Mitä merkitystä

Haluaisin tietää mielipiteitänne asioista, joista täällä on pohdittu jo ennenkin. Onko vastaaja mies vai nainen, rek.nikillinen vai nikitön, vanha tai nuori, lihava tai laiha jne. mitä merkitystä sillä on, jos asiaa ei ole kohdennettu jollekin ryhmälle? Itse olen kiitollinen kaikista asiallisista viesteistä.
765333
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 76

Vanhimmat

Minua ei häiritse, vaikka en tiedäkään vastaajasta mitään, mielipide on tärkein.

Äänestä

Tuskin edes vilkaisen nimimerkkiä, saati jään pohtimaan minkälainen ihminen. Luen tekstin, jos ei kiinnosta siirryn seuraavaan, jos itsellä on jokin mielipide voin osallistua. Enkä koskaan kirjoita naisena naiselle tai miehelle, kirjoitan omana itsenäni, se lukee ketä kiinnostaa.

Äänestä

Eipä merkitystä, aihe ratkaisee osallistunko keskusteluun.

Äänestä

Jos kysyt miehen kantaa, silloin vastaan ehkä, jos aihe on kiinnostava ja aikaa on.
Jos kysyt naisen kantaa, en koskaan vastaa.

Jos kysyt lihavan tai laihan kantaa, en vastaa, sillä en ole kumpikaan.

Jos kysyt 50 kantaa, silloin vastaan ehkä, jos aihe on kiinostava ja aikaa on.

Jos ei ole rajattu aihe, voi vastata, en välitä onko avaaja tai hän, jolle vastaan mies tai nainen. Ei minua kiinnosta edes tietää, onko hän, jolle kirjoitan, mies tai nainen, kuuluuko puolueeseen tai urheiluseuraan tai onko luterilainen tai ateisti tai harrastaako käsityöt tai mitä vain, onko työtön tai ylityöllinen, rikas tai köyhä, tumma tai vaalea, naimaton tai parisuhteessa tai leski tai homoseksuaali tai muuttosuomalainen tai ulkomailla asuva tai ammatilta mikä vain, tai vaikka metsän erakko. Ajatukset, mielipiteet kiinnostavat, ei ihminen siellä takana. Kuuluu mihin ryhmään vain, ajatukset eivät ole ryhmän totaaliset.

Siis, minulle ei ole väliä. Muille voi olla väliä, kun olen varmaan kertonut jo monta asiaa itsestä, kuin että auttaa ymmärtää sen taustan jota vastaan minun ajatus voi olla syntynyt. Se voi olla joskus tarpeellinen tieto. Monessa asiassa ei ole, mutta se joka ehkä muistaa mikä otus olen, voi katsoa kirjoituksen sen minun taustan läpi ja ymmärtää enemmän. Tai väärin ymmärtää vähemmän.

Äänestä
  • löysitkin palstamme ja heti tiedät mistä puhut.

    Äänestä

Pääasia että keskustelee asioista

Äänestä

ei mitään merkitystä kun keskustelua käydään yleisellä tasolla.
Kaikkein mielenkiintoisinta on täällä juuri se,että ei tiedä koskaan minkälaisen vastauksen viestiinsä saa.
Minulla on kyllä itselläni paha tapa hakeutua sellaisiin aiheisiin jossa käsitellään inhimillistä ihmistä itseään ja silloin se usein menee yleistasoa syvemmäksi tai sitten ei...=)

Itse olen silloin kaikkein kiitollisin mistä tahansa vastauksesta jos olen typerästi jäänyt roikkumaan kysymykseni kanssa yksin.

Erittäin hyvää huomenta teille kaikille nikittömille,nikillisille tai mitä nyt itse kukin haluaakin olla.....=)

Äänestä

90% kirjoitan ja osallistun keskusteluihin sen mukaan mitä asioita niissä käsitellään.
Toisaalta, kirjoittajista muodostuu myös aikaa myöten mielikuvia... Ja jos jonkun tyyli tai ajatussisällöt, pitemmällä aikavälillä, ovat minua erityisesti miellyttäneet... saatan vastata siksikin, että kyseessä on joku tietty nikki ja flirttailla ja leikitelläkin. Tekisin samoin ns. reaalielämän keskusteluissakin.

Mielestäni, sellaiset henkilökohtaiset kytkökset, joita täällä näkee, aika paljonkin, eivät ole keneltäkään pois... ennemminkin suloista suolaa..

En ole koskaan ymmärtänyt sitä, miksi nuo kaksi erilaista lähestymistapaa keskusteluihin... asetetaan vastakkain siten, että pitäisi olla ... joko - tai.

Äänestä
  • Kummallista kuinka kuitenkin moni ottaa netin turhan tosissaan,eräällä muulla nyt jo lopetettulla palstalla aikoinaan eräs nainen kirjoitteli nuorena miehenä kuukausia erittäin hauskasti,paljasti sitten ystävänpäivänä ja kertoi kuka oikeastaan oli.Hän tutki nettikäyttäytymistä ja antoi vähän nenälle muutamaa kingiä siellä jotka koko ajan toitottivat netin olevan nettiä mutta menivät itse yhtä halpaan,tästä nousi kauhea haloo koska palstalla oli kirjautumispakko ja useat naisista olivat lähetelleet "pojalle" rakkausmeilejä ja jopa seksiehdotuksia

    Äänestä

  • Olisiko niin kirjoitti:

    Kummallista kuinka kuitenkin moni ottaa netin turhan tosissaan,eräällä muulla nyt jo lopetettulla palstalla aikoinaan eräs nainen kirjoitteli nuorena miehenä kuukausia erittäin hauskasti,paljasti sitten ystävänpäivänä ja kertoi kuka oikeastaan oli.Hän tutki nettikäyttäytymistä ja antoi vähän nenälle muutamaa kingiä siellä jotka koko ajan toitottivat netin olevan nettiä mutta menivät itse yhtä halpaan,tästä nousi kauhea haloo koska palstalla oli kirjautumispakko ja useat naisista olivat lähetelleet "pojalle" rakkausmeilejä ja jopa seksiehdotuksia

    Hyvää Huomenta! Minä olen myös kuullut, että esiinnytään juuri niin kuin mainitsit; nainen miehenä ja päinvastoin, mutta en todellakaan tiedä, miksi? Pelätäänkö sitä niin sitä omaa minuutta, en todellakaan tiedä.

    Äänestä

  • nainen54+ kirjoitti:

    Hyvää Huomenta! Minä olen myös kuullut, että esiinnytään juuri niin kuin mainitsit; nainen miehenä ja päinvastoin, mutta en todellakaan tiedä, miksi? Pelätäänkö sitä niin sitä omaa minuutta, en todellakaan tiedä.

    Mainitsemani tapaus oli nimenomaan kokeilu jonka tämä nainen itse paljasti mutta eihän koskaan voi kenenkään motiiveista tietää,ehkä ihan ajanvietettäkin

    Äänestä

  • Olisiko niin kirjoitti:

    Kummallista kuinka kuitenkin moni ottaa netin turhan tosissaan,eräällä muulla nyt jo lopetettulla palstalla aikoinaan eräs nainen kirjoitteli nuorena miehenä kuukausia erittäin hauskasti,paljasti sitten ystävänpäivänä ja kertoi kuka oikeastaan oli.Hän tutki nettikäyttäytymistä ja antoi vähän nenälle muutamaa kingiä siellä jotka koko ajan toitottivat netin olevan nettiä mutta menivät itse yhtä halpaan,tästä nousi kauhea haloo koska palstalla oli kirjautumispakko ja useat naisista olivat lähetelleet "pojalle" rakkausmeilejä ja jopa seksiehdotuksia

    ...että niin makaa ..kuin petaa;))

    Hupaisa juttu...
    Tahallinen harhaanjohtaminen on kyllä mielestäni osoitus harhaanjohtajan henkisestä keskenkasvuisuudesta. Ja ehkäpä myös, niiden ehdotuksentekijöiden vastaavasta vaivasta.

    Äänestä

  • T.R.maalari.N kirjoitti:

    Tämä nainen kirjoitti ensin naisena mutta ei saanut vatakaikua,siis poikana kirjoittaminen oli koe joka todisti naisten vastailevan helpommin miehelle kuin naiselle,hän tutki nettikäyttäytymistä muuallakin kuin juuri sillä palstalla

    ..ihmiset kertovat tekemisistään juuri näin. Eräs nainen, siskoni, naapurini tai veljensiskon kaima..

    Äänestä

  • Rudi kirjoitti:

    ..ihmiset kertovat tekemisistään juuri näin. Eräs nainen, siskoni, naapurini tai veljensiskon kaima..

    Eikö useimmiten joku hyvä ystävä ;D

    Äänestä

  • Olisiko niin kirjoitti:

    Tämä nainen kirjoitti ensin naisena mutta ei saanut vatakaikua,siis poikana kirjoittaminen oli koe joka todisti naisten vastailevan helpommin miehelle kuin naiselle,hän tutki nettikäyttäytymistä muuallakin kuin juuri sillä palstalla

    Huomaahan saman täälläkin eli eräät naiset vastailevat useimmiten miehille tai niille joita luulevat miehiksi!

    Äänestä

  • Tuo on totta kirjoitti:

    Huomaahan saman täälläkin eli eräät naiset vastailevat useimmiten miehille tai niille joita luulevat miehiksi!

    Mukava että muutkin ovat huomanneet asian joka minua on huvittanut jo kauan.

    Äänestä

  • Tuo on totta kirjoitti:

    Huomaahan saman täälläkin eli eräät naiset vastailevat useimmiten miehille tai niille joita luulevat miehiksi!

    Voiko tuo pitää paikkansa? Enpä ole asiaa tullut edes ajatteeksi, koska minulle asiat ovat tärkeitä.

    Äänestä

  • Olisiko niin kirjoitti:

    Tämä nainen kirjoitti ensin naisena mutta ei saanut vatakaikua,siis poikana kirjoittaminen oli koe joka todisti naisten vastailevan helpommin miehelle kuin naiselle,hän tutki nettikäyttäytymistä muuallakin kuin juuri sillä palstalla

    riippuu myös asiasta.

    Muuten tunnen myös yhden nettikeskusteluja tutkineen (ihan tutkimuksia julkaisseenkin), joka on samalla myös hyvä fiktionkin kirjoittaja. Hänkin on yrittänyt useasti pukeutua vieraan sukupuolen nahkoihin, mutta käry käy kaikesta taidosta ja eläytymisestä huolimatta, kun keskustelujen aihe liikkuu alueella, missä sukupuolella on todellista merkitystä.

    Äänestä

nikilläni, mutta minun nikistäni ei sukupuoli ihan helposti selviä, kirjoituksistani kuitenkin, silti voisin kirjoittaa naisena tai miehenä.
Ei kai sillä nikillä ole merkitysttä siinä suhteessa kumpaa sukupuolta on , ihan kiva jos joku vastaa, on hän sitten mies tai nainen.
Nikittömänä en ole kirjoittanut, jostain syystä on vain jäänyt päälle tämä ajatus että haluan kirjoittaa omana itsenäni. No nikittömään keskusteluun otin osaa ilman nikkiä, enkä huomannut mitään eroa vastasten lukumäärän kanssa. Jotkut uudet nikithän valittavat ettei heille vastata, minä ehkä työnnän itseni liiankin paljon esiin että saisin vastauksen.
Uusien nikkien on vain tuotava itsensä näkyviin, niin kyllä keskusteluun mukaan pääsee - no joskus se vaatii hieman kyynerpäätaktiikkaa, mutta siitä ettei saa vastausta ei kannata heti masentua.
Minä itse yritän ottaa kaikki huomioon, vaikka aika uusi olenkin.

Äänestä

Minä lueskelen ja etsin itseäni kiinnostavia aiheita ja vastaan sen mukaan. Nimimerkkiin en oikeastaan kiinnitä mitään huomiota, paitsi jossain erikoisissa jutuissa ajattelen millainen kirjoittaja voisi olla.

Äänestä

ajattelematta sukupuolta vastatessani tai saadessani vastauksia kirjoituksiini.

Silti uskon lähes kaikkien tällä palstalla hiukankin vakavammasa ketjussa esiintyvän omalla persoonallaan tai ns.sukupuolettomasti ja jos eivät esiinny,heidän traumansahan se on.En käy koskaan treffi tai edes chat-palstoilla.Siellä tietysti asia on monimutkaisempi ja ehkä luokkaavakin jotain esim.raskaan elämäntilanteen kohdanneen henkilön herkkää tilaa hyväksikäyttävää ja siten ajattelematonta toimintaa.

Äänestä
  • Minusta sukupuoli ei näy vain ulkoisina sukupuolitunnuksina, vaan myös tapana ajatella ja kokea. Jos kirjoittajan ajatuksia lähestyy siten, että ei jollain tasolla ota sukupuoltakin huomioon... niin eikö mahdollisuus kuulla se mitä toinen sanoo hämärry?
    Sukupuoli on keskeinen osa persoonallisuuttamme.

    Äänestä

  • T.R.maalari.N kirjoitti:

    Minusta sukupuoli ei näy vain ulkoisina sukupuolitunnuksina, vaan myös tapana ajatella ja kokea. Jos kirjoittajan ajatuksia lähestyy siten, että ei jollain tasolla ota sukupuoltakin huomioon... niin eikö mahdollisuus kuulla se mitä toinen sanoo hämärry?
    Sukupuoli on keskeinen osa persoonallisuuttamme.

    hieman tarkentaa vastaustani.
    Kyllä sukupuolisuus on vahvasti mukana useimpien kirjoittelussa,mutta en kiinitä seikkaan sen enempää huomiotan,ainakaan tietoisesi.

    Se että mitä kulloinkin kirjoitus tiedostamatta vaikuttaa omaan ajatteluun ja vastaanottoon mielessäni on kohdallani enemmän intuitiosta lähtevää,kuin tietoisesta mekanismista vastaanottaa ja muodostaa mielipide siitä,mitä sukupuolesta johtuvat erot vaikuttavat.

    Taisin nyt kyllä enemmän sekoittaa,kuin tehdä ajatustani ymmärrettäväksi,mutta minkäs vajavaisuudelleen tässäkin asiassa voin.Saatte ja joudutte vain kärsimään mukana.

    Äänestä

Vastaan viesteihin, jotka sisältävät mielenkiintoisen väitteen.

Jos nikkejä vaihdellaan samassa ketjussa, ei voida puhua keskustelusta - vain jonkinlaisesta huulenheitosta ja itsestäänselvillä fraaseilla briljeerauksesta. Kysymyksiin pureutuminen vaatii useamman vastausvuoron, ja siksi nikkien vaihtelu ehkäisee syvällisen keskustelun. Usein uusi nikki tietysti onkin keino paeta: huutoon ei tarvitse vastata.

Äänestä
  • Onko merkitystä sukupuolella,siitähän aiheessa on kysymys

    Äänestä

  • kaikki ketjun viestit, vai hypitkö läpi vain mielenkiintoisimman tuntuiset jutut?
    Jos nikkejä vaihdetaan jatkuvasti sitähän voipi keskustella itsensä kanssa jos kukaan ei vastaa omaan viestiin:( kuulostaa kyllä aika tylsältä.
    Onko sinulla jotain "nikkisuosikkeja" joille vastailet?

    Äänestä

  • maron kirjoitti:

    kaikki ketjun viestit, vai hypitkö läpi vain mielenkiintoisimman tuntuiset jutut?
    Jos nikkejä vaihdetaan jatkuvasti sitähän voipi keskustella itsensä kanssa jos kukaan ei vastaa omaan viestiin:( kuulostaa kyllä aika tylsältä.
    Onko sinulla jotain "nikkisuosikkeja" joille vastailet?

    Useimmilla on,ikävä kyllä

    Äänestä

  • Olisiko niin kirjoitti:

    Useimmilla on,ikävä kyllä

    se mitenkään "ikävä". Niin netissä kuin muuallakin henkilökemiat pelaavat. Selvästi ärsyttävät ja keskustelua sabotoivat tyypit yritän jättää rauhaan vaikka ne kuinka kosiskelisivat maukkailla provoilla.

    Äänestä

  • yopollo kirjoitti:

    Puhe oli siitä että naiset vastaavat useimmin miehille kuin naisille

    Äänestä

  • Olisiko niin kirjoitti:

    Puhe oli siitä että naiset vastaavat useimmin miehille kuin naisille

    että vain ja yksin sinä tuputat tätä sukupuolta joka paikkaan.

    Äänestä

  • yopollo kirjoitti:

    että vain ja yksin sinä tuputat tätä sukupuolta joka paikkaan.

    ;D ;D

    Äänestä

  • Olisiko niin kirjoitti:

    Puhe oli siitä että naiset vastaavat useimmin miehille kuin naisille

    Onko asia myös toisin päin?

    Äänestä

  • kiki kirjoitti:

    Onko asia myös toisin päin?

    Itse vastaan mielenkiintoisiin puheenvuoroihin,luen kyllä kaikki

    Äänestä

  • Olisiko niin kirjoitti:

    Puhe oli siitä että naiset vastaavat useimmin miehille kuin naisille

    katso sukupuolta kun vastaan johonkin juttuun. Ja eihän noista nikeistä aina edes tiedä onko kirjoittaja mies vai nainen. Eihän täällä mitään deittiseuraa haeta joten uskoisin että kyllä tasapuolisesti vastataan. Enhän tiedä oletko sinäkään mies vai nainen!

    Äänestä

  • Olisiko niin kirjoitti:

    ;D ;D

    tuntuvat päässeen jo tämän vaiheen yli. Keskustelu etenee.

    Äänestä

  • Olisiko niin kirjoitti:

    Onko merkitystä sukupuolella,siitähän aiheessa on kysymys

    Ei sukupuolella ole mitään merkitystä, kun en hae kumppania keskustelupalstoilta. Tietysti sukupuolen tietäminen antaa tietoa kirjoittajan taustasta, niin kuin joku tuossa ylempänä aivan oikein arveli, ja keskustelu on sitä myöten syvempää.

    Äänestä

  • maron kirjoitti:

    kaikki ketjun viestit, vai hypitkö läpi vain mielenkiintoisimman tuntuiset jutut?
    Jos nikkejä vaihdetaan jatkuvasti sitähän voipi keskustella itsensä kanssa jos kukaan ei vastaa omaan viestiin:( kuulostaa kyllä aika tylsältä.
    Onko sinulla jotain "nikkisuosikkeja" joille vastailet?

    Harvoin jaksan lukea kaikkien ketjujen kaikkia viestejä: on tehtävä valinta. Jos tunnen nikin, joka kirjoittaa hyvin, luen kommentin ja vastaan, jos asia kiinnostaa.

    Nikkimaakarit jätän yleensä rauhaan. Vain silloin, kun viestin hyvä otsikointi antaa vihiä siitä, että sisältö on mielenkiintoinen, on pakko lukea viestikin.

    Äänestä

  • maron kirjoitti:

    katso sukupuolta kun vastaan johonkin juttuun. Ja eihän noista nikeistä aina edes tiedä onko kirjoittaja mies vai nainen. Eihän täällä mitään deittiseuraa haeta joten uskoisin että kyllä tasapuolisesti vastataan. Enhän tiedä oletko sinäkään mies vai nainen!

    kumpi muuten itse olet, mies vai nainen?

    Äänestä

  • utelias kirjoitti:

    kumpi muuten itse olet, mies vai nainen?

    että varmuuden vuoksi vilkaisin ja mitään ei roikkunut - siinä vastaukseni Heh Heh Heh

    Äänestä

  • maron kirjoitti:

    että varmuuden vuoksi vilkaisin ja mitään ei roikkunut - siinä vastaukseni Heh Heh Heh

    kiitos vastauksestasi, uteliaisuuteni tyydyttyi

    Äänestä

  • maron kirjoitti:

    että varmuuden vuoksi vilkaisin ja mitään ei roikkunut - siinä vastaukseni Heh Heh Heh

    myös mainita että olet parannellut kuviasi.....:-)))

    Äänestä

eivät merkitse mitään, jos ne vaikka tietäisinkin.
Sen sijaan nikki jonkin verran merkitsee. Jos nimimerkki on vaikkapa kertakäyttöinen esm. "Niin" , tai "Onkohan" - joku muu saa vastata ja näen sitten miten keskustelu etenee. Yleensä ei etene, vaan sama kertakäyttäjä uudella mitäänsanomattomalla nikillään jatkaa ja tyyli on ilkeilevä ja riitaa haastava, toista halveksiva ja väheksyvä.
Rekatun naisnikin kanssa keskustelen mieluiten ja joidenkin harvojen miesten. Niiden jotka eivät virnistele "vakaville asioille", kuten seksille esm.
*Hymyilee*

Äänestä

Noilla nyt tuskin mitään merkitystä netissä,oletan yleensä kuitenkin tämän palstan kirjoittajan olevan 50

Äänestä
  • Juuri sanot toisaalla,että eräät luulevat tietävänsä.Minä sanon,että eräs aina olettaa jotain yleensä ja kaikesta.

    Äänestä

  • Samalla nikillä kirjoittavia löytyy muilta palstoilta ja ikäryhmistä.

    Äänestä

  • viisnollaviis1 kirjoitti:

    Juuri sanot toisaalla,että eräät luulevat tietävänsä.Minä sanon,että eräs aina olettaa jotain yleensä ja kaikesta.

    En vain oikein ymmärrä miksi kenelläkään alle 50wee olisi kiinnostusta kirjoitella tänne

    Äänestä

  • surffailija kirjoitti:

    Samalla nikillä kirjoittavia löytyy muilta palstoilta ja ikäryhmistä.

    Tietysti jos on 50 on myös 30 ja 40 siis iällisesti,eikö?

    Äänestä

  • viisnollaviis1 kirjoitti:

    Juuri sanot toisaalla,että eräät luulevat tietävänsä.Minä sanon,että eräs aina olettaa jotain yleensä ja kaikesta.

    ::::::(((((((((

    Äänestä

  • ::::::))))))) kirjoitti:

    ::::::(((((((((

    mielipide

    Äänestä

  • Olisiko niin kirjoitti:

    En vain oikein ymmärrä miksi kenelläkään alle 50wee olisi kiinnostusta kirjoitella tänne

    et ymmärrä sellaista?

    Äänestä

  • iällä on merkitystä kun ryhmä on viisikymppisille. Se, mikä se merkitys on, on ainakin minulle vähän epäselvä, kun keskustelijoita ja myös aiheiden aloittajia tässäkin ryhmässä on varmaan parikymppisistä kahdeksaankymmeneen....

    Äänestä

  • taikanainen kirjoitti:

    et ymmärrä sellaista?

    Siitäköhän?

    Äänestä

  • Olisiko niin kirjoitti:

    Siitäköhän?

    vilkas palsta, minä ainakin viihdyn sen vuoksi, uskoisin että ikäjakauma on paljon laajempi kuin 50 . En kuuluisi ikäni puolesta tänne, muttei kukaan vielä ole pihallekaan potkaissut :)

    miksi sinusta tuntuu että olisit väärässä ryhmässä?

    Luulin tämän ikäisten jo olevan varmempia itsestään kai

    Äänestä

  • Olisiko niin kirjoitti:

    Luulin tämän ikäisten jo olevan varmempia itsestään kai

    varmuus tietysti jotenkin kulkevat käsi kädessä, muttei se automaatio ole, enemmän varmuus on luonteenpiirre kait...*katselee epävarmana ruutuun *

    Äänestä

  • taikanainen kirjoitti:

    varmuus tietysti jotenkin kulkevat käsi kädessä, muttei se automaatio ole, enemmän varmuus on luonteenpiirre kait...*katselee epävarmana ruutuun *

    Tai ehkä he ovat varmempia IRL kuin netissä tai ainakin esittävät sitä?

    Äänestä

  • Olisiko niin kirjoitti:

    Tai ehkä he ovat varmempia IRL kuin netissä tai ainakin esittävät sitä?

    tarkoittaa IRL ?

    Äänestä

  • taikanainen kirjoitti:

    tarkoittaa IRL ?

    IRL=in real life= todellisessa elämässä

    Äänestä

  • Olisiko niin kirjoitti:

    IRL=in real life= todellisessa elämässä

    jotain nettikieltä,en ole tarvinnut tuollaista lyhennnettä...Voihan asian ilmaista suomeksikin?

    Äänestä

  • taikanainen kirjoitti:

    jotain nettikieltä,en ole tarvinnut tuollaista lyhennnettä...Voihan asian ilmaista suomeksikin?

    Netistähän tuo on tarttunut

    Äänestä

avauksen, tai paremminkin onko sillä merkitystä onko keskustelija mies vai nainen...etc.
Valitettavasti se keskustelu päättyi,
ehkä parempi niin.:D
Tarkoitukseni ei ollut loukata
eikä pahoittaa kenenkään mieltä.

Mitä merkitystä täällä on onko lihava tai laiha, nuori tai vanha, tai mies tai nainen, kun näkee vain sanat ruudulla?
Entä profiilisivut,
onko niilläkään mitään merkitystä,
miksi ihmiset kertovat niissä itsestään jos ne eivät merkitse mitään,
eikä kiinnosta tietää millainen henkilö on nikin takana?

Minulle merkitsee se kenen kanssa keskustelen,
en tarkoita ulkonäköä,
riittää kun tietää sukupuolen, iän noin suurinpiirtein ja jos haluan tietää enemmän
vierailen kirjoittajien profiilisivuilla.
Minua vilpittömästi kiinnostaa mitä asioista ajatellaan ja millainen on henkilö ajatustensa takana.
Ajatusten takana on aina ihminen jonka mielipiteeseen vaikuttavat ihmiselle itselleen merkitykselliset asiat, sukupuoli on yksi aika merkityksellinen asia,
käsittääkseni.;DDD

Äänestä
  • ei varmaankaan ollut tarkoitus plonditellakaan ketjuun kirjoittavia...eihän siinä nyt kukaan mieltään pahoita tietenkään, sehän on niin ystävällisesti sanottu että.

    Äänestä

  • ...että laittaisimme profiilisivuille oman kuvamme, arvomme tai ammattimme ja perhesuhteet. Siitähän saisi hieman niitä taustatietoja, millainen henkilö on nikin takana. Ja olisiko koultuksella kiinnostavuutta. Jos ei haluaisi kuvaansa laittaa etupuolesta, voisihan näyttää sen paremmaan puolen (no en tarkoita ihan sitä puolta sillä tavalla...).

    Jotenkin on aistittavissa, että hyvin monet ihmiset haluaisivat tietää enemmän kirjoittajasta. Jos maailma olisi hyvä, voisikin itsestään kertoa enemmän, mutta kun ei, niin yksityisyys pitää salata. Ja vielä päälle se kateus...

    Äänestä

  • PikaNelli kirjoitti:

    ...että laittaisimme profiilisivuille oman kuvamme, arvomme tai ammattimme ja perhesuhteet. Siitähän saisi hieman niitä taustatietoja, millainen henkilö on nikin takana. Ja olisiko koultuksella kiinnostavuutta. Jos ei haluaisi kuvaansa laittaa etupuolesta, voisihan näyttää sen paremmaan puolen (no en tarkoita ihan sitä puolta sillä tavalla...).

    Arvo ja ammatti ja perhesuhteet ovat asioita jotka ovat muokanneet omaa ajatusmaailmaa ja mielipiteitä eri asioista, eronnut ajattelee eritavalla kuin sinkku tai kestävässä parisuhteessa elävä, lapsettomat eri tavalla, riippuen asiasta.
    Pidemmän kaavan keskusteluista se selviää,
    siinä vaiheessa kun jotain asiaa perustellaan,
    miksi ollaan juuri sitä mieltä,
    taustatekijät selittävät hyvin paljon asioita.

    Kuva on vähän kakspiippuinen juttu,
    sitä voi muokata haluamallaan tavalla,
    se on toisarvoinen asia,
    tärkeämpää on ihmisen sisäinen maailma,
    ei niinkään ulkonainen.
    Tunnistettavuus, niin,
    kuka uskaltaa,
    mieluummin sen yksityisyyden pitää täällä.;D

    Äänestä

  • taikanainen kirjoitti:

    ei varmaankaan ollut tarkoitus plonditellakaan ketjuun kirjoittavia...eihän siinä nyt kukaan mieltään pahoita tietenkään, sehän on niin ystävällisesti sanottu että.

    Pitäisikös minun olla ystävällisesti pahoillani
    aiheuttamastani harmista,
    olen,
    jos se yhtään auttaa asiaa.;DDDDD

    Äänestä

  • PikaNelli kirjoitti:

    ...että laittaisimme profiilisivuille oman kuvamme, arvomme tai ammattimme ja perhesuhteet. Siitähän saisi hieman niitä taustatietoja, millainen henkilö on nikin takana. Ja olisiko koultuksella kiinnostavuutta. Jos ei haluaisi kuvaansa laittaa etupuolesta, voisihan näyttää sen paremmaan puolen (no en tarkoita ihan sitä puolta sillä tavalla...).

    Jotenkin on aistittavissa, että hyvin monet ihmiset haluaisivat tietää enemmän kirjoittajasta. Jos maailma olisi hyvä, voisikin itsestään kertoa enemmän, mutta kun ei, niin yksityisyys pitää salata. Ja vielä päälle se kateus...

    Ei mitään järkeä olla rekisteröity nikki mutta sujettu profiili

    Äänestä

  • Juskapussi kirjoitti:

    Pitäisikös minun olla ystävällisesti pahoillani
    aiheuttamastani harmista,
    olen,
    jos se yhtään auttaa asiaa.;DDDDD

    sanahelinää, tyhjät tynnyrit jne...

    Äänestä

Olen lukenut noita ketjuja ja ihmettelen, kuinka tämä aihe herättää joissakin noin voimakkaita tunteita mutta ehkäpä me olemme niin erilaisia.

Äänestä

Täälläpäs on pohdittu asiaa perusteellisesti, mutta, en saanut selville mikä oli varsinainen lopputulos?

Äänestä
  • Tähtitaivas :)

    Äänestä

  • Rudi kirjoitti:

    Tähtitaivas :)

    Olen päätynyt samaan lopputulokseen :))

    Äänestä

  • taikanainen kirjoitti:

    Olen päätynyt samaan lopputulokseen :))

    kevättäkö teillä mielessä?

    Äänestä

  • muuan. kirjoitti:

    kevättäkö teillä mielessä?

    ..puro sanoo: puli puli :)

    Äänestä

  • muuan. kirjoitti:

    kevättäkö teillä mielessä?

    alta on paljastunut maata, aurinko paistaa kirkkaammin..juu kyllä se on kevättä :))

    Äänestä

Asiahan on niin, että jos kirjoitus on kiinnostava, nikillä ei ole merkitystä, mutta tämähän on vain yksi mielipide.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 81 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

nainen54+ kirjoitti:

Haluaisin tietää mielipiteitänne asioista, joista täällä on pohdittu jo ennenkin. Onko vastaaja mies vai nainen, rek.nikillinen vai nikitön, vanha tai nuori, lihava tai laiha jne. mitä merkitystä sillä on, jos asiaa ei ole kohdennettu jollekin ryhmälle? Itse olen kiitollinen kaikista asiallisista viesteistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu