Useasti olen nähnyt täällä kysyttävän "mitä rakkaus on?" ajattelin kertoa oman mielipiteeni. Minulla ei todellakaan ole pienintäkään tietoa siitä mitä se parhaimmillaan voi olla. Parhaimmillaan se lienee silloin kun kumpikin osapuoli tuntee samoin toisiaan kohtaan.
Omat kokemukseni rajoittuvat siihen kun olen salaa ihaillen katsellut jotakuta ja miettinyt millaista olisi jos saisi antaa hänelle "kuun taivaalta". Unelmaksi on jäänyt. AINA. Ehkä niin on tarkoitettukin. Ehkä jossakin odottaa se todellinen rakkaus jolle kaikki on tarkoitettu annettavaksi. Mutta missä? Tuleeko se kadulla vastaan soittaako se ovikelloa vai törmäänkö häneen vain sattumalta kääntyessäni nurkan taakse, vai onko sitä olemassakaan? Vaihtoehtoja on varmasti miljoonia Onhan niitä sellaisiakin ihmisiä jotka eivät koskaan ole saaneet olla kenenkään sylissä ja katsella auringonlaskua merenrannalla eikä mitään muutakaan. Sellaisista ihmisistä on kokemus että he ovat kärttyisiä ja pahantuulisia. Jotenkin sen ymmärtää sellaiset ihmiset eivät ole saaneet koskaan purkaa luonnollista läheisyyden kaipuutaan. Silloin turhautuminen ja elinikäisen yksinäisyyden tuskat purkautuvat vanhoilla päivillä. Toivottavasti minun ei tarvitsisi kirjoittaa niistä tuskista tänne tai muuhun vastaavaan yhteyteen 60 vuoden kuluttua.
Mutta takaisin aiheeseen mistä "se" löytyy? Todellakin täytyykö sen olla niin vaikeaa? täytyykö sen riippua niin monesta asiasta? Tälläisissä asioissa ujona en varmaan edes huomaisi vaikka "se oikea" huutaisi minulle päin naamaa, että "tässä olen!" Saati että löytäisin sen jostakin aivan vahingossa ja uskaltaisin siinäkään tilanteessa asialle mitään tehdä. Tilaisuuksia olisi ollut. Ainahan niiltä yksipuolisilta ihastuksilta olisi voinut kysyä mutta alakanttiin olevan itseluottamuksen takia asia on aina jäänyt. Yhtä kertaa lukuun ottamatta mutta se on jo aivan toinen tarina. Heikon itseluottamuksen seurauksena tulos on yleensä se, että mitään ei asian puolesta lähde tekemäänkään, koska omat mahdollisuutensa arvioi ennalta niin olemattomaksi.
Toisaalta kun itseään tarpeeksi ruoskii niin mieleen tulee ajatus, että mitä minä lopulta häviän. Ei siihen kuole kun kuulee, että ei kiinnosta. Kyllä siitä elossa selviää. Siitäkin selviää vaikka asiasta saisi kuulla jälkeenpäinkin. Tästä en tiedä sillä hän jolle tunteistani kerroin otti asian hyvin kypsäsäti niinkuin toivoin vaikka lopputulos ei ollut toivottu se meni niinkuin osasin odottaa. Asian voi supistaa yhten lauseeseen. Kun ei odota miltään liikoja tulee joskus isoja yllätyksiä ja toisaalta negatiivinen lopputulos ei sitten tunnu niin pahalta kun sitä jo osasi odottaa. Asiahan on niin että isot yllätykset on aina mukavampia kuin pienet.
On eräs asia joka kuitenkin jättää sijaa pohdinnalle. Jos minä kiinnostun jostakusta ja toinen osapuoli ei osoita mitään merkkiä mistään. Mitä hyötyä minun on edes kysyä koska ei sellainen asia kuin tunteet synny jos ei ole syntyäkseen Ei kysymällä, eikä toisekseen niitä oikein keinotekoisestikkaan voi kehittää. Olenkin tullut siihen lopputulokseen, että ilman minkäänlaista merkkiä jää tästä lähtien kysymättä. Todennäköisesti sillä seurauksella, että olen lopunelämääni yksin. Itseluottamusta kun ei myydä kaupassa.
Kysyähän olisi voinut monta kertaa niinkuin sekin yksinäisen näköinen tyttö silloin laivalla... Harmittaa ihan näin jälkikäteen kun en pyytänyt vaikka tanssimaan. Mutta se on kaikki tämän mitättömyyden tunteen syytä. Sitä ei vain uskalla. Joskus sitä oikein vihaa itseään kun on tälläinen saamaton kusipää että ei voi edes kokeilla onneaan. Yleinen lääkehän saamattomuuteen ja huonoon itseluottamukseen on alkoholi, mutta sitä lääkettä en ole aikeissa käyttöön ottaa.
Tästä päästäänkin kätevästi uuteen aiheeseen. Kun ei tuota "mahtavaa" itseluottamuksen kohottajaa halua käyttää, onko silloin tuomittu yksinäisyyteen? Pohjaan arvioni kahteen käsitykseen joiden oikudesta en ole täysin varma. Lienee joku voi minua valaista asiasta eteenkin tuosta ensimmäisestä?
1) Jos ei käytä alkoholia on automaattisesta vastakkaisen sukupuolen epäsuosiossa.
2) Jos ei käytä alkoholia ja on tälläinen heikko itseluottamus ei uskalla tehdä asian eteen mitään.
Näistäkin perusteista huolimatta, kun olen tähänastikkin ilman holia pärjännyt, pärjään tästä edespäinkin. Yksin tai jonkun kanssa. Mutta edelleen nykykäsitykseni mukaan yksin. Hauskaa ON mahdollista olla selvinpäinkin. Voin noin kylmänä ehkä pessimistisenä arviona sanoa, että tämän mahdollisten lukijoiden joukossa ei ole ketään joka haluaisi itselleen raittiin ja savuttoman jätkän. Kun yleensä juominki tapahtumissa on selvinpäin saa osakseen vain ihmeellisiä mulkoilevia katseita. Mutta niinhin tottuu niinkuin yksinäisyyteenkin.
Alkuperäinen aihehan oli: Mitä rakkaus on? asia taisi vähän mennä sivuraiteilleen mutta harvoin tälläinen kirjoittelu niin aiheessa pysyykään. Aiheeseen palatakseni totean, että rakkaus on jotain mitä ei voi ostaa se pitää ansaita. Mikä on sitten rakkauden hinta. Joillekkin se on ulkonäkö jotkut sanovat, että ulkonäöllä ei ole merkitystä. Luulempa kuitenkin, että sellaista ei olekkaan jolle ulkonäkö olisi täysin mitätön asia. Se on se millä annamme itsestämme ensivaikutelman. Se on raja joka pitää ylittää että voi tutustua toiseen syvemmin. Se on se minkä pitää miellyttää jotta voi mennä seuraavaan vaiheeseen. Ulkonäköä koskien toinen perus totuus on se, että toisen mielestä ruma on toisen mielestä kaunis. Yleisesti näkee kauiinksi sanottavan ihmistä jolla on kaikki kuin jollakin valkouva mallilla. Henkilökohtainen mielipiteeni poikkeaa yllämainitusta. Voin sanoa omalla kohdalla, että ihastumista / rakastumista (jos omia kokemuksiani sellaisiksi voi kutsua yksipuolisuuden takia ) ei estä silmälasit, pienet rinnat, huono iho, tai joku muu vastaava jota yleensä pidetään toivottomana yksinäisyyden symbolina. Kaikkilla on omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Kukaan ei ole täydellinen eikä kukaan ole mitätön, vaikka kieltämättä välillä jälkimmäiseltä tuntuukin. Jokaisen sisällä voi olla se pieni tai suuri kultakimpale.
Alkuperäinen kysymys on kenties mahdoton ratkaista. Siitä on jokaisella oma käsityksensä. Ehkä sen huomaa tai paremminkin tuntee silloin jos/kun se kohdalle sattuu. Mutta silloinkin voi vielä pohtia: Onko tämä sitä onko jotain vielä suurempaa. Taitaakin rakkaus jäädä ikuiseksi arvoitukseksi. Ehkä se on se elämän tarkoitus...
Jokatapauksessa se ei löydy vain salaa ihailemalla. Asialle on tehtävä jotain! Joten. Nyt huomenna, kaikki te (vähemmän kuin minä ) saamattomat, menkää ja kertokaa sille, jota salaa ihailette, mitä mieltä olette hänestä. Pyytäkää vaikka elokuviin. Minä tulen sitten yksikseni katsomaan kuinka elokuvateatterit täyttyy. Ainahan voi olla, että sinne tulee joku yksinäinen toisenkin sukupuolen edustaja... Vaikka "Yksinäinen N84" =) Niin ja miespuoliset! Muistakaa, että TE!! maksatte ei tyttö!
Omat kokemukseni rajoittuvat siihen kun olen salaa ihaillen katsellut jotakuta ja miettinyt millaista olisi jos saisi antaa hänelle "kuun taivaalta". Unelmaksi on jäänyt. AINA. Ehkä niin on tarkoitettukin. Ehkä jossakin odottaa se todellinen rakkaus jolle kaikki on tarkoitettu annettavaksi. Mutta missä? Tuleeko se kadulla vastaan soittaako se ovikelloa vai törmäänkö häneen vain sattumalta kääntyessäni nurkan taakse, vai onko sitä olemassakaan? Vaihtoehtoja on varmasti miljoonia Onhan niitä sellaisiakin ihmisiä jotka eivät koskaan ole saaneet olla kenenkään sylissä ja katsella auringonlaskua merenrannalla eikä mitään muutakaan. Sellaisista ihmisistä on kokemus että he ovat kärttyisiä ja pahantuulisia. Jotenkin sen ymmärtää sellaiset ihmiset eivät ole saaneet koskaan purkaa luonnollista läheisyyden kaipuutaan. Silloin turhautuminen ja elinikäisen yksinäisyyden tuskat purkautuvat vanhoilla päivillä. Toivottavasti minun ei tarvitsisi kirjoittaa niistä tuskista tänne tai muuhun vastaavaan yhteyteen 60 vuoden kuluttua.
Mutta takaisin aiheeseen mistä "se" löytyy? Todellakin täytyykö sen olla niin vaikeaa? täytyykö sen riippua niin monesta asiasta? Tälläisissä asioissa ujona en varmaan edes huomaisi vaikka "se oikea" huutaisi minulle päin naamaa, että "tässä olen!" Saati että löytäisin sen jostakin aivan vahingossa ja uskaltaisin siinäkään tilanteessa asialle mitään tehdä. Tilaisuuksia olisi ollut. Ainahan niiltä yksipuolisilta ihastuksilta olisi voinut kysyä mutta alakanttiin olevan itseluottamuksen takia asia on aina jäänyt. Yhtä kertaa lukuun ottamatta mutta se on jo aivan toinen tarina. Heikon itseluottamuksen seurauksena tulos on yleensä se, että mitään ei asian puolesta lähde tekemäänkään, koska omat mahdollisuutensa arvioi ennalta niin olemattomaksi.
Toisaalta kun itseään tarpeeksi ruoskii niin mieleen tulee ajatus, että mitä minä lopulta häviän. Ei siihen kuole kun kuulee, että ei kiinnosta. Kyllä siitä elossa selviää. Siitäkin selviää vaikka asiasta saisi kuulla jälkeenpäinkin. Tästä en tiedä sillä hän jolle tunteistani kerroin otti asian hyvin kypsäsäti niinkuin toivoin vaikka lopputulos ei ollut toivottu se meni niinkuin osasin odottaa. Asian voi supistaa yhten lauseeseen. Kun ei odota miltään liikoja tulee joskus isoja yllätyksiä ja toisaalta negatiivinen lopputulos ei sitten tunnu niin pahalta kun sitä jo osasi odottaa. Asiahan on niin että isot yllätykset on aina mukavampia kuin pienet.
On eräs asia joka kuitenkin jättää sijaa pohdinnalle. Jos minä kiinnostun jostakusta ja toinen osapuoli ei osoita mitään merkkiä mistään. Mitä hyötyä minun on edes kysyä koska ei sellainen asia kuin tunteet synny jos ei ole syntyäkseen Ei kysymällä, eikä toisekseen niitä oikein keinotekoisestikkaan voi kehittää. Olenkin tullut siihen lopputulokseen, että ilman minkäänlaista merkkiä jää tästä lähtien kysymättä. Todennäköisesti sillä seurauksella, että olen lopunelämääni yksin. Itseluottamusta kun ei myydä kaupassa.
Kysyähän olisi voinut monta kertaa niinkuin sekin yksinäisen näköinen tyttö silloin laivalla... Harmittaa ihan näin jälkikäteen kun en pyytänyt vaikka tanssimaan. Mutta se on kaikki tämän mitättömyyden tunteen syytä. Sitä ei vain uskalla. Joskus sitä oikein vihaa itseään kun on tälläinen saamaton kusipää että ei voi edes kokeilla onneaan. Yleinen lääkehän saamattomuuteen ja huonoon itseluottamukseen on alkoholi, mutta sitä lääkettä en ole aikeissa käyttöön ottaa.
Tästä päästäänkin kätevästi uuteen aiheeseen. Kun ei tuota "mahtavaa" itseluottamuksen kohottajaa halua käyttää, onko silloin tuomittu yksinäisyyteen? Pohjaan arvioni kahteen käsitykseen joiden oikudesta en ole täysin varma. Lienee joku voi minua valaista asiasta eteenkin tuosta ensimmäisestä?
1) Jos ei käytä alkoholia on automaattisesta vastakkaisen sukupuolen epäsuosiossa.
2) Jos ei käytä alkoholia ja on tälläinen heikko itseluottamus ei uskalla tehdä asian eteen mitään.
Näistäkin perusteista huolimatta, kun olen tähänastikkin ilman holia pärjännyt, pärjään tästä edespäinkin. Yksin tai jonkun kanssa. Mutta edelleen nykykäsitykseni mukaan yksin. Hauskaa ON mahdollista olla selvinpäinkin. Voin noin kylmänä ehkä pessimistisenä arviona sanoa, että tämän mahdollisten lukijoiden joukossa ei ole ketään joka haluaisi itselleen raittiin ja savuttoman jätkän. Kun yleensä juominki tapahtumissa on selvinpäin saa osakseen vain ihmeellisiä mulkoilevia katseita. Mutta niinhin tottuu niinkuin yksinäisyyteenkin.
Alkuperäinen aihehan oli: Mitä rakkaus on? asia taisi vähän mennä sivuraiteilleen mutta harvoin tälläinen kirjoittelu niin aiheessa pysyykään. Aiheeseen palatakseni totean, että rakkaus on jotain mitä ei voi ostaa se pitää ansaita. Mikä on sitten rakkauden hinta. Joillekkin se on ulkonäkö jotkut sanovat, että ulkonäöllä ei ole merkitystä. Luulempa kuitenkin, että sellaista ei olekkaan jolle ulkonäkö olisi täysin mitätön asia. Se on se millä annamme itsestämme ensivaikutelman. Se on raja joka pitää ylittää että voi tutustua toiseen syvemmin. Se on se minkä pitää miellyttää jotta voi mennä seuraavaan vaiheeseen. Ulkonäköä koskien toinen perus totuus on se, että toisen mielestä ruma on toisen mielestä kaunis. Yleisesti näkee kauiinksi sanottavan ihmistä jolla on kaikki kuin jollakin valkouva mallilla. Henkilökohtainen mielipiteeni poikkeaa yllämainitusta. Voin sanoa omalla kohdalla, että ihastumista / rakastumista (jos omia kokemuksiani sellaisiksi voi kutsua yksipuolisuuden takia ) ei estä silmälasit, pienet rinnat, huono iho, tai joku muu vastaava jota yleensä pidetään toivottomana yksinäisyyden symbolina. Kaikkilla on omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Kukaan ei ole täydellinen eikä kukaan ole mitätön, vaikka kieltämättä välillä jälkimmäiseltä tuntuukin. Jokaisen sisällä voi olla se pieni tai suuri kultakimpale.
Alkuperäinen kysymys on kenties mahdoton ratkaista. Siitä on jokaisella oma käsityksensä. Ehkä sen huomaa tai paremminkin tuntee silloin jos/kun se kohdalle sattuu. Mutta silloinkin voi vielä pohtia: Onko tämä sitä onko jotain vielä suurempaa. Taitaakin rakkaus jäädä ikuiseksi arvoitukseksi. Ehkä se on se elämän tarkoitus...
Jokatapauksessa se ei löydy vain salaa ihailemalla. Asialle on tehtävä jotain! Joten. Nyt huomenna, kaikki te (vähemmän kuin minä ) saamattomat, menkää ja kertokaa sille, jota salaa ihailette, mitä mieltä olette hänestä. Pyytäkää vaikka elokuviin. Minä tulen sitten yksikseni katsomaan kuinka elokuvateatterit täyttyy. Ainahan voi olla, että sinne tulee joku yksinäinen toisenkin sukupuolen edustaja... Vaikka "Yksinäinen N84" =) Niin ja miespuoliset! Muistakaa, että TE!! maksatte ei tyttö!
Vastaukset 11
Vanhimmat
WAU.. En voi muuta kun nostaa hattua sinulle, onko tuollaisia miehiä muka olemassakaan?
Tiedätkös tässä on tyttölapsi joka on kamppaillut ihan samojen ongelmien kanssa. en polttanut enkä ryypännyt ja siksi en kelvannut kenellekkään.
Kukapa haluaisi rinnalleen ihmisen joka ei ole samanlainen noin tärkeissä asioissa. itse en kyllä ole kelpuuttanutkaan ihan kaikenlaisia vaikka joskus joku on ehdottanutkín yhdessä oloa. ehei minulla oli korkeat kriteerit ja paljon rakkautta annettavana, en voinut sulattaa ylä-asteella tyyppien seurustelua, käveri käy kysymässä alatko ton kanssa ja jos vastaus on kyllä alkaa viestittely ja oikein rohkea pari uskaltaa kirkkaassa päivän valossa jopa moikata toisiaan. Järkyttävää.... minulla oli aina ajatuksena että kun minä alan seurustella se ei ole mitään leikkimistä eikä tuollaista lapsellista. No minä elin hiljaiseloa ja kaipasin viereeni ihmistä jota pitää hyvänä ja jota rakastaa. mietin monesti itsekkin että missä voi kohdata toisen. Kaverit löysi näitä niinsanottuja seurustelu kumppaneita perjantai iltaisin kaupungilta, suhteet oli viesti pohjasia ja kesti viikon korkeintaan kaksi ja aina jos tavattii oltiin humalassa.. minua se ei kiinnostanut ja en pahemmin viitsinyt ryyppy porukoissa pyöriä. No sitten tuli syksy ja mä vaihdoin isompaan kaupungiin. Tuli uusia kavereita ja mulle kauhea kaipuu jonkun syliin. mä en ollut tarpeeksi vahva ja aloin ryypätä, ja juomisen kautta mukaan tuli tupakka.. no yllättäin mullakin rupes jätkiä siinä pyörimään, ei ne ollu mulle tärkeitä, olipahan ainakin kerranviikossa syli johon käpertyä. sitten eräänä iltana taas kerran humalassa kaupungilla seikkaillessa tapasin 21vuotiaan miehen, hän oli selvinpäin ja sanoi ihastuneensa minuun heti. juttelin hänen kanssaan ja olisin halunnut hänestä yhdenillan jutun, mutta hän ei suostunut koskemaan minuun.. hän pyysi numeron ja soitti seuraavana päivänä, sanoi olevansa kiinnostunut ja että haluaa tutustua minuun.. niin me sitten tavattiin ja minäkin olin selvinpäin. pian sitten alettiin seurustella. No minulla oli jo siinä vaiheessa jääny juominen ja polttaminen päälle ja en osannu enää niitä lopettaa. parin yhteisen kuukauden jälkeen hän sanoi että, niin paljon kun hän minua rakastaakin minun on valittava viina ja tupakka tai hänet. hän itse on raitis ja savuton juuri niinkuin minä aikaisemmin olin toivonut.,. Tein kerrankin elämässäni oikean päätöksen ja lopetin Juomisen ( polttamista yritän vielä lopetella, se ei oo helppoo)... Minä löysin rakkaani kohtalon avulla ja mitä hassuimmassa tilanteessa.. kadun että aloin juoda ja polttaa, mutta toisaalta muuten en olisi rakastani tavannut.. Nyt takana on jo 8kuukautta.. toivon että sinä jaksat pysyä pois tupakasta ja viinasta. ja voin vakutttaa että on tyttöjä jotka arvostaa raittiita ja savuttomia miehiä, heitä on vaan vaikea löytää koska he eivät ole baareissa eivätkä ryyppypaikoissa.. Uskon että jokaiselle on se oikea ja se tulee jossain vaiheessa vastaan... voimia sinulle ja hauskaa kesän odotusta
WAU.. En voi muuta kun nostaa hattua sinulle, onko tuollaisia miehiä muka olemassakaan?
Tiedätkös tässä on tyttölapsi joka on kamppaillut ihan samojen ongelmien kanssa. en polttanut enkä ryypännyt ja siksi en kelvannut kenellekkään.
Kukapa haluaisi rinnalleen ihmisen joka ei ole samanlainen noin tärkeissä asioissa. itse en kyllä ole kelpuuttanutkaan ihan kaikenlaisia vaikka joskus joku on ehdottanutkín yhdessä oloa. ehei minulla oli korkeat kriteerit ja paljon rakkautta annettavana, en voinut sulattaa ylä-asteella tyyppien seurustelua, käveri käy kysymässä alatko ton kanssa ja jos vastaus on kyllä alkaa viestittely ja oikein rohkea pari uskaltaa kirkkaassa päivän valossa jopa moikata toisiaan. Järkyttävää.... minulla oli aina ajatuksena että kun minä alan seurustella se ei ole mitään leikkimistä eikä tuollaista lapsellista. No minä elin hiljaiseloa ja kaipasin viereeni ihmistä jota pitää hyvänä ja jota rakastaa. mietin monesti itsekkin että missä voi kohdata toisen. Kaverit löysi näitä niinsanottuja seurustelu kumppaneita perjantai iltaisin kaupungilta, suhteet oli viesti pohjasia ja kesti viikon korkeintaan kaksi ja aina jos tavattii oltiin humalassa.. minua se ei kiinnostanut ja en pahemmin viitsinyt ryyppy porukoissa pyöriä. No sitten tuli syksy ja mä vaihdoin isompaan kaupungiin. Tuli uusia kavereita ja mulle kauhea kaipuu jonkun syliin. mä en ollut tarpeeksi vahva ja aloin ryypätä, ja juomisen kautta mukaan tuli tupakka.. no yllättäin mullakin rupes jätkiä siinä pyörimään, ei ne ollu mulle tärkeitä, olipahan ainakin kerranviikossa syli johon käpertyä. sitten eräänä iltana taas kerran humalassa kaupungilla seikkaillessa tapasin 21vuotiaan miehen, hän oli selvinpäin ja sanoi ihastuneensa minuun heti. juttelin hänen kanssaan ja olisin halunnut hänestä yhdenillan jutun, mutta hän ei suostunut koskemaan minuun.. hän pyysi numeron ja soitti seuraavana päivänä, sanoi olevansa kiinnostunut ja että haluaa tutustua minuun.. niin me sitten tavattiin ja minäkin olin selvinpäin. pian sitten alettiin seurustella. No minulla oli jo siinä vaiheessa jääny juominen ja polttaminen päälle ja en osannu enää niitä lopettaa. parin yhteisen kuukauden jälkeen hän sanoi että, niin paljon kun hän minua rakastaakin minun on valittava viina ja tupakka tai hänet. hän itse on raitis ja savuton juuri niinkuin minä aikaisemmin olin toivonut.,. Tein kerrankin elämässäni oikean päätöksen ja lopetin Juomisen ( polttamista yritän vielä lopetella, se ei oo helppoo)... Minä löysin rakkaani kohtalon avulla ja mitä hassuimmassa tilanteessa.. kadun että aloin juoda ja polttaa, mutta toisaalta muuten en olisi rakastani tavannut.. Nyt takana on jo 8kuukautta.. toivon että sinä jaksat pysyä pois tupakasta ja viinasta. ja voin vakutttaa että on tyttöjä jotka arvostaa raittiita ja savuttomia miehiä, heitä on vaan vaikea löytää koska he eivät ole baareissa eivätkä ryyppypaikoissa.. Uskon että jokaiselle on se oikea ja se tulee jossain vaiheessa vastaan... voimia sinulle ja hauskaa kesän odotusta
Kyllä meitä kai on? Tosin ei ole oikein muodissa nykypäivinä. Örvellys on. Ennenpitkää tälläiset joiden sydän jäätyy yksinäisyydessä kuolevat sukupuuttoon tai vaihtoehtoisesti alkavat örveltämään. Lopputuloksena jäävät vain ne jotka örveltävät eli suositut...
Jaan mielipiteen kanssasi siitä, että jos seurustellaan niin ollan kunnolla sitten eikä mitään näennäistä muodon vuoksi touhua. Jota niin osuvasti kuvailit. Toinen asia mitä en kertakikkiaan voi käsittää on se, että ollaan pari päivää sitten taas ei ja sitten on jo uusi. Tai ehkä jotkut ottavat sen asian niin kevyesti. Tai ehkä se on joillekkin niin helppoa. En minä vaan tiedä mutta ei kiinnosta. Jos joskus sen oikean löydän niin minulla on tunteitakin annettavana jos ne vaan joku huolisi. Ehkä joku aamu herään onnellisenakin, joskus, kun sen aika on, jos on.
Ensinnäkin et voi olla mikää turha tyyppi, koska sinulla on ajatuksia ja ilmaisetkin ne hyvin. Sen lisäksi näköjään asennettakin. Kun olet ilman alkoholia pärjännyt, pärjäät vastakin, kunnioitan sitä. Ei, en mäkään ole täysraitis, mutta yleensä se, joka porukassa hoitaa örveltäjät lopulta kotiin. Ovathan ne nauraneet mullekin, nuo kaverit, valittaneet, että miksen mä koskaan juo. Mutta kun niillä tuo rellestysaika alkaa olla takanapäin, ne ovat oppineet hyväksymään. Kiitostakin olen saanut 'asenteestani', eivätkä enää tuputa sitä tupakkaakaan. Voitin siis niiden kunnioituksen sitä hidasta tietä...
Niin. Rakkaudesta sitten. Mä olen koko pienen ikäni (syksyllä 18) miettinyt, että miksi kaikki kusipäisimmät jätkät on aina mun kimpussa...ihan ventovieraatkin, vappuna, tms juhlapyhinä kaikkia hörhöt iskee silmänsä aina muhun. Monessa suhteessa sitä on saanut pettyä, kauniskuorisen tyypi sisältä on lötynyt uskomatonta paskaa. Tai vaihtoehtoisesti ei mitään. On joutunut huomaamaan, että jätkä on jättänyt aivonsa jonnekin ala-asteen tasolle. Mikä korostuu tietenkin erinäisten viinaksien parissa. Silti mäkään en ole lakannut uskomasta rakkauteen. Se on kaunis asia, todellisen rakkauden, johon mun mielestäni liittyy myöskin ymmärrystä, ystävyyttä eikä pelkästään fyysisyyttä, vuoksi kannattaa kai odottaakin. Mutta niin. Onhan se vaikeaa tietää, mitä muut ajattelevat. Ja erittäin, erittäin vaikeaa tunnustaa omia tunteitaan, varsinkin, jos on joskus satutettu, joutunut rankasti pettymään ihmiseen, jota piti niin täydellisenä. (aivan, ei täydellistä ole olemassakaan..)Silti, pitäisi kai vain yrittää. Ei sillä mitään häviäkään. Ainakaan lopullisesti, ja jos tietää rajansa.
Mutta. Hyvää kevättä sulle. Uskotaan siihen rakkauteen, eikö niin?
Yritetään jaksaa uskoa. Ehkä se löytyy ennemmin tai myöhemmin. Tuossa asiassa olen samaa mieltä se on jotain muutakin kuin fyysistä. Juuri ymmärrystä ja ystävyyttä niinkuin sanoit ja myös luottamusta ja välittämistä. Siinä olisi perusteet. Ehkä sinun kuitenkin kannattaisi olla hyvilään siitä että joku tleensäottaen iskee silmänsä sinuun. Joukossa voi olla joskus joku todellinen "löytö". Silloin asiat on näin kuin minulla kun tuntuu siltä että kukaan ei edes vilkaise... Ja jos vaikka joku vilkaiseekin niin pyyhin sen mielestäni sillä toden näköisesti olen vain kuvitellut kaiken...
Kaipa tuokin on totta. Pitäisi olla tyytyväinen siihen, että edes joku huomaa. Toisaalta, mieluummin olen yksin, kun tulen satutetuksi, nöyryytetyksi tms, mitä aikaisemmat tuttavuuteni ovat tehneet. Siitä tulee vähitellen kovaksi ja jokseenkin tunteettomaksi. Ja sitäpaitsi, en mä miksikään leluksi halua, enkä omasta mielestäni tummanpuhuvine, hiukan hevi-henkisine vaatteineni sellaiselta näytä. Tiedä sitten, että miksi nuo minua katselevat...
Mutta älä nyt ihmeessä aina kuvittele, ettei kukaan sua voisi vilkaistakaan. Niinkuin sanoit, jossain ne "löydötkin" piileksivät. Toivottavasti.
Mielenkiintoista, osaat oikeesti kirjoittaa.
En kyllä tiä musta ne leffalipun kulut vois laittaaa puoliksi:)
Itse en tiädä mitä rakkaus on, voin sanoa sen suoraan. En ole sellaista vielä kokenut. Kun en juuri ole koskenut tähän kuningas alkoholiin, enkä myöskään ole mitään innokasta tanssija tyyppiä. Tai muutenkaan mitään iloista ja avointa. Saan vain usein kuulla olevani surullisen näköinen ja tosi hiljainen. En vain ole koskaan oppinut hymyilemään enkä pahemmin puhumaankaan, voi olla että osasin joskus, en osaa enää. Olen ollut niin monta vuotta yksin ja puhumatta, että se on erittäin vaikeaa alottaa vaan yhtäkkiä.
Pitäisi ehkä opetella, mutta miksi ihmessä? Siksikö että joku uskaltaisi lähestyä... niin en sit tiä kans, voishan se olla kannattavaa.
Pitäsiköhän mun mennä huomenna kärkkyyn elokuvateatterin liepeille, jos siä ois joku johon vois törmätä:)
Voishan ne kulut laittaapuoliks. Mutta mä olen varmaan niin vanhanaikanen et ainakin tarjoutuisin maksamaan. Jotenki se tuntuu luonnolliselta toimia niin.
Toi hymyilemisen vaikeus on enemmän kun tuttua. kyllä sellanen pinnallinen hymy onnistuuu mutta harvoin aidosti.
Kannattais varmaan mennä eihän sitä koskaan tiedä ;)
Voishan ne kulut laittaapuoliks. Mutta mä olen varmaan niin vanhanaikanen et ainakin tarjoutuisin maksamaan. Jotenki se tuntuu luonnolliselta toimia niin.
Toi hymyilemisen vaikeus on enemmän kun tuttua. kyllä sellanen pinnallinen hymy onnistuuu mutta harvoin aidosti.
Kannattais varmaan mennä eihän sitä koskaan tiedä ;)
hih...sä oot söpö..tai toi teksti oli...=)
mistä sä tiiät et ne ihmiset ovat olleet aina
yksin ja siksi katkeroituneet?? ehkä heillä on joku joskus ollut...ja mennyt...ja siitä se...
mitä luulet jos mä menisin kertomaan ihastukselleni et hei lähe leffaa...arvaa lähtiskö se? ei koska se on toisen oma..joten se siitä...se on varmaan vaan parempi unohtaa....=/ =)
mut elämä jatkuuu...kaikesta huolimatta....=)
hei!!
mä ainaki sanoisin et voit todella kutsua itseäsi mieheksi kun et ole viinaan tai tupakkaan pahemmin koskenut!!!itse kyl käytän molempia aina välillä...mutta todella harvoin ja todella arvostan ja mieluummin kattelenkin miehiä/poikia jotka eivät juo tai polta..tai jos tekevät jompaa kumpaa nii tekevät sitä tosi vähän!!!pidä linjasi siinä...se on vaan plussaa naisen metsästyksessä ainakin mun mielestä!!
ei kannata etsiä etsimällä rakkautta sillä se putoaa syliin aina silloin kun sitä et todellakaan odota!!tunnen parin jolla se alkoi yhdestä hitaasta kappaleesta discossa parin katseen vaihdon jälkeen ja se on jo kestänyt yli seitsemän vuotta ja myös parin joka oli kauan samalla luokalla ilman mitään muuta kuin kavereina ja kun koulu loppui ja mentiin eri kouluihin he alkoivat seurustella kun "tuli ikävä toista" niinkuin he itse asian esittivät sekin on jo kestänyt kolme vuotta...
ole vain rohkea ja jätä ujous kotiin...se aluksi on aivan hirveätä mutta kun olen itsekin sen joskus tehnyt tiedän et se on kyllä loppujen lopuksi sen arvoista ja tuo paljon uusia kasvoja ympärille!!!
jos haluat mailata tai jotain ni mun osoite on: [email protected]