Onko koolla väliä?

Tähän kysymykseen törmäilee hyvinkin usein eri alustoilla.

Palstaämmämme on ivannut ja pilkannut suomalaisia miehiä pienistä siittimistä. Kuitenkin kansainväliset vertailututkimukset ovat osoittaneet että valkoisella rodulla on seuraavaksi pidemmät pippelit heti mustien jälkeen. Aaasialaiset tulevat viimeisinä 10 cm:n erektiovehkeillään.

Mutta otsikon kysymykseen että onko koolla väliä.
Naisen vagina on merkittävän joustava; sieltä putkahtaa vaivatta 4- kiloinen isopäinen vauva ja fisting on myös harrastajaryhmissä suosittua.
Kuitenkin vaginat pystyvät antamaan riittävän liukupuristeen että jopa aasialaiset miehet saavat syntymään laukeamisen.
Tämä on Luojan meille antama ihme.
19127
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Maatalouslomittajien tekemän siitintutkimuksen perusteella maaseudun väestön matkailemattomilla terveillä heteromiehillä on kookkaammat sukunuijat, kuin matkailevilla kaupunkilaisilla.
Tutkimuksen erittäin luotettavaan tulokseen ovat päätyneet totuustiedolla, että kyseiset isoheppiset ihokosketuksen puutteessa suorittavat runsaasti sooloseksiä, jonka tehokkuus on verrattavissa apinakainaloiden punttisaliharrastukseen.

Äänestä
  • Sooloseksiä hevosten ja lehmien kanssa? Ja Turkissa vaihtavat vuohiin!

    Äänestä

  • Aloittaja

    Synnytyksien jälkeiset vauriot ovat hyvin yleisiä naisilla:
    https://www.vau.fi/lifestyle/kauneus/muuttuvatko-hapyhuulet-synnytyksessa/

    Usein tapahtuu myös korjaamattomia vaginoiden lihaksien veltostumisia jotka muodostavat suuria ongelmia jatkossa yhdyntöihin.
    Näistä tapauksista on havaittu suuria irvailuja joista sitten johtunee pilkanteko koska mikään ei riitä.
    Miehillä ei ole siittämisen jälkeen mitään ongelmia havaittu koon muutoksissa.

    1Äänestä

  • nasuvaan kirjoitti:

    Kun mies on ylenpalttisesti kiinnostunut miesten siittimistä, niin hällä paljolti nakkaa mieleen siittimet, mistä mahtaa johtua tämä tämmöinen siitinkiinnostuneisuus?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Kun mies on ylenpalttisesti kiinnostunut miesten siittimistä, niin hällä paljolti nakkaa mieleen siittimet, mistä mahtaa johtua tämä tämmöinen siitinkiinnostuneisuus?

    Palstaämmämme on vuosia ivannut suomalaisia miehiä siittimien koosta.

    Nyt on vuorossa suomi- ämmien karmeat haisevat vaginat ja niiden järkyttävät koot.

    Pattayan tytöillä on pienet somat lirputtimet joita me rakastamme.

    1Äänestä

  • nasuvaan kirjoitti:

    Palstaämmämme on vuosia ivannut suomalaisia miehiä siittimien koosta.

    Nyt on vuorossa suomi- ämmien karmeat haisevat vaginat ja niiden järkyttävät koot.

    Pattayan tytöillä on pienet somat lirputtimet joita me rakastamme.

    Luet vauva-aiheisia sivuja ja linkittelet niitä, no kukin valitsee oman mielenkiintonsa mukaista luettavaa.

    Pattayan lirputtimet nyt kuitenkin on thaimaassa, mutta sinä et, joten lueppa vaikka Eevaa ja Annaa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Luet vauva-aiheisia sivuja ja linkittelet niitä, no kukin valitsee oman mielenkiintonsa mukaista luettavaa.

    Pattayan lirputtimet nyt kuitenkin on thaimaassa, mutta sinä et, joten lueppa vaikka Eevaa ja Annaa.

    Heh heh..., Googlailen sekunneissa aiheisiini liittyviä osumia.

    Suomiämmien karmeat vaginat ovat nt puheenaiheina......

    1Äänestä

  • nasuvaan kirjoitti:

    Heh heh..., Googlailen sekunneissa aiheisiini liittyviä osumia.

    Suomiämmien karmeat vaginat ovat nt puheenaiheina......

    Oletkin internetin käytön erityisasiantunitja, en epäile.

    Aiheitakin paljon kaikesta mitä maailmassa tapahtuu.

    Suurin oireilunaiheesi kuitenkin suomalaiset naiset, no jos se sinua noin kovasti kiinnostaa, niin Pattayan matkailupalstahan on mitä parhain foorumi tavoittaa mielenkiintoinen lukijakunta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ainakin idiootti on aina yhtä helppo aktivoida.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Oletkin internetin käytön erityisasiantunitja, en epäile.

    Aiheitakin paljon kaikesta mitä maailmassa tapahtuu.

    Suurin oireilunaiheesi kuitenkin suomalaiset naiset, no jos se sinua noin kovasti kiinnostaa, niin Pattayan matkailupalstahan on mitä parhain foorumi tavoittaa mielenkiintoinen lukijakunta.

    Pattayan matkailupalstan lukijakunta koostuu yhdestä ämmästä, muutamasta en ny tiijä- tyypistä ja useista Pattayan konkareista joista valtaosan tuo ämmä on jo leipiinnyttänyt.

    1Äänestä

  • nasuvaan kirjoitti:

    Pattayan matkailupalstan lukijakunta koostuu yhdestä ämmästä, muutamasta en ny tiijä- tyypistä ja useista Pattayan konkareista joista valtaosan tuo ämmä on jo leipiinnyttänyt.

    On se niin kurjaa, aivan säälittää konkareiden kohtalo.
    Mahtavatko koskaan päästä eroon traumoistaan.

    Äänestä

Monissa kulttuureissa fallosta juhlistetaan elämän ja onnen tuojina ja symboleina. Varsinkin japanilaiset on maailman innokkainta kansaa siinä ja heillä on jokavuotiset meidän juhannusta vastaavat penisjuhlat nimeltään kanamara matsuri.
https://www.youtube.com/watch?v=Bdq22ND56zI
Jostakin luolasta löytyi 50 tuhatta vuotta vanha dildo ja maailmanhistoria on täynnä penistaidetta aina luolamaalauksista lähtien. Pompeiji esimerkiksi on täynnä eroottista taidetta patsaina ja maalauksina, joissa fallos on pääosissa.
Eniten seksileluja myydään Japanissa, joilla on sellaisia fetissejä joista meilläpäin ei olla kuultukaan. Hienoja ravintoloita, joissa isoryntäiset naiset pukee miehet vauvoiksi ja syöttää heitä kuin lasta jne. Suomi on varsin vanhanaikainen näissä. Meillähän vieläkin häpeillään esimerkiksi alan liikkeisiin menoa jne.

Äänestä
  • Tämä on totta toki mutta noihin kulttuureihin ja historiaan ei kuulu nasun alituinen suominaiskatkeruus.

    Pattayan rakkaiden olisikin varmaan syytä mennä Japaniin vauvoiksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tämä on totta toki mutta noihin kulttuureihin ja historiaan ei kuulu nasun alituinen suominaiskatkeruus.

    Pattayan rakkaiden olisikin varmaan syytä mennä Japaniin vauvoiksi.

    Äijät kävelevät appelssiinit kainaloissa ja höpöttelevät ronttosesta.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Äijät kävelevät appelssiinit kainaloissa ja höpöttelevät ronttosesta.

    Liukuvoiteen käyttö auttaa myös synnytyksen jälkeiseen ahtaaseen emättimeen tunkeutumista?

    Äänestä

  • nasuvaan kirjoitti:

    Liukuvoiteen käyttö auttaa myös synnytyksen jälkeiseen ahtaaseen emättimeen tunkeutumista?

    Sairasootjapahasti

    Äänestä

Piti taas provosoida yksi aloitus että pääset kertomaan ämmästäsi, on "akka" tehnyt sinun lähtemättömän vaikutuksen, on se sitten mies tai nainen.

Äänestä
  • Vai on sun örveilyt sun mielestä rajuja aseita, no olethan elänyt tuossa mielentilassa jo kymmenisen vuotta, joten ymmärrän että elintärjkeää internetnistille, muuten tulee vieroitusoireita ja darra, sitten taasen panikkihäiriö ja mikkiääni, joten jatka vaan pysyypähän Pattayan matkailupalsta ainiaan sillä tasolla kuin oireilijatkin.

    Äänestä

Yhden koon sukkahousut sipivat kaikille.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

nasuvaan kirjoitti:

Tähän kysymykseen törmäilee hyvinkin usein eri alustoilla.

Palstaämmämme on ivannut ja pilkannut suomalaisia miehiä pienistä siittimistä. Kuitenkin kansainväliset vertailututkimukset ovat osoittaneet että valkoisella rodulla on seuraavaksi pidemmät pippelit heti mustien jälkeen. Aaasialaiset tulevat viimeisinä 10 cm:n erektiovehkeillään.

Mutta otsikon kysymykseen että onko koolla väliä.
Naisen vagina on merkittävän joustava; sieltä putkahtaa vaivatta 4- kiloinen isopäinen vauva ja fisting on myös harrastajaryhmissä suosittua.
Kuitenkin vaginat pystyvät antamaan riittävän liukupuristeen että jopa aasialaiset miehet saavat syntymään laukeamisen.
Tämä on Luojan meille antama ihme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu