Softcare nahanhoitoaine kelvoton

Toxin

Ainakin täällä Vaasassa Softcare-merkkinen nahkakalusteiden hoitopakkaus on syrjäyttänyt huonekaluliikkeiden hyllyistä Leather Masterin vastaavan tuotteen. Ostin viime syksynä tuollaisen pakkauksen ja totesin täysin ala-arvoiseksi tuotteeksi.

Nahanpuhdistusaineen puhdistusteho oli kertaluokkaa Leather Masteria kehnompi, paremminkin lika irtosi nahansuoja-aineen levittämisen jälkeen. Nahansuoja-aineen haju oli erittäin voimakas ja pistävä ja aiheutti päänsäryn. Aine haisi asunnossa tuuletuksesta huolimatta monta päivää. Näiden lisäksi pakkauksessa oli suojavaha, jonka hunajan tuoksu miellytti koiraa nuolemaan ainetta sohvista. Kuivua vaha ei meinannut ollenkaan. Kaikista paikoista, joihin vahaa meni enemmän kuin äärimmäisen vähän, jouduin muutaman päivän kuivumista odoteltuani pyyhkimään aineen pois. Kalusteet olivat myös pitkään tahmeat.

Nyt oli edessä auton nahkapenkkien käsittely ja sinne ei tuon aineen kanssa ollut mitään asiaa suoja-aineen pökerryttävien kemikaalien takia, joten lähdin kierrokselle huonekaluliikkeisiin. Kuudennesta liikkeestä löydin vanhaa kunnon Leather Masteria. Muille muistin haukkua Softcaren ja sain kuulla, että muutkin ovat tuotetta moittineet.

Millähän perusteella tällainen jonkin kotimaisen pikkuputiikin kemikaaliharjoitelma on päässyt valtaamaan markkinat hyväksi todetulta tuotteelta. Merkittävästi halvempaa se ei ainakaan ulosmyyntihinnaltaan ole.

Älä erehdy ostamaan Softcare Nahkakalusteiden Hoitopakkausta ja suhtaudu epäillen kaikkeen ko. firman tuotteisiin!

6

13927

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ohjeet

      No joo. Mielipiteensä kullakin, niin mullakin..

      Softcare nahanpuhdistusaine on erittäin hyvä tuote. Hieman halvemmallakin vastaavaa saa, eli käytännössä se lienee marseilles-saippuaa. Sitä vaan pitää osata käyttää oikein..! Ohjeen mukaan käytettäessä mitä parhain ja hellävaraisin tuote ja puhdasta tulee.

      Sama nahkabalsamin (suojavaha, SE EI OLE VAHAA, eikä sen kuulukaan kuivua!) kanssa. Sitä ei saa laittaa liikaa ja jos menee liikaa, niin pois se pitää tietysti pyyhkiä. Mitä tiiviimpi nahan pinta on, sitä vähemmän se imee. Samoin on kaikkien vastaavantyyppisten nahanhoitoaineden kanssa liiat pois! Maalaisjärki, hoi!

      Ja tuo nahansuoja-aine on teflonia. Ei sitä voi ja pidä käyttää yhdessä nahkabalsamin kanssa. Sillä voi suojata tekstiilejä ja nahkaa (esim. kengät) vettä ja likaa hylkiviksi, mutta ei sitä nahkasohvaan pidä laittaa. Nahkasohvan hoitoon riittää puhdistusaine ja nahkabalsami.

      Nahansuoja-aineen pistävä haju on isopropanolia, jota koko aine on varmaan 99 %:sesti. On siinä propanolilla muuten litrahintaa..!
      Ihmettelen kyllä monen päivän hajuhaittaa, sillä sehän haihtuu kokemusteni mukaan hetkessä. Tekstiilihuonekaluja olen sillä suojannut, mutta sen ja vastaavien aineiden suojaavasta vaikutuksesta olen kyllä ihan eri mieltä.. Melkein huijaukseksi väittäisin, mutta uskokoon sen tehoon ken haluaa.

      • Toxin

        Softcaren ohjeet ovat hieman sekavat ja ristiriitaisetkin purkkien ja mukana tulleen lappusen välillä. Olen kuitenkin lukenut ohjeet huolellisesti ennen käyttöä.

        Nahanpuhdistusaine on varmasti hellävarainen, mutta aikaisemmin käyttämääni kilpailevaan tuotteeseen verrattuna kovin tehoton. Autoni vaalea beige -nahkaverhoilua kesyllä Softcarella olisi aivan turha yrittää puhtaaksi, mutta 2 x vuodessa Leather Masterilla puhdistettuna ja suojattuna penkit ovat lähes uudenveroiset 70 000 kilometrin jälkeen.

        Ohjeessa Hoitovaha esitellään ennen Nahkasuojaa, mutta huolellisesti lukemalla (ja maalaisjärjellä) selviää, että ensin laitetaan Nahkasuojaa, joka purkin mukaan sopii kaikille nahkalaaduille, ohjeläpyskän mukaan ei polyuretaanipinnoitetulle nahalla. Suojaus tehdään ohjeen mukaan kahden vuoden välein. Teflonista ei mainita sanaakaan, tuotteen sanotaan sisältävän Propan-2-olia ja mm. aiheuttavan uneliaisuutta ja huimausta. Missään vaiheessa ohje ei sano etteikö tätä Nahkahuonekalujen Hoitopakkaukseen kuuluvaa tuotetta käytettäisi nahkasohville.

        Hoitovahan osalta ohjeläpyskä puhuu systemaattisesti Hoitovahasta, purkissa tuotteen nini on Hoitovaha, mutta purkin ohje käyttää nimeä Hoitobalsami. Purkin mukaan tuote kuivuu nopeasti.

      • jallupello
        Toxin kirjoitti:

        Miksi soffaa pitää hoitaa kalliilla aineille. Merseilen saippua maksaa muutaman euron ja sillä hoidat sohviasi lopun elämääsi. Näitä vain harva ammattilainen sohvan myyjä suosittelee, koska muuten ei menisi kaupaksi kalliit juppituotteet!!!!! Mutta onneksi kohdalleni sattui aikoinaan myyjä joka paljasti tämän kyseisen tuotteen!!!!

      • kuin edellä
        Toxin kirjoitti:

        Softcaren ohjeet ovat hieman sekavat ja ristiriitaisetkin purkkien ja mukana tulleen lappusen välillä. Olen kuitenkin lukenut ohjeet huolellisesti ennen käyttöä.

        Nahanpuhdistusaine on varmasti hellävarainen, mutta aikaisemmin käyttämääni kilpailevaan tuotteeseen verrattuna kovin tehoton. Autoni vaalea beige -nahkaverhoilua kesyllä Softcarella olisi aivan turha yrittää puhtaaksi, mutta 2 x vuodessa Leather Masterilla puhdistettuna ja suojattuna penkit ovat lähes uudenveroiset 70 000 kilometrin jälkeen.

        Ohjeessa Hoitovaha esitellään ennen Nahkasuojaa, mutta huolellisesti lukemalla (ja maalaisjärjellä) selviää, että ensin laitetaan Nahkasuojaa, joka purkin mukaan sopii kaikille nahkalaaduille, ohjeläpyskän mukaan ei polyuretaanipinnoitetulle nahalla. Suojaus tehdään ohjeen mukaan kahden vuoden välein. Teflonista ei mainita sanaakaan, tuotteen sanotaan sisältävän Propan-2-olia ja mm. aiheuttavan uneliaisuutta ja huimausta. Missään vaiheessa ohje ei sano etteikö tätä Nahkahuonekalujen Hoitopakkaukseen kuuluvaa tuotetta käytettäisi nahkasohville.

        Hoitovahan osalta ohjeläpyskä puhuu systemaattisesti Hoitovahasta, purkissa tuotteen nini on Hoitovaha, mutta purkin ohje käyttää nimeä Hoitobalsami. Purkin mukaan tuote kuivuu nopeasti.

        Olen pessyt tuolla softcaren nahanpuhdistusaineella (ja marseillessaippualla) mm. hienon vanhan Jaguarin vaaleat penkit, nahkatakin, kenkiä, nahkasohvia ja tuoleja. Puhdasta on tullut aina ja nahka tuntuu käsittelyn jälkeen kuin uudelta. Jaguarin penkeistäkin tuli uskomattoman hienot.

        Teitkö tosiaan ohjeen mukaan ja vaahdotit sitä saippuaa kosteaan sieneen. Pesit sitten sillä sienellä vaahdolla ja lopuksi pyyhit puhtaalla kostealla rievulla? Ainetta ei ole tarkoitus levittää sellaisenaan nahan pintaan, eikä nahkaa toisaalta pidä kastella liikaa.. Jos teit oikein, niin ihmettelen ettei tullut puhdasta..

        Nahansuoja-aine (teflon)on todellakin tarpeeton tässä tapauksessa, vaikka ohjeessa muuta kerrottaisiin.

        Vahan, balsamin (tai millä sitä halutaankaan nimittää) nopeasti kuivuminen on suhteellista. Kuivuminen riippuu aineen imeytymisestä nahkaan ja jos se ei imeydy niin kuivumista saat odotella todella pitkään.... Mitä huokoisempi ja kuluneempi nahka, sen nopeammin kuivuu = imeytyy (vrt. käsivoide kuiville käsille) Jos ei imeydy, niin silloin ainetta on liikaa ja se pitää pyyhkiä pois. Usko pois.

      • unohtui
        kuin edellä kirjoitti:

        Annoitko nahkojen kuivua pesun jälkeen kunnolla? Jos et, niin balsamikäsittely epäonnistui varmaankin sen vuoksi. Eikä se teflonikaan imeytynyt sinne nahkaan - edes teoriassa.

    • Nakkimies.

      Sulla mitää Jaguaria ole, Ladan kangaspenkit menit pilaamaan nahanhoitoaineella.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      252
      4548
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      128
      2978
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2742
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      74
      1730
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      105
      1563
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      20
      1461
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      55
      1314
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      93
      1235
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1085
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      204
      1083
    Aihe