Tänne korpeen paskat kukaan halua

Mutta ihan iloisesti kuitenkin hain 5 sankollista komeita puolukoita.
42<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

Ei uusavuttomat käsitä että marjametsässä hauskempaa kuin somessa. Huikaisevat vaaramaisemat joita ihailin poiminnan välissä. Komeita puolukoitakin keräsin mitkä annan kavereille.

Äänestä

No tarttis olla koulutusta vastaavaa työtä.. tähän lähelle maalle korpeen voisin ihanan erään luokse tulla.

Äänestä

Mä ehdotin kerran eräälle, et muutetaan pohjoiseen, hän ei halunnut se jäi siihen. Kyllähän siellä vois asuu, ihana luonnon rauha, ei ääntä, ite aina tunturilla makaan maassa ja kuuntelen kun ei kuulu mitään. Aa on se vaan ihanaa vaan ei kun pitää lähtä kahden viikon päästä kuunteleen Helsinkin menoa taas😂

Äänestä
  • Se toisille on raha tärkeämpi kuin mikään muu. Meille korven asukille luonto ja eri vuodenaikojen vaihtelut on se juttu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se toisille on raha tärkeämpi kuin mikään muu. Meille korven asukille luonto ja eri vuodenaikojen vaihtelut on se juttu.

    Juuri näin, ja onhan se vähän vaikea tulla semmoisen kans toimeen kun joku ajattelee rahaa toinen luontoa, no.. Siks mä olenkin eronnut, liian erinlaisii oltiin se oli yks syy muiden joukossa.

    Äänestä

Noin paljon keräsit, tosi hyvin tehty.

Äänestä
  • No olihan niitä tosi paljon ja jäikin. Itselle laittanut jo 40 litraa ja ylimäärän ihan mielelläni lahjoitan. Marjoja ihan tuhottomasti ja on ne komeita. Nautinto on niitä poimia ja tiedossa hyviä marjapaikkoja, tule vain saat enemmän kuin tarpeeksi.

    Äänestä

Pysykööt poissa tiältä korvesta. Eiväthän perkele ole kaikkia sieniä ja marjoja syömässä. Saa rauhassa olla! Tälleesti sivusta toteaa toinen "korpijätkä".

Äänestä

Eikö se ole hyvä, ettei kaikki sinne halua? Eihän se enää olisi mikään korpi, jos kaikki ihmiset sinne säntäisi.

Äänestä
  • Niin omassa rauhassa me korven asukit kuitenkin haluamme olla ja nauttia eri vuoden vaihteluiden vaihteluista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin omassa rauhassa me korven asukit kuitenkin haluamme olla ja nauttia eri vuoden vaihteluiden vaihteluista.

    Mukavaa ja rauhaisaa on elo siellä korvessa, paitsi että pimeä siellä pelottaa sellaista, joka pelkää pimeää ja vähän mörköjäkin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mukavaa ja rauhaisaa on elo siellä korvessa, paitsi että pimeä siellä pelottaa sellaista, joka pelkää pimeää ja vähän mörköjäkin.

    Ei pimeää eikä mörköjä tarvitse pelätä. Minä tiedän sen, koska olen vähän niitä molempia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei pimeää eikä mörköjä tarvitse pelätä. Minä tiedän sen, koska olen vähän niitä molempia.

    Kaikki pimeät möröt eivät ehkä ole sellaisia nallukoita kuten sinä.

    Äänestä

Jos on määräilevä sadistinen ukko, niin kuka tahtoisi. Ei se siitä korvesta ole kiinni, vaan henkilöstä jonka kanssa siellä elää.

Äänestä
  • Toi on totta. Oikean ihmisen kanssa siellä korvessa viihtyisi. Pidän luonnosta joten se olis ihan parasta yhdessä luonnossa liikkuminen. Vaan töitä pitäis olla. Taloudellisesti en halua heittäytyä kenenkään varaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Toi on totta. Oikean ihmisen kanssa siellä korvessa viihtyisi. Pidän luonnosta joten se olis ihan parasta yhdessä luonnossa liikkuminen. Vaan töitä pitäis olla. Taloudellisesti en halua heittäytyä kenenkään varaan.

    😂😂 Ei olis varaa elättääkkään.

    Äänestä

  • Harvemmin ne ukot täällä korvessa sadistisia ovat kuin taajamissa. Meilläpäin emäntä se yleensä kaapinpaikan määrää. Mies on tyytyväinen kun sai mukavan kaverin ja kaikkein vähimmällä pääsee kun tekee niin kuin esimies käskee.

    Äänestä

Korpikuusen kannon alla on mörrimöykyllä pesä. Siellä on peti ja siellä on koti ja peikolla pehmoinen olo..

Äänestä
  • Täi, täi, täi, täi-täi-ii, täi-ii,täi-täi, luteet hyppii seinille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Täi, täi, täi, täi-täi-ii, täi-ii,täi-täi, luteet hyppii seinille.

    Kaupungissahan niitä luteita ja täitä on ja niitä on vaikea saada pois..

    Itsellä ei moisista elukoista ole mitään kokemusta.

    Metsäluteet ovat kai harmittomia, niissä on pistävä haju.

    Äänestä

  • Siellähän se koti. Olkoon tönö, torppa, olkoon vaikka, silti paras paikka.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaupungissahan niitä luteita ja täitä on ja niitä on vaikea saada pois..

    Itsellä ei moisista elukoista ole mitään kokemusta.

    Metsäluteet ovat kai harmittomia, niissä on pistävä haju.

    Pölhö sehän oli sanoitus.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pölhö sehän oli sanoitus.

    Etelänmatkoiltahan niitä tuodaan. Kannattaisi herätä siellä aamuyöllä todetakseen kuinka vankka polku niillä on.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siellähän se koti. Olkoon tönö, torppa, olkoon vaikka, silti paras paikka.

    Koti on aina koti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pölhö sehän oli sanoitus.

    Sanoititko ihan oman laulun, kun en ole kuullut koskaan mistään täi- ja ludelaulusta tai sitten se on luikahtanut huomaamatta ohi, olen kuitenkin aikamoinen laulutuntija.

    Äänestä

Mä voisin haluta korpeen, mut kirjoituksistasi päätellen mä en olisi ainakaan sellainen kenet sinne haluaisit.

Väärä sukupuoli...

Äänestä

Naista vai miestä kaipaat? Kumpaa sukupuolta itse olet?

Äänestä
  • Hän pelkää kertoa itsestään, introvertti erakko ja haluaa olla yksin omassa rauhassaan, piilossa omat ajatukset parhaina ystävinään.

    Sellaista elämä on. Toisaalta kaipaa, mutta toisaalta ei kaipaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hän pelkää kertoa itsestään, introvertti erakko ja haluaa olla yksin omassa rauhassaan, piilossa omat ajatukset parhaina ystävinään.

    Sellaista elämä on. Toisaalta kaipaa, mutta toisaalta ei kaipaa.

    Kyllähän väitteessäsi on hieman perääkin, mutta onhan tässä välillä pientä yritystäkin ollut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllähän väitteessäsi on hieman perääkin, mutta onhan tässä välillä pientä yritystäkin ollut.

    Varmaan tulijoita, olit nainen tai mies, sinne korpeen olisi, mutta oma rauha siinä menisi, jos joku sinne tulisi sotkemaan.

    Äänestä

Minä en voisi asua korvessa, ei vaan ole mun juttuni sellainen asumistapa.

Äänestä

Oletko puolukka fani?

Äänestä
  • Paras marjahan se puolukka on, mutta on minulla muitakin marjoja paljon pakasteessa. Hilloja, mansikoita, mustikoita, vadelmia, mustia ja punaisia viinimarjoja. Tyrniäkin löytyy ja myöhemmällä syksyllä myös karpaloita. Arkkupakastin käy jo täysillä ja toiseenkin piti jo pistää. Ihan ilmaista parasta ruokaa, hakee vain metsästä pois.

    Äänestä

Kannattaa osallistua maajussille morsian-ohjelmaan. Tuottanee enemmän tulosta kuin täällä tyhjänpäiväisellä palstalla.

Äänestä
  • Enhän minä nyt ihan pelleksi ala, tämäkin jo vähän rajoilla vaikka anonyyminä.

    Äänestä

Herrajumala miten monta sankollista!

En jaksa ennee tehdä niinkään....

Niin,tai hait,et itse keränny???

Ei metsät ennee vedä marjojen keruuseen,ainoa asia on että sinne kaipoo joskus kävelemmääm...

Kuinka voi tulla näin sairaaksi yhdestä asiasta

Onneksi sua nukkua .

Hullua tämä,tahtoisin pois

Mutta asuntoni on tiällä.

Vihhoon joka ainoaa auton iäntä.

Vihaan sinnuu.

Olen ikuinen wanha,oikeastoon mukavvoo vanheta tällein kämppöön.

Vanhat rouvat on miun ystäviä.....

Voin olla tyttökin mutta piäni on wanha.
Kiusoon kai samalla tavalla mummoja

Minnuu on vähätelty,pilkattu, ivattu.

Miun piteis olla poies tiältä.

Haukkuminen jatkuis kuitennii olisimpa missä tahansa.

Pojat tirskuu miulle,tytöt hihittellöö...

Halvaannun niistä.
Siitä.

Piteis muuttoo jonnekkin kivensissään. Piiloutua kannonnokkaan tai männä iäniä piiloon peiton alle.

Hulluja.

Sairastuin oikeastaan tuassiin kymmenisen vuotto sitten.

Vaikka terve en ole ollutkiään.

Sullakin paska eukko.

Miulla ollu viälä paskempi miäs.


Tyhmöö elämää...

Kuolemaan tulin.

Tiänne.

Äänestä

NG vaikeutus sangollista*

Äänestä

5 sangollista happamia puolukoita?...uhhuh suu päivittäin sitruunalla läpi talven jos yksin aoit ne syödä ei muuta kuin tsemppiä sinne.

Äänestä
  • Pitkä on ainakin meillä talvi. Et taida mikään pitokokki ainakaan olla. Niitähän voi syödä monin tavoin, tietenkinhän ne on silti puolukoita. Olen niitä keittänyt, jauhanut ja survonut. Kyllä niitä hillona ja soppana kummasti menee, eipä ole tarvinnut roskiin heittää. Puuro se vasta herkkua on ja varsinkin imellytetty valmistettu pirtinuunissa. Pitäisi varmaan meillä vanhoilla pojilla viiksekkäillä ruveta neitsykäisille pitämään keittokurssia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pitkä on ainakin meillä talvi. Et taida mikään pitokokki ainakaan olla. Niitähän voi syödä monin tavoin, tietenkinhän ne on silti puolukoita. Olen niitä keittänyt, jauhanut ja survonut. Kyllä niitä hillona ja soppana kummasti menee, eipä ole tarvinnut roskiin heittää. Puuro se vasta herkkua on ja varsinkin imellytetty valmistettu pirtinuunissa. Pitäisi varmaan meillä vanhoilla pojilla viiksekkäillä ruveta neitsykäisille pitämään keittokurssia.

    puolukkainen mannapuuro, mjam!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    puolukkainen mannapuuro, mjam!

    Niin ja sekin vielä pääsi unhoittumaan. Sitä syö vaikka ruisleivän kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    puolukkainen mannapuuro, mjam!

    Sitäpä juuri söin saunanpäälle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Mutta ihan iloisesti kuitenkin hain 5 sankollista komeita puolukoita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu