Ahvenistolla, mikä koulu? Ei coronaväleistä tietoakaan

Oppilaat tulivat kuusikin rinnakkain joku opettaja perässä.. Välillä seistiin molemmin puolin polkua että siitä välistä sitten.. Ryhmiä oli useampia, joku tapahtuma lienee ollut.
Eikö opettajan sivistykseen kuuluu ohjata näitä oppilaita erityisesti näin corona aikana..
Itse heitin vitt.... n coronasovelluksen, mitä sitä pitään kun ei muutenkaan mitään välitetä..
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Taitaa olla samanlaista vähän kaikkialla paikkakunnasta riippumatta- valitettavasti. Ei oikein naurata kun noita matkustusrajoituksiakin vielä kaupan päälle löysätään.

Eilinen kokemukseni pakollisesta junamatkailusta:

Olin pakoitettu eilen käyttämään junaa. NYT olisi kyllä arvon kanssamatkustajilla aika terästyä lähijunissa! Suomalainen ei toki taida uskoa suosituksia vaan tarvitsee pakon.

Menomatkalla lähijunassa maskien käyttö melkein satunnaista ja kovin tuntui porukka köhäiseltä. Erityisesti koski nuoria aikuisia ja nuoria. Vanhempi väki oli maskit päässä.

Paluumatkalla kaukojunassa meininki aivan toinen. Kaikilla maskit, ihmisiä harvassa eikä oireilevia tuntunut olevan.

Ystävilläni valitettavasti samanlaisia kokemuksia lähijunista joten voisiko myös VR ottaa tiukemman otteen asiaan.

Äänestä
  • Ihanaa tiukempi ote AAAAHHH A A AAAAhh

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihanaa tiukempi ote AAAAHHH A A AAAAhh

    Oppilaita pidetään koronan pelossa ulkona. Kivaa koulupäivää tänäänkin sataa. Kaksi käpyä plus yksi käpy on jo monta käpyä.

    Äänestä

...pakoitettu... Aloittaja, opettele kirjoittamaan pakotettu. Kielikorvaani särkee - taas!

Äänestä
  • Toinen kirjottaja ei tietääkseni ole aloittaja.

    Äänestä

  • Niin, et kait sentään aloituksestani löytänyt kirjoitusvirheitä.
    Mutta kuule tule tähän päivään.. Ei nykyisin vaan oikeesti välitetä kirjoitusvirheistä... Mä tulen, sä tuut..
    Valeopettajat on toki tarkkoja kielivirheistä..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin, et kait sentään aloituksestani löytänyt kirjoitusvirheitä.
    Mutta kuule tule tähän päivään.. Ei nykyisin vaan oikeesti välitetä kirjoitusvirheistä... Mä tulen, sä tuut..
    Valeopettajat on toki tarkkoja kielivirheistä..

    Tärkeintä on että tulet ymmärretyksi. Tätä ne ujoille suomalaisille toitottaa kieltenkinopet. Osa kuitenkin pystyy puhumaan myös niin hyvää suomea ettei kaikki ymmärrä. Älkää nyt saivarrelko jaa tehkö mitä kutittako munista.

    Hyvä spekulointi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin, et kait sentään aloituksestani löytänyt kirjoitusvirheitä.
    Mutta kuule tule tähän päivään.. Ei nykyisin vaan oikeesti välitetä kirjoitusvirheistä... Mä tulen, sä tuut..
    Valeopettajat on toki tarkkoja kielivirheistä..

    Olisit ennemmin huolissasi koronasta kuin coronasta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Oppilaat tulivat kuusikin rinnakkain joku opettaja perässä.. Välillä seistiin molemmin puolin polkua että siitä välistä sitten.. Ryhmiä oli useampia, joku tapahtuma lienee ollut.
Eikö opettajan sivistykseen kuuluu ohjata näitä oppilaita erityisesti näin corona aikana..
Itse heitin vitt.... n coronasovelluksen, mitä sitä pitään kun ei muutenkaan mitään välitetä..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu