Nämä samaiset heputko ne ovat läpi kesän

Anonyymi

häiriköineet kyläläisiä? Unet on jäänyt asukkailla vähiin ja liikkuminen öiseen aikaan on ollut hengenvaarallista. Ovatko samaiset myös niitä autoihin murtautuneita?

"Puolen yön jälkeen Nuoramoistentiellä noin 20-vuotiaan miehen kuljettama henkilöauto suistui tieltä. Auto suistui vastaantulevien kaistan yli ja päätyi ojaan katolleen. Kuljettaja oli jäänyt kiinni kortitta ajosta 17 kertaa viimeisen vuoden sisällä. Hän, eikä kyydissä ollut saman ikäinen mies loukkaantuneet. Auto romuttui hinauskuntoon ja siinä oli alla sekarengastus eli kolme nastarengasta ja yksi kesärengas. Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta."

Lähde ja teksti: Poliisi

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jep, kulmahousujen maanteiden kuningas Teuvo taas asialla. Pitäisköhän pojulle jo antaa opetus. Siis vasemmalle puolelle, vastaantulijoiden kaistan yli ojaan, täydellistä piittaamattomuuta muiden hengestä ja terveydestä. Kuinka kauan aiomme sietää tämmöistä pelleä, vain laitetaanko heti porukalla homma kuntoon?

      • Anonyymi

        Nämä samat ovat tulleet sossua kuppaamaan ja seurakuntaa !


    • Anonyymi

      On kuulemma vielä meinannut ajaa nokkakolarin hälytysajossa olleen ambulanssin kanssa, siis hälytystehtävällä muualle, kuin pöllölle itselleen, eli olisi voinut tulla tuplavahinko jossa normikansalainen olisi jäänyt apuavaille hädässään. Tai ei siis tietenkään tupla, koska tällaiset idiottityperykset eivät ansaitse itse ketään pelastajia paikalle, nämähän pitäisi jättää vaan kitumalla kuolemaan ilman yhteiskunnan apuuntuloa. Harmi, että ei käynyt pahemmin pellelle, joka vaarantaa muiden elämän.

      • Anonyymi

        Joo veisin kukkia haudalle ja kiittäisin herraa ja taas olisi yksi vähemmän , mutta tämäkin porukka on uusiutuvaa luonnonvaraa ettei sukupuuttoon pääse kuolemaan !


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      99
      2850
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2410
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2180
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      17
      1992
    5. 167
      1828
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      42
      1826
    7. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1787
    8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1726
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      133
      1529
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1304
    Aihe