Noituutta käsittelevää kirjallisuutta

Anonyymi

Olen etsinyt käsiini kirjoja joissa käsiteltäisiin noituutta ja muutoin mystiikkaa ja henkisiä asioita.
Huomasin että tosi vähän sellaisia joissa oikeasti kerrottaisiin mitä noituuteen kuuluu.
Noidan viitta hartioilla on viimeisin minkä olen lukenut, olikin todela mielenkiintoinen sikäli että kertoo selvänäkijän elämästä, oikein ahmimalla luin sen kun oli muutenkin jotenkin todella koskettava.

Harvoin pääsee kurkistamaan jonkun todellisen näkijän elämään niin edes kirjan kautta kun yleensä niistä asioista vain jossain tv-sarjoissa tai elokuvissa.
Osaako joku suositella jotakin muuta kirjaa, jossa liikutaan näisden asioitten parissa. Kuulin että tuon kirjan kirjoittajalta, Naomi Mesiniltä on tulossa uusi kirja mutta sitä odotellessa olisi hyvä jos joku osaisi suositella jotakin.

En tarkoita mitään ufokirjallisuutta vaikka nekin asiat mielenkiintoisia vaan juuri noituutta, wiccaa ja ns paranormaaaleja asioita käsitteleviä kirjoja, joitakin muitakin noidista ja selvänäkijöistä kertovia kirjoja olen jo aiemmin lukenut. Yhtä jonka luin vuosia sitten koitin etsiä mutten enää löytänyt mistään.

12

96

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Minä taas olen erityisesti viime vuosina etsinyt enkelikirjallisuutta, olen lukenut kaikki mitä käsiini saan.

      Kiinnostaa henkimaailma ja siihen liittyvät asiat. Olen käynyt energiahoidoissa ja koettanut vahvistaa omaa henkisyyttä. Tuota kirjaa en olekaan vielä lukenut mutta kävin jo esittelytekstää lukemassa, aion sen kirjan myös lukea.

      Se on totta että aihealueena tuntuu olevan vaikeasti saatavaa. Selvänäkijöistä kertovaa kirjallisuutta ei juuri ole, ainakaan itse en ole löytränyt ja sitten noituus-kirjallisuus on usen sellaista mielikuvituksellista että siinä mielessä kiinnostaa myös että olis jonkun omasta elämästä kertovaa ja omakohtaista kokemaa.

      • Anonyymi

        Olen käynyt energiahoidoissa .

        Minäkin kävin..ja nauran koko hommalle!
        Olen sen verran herkkä tai tiedän näistä asioista,niin se enkeli hoitaja :)) johdatteli minua,kaikista asioista puhu mitä puhuin ennen.
        Ei tietänyt yhtään.. nauratti kokopaska jälkeenpäin:))
        Itse osan samat ja olen oppinut jo 40v. näin heti,että menee väärin.
        Itse näin hänet monikasvoisena,eli valehtelija oli!!!
        Kertomus,kun menet enkeli nkijälle ja toinkin näkee :))
        Älkää uskoko kaikkea!!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen käynyt energiahoidoissa .

        Minäkin kävin..ja nauran koko hommalle!
        Olen sen verran herkkä tai tiedän näistä asioista,niin se enkeli hoitaja :)) johdatteli minua,kaikista asioista puhu mitä puhuin ennen.
        Ei tietänyt yhtään.. nauratti kokopaska jälkeenpäin:))
        Itse osan samat ja olen oppinut jo 40v. näin heti,että menee väärin.
        Itse näin hänet monikasvoisena,eli valehtelija oli!!!
        Kertomus,kun menet enkeli nkijälle ja toinkin näkee :))
        Älkää uskoko kaikkea!!

        Joskus humalatila voi saada aikaan, että näkee monena.

        Enkelihoitoja tekee tietty monenlaisia tekijöitä mutta energiahoidoista jos puhutaan, itsellä jäi vaivat Reikihoidossa kydessäni. Sitä ei pidä sekoittaa mihinkään "enkelihoitoihin".


      • Anonyymi

        Pitää varmaan vaan tyytyä odottamaan sitä Naomin seuraavaksi ilmestyvää kirjaa. Ei suostunut sen tarkemmin siitä kertomaan kun kysyin mutta kuulemma samassa aihepiirissä liikutaan. Sen ekan luin heti kun oli ilmestynyt ja ihan kyllä yhdeltä istumalta luin, oli todella hyvä ja jotenkin hyvin erilainen kirja. Kauniita ja koskettavia runoja vaikken mikään runoihminen ole yleensä ollutkaan.


    • Anonyymi

      Etsi vuodelta 2019 turkkilainen elokuva Atiyne

    • Anonyymi

      Aleister Crowleyn kirjoja löytyy kun googlailee.

      Book 4 on suositeltavaa luettavaa.

      Kirjastosta kanssa olen löytänyt hänen "8 Luentoa Joogasta"-suomennoksen

    • Carlos Castaneda on kirjoittanut kymmenkunta omiin kokemuksiinsa perustuvaa kirjaa Meksikon intiaanien noituudesta. Omasta hyllystäni niitä löytyi 6 kpl. Jos niihin haluaa perehtyä, kannattaa ehkä lukea ensiksi Don Juanin Opetukset tai Matka Ixtlaniin. Itselleni sattui ensiksi käsiin Tarinoita Voimasta, joka on oikeastaan sarjan viimeinen. Asia on sikälikin kimurantti, että kirjoja ei voi sijoittaa selvään aikajärjestykseen, vaan ne käsittelevät naguaali-noituuden eri puolia. Missään tpauksessa kyseessä ei ole mikään Harrypotter-tyylinen romaanisarja vaan jotain aivan muuta. Sitäpaitsi suomennoksia on julkaistu eri kustantajilta, ainakin Otavalta ja Unio Mysticalta. Jotain saattaa olla vielä suomentamattakin.

      Vähän samaa aihepiiriä sivuaa nykyshamanismin perusteos, Michael Harnerin Shamaanin Tie. Kävi vielä sellainen tuuri, että noin 30 vuotta sitten (ennenkuin olin edes näistä asioista mitään lukenut) tapasin erään M. Harnerin oppilaan, ja siitä alkoi minun shamaanin tieni... mikä taas on ihan oma juttunsa.

    • Anonyymi

      Olet jo varmaan itsekin sen lukenut mutta sen näkijän uuden kirjan nyt luin ja kyllä oli virkistävä kokemus! Ja huh!
      Minuakin kiehtoo nuo henkiset asiat ja wicca -kirjallisuus ja siinä mielessä oli hyvää luettavaa. Aika alkumetreillä selvisi, kun siinä sanottiin että kirja on tositapahtumiin pohjautuva, että kertoo selvästi Naomin omasta elämästä vaikka onkin sillain romaanin muotoon kirjoitettu. Siitä myrtinkukkia ja murattia Yasmica nimestäkin sen kyllä tietää koska tiedän että tuo Yasmica on Naomin taiteilijanimi, olen jossain taidekuvissa mitä on ollu sivuillansa, sen nähnyt.
      Sellaista sopivan mystillistä luettava että ihan lomapäivän lukuhetkiin sopi. Mun mielestä kirja on silloin hyvä kun toivoo ettei se olisi vielä loppunut ja tän kanssa kävi juur niin vaikka on aika paksu kirja.

      • Anonyymi

        Mistä ostit? Kiinnostais kans lukee...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä ostit? Kiinnostais kans lukee...

        Adlibris. Ostin ihan sen kovakantisen kirjan, on hyvä lisä kirjahyllyyni, minulla on jo aika kattava valikoima tuollaista henkistä ja mystistä kirjallisuutta, myös Naomin ensimmäinen kirja löytyy. Nuo e-kirjat ei ole minun juttu. Minun pitää saada se kirja ihan konkreettisesti käsissä tuntea ja tuo on todella kaunis ja hyvin toteutettu kirja muutenkin, kauniita runoja ja kuvia myöten.


    • Anonyymi

      Varmasti perusteellisin analyysi kotimaisesta noituudesta avautuu Lasse Lehtinen kirjassa
      Vastarannan kiiski: Paavo Väyrysen ihmeellinen elämä. Kirjassa perehdytään noituuden lisäksi myös vampyyreihin ja ihmissusiin.

    • Anonyymi

      Henkisyydet ei natsaa demokratiassakaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1565
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1204
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1036
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      967
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      880
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      724
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      670
    Aihe