Onko Suomen Markkinat Ruotsin?

Anonyymi

Mä hämmästyin yksi päivä kun menin yhteen kioskiin ostamaan prepaidliittymän puhelimeeni. Kysyin myyjältä mitä prepaidliittymiä oli myytävänä ja myyjä haki kolme eri liittymijä, siis DNA, Saunalahti ja Telia. Hän alko heti suosittelemaan Telian prepaidliittymää, hän kehu sitä ainakin minuutin aikaa, ja mä aloin epäilemään että saako kioski palkkioita jos he suosittelee ruotsalaisia tuotteita asiakkaille!
Mä sanoin myyjälle että mä mieluimmin ostan suomalaisia tuotteita niin ostin Saunalahden prepaidliittymän.

Sitten menin ruokakauppaan ostamaan kahville kauramaitoa. Menin etsimään Valion Oddly Good Barista, mutta kun tulin käytävälle missä kauramaitotuotteet on laitettu niin ensimmäisen kauramaito tuotteen minkä asiakas näkee on ruotsalaisen tuottajan kahvikauramaito. Sen oltiin pistetty esille niin että sen huomaa ensimmäisenä kun tulee paikalle! Mutta mä halusin ostaa suomalaista Oddly Good Baristaa ja alotin etsimään missä sitä on. Sain etsiä noin minuutin aikaa ennen kun löysin sen pohjahyllystä ja sen oltiin piilotettu hyllyn sisään että se on vaikea löytää. Ja tämän tuotteen määrä oli vain laitettu sinne vähissä määrin. Mun mielestä Oddly Good Barista on se kaikista mukavin kahvikauramaito, siis se ei ole huonompi kun tämä ruotsalainen kauramaito! Niin miksi piilotetaan? Saako kauppiaat palkkioita jokaisesta ruotsalaisesta tuotteesta minkä myydään?

Viime vuonna kävin suuremmassa kaupassa ostoksilla ja kun seisoin kassajonossa niin huomasin sanomalehtihyllyssä suuren otsikon paksussa HS-lehdessä missä luki Tässä Kaikkia Ruotsista, tai jotain sellaista. Mä aivan hämmästyin että kauppaa myy ruotsalaispropagaandaa aivan röyhkeesti asiakkaille!

Sitten olen niin hämmästynyt kuinka suuri osuus ruotsalaisilla yrityksillä ja tuotteilla on Suomen markkinoilla. Kun käy katsomassa Trion kauppakeskuksissa niin noin puolet kaikista kaupoista ja liikkeistä ovat ruotsalaisia! Ja sitten myös kun mun kaupungissa rakennetaan mitään niin huomaa että ruotsalainen SKANSKA AB rakentaa melkein kaikki suuret hankkeet täällä. Ja kaikki kaupungin bussit ovat volvoja ja kaikki kuormaautot ovat Scanialta.

Toinen merkittävä asia on että kun kävelee paikoissa missä omakotitalot ja huvilat ovat niitä kaikista upeimmat ja kalliimmat niin postilaatikon nimet ovat melkein aina ruotsalaistyyppisiä! Mutta kun huomaa että kerrostaloissa on melkein vain suomalaistyyppisiä nimiä niin sitä alkaa ihmetellä!

Olen tosi huomannut että kaupalliset radiokanavat ovat tosi täynnä mainoksia ruotsalaisille tuotteille ja että toimittajat mainitsee Ruotsia ja ruotsalaisia juttuja kymmenkunta kertaa pienessä ajassa. Bauer media on se isoin kaupallinen radiomedia Suomessa ja kaikki heitten suosituimmat kanavat ovat täynnä kehua ja propagandaa ruotsalaisesta kulttuurista! Se mikä tosi on merkillinen ilmiö on että ruotsalaisia ihmisiä pidetään niin kauniina, hyvinä, sivilisoituna, rikkaina, fiksuilta ja komeilta verrattuna suomalaisiin ihmisiin ja heitten kulttuuria pidetään korkeamalla tasolla kun suomalainen vaikka minun mielestö suomalainen kulttuuri on erittäin korkeatasoinen verrattuna ruotsalaiseen!
Saman havainnon olen tehnyt kaikissa valtamedioissa Suomessa. Kuka valtaa nämä mediat? Onko se joku ruotsalainen säätiö tai maksetaanko palkkioita että suomalaiset toimittajat kehuu Ruotsia ja ruotsalaisia joka päivä? Miksi? Onko se niin että jos suomalaiset nuoret kasvaa tällä propagandalla tai ruotsalaispopulismillä niin he saa ihannetunteet kaikkia ruotsalaisia kohti mikä tekee että kaikkia mitä on ruotsalaista sitä ostetaan etukäteen koska ruotsalaiset ovat niin hyviä ja korkeatasoisia ihmisiä verrattuna suomalaisiin medioitten mukaan? Onko tämä propaganda ja populismi siis kasvatusta ja sosialisointia suomalaisille nuorille että alkaavat rakastamaan ruotsalaisuutta ja sen takia ostavat kaikenlaisia ruotsalaisia tuotteita ja palveluja Suomen markkinoilla?

Sitten nämä ruotsinpopulismillä kasvatettu nuoret tytöt alkaa mielellä lukemaan pakkoruotsia koska se on trendikästä ja muotia nuorille koska sitä suositellaan medioissa. He ostaa kaikenlaista ruotsalaista muotituotteita niinkun vaatteita ja elintarvikkeita sekä meikkaustuotteita. He ostavat myös ruotsalaisia hygieenituotteita ja hajuvesiä yms.

Onko se niin että kun nämä ruotsitteu nuoret naiset menee naimisiin ja synnyttää lapsia niin he kasvattaa heitä rakastamaan ja kunnioittamaan kaikkia ruotsalaista kulttuuria ja ruotsalaista maailmaa, heistä voi tulla henkiruotsalaisia kuluttajia ketkä valikoi ensisijaisesti ruotsalaisia tuotteita ja palveluja?

Kuinka ruotsalaiset mediat kasvattaa ja sosialisoi ruotsalaisia kuluttajia siellä Ruotsissa? Rakastaako ruotsalaiset Suomea ja suomalaisia? Ostaako ruotsalaiset suomalaisia tuotteita kaupoista, onko siellä suomalaisia tuotteita ollenkaan kaupoissa ja liikkeissä? Mitä suomalaisia tuotteitaa löytyy Ruotsiss

Sitä parempi kansanmaine sitä rikkaampi kansasta tulee.

6

85

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ruotsin ruokakaupoissa ei löydy muuta kun allsvenskan tuotteitta siis ruotsalaiskansojen, suomenruotsalaisten ja riikinruotsalaisten ja skandituotteita sekä jerrytuotteita.

      Pahuus että ei löydy suomalaisia tuotteita kuten Reissumies-leipää ja Ruispala-leipää!
      Savustettuja muikkuja olisi kiva ostaa!

    • Anonyymi

      Olet tehnyt ihan oikean havainnon. Esimerkiksi S-ryhmän kaupat ovat olleet kovia suosimaan ruotsalaisia tuotteita kotimaisten sijasta. Vaikka kuluttajat pitkään pyysivät enemmän kotimaisia tuotteita, niitä ei muka millään saatu kauppojen hyllyille tai jos saatiin, niin ne sijoitettiin juuri noin kuin sinä kuvastot: paikkaan mistä ne on vaikea löytää.

      Täällä Suomessa meillä on kuitenkin vahva vastarintakoneisto jo toiminnassa, vaikka sitä ei kaikki varmaan huomaa. Suomalaiset ostavat paljon kotimaista ruokaa ja muutenkin paljon kotimaisia tuotteita. Me olemme myös tehneet vähin äänin paljon tutkimustyötä, kun olemme selvittäneet syitä ja syyllisiä. Asiat kyllä etenevät, usko pois 😉

      Osa syyllisistä löytyy Suomen ja Ruotsin ulkopuolelta. Esimerkiksi englanninkielistä maissa asuu jonkin verran ihmisiä, jotka selvästikin suosivat Ruotsia. Olen kuullut eräiden yhdysvaltalaisten sanovan, että Suomi kuuluu Ruotsille. He olivat korkeakoulutettuja ja osalla oli sukujuuret Pohjoismaissa, joten tietämättömyydestä ei ollut kyse. Olen myös keskustellut näistä asioista yhdysvaltalaisten kanssa ja he kiven kovaan väittivät, että Ahvenanmaa kuuluu Ruotsille.

      Jokainen voi vaikuttaa asioihin omilla ostopäätöksillään!

      • Anonyymi

        Tässä on video vuoden 2020 muodostelmaluistelun maailmanmestaruuskisoista (juniorit). Kisat käytiin Iso-Britannian Nottinghamissa juuri ennen kuin pandemia iski kunnolla päälle. Videon alussa englanninkieliset selostajat kertovat, että "tässä on Team Fintastic, joka edustaa Ruotsia". Samaan aikaan kuvaruudulla näkyi joukkueen nimi ja Suomen lippu.

        https://m.youtube.com/watch?v=xzcVyAsMoPw

        Koska maailman tilanne on nyt mikä se on, ei näiden (brittiläisten?) selostajien tökerö temppu edes välttämättä ollut virhe. Ruotsin kuninkaalliset ovat yllättävän läheisiä sukulaisia brittikuninkaallisille. Suomalaiset ovat heille pelkkiä takapajuisia ali-ihmisiä, joita saa kohdella miten tahansa.

        Kisoissa kävi kuitenkin niin, että kyseinen Team Fintastic voitti kultaa 😍🥇🇫🇮 ja toinen Suomen joukkue luisteli neljännelle sijalle 👍 Hopea & pronssi menivät venäläisille joukkueille.

        https://yle.fi/urheilu/3-11257765

        https://www.is.fi/muutlajit/art-2000006439944.html


      • Anonyymi

        Kaupoissa helpoimmin esille pantavat tuotteet ovat kalleimpia, tai sellaisia joista jää kaupalle paras myyntikate. Kauppojen omat tuotemerkit sijoitetaan poikkeuksetta alimmille hyllyille, koska niissä katteet ovat heikoimmat.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaupoissa helpoimmin esille pantavat tuotteet ovat kalleimpia, tai sellaisia joista jää kaupalle paras myyntikate. Kauppojen omat tuotemerkit sijoitetaan poikkeuksetta alimmille hyllyille, koska niissä katteet ovat heikoimmat.

        Tuo on osittain totta, mutta ei täysin.

        1. Kuten varmaan olet huomannut, myös tarjoustuotteet on usein sijoitettu niin sanotusti tyrkylle, vaikka ne saattavat olla "sisäänheittotuotteita", joista ei jää kaupalle mitään voittoa.

        2. Tavaran tuottaja (elintarvikefirma) voi myös erikseen maksaa kauppiaalle/ketjuliikkeelle siitä, että saa oman tuotteensa hyvälle myyntipaikalle. Tällöin tuotteen myyntipaikan hintaa ei ainakaan aina laskuteta asiakkaalta tuotteen hinnassa, vaan se on kauppiaan ja tuottajan välinen erillinen bisnes. Varsinkin sellaiset tuotteet, joilla on kaupassa tuottajan oma teline tai hylly (esim. Starbucksin kylmiä kahvijuomia myydään Starbucksin omasta hyllystä Citymarketista), ovat käytännössä aina sellaisia tuotteita, joista tuottaja on maksanut erillisen hinnan kaupalle. Monesti myös uutuustuotteita laitetaan tällä tavalla esille, koska muutenhan niitä ei ostettaisi ehkä lainkaan.

        Mutta kyllä tässä esimerkiksi hiljattain kävi niin, että lähikaupassani (Alepa eli S-ketju) siirrettiin suomalaisia kahvipaketteja huonommille hyllyille ja laitettiin siihen tilalle entistä laajempi valikoima ruotsalaisia kahveja. Koska ostan lähinnä papuja, huomasin että Pauligin papupussien valikoimaa supistettiin ja valikoiman monipuolisuus heikkeni, koska paahtovahvuuksia on nyt vähemmän ja typerästi samaa vahvuutta on useampia. Saman muutoksen yhteydessä yllättäen ruotsalaisia ja Ruotsissa suosittuja papukahvipusseja laitettiin tyrkylle monipuolisemmin kuin ennen. Loppui sitten meikäläisen kahviostokset siitä kaupasta, paitsi hätätilanteessa voin ottaa sellaista suomalaista, joka ei ole lempikahviani, mutta menettelee. Ruotsalaisia tuotteita en osta periaatteesta, jos voin välttää, koska Ruotsi on niin röyhkeä öykkärivaltio.

        Toisaalta saman Alepan valikoimien kautta on hauska seurata ruokakaupan Ruotsi-Suomi -maaottelua. Olen nimittäin tarkka kuluttaja näissä asioissa ja koska muutenkin asioin useammassa kaupassa, ostan tuotteita sieltä mistä saan haluamani. Kahvi-muutoksen kanssa samaan aikaan Maraboun tuotteet saivat näkyvyyttä karkkihyllyllä, enkä osta niitäkään, mutta pistin asian kyllä merkille.

        Sen sijaan muutamat minun suosimat tuotteet, joita en nyt tässä paljasta, tulivat vihdoin pitkän odottelun jälkeen saataville Alepassa. Olin joutunut niitä hakemaan toisesta kaupasta, mutta nyt saan niitä lähimmästä kaupasta, mikä on tosi hyvä asia. Tällaisia tuotteita on useampia, joten muutos oli sitäkin mukavampi.

        Eräs entinen Alepan lempituotteeni valmistettiin ennen Suomessa, mutta sen tuotanto siirrettiin Ruotsiin. Onneksi löysin tuotteelle vaihtoehtoja. On sellaisia tuotteita, joista tarkastan jokaisella ostokerralla tai ainakin aika tiheästi, missä se on valmistettu. Valmistuspaikat ja firmojen omistussuhteet vaihtelevat joskus niin paljon, että tarkkakaan kuluttaja ei pysy kärryillä.

        Joitakin ruokakaupan tuotteita ja brändejä, jotka olivat aiemmin ruotsalaisessa omistuksessa, on ostettu Suomeen. Suomessa ei kaikkia tällaisia asioita kerrota kovaan ääneen, jos tuotteet kuitenkin tekevät kauppaansa Suomessa. Ruotsalaisilla on enemmän taipumusta meuhkata asioista.

        Ps. Alepan ja S-marketin muutoksista sekä siitä kuluttajillekin näkyneestä kilpailusta tajusin kesällä Ruotsin talousongelmien laajuuden. Ruotsista alettiin samaan aikaan myös syytämään markkinoille uutuustuotteita erityisesti karkki- ja herkkukategoriassa. Niitä myydään Suomessa erityisen paljon Panda-tuotemerkillä, joka on nykyään ruotsalaisomistuksessa, mutta monet luulevat sitä edelleen suomalaiseksi. Tiesin muuta kautta, että Ruotsin talous on ottanut jättimäisen iskun myös rikollisuuden (lähinnä huume- ja nuuskabisneksen) kärsiessä mielettömän kovia tappioita mm. Encrochat-puhelimien hakkeroinnin vuoksi. Euroopassa on tietyt maat, joiden BKT:seen huumekaupalla on suuri vaikutus. Hollanti muistetaan aina mainita tässä yhteydessä, mutta käsittääkseni Ruotsikin kuuluu niihin maihin, joiden BKT:ta muun muassa kansainvälinen huumekauppa paisuttaa.


    • Anonyymi

      Kuules nyt. Siellä sun Trio-kauppakeskuksen kaupungissa sijaitsee myös Scanian busseja valmistava tehdas, joka on nyt päättänyt irtisanoa melkein 200 työntekijänsä. Lisäksi yli sata lomautetaan.

      https://yle.fi/uutiset/3-11540786

      Sitä tulin vaan sanomaan, että kaikki on suhteellista....

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      65
      2147
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      172
      1732
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1418
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      244
      1402
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      237
      1347
    6. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      83
      1202
    7. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      342
      1195
    8. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1165
    9. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      360
      1143
    10. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      330
      1108
    Aihe