumaan toki asioita, mitä kukaan ei vielä tiedä. Voi vaan arpailla. Varautukoon ken voi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ammattiopiston opettaja kertoi, että mamut on erittäin innokkaita oppimaan Suomessa ammatin. Heistä siis positiivinen kokemus.
    Keitähän ne on nuoret miehet, työkkärin ja sossun veteraanit , joita ei kiskomallakaan saa vuorotöihin ? Ei yksi baaritiskillä rönöttänyt, joka sanoi ryyppäävänsä korvausrahoja, ainakaan mamu ollut.

    Ei mamut juo. Ei valtio hanki viinarahoista. Eikä baarit. (suomalaiset 75e saavat joo. Ajatelkaapa, jos olisit koditon. Viina olisi ehkä ainoa tuki). Ei mamut ole kodittomia, vaikka eivät ikinä panisi rikkaa ristiin, muuta kun rikoksissa. Ei niiden tarvitse olla leipäjonossa. Kyllä niitä hyysätään. Niillä on komeat lastenvaunut. Hyvät kengät ym. Suomalainen hukuttaa murheensa viinaan. Viina lienee pienempi paha verrattuna rikollista. taustaiseen maahanmuuttoon. Mietipä sitä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ammattiopiston opettaja kertoi, että mamut on erittäin innokkaita oppimaan Suomessa ammatin. Heistä siis positiivinen kokemus.
    Keitähän ne on nuoret miehet, työkkärin ja sossun veteraanit , joita ei kiskomallakaan saa vuorotöihin ? Ei yksi baaritiskillä rönöttänyt, joka sanoi ryyppäävänsä korvausrahoja, ainakaan mamu ollut.

    Lukion oppikirja opettaa, että perussuomalaiset ovat rasisteja. Sieltä ne sodat saa siemenensä. Miksi näin? Eikö pitäisi kasvattaa hyvällä mallilla maahan tulleita, eikä lietsoa vihaa?

    Äänestä

Tässä maailmassa on iät ajat oikeistopopulismi kiinnostanut ihmisiä joilla ei ole yön vanhaa kymppiä taskussa.

Äänestä

Tulen äänestämään perussuomalaisia.

Äänestä

"Pienen" ja köyhän ihmisen asialla ! Ei olekaan pientä ihmistä. Ihminen on aina suuri.
Jos on kysymys asemäärärahoista, taatusti perussuomalaiset kannattaa.

Äänestä
  • Kyllä minäkin panostaisin Suomen turvallisuuteen ja poliisivoimiin, vaikka olen köyhä. Niin näyttää uhkia olevan. JOS. niistä olisi jotain apua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä minäkin panostaisin Suomen turvallisuuteen ja poliisivoimiin, vaikka olen köyhä. Niin näyttää uhkia olevan. JOS. niistä olisi jotain apua.

    Tässä tilanteessa pitää haudata uusien hävittäjien hankinta. Sellainen ostos ei nyt kerta kaikkiaan käy. Vasemmistoliitto on oikeassa lyödessään jarruja tuolle kaupalle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tässä tilanteessa pitää haudata uusien hävittäjien hankinta. Sellainen ostos ei nyt kerta kaikkiaan käy. Vasemmistoliitto on oikeassa lyödessään jarruja tuolle kaupalle.

    Oletko kuullut Ruotsin tilanteesta? Yhden paska kirjan polttamisesta tuollainen rikollisuus. Ja kukaan ei puutu. Kohta kumarrellaan Mekkaan täälläkin Suomessa. Mitäs tehdään? Mitä sanoo punaiset. siniset, vihreät? Ollaanko vaan tumput suorana.? Sil leenkö ne asiat hoituu.?

    Äänestä

Voi voi... Ei ole yksikään puolue köyhän asialla tässä maassa... Omia asioitaan vain hoitavat. Ehkä vassarit ainoita, jotka välittävät myös köyhistä ja pienituloisista. Persut on samaa porukkaa kuin keskusta ja kokoomus.

Äänestä
  • Eipä vassarit välitä köyhistä maista, kun raahaavat tänne rikollisia. Muut jäävät sinne oman onnensa nojaan. Ja onhan Suomalaiset rikkaita, jos vertaat nälkä maihin. Sitäkö lie Sannakin tarkoitti. Suomi on köyhä maa, jossa asuu rikas kansa. Näinkö meillä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eipä vassarit välitä köyhistä maista, kun raahaavat tänne rikollisia. Muut jäävät sinne oman onnensa nojaan. Ja onhan Suomalaiset rikkaita, jos vertaat nälkä maihin. Sitäkö lie Sannakin tarkoitti. Suomi on köyhä maa, jossa asuu rikas kansa. Näinkö meillä?

    "vassarit ...raahavat tänne rikollisia..plaap,plaap," Kuule , älä viitti silkkaa sontaa suoltaa.
    Ei kukaan tänne sellaisia "raahaa". Rikolliset käännetään kovien ja tarkkojen alkusyynien jälkeen pois.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "vassarit ...raahavat tänne rikollisia..plaap,plaap," Kuule , älä viitti silkkaa sontaa suoltaa.
    Ei kukaan tänne sellaisia "raahaa". Rikolliset käännetään kovien ja tarkkojen alkusyynien jälkeen pois.

    Kyllä niitä on tavoitteena raahata eikä edes törkeisiin rikoksiin syyllistyneitä saada karkoitettua! Länsinaapuri päivittäisine uutisineen on hyvä esimerkki mihin hyysäys johtaa!

    Äänestä

Tavallisena duunarina en ole,enkä äänestä persuja!

Äänestä
  • Olet järkimies. Persut ovat vastahankaan ay-liikettä melkein kuin kokoomus.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olet järkimies. Persut ovat vastahankaan ay-liikettä melkein kuin kokoomus.

    Eipä AY- liikkeestä ollut yhtään apua kun mentiin puhumaan palkkojemme korotuksesta. Meillä pienipalkkaisilla kun on niin huono palkka, että voisiko vähän lisätä. Vastasivat: teillä on joo todella huono, mutta eihän teillä ole koulutustakaan. Täytyy vaan tyytyä osaansa. Onko teillä parempia kokemuksia?

    Äänestä

  • Sosiaali+demokraatit+eivät.+myöskään+ole+koskaan+olleet+köyhän+asialla.+Asiahan+pitäisi+olla+niin,+että+mitä+pienemmät+tulot,+niin+verotus+0%+Kaikille+jonkunlainen++minimitulo.+Jos+opiskelija+tekee+lisänä+vähän+duunia,+niin+ei+saisi+poistaa+opintotukea.+Ei+se+kannusta+työntekoon.+Tehdään+ikäänkuin+vetelehtijöitä.+Ei+siis+kannata+ees+yrittää.+Sossun+luukulle+vaan.+Tulokatto+pitäisi+olla,+verotus+sitä+mukaa.+Nyt+härnätään+jollain+satasella+tai+kympillä,+että+saatais+riitaa+aikaseksi,+kuka+saa+ja+kaikki+haluaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olet järkimies. Persut ovat vastahankaan ay-liikettä melkein kuin kokoomus.

    Ay-liike ei ole matalapalkkaisen asialla. Se on koettu.

    Äänestä

Persut on kokoomuksen kanssa kaatamassa hallitusta,että saadaan taas kunnon porvari kyykytys hallitus. Sillä ei ole mitään tekemistä pienituloisten ja vähävaraisten ihmisien kanssa. Ihan törkeää kusetusta kaikki.

Äänestä
  • Kaikki puolueet siis perseessä? Perusta oma puolue. Minä tulen äänestämään sinua.

    Äänestä

Äänestä Perussuomalaisia, he ovat Suomen kansan puolella, niin kuin pitäisi kaikkien olla, mutta ei ole! Miljardeja viedään Etelä-Euroopan maihin, jotka rahat kuulemma menevät rikollisten käsiin, mafiahan siellä on päänä.

Kyllä ne rahat Suomi tarvitsisi kovasti itse taloutensa tasapainottamiseksi, varsinkin,
kun ne rahat velaksi otetaan, joilla sitten mafiaa ruokitaan!

Työllisyysttä pitäis nostaa, kaikille töitä ja toimeentuloa!
Turkitarhaus pitää säilyttää, siitä moni pikkueläjä saa lisätoimeentuloa ja valtiokin saa osansa vientituloina ja työpaikkoina.

Äänestä
  • Ihanko tosissasi olet sitä mieltä, että turkistarhauksen pitäisi jatkua Suomessa??? Entä, jos laitetaankin sinut sinne minimaaliseen lattiattomaan häkkiin?? Saat kerran päivässä vettä. Ja kun turkkisi on tarpeeksi kasvanut, työnnetään perseeseesi sähköpuikko. Jokainen, joka tuota sairasta "elinkeinoa" kannattaa, pitäisi laittaa itse sinne häkkiin kokeilemaan millaista on turkiseläimen "elämä".

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihanko tosissasi olet sitä mieltä, että turkistarhauksen pitäisi jatkua Suomessa??? Entä, jos laitetaankin sinut sinne minimaaliseen lattiattomaan häkkiin?? Saat kerran päivässä vettä. Ja kun turkkisi on tarpeeksi kasvanut, työnnetään perseeseesi sähköpuikko. Jokainen, joka tuota sairasta "elinkeinoa" kannattaa, pitäisi laittaa itse sinne häkkiin kokeilemaan millaista on turkiseläimen "elämä".

    Taidat olla vähän tyhmä.Jos Suomessa ei ole turkistarhausta,niin vastaava tuotanto tehdään Kiinassa.
    Ja se varmasti ole humaania toimintaa alkaen siitä että elikoilta siellä otetaan nahat elävinä päältä.
    Kaltaisillesi voisi tehdä samoin...

    Äänestä

Mestari Halla-aho veti sadepäivästä huolimatta hyvin erityisesti nuorta väkeä Kajaanin torille.

Mahtaa se nykyisen hallituksen kannattajia ottaa päähän.

Äänestä
  • Eri puolue ryhmistä löytyy kovasti nyt Halla-ukon kannattajia. Ovat asioista pitkälle samaa mieltä. Viisas ukkohan se on. Eihän siinä mitään. Tuntuu, että aina tulee lisää ja lisää. Koti. Ihmisiksi eläminen ja isänmaa. Hyvä hyvä.

    Äänestä

Niihä ne kaikki niihä ne kaikki mut mite sun ratsus?

Äänestä

Vihervasemmisto haluaa jakaa viimeisetkin rahat ulkomaille ja ottaa ulkomailta huonon aineksen tänne loisimaan.

Äänestä

Se on kuitenkin niin ettei persut voi mennä hallitukseen koska puolue hajoaa taas, kas kun hallitusvastuussa joutuu tekemään ikäviäkin päätöksiä, ja Halla-aho tietääsen hyvin.

Perussuomalaset oli hallitksessa kun tänne tupsahi kerralla 30 000 Irakilaista. Timo Soini vieläpä ulkoministerinä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Opetusministeri, vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson arvostelee kovin sanoin oppositiopuolue perussuomalaisia eduskuntakeskustelun jälkimainingeissa.

Eduskunnan käsittelyssä oli tänään tiistaina sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekosen (vas) esittelemä väliaikainen 75 euron koronakorotus toimeentulotukeen.

Esitys väliaikaisesta korotuksesta toimeentulotukeen sai tämän päivän lähetekeskustelussa tukea niin salin vasemmalta kuin oikealta laidalta, mutta ei kuitenkaan aivan äärioikealta laidalta, kun perussuomalaiset ainoana puolueena asettui vastustamaan näitä pienituloisille suunnattuja rahoja, kritisoiden tätä lakiesitystä ’köyhyyspopulismista’. Perussuomalaiset ajoivat toisin sanoen kokoomuksesta kylmästi oikealta ohi. Yhtä kovaa linjaa suhteessa yhteiskunnan kaikkein haavoittuvimmassa asemassa oleviin ei eduskunnassa edusta yksikään muu puolue”,

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu