Media salaa Bidenin ja demarien suosion romahduksen!

Trumpin kannatus on jo tasoissa Bidenin kanssa. Muutos on ollut suuri muutamissa viikoissa. Tuosta demarien romahduksesta on valtamediamme ollut hiljaa!

Maltilliset valkoiset demarit ovat hylkäämässä Biden/Harris- kauhuparivaljakon. Mustien ja latinoiden siirtyminen Trumpin leiriin on myös suurta.

Varsinkin ns. esikaupunkiväestö on pelästynyt, mihin vasuridemarien holtiton politikointi johtaa. Hehän samaan aikaan tukevat rikollista mellakointia ja vaativat poliisin rahoituksen rajua leikkaamista ja jopa lopettamista kokonaan.

Bidenin seniliys ja kaksinaamaisuus paljastuvat koko ajan enemmän. Hän samaan aikaan esittää verojen vähentämistä ja ilmaista terveydenhuoltoa ja korkekoulutusta kaikille!?

Biden on vasuridemarien sätkynukke ja Harris pelkkä nukke. Jälkimmäistä suunnitellaan JO korvaajaksi, jos Biden voittaisi vaalit.
Eli Biden julistettaisiin henkisesti työkyvyttömäksi heti vaalein jälkeen.

Harris on kannatukseltaan katastrofiehdokas! Hän ei saanut esivaaleissa kannatusta edes omasta kotiosavaltiostaan Kaliforniasta. Etenkin mustat äänestäjät vieroksuva Harrisia, mikä näkyi heti kyselyissä kun hänet valittiin Bidenin kumppaniksi.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Bidenin ja hänen poikansa korruptiotouhut Kiinassa ja Ukrainassa ovat tulleet selvästi ilmi. Nyt suunnitellaan jo rikostutkimuksia niistä!

Lisänä vielä Obamagate. Biden oli Obaman kanssa juonimassa ja määräämässä FBI:n lavastamaan silloinen presidenttiehdokas Trumpin muka Venäjän agentiksi!?

Noistakaan asioista emme saa lukea mitään vasurivaltamediastamme...

Äänestä

Trump tulee voittamaan melkein kaikki osavaltiot vaaleissa. Suomen tyhmät toimittajat kuitenkin ilmeisesti luulevat, että he voivat kääntää vaalitiloksen toiseksi.

Äänestä
  • Niinpä. On jopa mahdollista, että Trump voittaa New Yorkin osavaltion. Näet se on paljon muutakin kuin demaripitoinen suurkaupunki.

    Äänestä

Trump landslide victory 2020!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Trumpin kannatus on jo tasoissa Bidenin kanssa. Muutos on ollut suuri muutamissa viikoissa. Tuosta demarien romahduksesta on valtamediamme ollut hiljaa!

Maltilliset valkoiset demarit ovat hylkäämässä Biden/Harris- kauhuparivaljakon. Mustien ja latinoiden siirtyminen Trumpin leiriin on myös suurta.

Varsinkin ns. esikaupunkiväestö on pelästynyt, mihin vasuridemarien holtiton politikointi johtaa. Hehän samaan aikaan tukevat rikollista mellakointia ja vaativat poliisin rahoituksen rajua leikkaamista ja jopa lopettamista kokonaan.

Bidenin seniliys ja kaksinaamaisuus paljastuvat koko ajan enemmän. Hän samaan aikaan esittää verojen vähentämistä ja ilmaista terveydenhuoltoa ja korkekoulutusta kaikille!?

Biden on vasuridemarien sätkynukke ja Harris pelkkä nukke. Jälkimmäistä suunnitellaan JO korvaajaksi, jos Biden voittaisi vaalit.
Eli Biden julistettaisiin henkisesti työkyvyttömäksi heti vaalein jälkeen.

Harris on kannatukseltaan katastrofiehdokas! Hän ei saanut esivaaleissa kannatusta edes omasta kotiosavaltiostaan Kaliforniasta. Etenkin mustat äänestäjät vieroksuva Harrisia, mikä näkyi heti kyselyissä kun hänet valittiin Bidenin kumppaniksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu