Mitä mieltä olette kyseisestä herrasta? Itse pidän hänen äänestään paljon. Olen nyt viime aikoina kuunnellut hänen Bad Companyn aikaista musiikkiaan. Hän on ehkä kaikkein eniten säilyttänyt lauluäänensä vielä vanhemmilla päivilläänkin. Vielä vähän yli kuuskymppisenä hän lauloi lähes samalla tavalla kuin nuorena. Kuuntelin Tubesta liveversion kappaleesta "Shootin star" (Bad Companyn konsertti joskus oiksko 2010-luvulla) ja hän lauloi sen lähestulkoon samalla tavalla kuin 1975.
Arvostan kyllä myös herroja Robert Plant, Rob Halford ja Bruce Dickinson, mutta heillä ääni ei ole säilynyt ihan yhtä hyvin kuin Rodgersilla. Halford tosin kyllä vielä hieman yli kuuskymppisenä lauloi kuin viimeistä päivää, mutta ei enää päässyt korkeimpiin säveliin ja Plantilläkään ei ole ääni enää ihan samassa kuosissa kuin ennen, mutta hän pystyy yhä laulamaan ja ääni kuulostaa yhä nuorekkaalta (jos ei tietäisi, että Plant vanhempana on äänessä, niin voisi joskus jopa luulla että joku häntä nuorempi laulaa). Dickinson taas yhä hyppii ja heiluu, eikä moni 60-70 -vuotias pysty samaan kuin hän ja kyllä hänestä ääntäkin lähtee. Kuitenkin ehkä kaikkein parhaiten tuon P Rodgersin lisäksi äänensä melkein muuttumattomana on säilyttänyt 2000-luvulla ehkä Geddy Lee.
Ja olihan Paul Rodgers vielä ihan hyvännäköinenkin nuorena =) Tykkään etenkin hänen ulkonäöstään niinä aikoina, kun hänellä oli Jimmy Page -tyylinen pitkä tukka. Ja ihan charmantti mies on vielä nykyäänkin ja hyvässä kuosissa ikäisekseen.
Paul Rodgers
3
146
Vastaukset
Tosin pidän myös Brian Howen äänestä (tuli Bad Companyn laulajaksi Paul Rodgersin jälkeen 1986 ja oli laulajana vuoteen 1994). Pidän hänen laulamastaan BC:n kappaleesta "If you need somebody". Hieno laulaja hänkin. Kuitenkin mulle BC:n ääni on aina ja ikuisesti Paul Rodgers. Samalla tavalla kuin mulle Priestin ääni on Rob Halford, Led Zepin Robert Plant, Maidenin Bruce Dickinson, Queenin Freddie Mercury(tosin Adam Lambert laulaa tosi hyvin Queenin biisejä), Sladen Noddy Holder, Journeyn Steve Perry jne.
Sanonpa vielä tämän, että Paul Rodgersin ensimmäinenkin bändi, Free on hyvä. Tämäkin on mestariteos koko bändi niin kuin tuo Bad Companykin.
Näin Paul Rodgers lauloi nuorena. Ladies and gentlemen, Freen kappale "Be my friend" olkaa hyvä.
https://www.youtube.com/watch?v=P00-KBLqPwI
Ja tässä mahtavia bassosaundeja. Seuraa Freen "Mr Big".
https://www.youtube.com/watch?v=uyle6hZLxRc
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinka Riikka Purra on parantanut Suomen kansalaisen elämää?
Haastan kaikki perussuomalaisten kannattajat kertomaan konkreettisia esimerkkejä kuinka Riikka Purran harjoittama politi2604907Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1002474Kehu kaivattuasi
Mikä hänessä on parasta? Jos osaat kertoa muuta kuin ulkonäköön liittyvää, niin ansaitset mitalin.1171540- 931042
Mahtavaa, Trump pelasti lentäjän, Irania nöyryytettiin
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011917601.html Taas osoitus kuinka ylivertainen maa USA on Trumpin johdolla.329983Keskiviikkona 8.4.2026 se tapahtuu
Nimittäin tulevana keskiviikkona 8.4.2026 Donald Trump ilmoittaa Naton pääsihteerille että Yhdysvallat eroaa Natosta. N271886Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle115842Rakastin sua niin paljon ettei löydy sanoja sille tunteenpalolle mitä silloin koin
Sellaista tunnetta ei koe kuin ehkä kerran elämässä. Tuntui, että sekoaa, että menee järjiltään. Tuntui että räjähtää si33797- 39755
IS Viikonloppu 4.-6.4.2026
Nyt on Viitamäeltä pääkuvaton ristikko. Nimimerkki happonen kehui kovasti "On kyllä laadukas pahis, iso kiitos tästä ja66715
