Suomessa monet leirintäalueet ovat hinnoitelleet itsensä pihalle. Kertokaahan nyt alueita mitkä vastaavat teidän mielestä hintaa ja laatua sekä niitä alueita jotka eivät vastaa.
Vastaukset 12
- Anonyymi
Kattivankkuri vastaa todellakin hinta ja laatu suhdetta. Samoin myös Etuniemi.
- Anonyymi
Oulunjärven rannalla oleva Ruununhelmi on ylihinnoitellut itsensä ulos Suomen kartalta.
- Anonyymi
SFC-alueet on maltillisesti hinnoiteltuja ja niissä kuuluu vuorikausihintaan mm. monenlaisia harrastusvälineitä ja sauna. Kaupallisilla laskutetaan erikseen.
- Anonyymi
15 vuotta sitten Norjasta palatessamme pysähdyimme Pudasjärven leirintäalueella. Telttapaikka oli 18 euroa, jolla sai Norjassakin silloin pienen mökin vuorokaudeksi. En ole eläessäni nähnyt niin paljon hyttysiä kuin silloin siellä Pudasjärvellä. Norjassa ei ollut ainoatakaan hyttystä meren rannalla. Miten Pudasjärven jengi voi yleensä asua kesällä kotonaan.
- Anonyymi
Ollaan nyt toista viikkoa kierrelty asuntoautolla Lappia ympäri ja huomattu että lähes jokaisella alueella jossa ollaan käyty on aluemaksu noussut huomattavasti nyt kesän ja syksyn aikana. Esimerkiksi Ylläksen ykkös caravan ja Levilehto on nostaneet hintoja kunnolla. Kiitos Koronan.
Tuttava pariskunta joka asuu Ruotsissa niin kun siellä ovat reissailleet niin kuulemma ovat lähes kaikki lerintäalueet laskeneet hintoja tuntuvasti jotta matkailu saadaan uuteen nousuun. Suomessa taas ihan päinvastoin tuntuu olevan että hintoja pitää nostaa. - Anonyymi
Kivilompolossa oli viime yönä toista kymmentä caravan ajoneuvoa odottamassa Norjan rajojen aukaisua. Kyllä on kova palo Norjaan päästä ja ymmärrän sen itsekkin todella hyvin.
- Anonyymi
Kyllä Lapissa osataan nyt turisteja rahastaa. Ihan helvetin törkeää toimintaa usealta leirintäalueelta. Jos neljän hengen perheeltä vuorokausi maksu vaunupaikalta on yli 50 euroa niin kyllä siinä saatana joku mättää ja pahasti. Tuhoatte vielä itsenne ja koko Lapin matkailun jos jatkatte tuota pelleilyä.
- Anonyymi
Ristijärvellä toimiva Laahtasen Leirintä ja Lomakylä on kyllä Suomen edullisin leirintäalue.
- Anonyymi
Kannattaa siirtyä Itä-Suomeen esim. Ruokkeen lomakylään, missä 8 vrk SFC-kortilla oli edullinen eli 160 € ja sisälsi leirintämaksun,henkilömaksut ja sähkön.
Paikka on erittäin siisti ja järvi niin puhdas että näkee 10 m etrin syvyyteen asti. Kyseessä on siis Puruvesi , missä vapaata selkää on kilometrejä.- Anonyymi
Mistä ihmeestä olet nuo Ruokkeen hinnat oikein saanut? Kotisivuilla on tälläiset hinnat.
Perusmaksu 20 euroa.
Henkilömaksu 4 euroa.
Viikkomaksu 105 euroa ja päälle hlömaksut.
Sähkö 3 euroa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä ihmeestä olet nuo Ruokkeen hinnat oikein saanut? Kotisivuilla on tälläiset hinnat.
Perusmaksu 20 euroa.
Henkilömaksu 4 euroa.
Viikkomaksu 105 euroa ja päälle hlömaksut.
Sähkö 3 euroa.Hinnan katselin ihan kassanauhasta . Jos luit tarkemmin, niin näit että hinta oli sillä
"SFC-kortilla" edullisempi kuin hinnastossa eli muutama euro/päivä tuli alennusta.
Olen ollut Kesälahdessa lomilla 30 vuotta, joten tiedän millä alueella kannattaa käydä ja missä on siistiä ja edullista viettää lomaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä ihmeestä olet nuo Ruokkeen hinnat oikein saanut? Kotisivuilla on tälläiset hinnat.
Perusmaksu 20 euroa.
Henkilömaksu 4 euroa.
Viikkomaksu 105 euroa ja päälle hlömaksut.
Sähkö 3 euroa.Viikko SFC tai Camping Europe-kortilla on 95 € ja siihen henkilömaksu sähköt .
Viikkosähkö kannattaa ottaa kWh mittarin mukaan, vaikka kesällä sähköä kuluu minimaalisesti, sillä jääkaappi ja lämmitin pelaa kaasulla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 46953
- 95943
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19785- 117736
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t81690- 43631
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔34624Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19596
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke21554- 33543
- 36532
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.67519- 25502
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok107493Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44486Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka133477- 44464
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7447