Ilta on mennyt hieman virallisissa juhlissa; puheita, hyvää ruokaa ja viiniä, tuttuja ja tuntemattomia ihmisiä. Hauskaa, vaikka haluaisinkin jo riisua kravattini ja lassota sillä sinut, vieden jonnekin rauhalliseen paikkaan ja toteuttaa muutamia kiihkeän syntisiä ajatuksiani, joita illan mittaan on mieleeni tullut sinua katsellessani... Sillä sinä näytät syötävän hyvältä ja tyylikkäältä juhla-asussasi. Minkä kruunaa tietty hymy, hymy jonka silloin tällöin suot minulle kun muut eivät huomaa. Siinä hymyssä yhdistyy kiusoitteleva kysymys, salaperäinen lupaus, mutta taustalla pilkistelee myös kiihkeä vaatimus...
Mutta kun nyt kerran olemme ulkona niin teemme sen kunnolla, jatkamme juhlista vielä yökerhoon.
Hidasta tanssiessamme tunnen vartalosi omaani vasten, lämpimänä ja pehmeänä liikut sylissäni. Käsieni hyväillessä selkääsi, käyden silloin tällöin hipaisemassa seksikästä niskaasi. Malttamattomana käteni laskeutuu joskus hieman liiankin alas, keinuvalle lantiollesi ja pakarallesi. Samalla kun nautin tuoksustasi ja pehmeiden hiustesi hyväilystä poskeani vasten.
Välillä istumme alas, nauttien musiikista ja antaen jalojen juomien hyväillä makunystyröitämme. Nauttien myös tunnelmasta, valoista ja ympärillämme olevista ihmisistä.
Kunnes olemme taas tanssilattialla ja sylini on jälleen täynnä keinuvaa, pehmeää ja lämmintä vartaloasi. Huumaavaa tuoksuasi ja miellyttävästi kutittavia hiuksiasi. Lantiosi painautuu omaani vasten, kohdaten jotakin kovaa. Härnäten lantiosi liike laajenee.
-Nyt sinä kyllä sekosit musiikin tahdista. Kuiskaan korvaasi ja saan vastaukseksi vain kiusoittelevan naurusi.
-Saako tahdista sekoamisesta rangaistukseksi pamppua? Kuulen huuliesi kuiskaavan korvanlehdessäni kiinni, härnäten.
On minun vuoroni nauraa.
-No vähintään...
-Hui....
En tanssi nopeita, en osaa. En ainakaan myönnä sitä. Sinulla sen sijaan on rytmi veressä. Tanssilattiallakin... Mietin ja katson kuinka täyteläiset huulesi puristuvat paksun pillin ympärille ja imet sisääsi jotakin värikästä coctailia, nuolaiset liioitellun hitaasti huuliasi ja isket minulle vielä virnistellen silmääkin.
Yritän saada sinut tanssimaan ilman seuraani, mutta et oikein innostu. Kerron kuinka mukava sinua on katsella tanssiessasi nopeita rytmejä.
Hymyilet...
Kerron että se on suorastaan kiihottavaa katseltavaa.
Hymysi levenee...
Kerron että voin tanssiasi katsellessa kuvitella vaikka mitä tuhmaa.
Hymysi muuttuu lempeän pirulliseksi...
Kerron jotain muutakin...
Voin melkein nähdä kuinka pienet söpöt vaaleanpunaiset sarvet kasvavat kauniiseen päähäsi...
Katselen nauttien tanssiasi, kuinka vartalosi liikkuu sulavasti ja kiihottavasti rytmien mukana. Löysään kravattiani ja annan mielikuvitukselleni vallan.
Kuvittelen kuinka tanssiessasi avaisit hitaasti paitasi nappeja. Riisuisit hitaasti ensin toisen hihasi, sitten toisen. Paljastaen kauniit mustat rintaliivir. Toisesta hihasta kiinni pitäen pyörittäisit paitasi pääsi yläpuolella samalla kun pyörisit ympyrää, lantio keinuen musiikin rytmien tahtiin. Hameen puristuessa tiukasti pakaroitasi vasten. Kunnes lopulta valkoinen paitasi lentäisi jonnekin lattialle.
Kuvittelen kuinka avaisit hameesi sivussa olevan vetoketjun ja lantiotasi keinuttaen sekä kiemurrellen antasit sen valua hitaasti jalkojesi juureen. Paljastaen mustat pitsiset pikkuhousut ja stay-up:it kun jatkat rytmikästä tanssiasi korkokantakengissäsi...
Havahdun mielikuvitusmaailmastani kun hymysi lämmittää kasvojani yli tanssilattian. Tiedän että tanssit vain minulle, vaikka välillä pyöritkin seksikkäästi keinuen kierroksen tuntemattoman tanssivan miehen ympärillä, saaden hänet sekoamaan askelissaan. Isken sinulle silmää ja sinä vastaat samoin. Mietin mahdatko tietää että jokainen lantiosi keinahdus, jokainen hymysi ja silmäniskusi kasvattaa erektiotani yhä kovemmaksi ja kovemmaksi.
Luulen että tiedät...
Kappale vaihtuu, rytmi vaihtuu. Sinä jatkat kaunista ja seksikästä liikehdintääsi, muuttaen rytmiäsi ja liikkeitäsi helposti. Haluni ja himoni kasvaessa.
Onnellisena ajattelen että myöhemmin yöllä tuo tanssiva vartalo on kokonaan minun. Että saan omin käsin avata paitasi napit, ellet sitten halua avata niitä itse vartaloasi keinuttaen... Mietin että olen se onnellinen tästä yökerhoporukasta joka pääseen selvittämään mitä hameesi alla on, sillä katseista päätellen moni muukin olisi siitä kiinnostunut. Olen se joka saa upottaa sormensa pehmeisiin hiuksiisi ja huumautua tuoksustasi, painaa huulensa sinun pehmeille ja kosteille huulillesi. Saan tuntea nuo rytmikkäät lantiosi liikkeet omaani vasten, mutta silloin vartalosi on alaston, pehmeä ja lämmin...
Saan painaa huuleni noiden tanssivien säärien väliin ja maistaa, tuntien pehmeiden reisien hivelyn poskillani. Saan nostaa nuo korkokantakenkien solkien verhoamat nilkat olkapäilleni ja tunkeutua sisään kuumaan puristukseen. Hänen saadessa tuntea kova ja kuuma penikseni joka on himoinnut häntä koko pitkän illan ja osan yötä. Ehkä tuo notkeasti kiemurteleva vartalo asettuu nelinkontin eteeni ja kutsuu minua luokseen pyöreää peppuaan keinuttaen.
Voi pojat... Ajattelen ja hymymme kohtaavat jälleen.
Istut viereeni ja saan hieman hengästyneen suudelman. Sinulla on kuuma tanssimisesta, minulla jostakin muusta syystä. Pöydän alla kätesi puristaa kevyesti nivusiani.
-Oo, olisikohan miedän aika lähteä? Kysyt osaaottavasti hymyillen.
-Olin juuri tulossa sitomaan kätesi kravatillani ja raahaan sinut pois tanssilattialta, pois täältä. Jonnekin missä syön sinut suuhuni. Hitaasti ja nautiskellen, rajusti ja nautiskellen, ties mieten. Nautiskellen sinusta kaikki viimeiset aamuyön tunnit kunnes aurinko nousee. Enkä sitten pääset läpäämään. Huom, ehkä...
-Hui, taidan sittenkin jäädä tänne. Sanot ja katselet minua muka pelokkaana ja viattomana.
Mutta tartun käteesi, vedän sinut ylös ja ulos, alkaen raahaamaan kohti luolaani....

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.