Ostajat hoi

Mielestäni jokainen saa tehdä oman ratkaisunsa kuten haluaa. Itse suhtaudun asiaan lähinnä analyyttisellä mielenkiinnolla.

Haluaisin tosin kuulla mihin perustuu ostajien usko hintojen nousuun. Laskuun uskojat heittelevät kaikenlaisia mahdollisuuksia, joista lasku voisi johtua, mutta en ole nähnyt hirveästi "spekulointia" siitä mikä ajaisi hinnat huikeaan nousuun, vaikka siihen kovin uskotaan. Onko tämä sittenkin vain sokeaa luottamusta tulevaan?

Antakaas tulla. Vai onko oletettava että vain laskuun uskojat ovat asioihin perehtyneet?
302416
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Suomi kuuluu EU:hun ja EKP ajattelee vain asunnonostajan parasta. Siksi 60 vuoden laina.

Äänestä
  • ...

    Äänestä

"Haluaisin tosin kuulla mihin perustuu ostajien usko hintojen nousuun"

Inflaatioon. Muun muassa.

Asuntojen hinnat ovat AINA nousseet. Jos joku pieni (tai vaikka isompikin) lasku on joskus ollutkin, niin AINA hinnat ovat nousseet takaisin ylös ja AINA alkuperäistä ylemmäs.

Olen oikeassa.

Äänestä
  • Olet oikeassa. Ensiasunnon ostaja voi yritää hieman spekuloida asuntojen hinta kehityksellä. Mutta täytyy olla juuri oikeaan aikaan asunnontarve, koska pitkään vuokralla odottaen jää tappiolle kuitenkin, ainakin näin alhaisten korkojen aikana. Suurta romahdusta tai suurta kurpitsaa odottavat ovat pellejä.

    Äänestä

Hintojen nousu odotukset perustuvat sille, että 1. historiallisesti asunnot tuottavat pitkällä aikavälillä aina - myös pahimpaan aikaan ostetut asunnot. Siksi myös asuntolainojen marginaalit ovat aina olleet pienempiä kuin ilman "takausta" (esim. koneet) olevan lainan.
2. Lisäksi tupo tuo lisää ostovoimaa- ostovoiman kehitys=hintojen nousu.

3. Tämän lisäksi työttömyys tutkimusten mukaan pienenee seuraavat vuodet. Myös matalapalkka alojen tuki tulee vaikuttamaan myönteisesti, vaikka sitä ei tutkimuksissa ole ollut mukana.

4. Suomen vienti on edelleen kovassa kasvussa ja hyvältä näyttää- onhan suomi maailman kilpailukykyisin maa.

5. Asuntojen rakentaminen kallistuu työn hinnan ja materiaalien hintojen nousun myötä.

6. Hinnat muualla länsimaisissa eu maissa ovat huomattavasti korkeampia ja ulkomaiset sijoittajat ostavat asuntoja suomesta.

7. Asuntojen hintoja manailevat ne jotka eivät uskalla ostaa omistusasuntoa, joten hieman on puolueellista tekstiä. Ajattelisin, että ostaa kannattaa aina kun asuntoa tarvitsee ja korkomenot vastike kun ovat pienempiä kuin vuokra ja asumisen taso samalla kohoaa. Näin käy vielä tässä markkina tilanteessa.

Äänestä

Kukaan ei ole väittänyt etteikö asuntohankinta olisi kannattava pitkällä aikavälillä.

Tiettyjen kirjoittajien taholta on tosin esitetty väitte että asunto kannattaa ostaa milloin tahansa, täysin markkinatilanteesta riippumatta.

Menisikö pikkuhiljaa jakeluun että luultavimmin ne hinnat todella nousevat, mutta pitkällä aikavälillä. Se on aivan tervettä kehitystä. Tämän pitkän tähtäimen kasvun aikana tapahtuu kuitenkin notkahduksia. On tapahtunut aina ja tulee jatkossakin tapahtumaan.

Suotakoon niille jotka haluavat odottaa aallonpohjaa, mahdollisuus ostaa silloin hieman enemmän samalla rahalla. Jos joku häviää odotellessa vuokrassa, se on hänen henkilökohtainen murheensa. Jos taas joku häviää häitköidyssä ostoksessa, se on hänen oma murheensa.

Äänestä
  • Avauksessasi kysyit että miksi hinnat nousisivat, minä ja pari muuta vastasivat asiallisesti, nyt sä höpiset että "kukaan ei ole väittänyt etteikö asuntohankinta olisi kannattava pitkällä aikavälillä". Kysy tarkemmin jos haluat vastauksia jotka tukee sun käsitystä tulevasta "rommauksesta", tai jos et kysy tarkemmin niin tyydy sulle annettuihin vastauksiin, sillä ne olivat asiallisia.

    Jurpolasta kajahtaa, totta tosiaan.

    "Suotakoon niille jotka haluavat odottaa aallonpohjaa, mahdollisuus..."

    Tällä palstalla ei päätetä ihmisten ostokäyttäytymisestä. Täällä vaan höpistään. Suon sulle mahdollisuuden toteuttaa itseäsi ihan millä tavalla haluat. Että ole hyvä vaan.

    Äänestä

  • Olet spekulaatiomielessä liikkeellä näissä asuntokaupoissa. Ymmärrän sen, että sinun tilanteessasi mielellään painotetaan seikkoja. jotka puhuvat hintojen laskun puolesta. Todelllisuus ei kuitenkaan pistä penninkään vertaa arvoa sinun toiveillesi. Jos sinulla käy mäihä, ne toteutuvat, jos ei käy, jäävät ne toteutumatta.

    Jos homma olisikin niin helppoa, että trendimuutokset olisivat etukäteen varmasti ennustettavissa, me kaikki olisimme miljardöörejä. Mutta kun ne eivät ole. Joku vain sattuu olemaan joskus oikeassa paikassa ja toinen väärässä. Kummassa paikassa sinä juuri nyt olet, sen näemme vasta tulevaisuudessa.

    Äänestä

  • Kenelläkään ei ole kristallipalloa, joten asunnon hankkinnan aika on silloin kun sitä tarvitsee ja se on (korko vastike) edullisempaa kuin vuokralla olo. Vuodesta 1998 on eräs pariskunta vielläkin vuokralla kun odottaa asunto alea...josko koittaisi vuonna 2010 tai sitten ei. Parin seuraavan vuoden sisään ei näyttäisi mitään romahduksia tulevan. Ikävää, mutta totta.

    Äänestä

  • Täällä jo aiemmin kyselin, muttei tainnut tulla vastauksia..

    Eli noista aallonpohjista kun tiedät, niin kerropa muutama ajanjakso jolloin asuntojen nimellishinnat ovat pudonneet vaikkapa vain 5% vuodessa. 90-luvun laman tiedän itse, mutten tiedä muita.

    Toi 5% vuodessahan on aika lailla minimi, että lisävuodella vuokralla pääsis oikeasti edes voiton puolelle verrattuna oman ostoon välittömästi.

    Äänestä

Miksi ostajan pitäisi edes uskoa hintojen nousuun - tai vastaavasti laskuun. Ostaja etsii tavallisimmin kotia itselleen ja kun se on ostettu, siinä asutaan ja maksetaan velkaa. Nyt en puhu sijoitusasunnoista vaan kodeista (Koti&Rakentaminen -> Asunnot)

Minäkin seuraan tätä palstaa kyllä "akateemisesta" mielenkiinnosta koska en ole missään tapauksessa ostamassa, vielä vähemmän myymässä. Lisäksi palstalla on harvinaisen naurettavaa komiikkaa tarjolla. Sanavarasto laajenee, sneppailu ja vihreät kuulat saavat aivan toisen ulottuvuuden.

Äänestä
  • Jos puhutaan rahasta niin puhutaan rahasta ja jos puhutaan filosofiaa niin puhutaan filosofiaa.

    Ostaja voi perustella ostostaan itselleen aivan miten haluaa. (Vrt. Ostin asunnon itselleni asumista varten, en sijoituskohteena.) Tällaiset perustelut eivät tee kauppoja rahallisesti yhtään kannattavammiksi. Se ei muuta markkinoita millään tapaa.

    Äänestä

  • Jurpola kirjoitti:

    Jos puhutaan rahasta niin puhutaan rahasta ja jos puhutaan filosofiaa niin puhutaan filosofiaa.

    Jurpola puhuu asiaa. Kuten jossain aiemmassa keskustelussa totesin, itselläni on asunnon ostotarve lähiaikoina. Silti otan raha-asiat huomioon, vaikka kyseessä onkin koti.

    Moni muuten puhuvat siitä, että asunnon osto on pitkällä aikavälillä järkevä ostos ja se kannattaa ostaa, kun tarvitsee. En vieläkään saanut perusteluja kannattaako asunto ostaa juuri nyt, jos vuokra on melko tarkkaan sama kuin vastike vuokra olisivat. Nykyinen kämppä on ihan ok, joten sen puolesta ei ole akuuttia muuttamistarvetta. Ostettava asunto ei nostaisi radikaalisti asumisentasoa.

    Äänestä

  • Jurpola kirjoitti:

    Jos puhutaan rahasta niin puhutaan rahasta ja jos puhutaan filosofiaa niin puhutaan filosofiaa.

    Ostaja voi perustella ostostaan itselleen aivan miten haluaa. (Vrt. Ostin asunnon itselleni asumista varten, en sijoituskohteena.) Tällaiset perustelut eivät tee kauppoja rahallisesti yhtään kannattavammiksi. Se ei muuta markkinoita millään tapaa.

    Ikuisen nousun kaverit joutuvat siirtymään jo filosofiaan, koska nousun puolesta ei enää kukaan täysjärkinen liputa!

    Ihmiset eivät tunnu arvostavan itseään eikä omaa työtään. Heidän mielestä on aivan sama vaikka vuosikausia säästetty "oma osuus" haihtuu laskussa ensimmäisenä ja jäljelle jää laina.
    Sit lohduttaudutaan sillä että kun sen 10 vuoden kuluttua myy niin on voitolla.

    Sit kumminkin säästetään autossa, matkustelussa ja ties missä....

    Äänestä

Ostin pari vuotta vanhan kaksion Espoosta vuoden alusta. Muutin pk-seudulle puoli vuotta sitten ja möin aiemman asuntoni. Voittoa tuli hyvin vähän, mutta omani (myös remonttiin käytetyt rahat) sain pois. Asumiskustannukseni (vastike korot lyhennys) pienellä paikkakunnalla olivat olleet ~450e/kk. Ostin oman koska nyppi sen verran paljon maksaa vuokraa 650e/kk paljon pienemmästä asunnosta jossa ei saanut edes pitää eläimiä vaikka asunto ei tosiaan ollut missään luxus-kunnossa. Nykyinen asuntoni on 15m2 isompi ja 15v nuorempi kuin tuo vuokra-asunto ja 15 vuoden lainalla asumiskuluni ovat ~800e/kk. (Onneksi palkkakin on isompi että itseasiassa näppiin jää rahaa enemmän kuin tuolla pikkukaupungissa.)

Jos asuntojen hinnat laskevat ja haluan vaihtaa vaikkapa kolmen vuoden päästä isompaan, todennäköisesti hinnat ovat oman asuntoni lisäksi myös isommissa asunnoissa laskeneet.

Äänestä
  • Todella käsittämätöntä, että joku vielä ostaa asuntoja tällaisella hetkellä. No, taidat olla lajisi (homo cuplacus) viimeisimpiä edustajia.

    Äänestä

  • käsittämätöntä kirjoitti:

    Todella käsittämätöntä, että joku vielä ostaa asuntoja tällaisella hetkellä. No, taidat olla lajisi (homo cuplacus) viimeisimpiä edustajia.

    127000e ja 50m2 oli minusta kohtuu hinta. Harmi kun en aiemmin ole seurannut keskustelua, olisin voinut nauttia vuokrakämpästäni täysin rinnoin...

    Äänestä

  • käsittämätöntä kirjoitti:

    Todella käsittämätöntä, että joku vielä ostaa asuntoja tällaisella hetkellä. No, taidat olla lajisi (homo cuplacus) viimeisimpiä edustajia.

    Ei oo tänäkään vuonna tarvinnut ostajien olla yksin liikkeellä. Kauppa käy varsin vilkkaana. Ja ainakin omassa tuttavapiirissä varsinkin isompia asuntoja ostellaan fiksusti tilantarpeen lisääntyessä.

    Toisaalta eipä tuo kaupan aktiivisuus ole ihme, kun kämpät on kuitenkin tuloihin nähden ihan kohtuuhintaisia ja tänä ja ensi vuonna TUPO yksinäänkin kasvattaa tuloja ihan kivasti. Vaihtoehtoisessa elämässä inflaatio puolestaan hivuttaa vuokria hitaasti mutta vääjäämättömästi ylöspäin.

    Äänestä

  • jape kirjoitti:

    Taitaa jape olla kiinteistönvälittäjä. Vai oletko sittenkin handelissa myymässä tosipitkää?

    Äänestä

  • työpaikkasi kirjoitti:

    Taitaa jape olla kiinteistönvälittäjä. Vai oletko sittenkin handelissa myymässä tosipitkää?

    Pitää osata lukea eikä saa olla "ei mainoksia eikä ilmaisjakelua"-kylttiä postiluukun vieressä. Meinaan se ois blokannut ilmaisjakeluna tulevan paikallislehden, josta selvisi että kauppaennätyksiä tahkottu. ;-)

    Ja minkäs sille voi, kun tuttavapiirissä kaikilla tuntuu perheet ja neliötarpeet olevan kasvussa. Ja kun nuo tuttavat ovat vielä tavallisia keskiluokkaisia pulliaisia, niin näyttävät vaihtavan asuntojaan lähinnä tarpeen mukaan.

    Eihän tuo kerro muusta kuin, että hoopot ostaa, kun kuvittelevat olevansa 'ostovoimaisia', kun ovat langenneet pankin ansaan ja ottaneet lainaa jälkipolville saakka.

    Se ei kerro asuntojen tulevasta hintakehityksestä yhtään mitään.

    Äänestä

  • voi voi kirjoitti:

    Kaikkia alueen tuoreita ostajia en valitettavasti tunne, mutta tuttavien laina-ajat vaihtelevat nollasta 25 vuoteen painottuen voimakkaasti lyhyempään päähän. "Rohkeimmilla" lainaa on tosiaankin niin paljon, että kymmenen vuotta menisi maksaessa, jos laittaisivat puolet nettotuloista asumiseen.

    Sinun tuttavapiirisi onkin sitten rahoittanut asuntonsa niin kuin kuuluukin. Tuo kuulostaa terveeltä.

    En kuitenkaan usko, että se on kovin edustava otos tämän hetken asunnon ostajista ja lainan ottajista.

    Kaikki muut ovat (varmaankin) ottaneet lainaa 90% asunnon arvosta, saaneet puhuttua pankissa vakuudeksi 90% normaalin 70% sijaan.

    Lisäksi kaikki lainanottajat ovat otteneet 30-60 vuoden lainan, keskimäärin 55 vuoden laina-ajalla. Keskimääräinen laina 300 tuhatta euroa per nenä, eli pariskunnalle 600 tuhatta. Näillä rahoilla on ostettu keskimäärin 50 neliötä, kuplahinnalla kato. Keskihinta 12 tuhatta/neliö.

    Ja muuta vastaavaa, pointti tuli varmaan selväksi. Tämä on varmaan sinusta se kaivattu "edustava otos tämän hetken asunnon ostajista ja lainan ottajista".

    Äänestä

  • turiset kirjoitti:

    :-)

    Puhuttiin pankeista ja niiden lainanannosta mitä tahansa niin uskon, että ollaan terveellämällä pohjalla kuin lamaa edeltävänä aikana ja pankkien luototus ei ole holtitonta. Noista ajoista myös ihmisten tulot ovat nousseet aika mukavasti...

    Ainoa asia, mikä voisi aiheuttaa katastrofin on massatyöttömyys, korkojen räjähdysmäiseen nousuun en usko.

    Äänestä

  • hyvä kirjoitti:

    No kylläpäs te olette varsinaisia ekonomisteja. Mistäs sen tiedät, että luotonanto on vakaammalla pohjalla? Varsinkin, kun koko ajan tulee varoituksia ylivelkaantumisesta.

    Hinnat tippuvat varmasti ja se hyödyttää ainakin minua, kun vaihdan omistusasuntoni isompaan. Ajoitus on kaiken aajaoo.

    Äänestä

  • guruja kirjoitti:

    "hinnat tippuu varmasti" heh, hee

    Äänestä

  • sä siis kirjoitti:

    keskitytkin yksittäisten kohteiden hintojen ennustamiseen. Mä luulin sun ennustelevan varmaa yleisen hintatason laskua. Sori.

    "Mä luulin sun ennustelevan varmaa yleisen hintatason laskua."

    Eihän täällä ennustata semmoisia, ehei.

    Täällä ennustetaan -50% ... -70% rommausta vain siihen yhteen asuntoon. Siihen mikä ostetaan itselle. Tai jos rommaus tulee muutamaan asuntoon niin ne ostetaan itselle sekä sijoitusasunnoiksi.

    Mistään yleisestä linjasta ei ole kyse vaikka joku "hintaromahdus 100% varma" lause ehkä siltä vaikuttaakin...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jurpola kirjoitti:

Mielestäni jokainen saa tehdä oman ratkaisunsa kuten haluaa. Itse suhtaudun asiaan lähinnä analyyttisellä mielenkiinnolla.

Haluaisin tosin kuulla mihin perustuu ostajien usko hintojen nousuun. Laskuun uskojat heittelevät kaikenlaisia mahdollisuuksia, joista lasku voisi johtua, mutta en ole nähnyt hirveästi "spekulointia" siitä mikä ajaisi hinnat huikeaan nousuun, vaikka siihen kovin uskotaan. Onko tämä sittenkin vain sokeaa luottamusta tulevaan?

Antakaas tulla. Vai onko oletettava että vain laskuun uskojat ovat asioihin perehtyneet?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu