Epätietoisuuden aika on ohi

Anonyymi

Spekulaatiot saksalaisvalmisteisella laatuautolla ajavan sysmäläisvaltuutetun poliittisesta viiteryhmästä voidaan lopettaa.
Päivän Lähilehti kertoo, että huhuna pidetty asia on kuin onkin totta ja tämä mieshenkilö kuuluu Kokoomuksen valtuustoryhmään.

28

930

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Oho. Mihinkäs tuon uutisen kaikki kokoomuslaiset on jääneet. Onko loputkin irtautuneet. Tuohan on yhtäköyttä klubin puutaheinää tiedonanto. Ihan sekalaisia muutenkin. Mersumies on reilusti tunnustanut taas vaihtaneensa puoluetta ja avovaimo todistaa. Mihinkäs nämä kaksi heppua ovat vaimonsa unohtaneet. Kyllä heidäkin nimet pitäisi olla kun ovat kiinteästi samaa joukkiota.

    • Anonyymi

      Pitäjälehden oikasusta ei ota mitään selvää. Onkohan piripäissään tehty.

    • Anonyymi

      Siinähän se lukee. Kokoomus on siis vain Järvinen (Kitkiöjoki), Ahlgren, Vuorinen & Bruun. Muut ovat vain täytteenä tai lahjottu olemaan samaa mieltä.

      Oletteko joskus kuulleet että esim. Streng tai Jutila olisivat jostain jotain mieltä. Tommola ei ymmärrettävästi uskalla olla eri mieltä kuin arvoisat johtajamme.

      Onneksi Juhola ja Karola älysivät sentään lähteä. Ja fiksuimmat jo edellisten kausien jälkeen.

    • Anonyymi

      Kokoomuksen korruptiokerhon pyramidi-huijaus on alkanut romahtaa ja rotat jättää uppoavan laivan. Rikostoverien välillä ei ole enää "luottamusta".

      Järvinen/Kitkiäjoki/Konsultit/Bisnes-Kaverit kääri ahneuksissaan kaikki kuntalaisten hillot itselleen eikä jättänyt aisankannattajilleen mitään. "Rahaa ei vaan riittää muille kuin meille!" toteaa Järvinen ja Kitkiöjoki mutisee vieressä "ei riittää kuin meille, koittakaa nyt kehitysvammaiset tajuta se, Sysmä on KÖYHÄ KUNTA!".

    • Anonyymi

      Esko ei sitten tullutkaan kaapista ? Sääli, olisi kahden valtuustoryhmän taso noussut kerralla...

    • Anonyymi

      Kylläpäs se esteellisyyssäädösten esitaistelija kovan ölömölön nosti tuolla sosialistisessa mediassa tästä aiheesta. Tais osua kipeään kohtaan...?

    • Anonyymi

      Kyseisellä henkilöllä taitaa olla savolaisverta, kun hän vastaa kysymyksiin, niin vastuu siirtyy kuulijalle? Sääntöihin ja ohjekirjoihin vedoten ei voi avoimen rehellisesti vastata ettei tee virkavirhettä tai jää kiinni omasta "totuudestaan".

    • Anonyymi

      Suomalaiskansalliseen tyylin polittikolta ,kun kysytään ei vastaranta. Kun ei kysytä, vastataan

    • Anonyymi

      Olipas hyvä vitsi kerrottu päivän lehdessä tästä aiheesta😂

      • Anonyymi

        No niin oli, Karolan ja Juholan toimesta. Taas piti valehdella silmät ja suut täyteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No niin oli, Karolan ja Juholan toimesta. Taas piti valehdella silmät ja suut täyteen.

        Hyvä kirjoitus ja luotan heihin täydellisesti. Kiitos Karola ja Juhola!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No niin oli, Karolan ja Juholan toimesta. Taas piti valehdella silmät ja suut täyteen.

        Miten valtuutettu Bruunin kuuluminen Kokoomuksen valtuustoryhmään liittyy Karolaan ja Juholaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No niin oli, Karolan ja Juholan toimesta. Taas piti valehdella silmät ja suut täyteen.

        Sinähän tässä taas yrität vääristellä totuutta!

    • Anonyymi

      Kun nyt on kirjoitettu sana toista vastaan, kumpaa uskotaan? Kokareiden kirjoitus oli täyttä vaalipuhetta, jolla yritettiin vierittää syy eroamisesta muualle. Kovaa peliä.
      Mersumiehen nimen mukana olo ei selvinnyt uudesta oikaisusta/vastineesta, siis miten se siihen oli alunperin joutunut. Lehden toimitus sitä oli tuskin alkuperäiseen laittanut, vaan kopioinut siitä.

      • Anonyymi

        Kyllä sen oli toimitus laittanut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä sen oli toimitus laittanut.

        Uskoo ken haluaa. Outo lehden toimitus. Mielipide kirjoitukseen menee lisäilemään omiaan.

      • Anonyymi

        Jospa sekin oli sekoomus, koko sepustus oli ihan sekavaa.

    • Anonyymi

      Etukäteen suuresti hehkutettu oikaisu sekoomuksen vastineen allekirjoituksiin oli kuin märkä tussaus. Pruunin nimikö muka lisätty tekstiin toimituksessa. Ei mikään toimitus lisäile nimiä ominpäin valmiisiin teksteihin. Moka sattui kirjoittajille, kun paljastivat vahingossa kaikki, jotka olivat rustaamassa tekstiä. Eikä vuorisenkaan olisi pitänyt osallistua koulua koskevaan politiikkaan. Hän on niissä asioissa virkamies, kunnan työntekijä. Sekoomus-mukasitoutumattomien ymmärrys on perusasioissakin näin olematonta..

      • Anonyymi

        Hauskinta täällä on se että ne mitkä ei tiedä asiasta mitään esittelevät omia salaliittoteorioitaan totuuksina. Ja kyllä siinä kävi niin, että toimitus lisäsi itse allekirjoittajat kun alkuperäisestä vastineesta puuttui allekirjoitus. Totuus on tarua ihmeellisempää.

        Miksi toimitus niin teki? Miksi ei kysynyt tekstin lähettäjältä mitkä nimet alle laitetaan?

        Eiköhän tämä lähtenyt liikkeelle kun joku allekirjoittajista rehvakkaasti kielsi olevansa mukana, mutta jätti viikoksi salaperäisyyden valtaan vastineen oikeat allekirjoittajat. Joku kuitenkin kirjoitti, tuskin toimitus. Joku tai jotkut mokasivat. Toimituksen mielikuvat saattavat olla totuuden kanssa samansuuntaiset, mutta mersumies rimpuilee pois ja siirtää taas vastuun lukijalle. Salaperäistä salaliittoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi toimitus niin teki? Miksi ei kysynyt tekstin lähettäjältä mitkä nimet alle laitetaan?

        Nimenomaan.

      • Anonyymi

        Hakeudu hoitoon, olet sen tarpeessa. Opettele lukemaan, tavaile aluksi vaikka kuntalakia, vaikkei sitä tavuviivoin ole varustettukaan. Tavaa erityisesti kohta vaalikelpoisuus valtuustoon, noin aluksi. Kysy sen jälkeen muijaltas mitä lukemasi tarkoittaa. Silleen pääset sivistyksen alkuun, tulee järjen valo teidänkin tupaan.

        Hä!??????

        Sekoomus on täysi sekoomus, vai oliko se kokoomuke?

    • Anonyymi

      Sysmällä ja sivistyksellä ei ole mitään yhteistä! Kyllä siellä on oma taulapäänsä, joka ei huomaa aamulla ensin käydä huusissa vaan suoltaa jätteensä palstalle.

      • Anonyymi

        Et sitten osannu mitään järkevää kirjottaa, sinäkään!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et sitten osannu mitään järkevää kirjottaa, sinäkään!

        Kokomuke sekoittanut ajatukset.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    6. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    7. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    8. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    9. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    10. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    Aihe