Ei ole mitään perusteita syyttää Mika Järvistä. Me emme ole taipuvaisia hyväksymään mitään syytöksiä tässä suhteessa, Sysmän kunnanvaltuuston puheenjohtaja sanoi Ylen alueuutisten mukaan.
Järvinen toivoikin, etteivät johtokaksikon kumppanit tekisi hätiköityjä johtopäätöksiä asiassa.
Järvinen valitti, ettei ole päässyt tutustumaan aloitteessa mainittuihin syytöksiin, joiden mukaan hänen väitetään syyllistyneen mm. epäasialliseen käytökseen ja jopa rikokseen. Järvisen mukaan asiaan on siksi vaikea ottaa kantaa tässä vaiheessa, muutoin kuin syyttämällä vastustajaa vaalikampanjan aloittamisesta.
Ess:n mukaan Järvinen haluaa keskittyä työntekoon kunnan hyväksi ja toivoo, että yhden ihmisen maalitaminen ja pelleily lopetettaisiin. Järvinen toteaa myös, että valtuuston pitäisi keskittyä yhteisten asioiden hoitamiseen edellä mainittujen asioiden asemesta.
Uutistoimitus: SysPil

Vastaukset 12
Vanhimmat
Täähän se ois.
Joku sekopää kirjoittelee täyttä potaskaa, josta kukaan ei ymmärrä mitään ja seuraava kommentti on ilmeisesti myös hänen kirjoittamansa, koska siitä ei pysty edes päättelemään mitä sillä tarkloitetaan. Ota lääkkeesi ja koeta nukkua, huomenna kaikki on taas toisin.
Nää sun lääkkeiden käytön kehoitukset joka ketjussa on tyhmiä.
Kaikkihan tietää kuka tämä erilaisia lääkkeitä suositteleva paikallinen kunnanvaltuustossakin vaikuttava mielenterveysasiantuntija on - Brukkarihan se on!
No mitä se Palvailan ajojahti on? Entä hallinto-oikeuteen tehty valitus? Ei ainakaan keskittymistä kuntalaisten asioiden hoitoon. Maalittamista hyvinkin.
Uhkailu, kiristäminen, pimittäminen, kiireellä pakottaminen. Siinä Järvisen ja Kitkiöjoen johtamisen työkalut.
Niinpä, tällä menolla alamaiset vähenee ja ”säästöä” syntyy. Kuinkahan kauan tämän annetaan vielä jatkua? Siihenkö saakka, että jompikumpi sammuttaa viraston valot?
Kyllä kaikki hyvä loppuu aikanaan ei mikään ole ikuista ei Sysmässäkään !
Kuten valveutuneimmat lukijat jo ehkä havaitsivatkin tässähän ei ollut kyseessä oikea uutinen vaan demonstraatio siitä millä metodeilla Sysmässäkin tietyt tahot operoivat.
Tämä uutinen oli oikeasti peräisin Ilta-Sanomista ja uutisessa oli alunperin kyse oppositiojohtajan myrkyttämisestä ja Venäjän väitetystä osallisuudesta. Aloituksessa oli vain nimet muutettu ja lauseita hieman muutettu. Voidaan siis kiistatta todeta Sysmää johdettavan samoin metodein kuin itäistä naapuriamme.
Oikea uutinen oli tämä:
"Ei ole mitään perusteita syyttää Venäjän valtiota. Me emme ole taipuvaisia hyväksymään mitään syytöksiä tässä suhteessa, Venäjän presidentinhallinnon tiedottaja Dmitri Peskov sanoi uutistoimisto Tassin mukaan.
Peskov toivoikin, etteivät Venäjän kumppanit tekisi hätiköityjä johtopäätöksiä asiassa.
Peskov valitti, ettei Venäjä ole päässyt tutustumaan Saksassa tehtyihin testituloksiin, joiden mukaan Navalnyin kehosta oli löytynyt Novitšok-ryhmän hermomyrkkyä. Peskovin mukaan asiaan on siksi vaikea ottaa kantaa tässä vaiheessa.
Peskovin mukaan Venäjällä tehdyissä testeissä ei löytynyt jälkiä myrkystä."
Ja Sysmä-pölhö nyt pehkuihin, että jaksaa aloittaa taas huomisaamuna kello 6 jälkeen. Tulee näköjään niitä "suuria" ajatuksia unina, kun aamulla sitten säteilee tänne. Raasu parka!
Joopa joo, en ole tavannut Sysmässä yhtäkään selväjärkistä ihmistä ja hölmöistä kaikkein hölmöimmät tapaukset on valittu kunnanjohtoon.
Älä jauha paskaa. Turha toistella tuollaista huonoa virttä. Ei ota tulta!