Perusviljelijö

Suomesta on kadonnut valtava määrä ammatteja, joissa toimimiseen ei tarvita minkäänlaista koulutusta. Pelkkä peruskoulupohja ei enää riitä työllistymiseen.

KORKEASTI koulutetut näyttävät pakkautuvan suurten kaupunkien tuntumaan. Onko vaarana, että koulutustason nousu entisestään kiihdyttää koulutettujen kaupunkialueiden väestönkasvua muuttotappiokuntien kustannuksella?

Pääkaupunkiseudulla ylempi korkeakoulututkinto on 16,4 prosentilla asukkaista, kun pääkaupunkiseudun ulkopuolella osuus on 7,1 prosenttia. Suomen 25 koulutetuinta postinumeroaluetta sijaitsevat Helsingissä, Espoossa tai Kauniaisissa.

”Lähes kaikkialla Euroopassa vallitsee tilanne, jossa maiden pääkaupunkiseudut ovat koulutetumpia kuin maat keskimäärin.”
22<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Pääkaupunki+ei+siis+ole+maata?+++Korkeakouluissa+makoillaan+opinto+rahoilla+lähes+kymmenen+vuotta+ja+mikä+on+tulos?Korkeakoulutettujen+työttömyys+kääntyi+maaliskuussa+koronapandemian+ja+siitä+seuranneiden+rajoitustoimien+alkamisen+myötä+nopeasti+rajuun+kasvuun.+Korkeakoulutettuja+työttömiä+oli+vuoden+2020+huhtikuun+lopussa+yhteensä+42+256.+Määrä+on+9+200+henkilöä+(+27,8+%)+enemmän+kuin+vuotta+aiemmin

Äänestä

Korreloi tuotto-arvoa -23000e/ percapita hesassa.

Äänestä

Että tälläistä...

Pakollinen koulutus puuttuu yhä puolelta viljelijöistä... Koulutusvaatimuksen suorittaminen ei välttämättä edellytä oppitunneilla istumista, sillä vaatimuksen voi täyttää myös läpäisemällä verkkotentin.
Mahdollista on myös käydä yhden päivän mittaisessa koulutuksessa.

Kyllä on vaativaa.

Äänestä
  • Hesalainen ei osaa ilman koulua, se on uusavuttomuutta.

    Äänestä

  • 15%ikäluokien+pojista+tippuu+yhteiskunnasta+,+koulutuksesta+ja+työelämästä+.+Sinne+ne+pakkautuu+kasvukeskusten+yksiöihin+luuseroitumaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    15%ikäluokien+pojista+tippuu+yhteiskunnasta+,+koulutuksesta+ja+työelämästä+.+Sinne+ne+pakkautuu+kasvukeskusten+yksiöihin+luuseroitumaan.

    Ja suurin osa heistä on maatatunkeutuneiden jälkeläisiä...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja suurin osa heistä on maatatunkeutuneiden jälkeläisiä...

    Kaikkihan ne ovat, Turku on suomen ainoa oikea pääkaupunki ei maitopitäjä hesa.

    Äänestä

  • Hesalainen ei pysty edes rotanmyrkkyä ostamaan. Siihen tarvitaan tutkinto....

    Äänestä

Kuten aloittaja toteaa, ammatteja on hävinnyt, enää ei ole mahdollista ilman ammattikoulutusta saada paljon mitään työtä.
EU:n myötä maataloudestakin on kuulemma tullut osittain "tietokonetyöskententelyä",
pumaskaa pitää täyttää ja direktiiveistä olla perillä.

Äänestä

Kela on monen nuoren työnantaja tai ainakin palkanmaksaja. Miksei olisi, kun nuori tietää, että rahaa tulee automaattisesti. Jos ei muu auta, niin heittäytyy hulluksi.

Äänestä
  • Hesalaisen konstit ovat monet, myös armeijan välttää käymällä TDM-baarissa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hesalaisen konstit ovat monet, myös armeijan välttää käymällä TDM-baarissa.

    Kannuksen terveysasemalta saa ensiapua moniin terveysongelmiin..

    Äänestä

Kouluttamaton vantaalainen nousee opetusministeriksi.....

Äänestä
  • onhan siellä Leppäkin ministerinä :-)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    onhan siellä Leppäkin ministerinä :-)

    Kaiken kruunaa kaupankassa täti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaiken kruunaa kaupankassa täti.

    Öhöttäjä vauhdissa...

    Äänestä

  • On hänellä merkonomin tutkinto, ainoastaan lukio jäi kesken, mutta ammattikoulun on käynyt liiketalouspuolen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On hänellä merkonomin tutkinto, ainoastaan lukio jäi kesken, mutta ammattikoulun on käynyt liiketalouspuolen.

    Siellä on toinenkin ministeri jolla ammattikoulusta lähihoitajan tutkinto

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    onhan siellä Leppäkin ministerinä :-)

    EU parlamentissa on herra Hakkarainen ja hänellä on pelkkä peruskoulu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    EU parlamentissa on herra Hakkarainen ja hänellä on pelkkä peruskoulu.

    On hän varmaan autokoulun käyny. Yliarvostettu tuo kouluutus, sitte ollaa ylikoulittuja moneen hommaan, kun käden kätevyys riittääs.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On hän varmaan autokoulun käyny. Yliarvostettu tuo kouluutus, sitte ollaa ylikoulittuja moneen hommaan, kun käden kätevyys riittääs.

    No sulla pankkopojalla on ainakin käsi käynyt.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No sulla pankkopojalla on ainakin käsi käynyt.

    Hesan julli on eksyksissä kun deeteeämmä on kiinni...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Suomesta on kadonnut valtava määrä ammatteja, joissa toimimiseen ei tarvita minkäänlaista koulutusta. Pelkkä peruskoulupohja ei enää riitä työllistymiseen.

KORKEASTI koulutetut näyttävät pakkautuvan suurten kaupunkien tuntumaan. Onko vaarana, että koulutustason nousu entisestään kiihdyttää koulutettujen kaupunkialueiden väestönkasvua muuttotappiokuntien kustannuksella?

Pääkaupunkiseudulla ylempi korkeakoulututkinto on 16,4 prosentilla asukkaista, kun pääkaupunkiseudun ulkopuolella osuus on 7,1 prosenttia. Suomen 25 koulutetuinta postinumeroaluetta sijaitsevat Helsingissä, Espoossa tai Kauniaisissa.

”Lähes kaikkialla Euroopassa vallitsee tilanne, jossa maiden pääkaupunkiseudut ovat koulutetumpia kuin maat keskimäärin.”

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu