syvästi uskovaisena ihmisenä kysyn teiltä tätä keskustelua seuranneena olenko ymmärtänyt oikein,että valaistuminen on jo syntyessään meissä ja tulee esiin jos on tullakseen,eikä sinänsä mikään ulkopuolinen tila joka on tavoiteltava jostakin?
kysymys
uskis
201406
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Olen sisäistänyt mielessäni valaistumisen tilaksi tai tasoksi, enkä niinkään päämääräksi. Valaistumista voisi ajatella analogisesti esim. kuin kiipeämisenä tikkaita pitkin ylöspäin kohti taivasta. Joskus väsyneenä tai huolimattomuuttaan voi tipahtaa kymmeniä metrejä alaspäin, jolloin joutuu luonnollisesti aloittamaan kiipeämisen uudelleen siitä pisteestä, jonne on pudonnut. Olen havainnut että mieli toimii samoin, eli päivittäin ajattelumme ja toimintamme ohjaavat mieltämme joko ylös tai alaspäin, tai joskus vain mielemme pysyy samalla tasolla. Olkoon Boddhisatvat tms. korkean tason tietoisuuden saavuttaneita, ajattelen että hekin ovat joutuneet kiipeämään omilla jatkuvilla ponnisteluillaan ylöspäiin. Muistan lukeneeni erään vertauksen aiheesta, jossa esitettiin Buddhan valaistumisella alunperin analogisessa mielessä tarkoitettaneen valtameren halki purjehtimista. Nykyisin sama asia kuitenkin joskus mielletään siten, että valaistuminen tarkoittaisikin järven yli uimista.
Jos ajatellaan että jokaisella ihmisellä on Buddhaluonto, niinkuin buddhalaisuudessa esitetään, tarkoittaa se mielestäni sitä, että kaikilla on kyky valaistumiseen. Ts. jos ponnistelemme mielemme kehittämiseksi, alkaa buddhaluontomme loistamaan. Jos ihmisellä ei olisi buddhaluontoa, ei ajattelullamme tai teoillamme olisi vaikutusta mieleemme. Kuitenkin on selvää, että ajatuksemme ja tekomme vaikuttavat elämäämme voimakkaasti kuin jonkin mystisen voiman vaikutuksen seurauksena.
Hei!
Tuohon kysymykseen onko ihminen jo syntyessään valaistunut?
Voisiko olla että ihminen on syntyessään täydellinen, mutta kadottaa sen minä tajunnan syntymisen jälkeen. saavuttaa sen taas ykseyden ymmärtämisen myötä, jota myös kutsutaan valaistumiseksi. Tämän myös väitetään olevan korkein tajunnan tila.
Uskovaiselle voisin sanoa että eikös Raamatun alussa sanota että Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, eli eikö tämä silloin tarkoita että ihminen on jumalsyntyinen "klooni" ollut alunalkaen? toinen juttu tuli mieleen Jeesuksen sanomisesta, muistaakseni hän on maininnut että ihmisen tulee olla lapsen kaltainen, jotta pääsee taivaaseen. Ja että ihminen joka ei tunne itseään ei voi päästä taivaaseen, jolla taas ehkä viitataan valaistumiseen/uudestisyntymiseen, jossa minä tietoisuus väistyy ja ihminen tosiaankin kuin syntyy uudelleen, myötätuntoisena ja rakastavana, tasapainoisena yksilönä, joka haluaa eniten elämässä muiden parasta.
Olet mielestäni ymmärtänyt oikein, ajan ja paikan dualistisen maailman ylittävä buddha-luonto on meissä kaikissa aistivissa ja tuntevissa olennoissa jo syntyessämme, harjoituksessa on tavallaan kysymys riisuuntumisesta, luopumisesta kaikista niistä harhaluuloista, jotka peittävät buddha-luonnon loistetta.
Jos kerran pidät Jeesusta läheisenä opettajanasi ja esimerkkinäsi, sinua saattaa kiinnostaa, että Tuomaan evankeliumissa säilyneissä Jeesuksen opetuksissa on ilmaistu sama totuus.
Hei!
Olen lukenut Tuomaan Evankeliumin. Se on hassu juttu miten Raamatun sanomakin avautuu kun sitä tutkii uusin silmin.
Oikeastaan ymmärsin tuon Buddha-luonnon vähän kuin "sattumalta" pohdiskellessani/tutkiessani itseäni, moraalia ja etiikkaa sekä fysiikkaa. Oikeastaan juuri fysiikan ymmärtämisen ja nimenomaan magnetismin hahmottamisen kautta ymmärsin illuusion harhan... vaikeaa selittää, liian pitkä tarina. Ymmärsin myös että prosessi ei ollut mikään yhden päivän tai vuoden juttu vaan olin vähän kuin itseltäni salaa toiminut moraalisesti oikein. Varmastikin usean vuoden pohtiminen puhdisti karmaani niin paljon että saatoin nähdä enemmän kuin itse olisin uskonut.
Mielenkiintoisimmaksi jutun tekee se, että en ole millään tavoin ollut uskonnollinen, enkä oikeastaan ikinä ollut edes avannut Raamattua tai muitakaan vastaavia kirjoja. Nyt niitä on tullut luettua ja myös ymmärrettyä.
Jo Yrjö Kallinen kirjoitti aiheesta aikoinaan:
http://www.teosofia.net/eriusk/yk_zen.htm
on minusta suht kelvollista luettavaa, se on hyvä linkki Raamatun ja valaistumisen välille.
Tässä kuitenkin Tuomaan pienoisevankeliumi/valaistuminen pähkinäisessä kuoressa:
"Hän sanoi: "Hän, joka etsii, jatkakoon etsimistä, kunnes hän löytää. Kun hän löytää, hän tulee murheelliseksi. Kun hän tulee murheelliseksi, hän tulee hämmästymään, ja hän tulee hallitsemaan kaikkea."
kiitos valaisevista vastauksista ja hyvistä linkeistä.itse en ole perinteisen kristinuskon,siten kuin se yleisesti käsitetään,kannalla.uskon vakaasti Jeesuksen matkustelleen ja ammentaneen oppia ja ymmärrystä idässä.onhan Jeesuksen elämänvaiheissa aukkoja jolloin hänestä ei tiedetä mitään.ja se miten lähellä Jeesuksen opetukset ovat Buddhan opetuksia ei voi kuin ihmetellä samankaltaisuutta.
... ne ovat lähellä - totuutta?
Yrjö Kalliselta:
”... jumalaa tavoittava vihdoin väsyy, irrottaa otteensa ja kokee kuinka jumalaan pudotaan. Silloin ymmärretään Zen, joka on sama kuin Tao, kristinuskon uudestisyntyminen, buddhalainen nirvana, elämän punaisen langan loputtomuus uskontojen läpi. ”
Niin Jeesuksella on joitain kunfulaisia opeja niin ku se "tehkää lähimmäiselle niin kuin tahdotte tekevän heidän teille" (Vai miten se meni)
Joskus oppia ei tarvitse hakea idästä eikä lännestä. Se vaan tulee itsestään. Jotkut valaistuneet eivät ole edes kuulleet sanoja valaistuminen tai Buddha tai Jeesus, mutta silti he ovat ymmärtäneet totuuden ja elävät siinä.
Valaistuminen kun ei tule mistään ulkopuolelta, niin silloin sitä ei voi mistään ulkoa hakeakaan. Opettaja ja opit voivat olla hyödyksi, mutta toisaalta voidaan ajatella, että ne saattavat yhtähyvin olla haitaksi. Historia on täynnä esimerkkejä "oppineista", joista on tullut oppinsa orjia, käsitteillä leikkijöitä, filosofeja, jotka puhuvat polkupyörällä ajamisesta, mutta eivät puhumiseltaan ehdi hyppäämään satulaan ja opettelemaan ajamaan kunnolla.
Nihilistit!Sääliä,myötäkärsimystä,buah!
Vaatii syvää nöyryyttä heittää kaikki käsitteet ja opit pois. Se ei ole helppoa. Kaikille ihmisille on hyvin tärkeää tuntea itsensä ja elämänsä merkitykselliseksi. jos syvästi katsoo niin näkee että ihmiset tekevät kaikki asiat hankkiakseen merkitystä elämäänsä; hyvä työpaikka, perhe, asema, harrastukset, sängystä ylös nouseminen, meditaatio, filosofointi, henkistyminen, tälle palstalle kirjoittaminen.jne.
Jos kuitenkin ei pärjää elämässä omasta mielestään, niin silloin merkitystä elämään voidaan hakea hieman epätavanomaisimmista asioista, kuten; skitsofrenia. Kuulostaa varmasti oudolta jos ei asioita ole katsonut. Tietysti asioissa on monta syytä, mutta yksi syy skitsofreniaan on oman elämän arvottomuuden tuntu. sitä paikataan keksityllä hahmolla, joka tekee keksijän elämän merkitykselliseksi.
Terrorismi on myös hyvä esimerkki siitä miten yhteiskunta muokkaa jokaisen arvoja ja käsityksiä siitä mikä tekee oman elämän arvokkaaksi.
Filosofeilla on myös suuri tarve tuntea itsensä "tärkeiksi" (positiivisessa mielessä) ja sitä kautta elämänsä merkitykselliseksi. Siksi heidän ja kaikkien muidenkin on hyvin vaikea luopua itsestään, haaveistaan, haluistaan, toiveistaan ja peloistaan. Ne ovat asioita jotka pitävät oman elämän merkityksellisenä ja siksi niistä pidetään kiinni kynsin ja hampain. Jos vain uskallettaisiin päästää irti niin silloin jokainen näkisi olevansa valaistunut.
Olenkin jo kyllästynyt olemaan yli-ihminen.Haluan olla onnellinen.Buddhathan toivovat kaikkien olentojen olevan onnellisia.Miten muutun onnelliseksi.Haluan tyhjentävän vastauksen,en kuitenkaan sitä;miten mikään mikä on tai ei ole voisi muuttua?
Et osannut nimeäs kirjottaa.
Ei sinun tarvitse muuttua onnelliseksi. Lopetat takertumisen ja olet onnellinen.
Sitä se syfilis teettää!
Tyhjentävää vastausta et voi tältä palstalta saada. et myöskään kysymällä keneltäkään muulta. Jos saisitkin hyvän vastauksen olisi se vain sinun älyäsi varten ja itseasiassa se koituis vaan uudeksi mutkaksi matkaan. (niinkuin voi käydä tämän tekstin kanssakin).
tyhjentävä vastaus voi tulla vain sisältäpäin. pysyvän onnellisuuden saavuttamiseksi ei tarvitse muuttua tai hankkia jotain(esim valaistumista), vaan heitää pois kaikki turha. Kun syöt niin pelkästään syöt, kun kävelet niin pelkästään kävelet, kun nukut niin pelkästään nukut.(Monesti helpommin sanottu kuin tehty). Mitä enemmän kysyt ja mietit sitä syvemmälle noidankehään joudut. Ulos pääsy on turhien ajatusten lopettamisessa. Onnellisuuden saavuttamisessa ei ole kysymys jostain hienosta tekniikasta tai filosofiasta vaan toiminnasta (tai paremminkin olemisesta.)
Zen-zyfilishaiss...Olisihan se pitänyt arvata,että tähänkin joutuu itse vastaamaan.
1.Sulje tämä kone.
2.Palaa käytännön sovellukseen-harjoitus tekee mestarin.
Thich Nhat Hanh
"Ei kuolemaa, ei pelkoa"
Buddhalaisuutta ilman ylimääräisiä koukeroita.