Kulttuurivihkot tutkii Kotron plagioinnin

Lueskelin noita kiiltomadossa olleita mielipiteitä ja mielestäni tässä oli niin paljon järkeä, että päätin tehdä Kotrot ja hiukan lainata aikaisemman kirjoittajan tekstiä...

"Tuleeko mieleen, että nimetön nainen ei ole halunnut astua julkisuuteen Kotrosta riippumatta? Kustannusjohtajahan antoi naisen kässärin Kotrolle, vaikka hylkäsi naisen käsikirjoituksen. Ehkä nainen halusi vain kirjoittaa, ei tulla esiin Kotron pummimana. Ilman kustannuspäällikön tekoa ja Kotron jatkotekoahan nainen ei olisi liittynyt kotroon millään tavalla. Kirjoitellut vaan omat juttunsa, joita muistaakseni kustannusyhtiö mietti julkaistavaksi myöhemminkin, mutta oli epävarma kun niissä kirjoituksissa oli kuitenkin jotain samaa kuin Kotrolla. Mitä tästä pitäisi päätellä? Kustannusyhtiö ainakin sekoaa omiin sanoihinsa ja tulee myöntäneeksi jupakan.
Onkohan yleistäkin, että hylättyjä tekstejä annetaan lähdemateriaaliksi myyville runoilijoille ja myönnetään asia vielä ihan pokkana? Kuinkahan rahvas lukumato voi ymmärtää tästä kaikesta mitään kun ei kustantajakäärmekään erota oikeaa ja väärää!
Onnea kaikille esikoiskirjailijoille, jotka ylittävät pummimiskynnyksen!"

On jotenkin mediaseksikästä ja "älyllistä" olla aina eri mieltä keltaisen lehdistön kanssa. Jopa silloin jos syytökset ovat tosia.

Eihän kukaan voi ottaa ilta-sanomia tosissaan hei...

Kulttuurivihkotkin ikäänkuin haastavat kirjoittajanaisen tulemaan esiin kolostaan jne.
Mutta kun luin tuon jutun kiiltomadosta tuntuu että ymmärrän naista täysin.

Ensiksikään hän ei ehkä olekaan samanlainen kuin Kotro, joka haluaa epätoivoisesti olla esillä tilanteessa kuin tilanteessa.

Toiseksi - plagiointisyytettä on vaikea todistaa ja mahdollisesti nainen pelkää, että Kotro jolla on kustantaja (joka on jo väittänyt kaikenmoista, esim. "Kotron käsikirjoitus tuli meille ensin")
takanaan voittaa, ja tämähän tarkoittaa sitä, että nainen leimataan huijariksi ja oportunistiksi.

Ainakin minä pelkäisin moista. Ikävä kyllä se menee edelleen usein niin, että "raiskauksen" uhri saakin ainoana leiman otsaansa.

Enkä myöskään haluaisi olla kotron-plagioima-nainen kaiken maailman salarakkaiden ja muiden lisänimijulkkisten jatkona.

Kirjoitan itse esikoistani tällä hetkellä ja ainakin minä (niinkuin luullakseni kaikki jotka rakastavat kirjoittamista kirjoittamisen - ei ilta-lehti -julkisuusarvon - takia) haluan tulla tunnetuksi ja tunnustetuksi kirjailijana, jos niin on käydäkseen.

Haluan toki arvostusta työstäni, mutta julkisuudesta en välitä pätkääkään.

Tuon runoilijanaisen asemassa en tulisi esiin, vaikka mikä olisi. Mieluummin tuntematon ja kasvoton pienen piirin tunnustama, kuin lehdistön ahdistelema (ja rakastama) Arno Kotro.

Kuinka Kulttuurivihkot voi tutkia plagioinnin, jos käsikirjoitus on annettu Kotrolle tai hävitetty, kuten Like sanoo?