Nuorten ylipaino Suomessa

Anonyymi

Tutkimusten mukaan maaseudulla nuoret ovat selvästi lihavampia kuin kaupungeissa. Syynä ei voi olla THL:n tutkijoiden arvelut nuorten napostelusta ja herkkujen syönnistä, sillä kaupungeissa napostellaan enemmän ja nuoret ostavat paljon energiajuomia kaupoista ja syövät pizzaa, mutta silti he ovat hoikkia. Maaseuduilla kauppoja on harvassa ja silti nuoret ovat paljon lihavampia siellä kuin kaupungeissa. Nuorten lihavuus maaseudulla on pakko johtua liiallisesta hiilihydraattien syömisestä. Maaseudulla on juurrutettu ihmisten päihin ajatus viljelijöiden tukemisesta ja niinpä siellä syödään valtavia määriä perunoita, leipää ja vehnästä joka päivä.

40

807

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "Maaseudulla on juurrutettu ihmisten päihin ajatus viljelijöiden tukemisesta ja niinpä siellä syödään valtavia määriä perunoita, leipää ja vehnästä joka päivä."

      Uskottko tuohon itsekään oikeasti?

      • Anonyymi

        Maalaislääkärit puolustavat erittäin voimakkaasti puheissaan kotimaista perunaa, leipää ja rypsiöljyä. Taustalta aivan selkeästi paistaa syvä huoli maaseudun elinvoimaisuuden näivettymisestä. Viljelijöille on löydyttävä töitä jatkossakin, jotta maaseutu pysyy tulevaisuudessakin asuttuna. Ehkä he ovat huolissaan myös omasta toimeentulostaan, sillä jos ihmiset oikeasti alkavat syödä terveellistä ruokaa, niin tarve käydä lääkärissä vähenee radikaalisti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse en tiedä ketään kuka söisi maaseudulla valtavia määriä perunoita, leipää ja vehnästä, en missään ikäluokassa.

        Montako sinä tiedät?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse en tiedä ketään kuka söisi maaseudulla valtavia määriä perunoita, leipää ja vehnästä, en missään ikäluokassa.

        Montako sinä tiedät?

        Olen ollut nuorena kesät maaseudulla ja muistan kun joka taloudessa missä kävin leivottin vehnästä säännöllisesti ja sitä myös syötiin paljon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen ollut nuorena kesät maaseudulla ja muistan kun joka taloudessa missä kävin leivottin vehnästä säännöllisesti ja sitä myös syötiin paljon.

        Se maailma, minkä nuoruudestasi muistat, on eri maailma. Kyllä äitinikin muistaa, että aamupala oli pullaa ja kahvia. Siis vähän joka puolella. Ihmiset eivät silti olleet lihavia. Ikäluokkani nipotti kouluruuan kanssa ja söi kaupan herkkuja. Lihavia ei silti oltu. Mutta meidän lapset ja lapsenlapset ovat lihavia.

        Väestö maaseudulla ennen 1970-lukua ja nykyaikaan ovat aivan eri asiat. Maalla asuu kaupungista muuttaneita, joilla ei ole mitään maatalouselinkeinoa. Toisaalta taas itse maaseudun elinkeinot ovat koneistuneet ja tilakoot suurentuneet. Ei ole enää parin lehmän navetoita. Lapsityövoimaa tuskin käytetään, eli lapset ja nuoret voivat viihtyä tietokoneen parissa - ei ennen. Moni ei edes jatka maatalouselinkeinoa, vaan muuttaa kaupunkiin opiskelemaan.

        On mahdollista, että maataloudessa myös altistutaan haitallisille ehkä hormonihäiritsijöinä toimiville kemikaaleille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen ollut nuorena kesät maaseudulla ja muistan kun joka taloudessa missä kävin leivottin vehnästä säännöllisesti ja sitä myös syötiin paljon.

        Minäkin muistan kun 50-luvulla maaseudulla käytettiin maitoa joka tuli omasta lehmästä ja teurastettiin viiden sentin laardilla varustettu sika. Leivottiin kaksi - kolme kertaa viikossa.

        Mutta ajat on muuttuneet. Maaseutua sellaisena kuin sinä sen muistat, ei ole enää olemassa.

        Nuorison lihominen johtuu passivoivasta näytön ääressä nököttämisestä, vääränlaisesta ruokavaliosta ja siitä että pienetkin siirtymät tehdään konevoimin.

        Vääränlaisella ravinnolla en tarkoita tuota "maaseudun ruokavaliota" vaan pizzaa, hampurilaisia, makeisia ja limpparia.

        Edelleenkään tämä ei selitä miksi kaupungeissa nuoret ovat paljon hoikempia kuin maaseudulla vaikka kaupungeissa näkee jatkuvasti nuorien ostavan energiajuomaa. Lisäksi maaseudun pikkukylissä, jossa nuoret ovat lihavia ei ole McDonaldsia, BurgerKingejä tai Subweita.

        onko ne oikeasti hoikempia kaupungeissa?

        jos näin on niin kaupungissa on enemmän virikkeitä, maaseutu passivoi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Edelleenkään tämä ei selitä miksi kaupungeissa nuoret ovat paljon hoikempia kuin maaseudulla vaikka kaupungeissa näkee jatkuvasti nuorien ostavan energiajuomaa. Lisäksi maaseudun pikkukylissä, jossa nuoret ovat lihavia ei ole McDonaldsia, BurgerKingejä tai Subweita.

        Mutta osaavat sotkea mäcin tai hesen ympäristön perusteellisesti käytyään "syömässä"
        Rottia nämä nykynuoret kasvattavat mäkkiensä ympäristöön.

    • Anonyymi

      Maaseudun työt ja eläminen on reilusti kaupunkilaista elämenoa raskaampaa että hiilihydraatteja kuluu paljon enemmän.
      Ei landella kaupunkien tietsikalla pelaavat kukkakepit pärjää eikä hormoneilla turvotetut salihirmut.

    • Anonyymi

      Millä mittarilla lihavuus on mitattu?Jos mittarina on käytetty pituus paino indeksiä tulokset kertovat vain pituuden ja painon suhteen huomioimatta kehon koostumusta.

      • Anonyymi

        Miten kaikki vain ohitti tämän kommentin? Osui just asian ytimeen.
        Painoindeksiä usein käytetään sokeasti tuollaisissa tutkimuksissa ja se ei kerro oikeasti mitään. Ei kaikki ole klooneja toisistaan ja pitää ottaa huomioon kehonrakenne, lihasmassa, yms.
        Sama kanssa, että usein luullaan laihan olevan tervettä. Ei todellakaan ole. Suomessa lyhyenläntä ja hieman läskiksi levähtänyt on perussuomalainen/pohjoinen kehonrakenne, ja sellainen voittaa usein kestävyydessä ja kunnossa laihat 6-0.
        Monta kertaa kuullut kun työpaikoilla järjestetään kuntopiirejä niin ihmiset yllättyy kun se läskiksi tulkittu pieni nainen tekeekin parempia tuloksia kuin laihat tai mitä luullaan normaaleiksi.

        On niin paljon oikeasti ihmisestä kiinni minkä voi tulkita lihavuudeksi, monesti pohjoisissa paikoissa on luonnostaan paljon läskiä ja lihasta. Samalla tapaa esim. jenkkien erikoisjoukot ovat äärimuoto tuosta ilmiöstä, läskiä ja lihasta. Jaksaa selvityä.
        Kukaan tämän tyyppinen ei ehkä juoksukisaa voita, mutta jaksavat nostaa painaviakin taakkoja ja jaksavat vielä jatkaa kun laiha juoksija tuupertui jo aikaa sitten.

        Jos esim. tavara rekeä pitää hangessa vetää niin veikkaan, että tällaisessa tilanteessa tuollainen perusterve "läski" maalaisseutulainen jaksaa paljon paremmin kun kaupunkilainen tuskin saa kelkkaa liikkeelle.

        Lisäksi.. Epäterveelliseen läskitymiseen yleensä vaikuttaa myös se minkälaiset mahdollisuudet on saada terveydenhuoltoa, taustalla on usein muita sairauksia sen mukana tai asiaan ei puututa ajoissa, koska terveydenhuollon saatavuus on jatkuvasti heikompaa maaseuduilla. Maaseutulaisilla myös usein on huonommin varaa monipuoliseen ruokaan tai yksityiseen terveydenhuoltoon ja autokulut on välttämättömät, säästää niissä kuluissakin sillä, että menee pitkälle lääkäriin asti vasta kun on ihan pakko.
        Ei tarvitse kovin kaukana olla mistään ydinkeskustoista tai Helsingistä/Tampereesta kun kummasti häviää kaikki palvelut mitä edelleen muuallakin tarvitaan.

        Mitä enemmän mennään maaseudulle, sitä enemmän pitää pärjätä sillä mitä saa läheltä. Poikkeuksena tietenkin jotkut rikkaat, jotka yleensä vain lomailee maaseudulla tai omistaa jonkun arvokkaamman tilan. Monesti nämä maaseudun talot ja maat on perittyjä, ja jos on yhtään ylimääräistä rahaa niin se tuskin menee terveydenhuoltoon tai ruokakauppaan vaan pitää korjata se sukupolvelta toiselle peritty talo tai rakentaa kokonaan uusi.

        Nuorilla ja varsinkin lapsilla on yleensä saman verran lihasta. Merkittävät erot lihasmassassa alkavat vasta 16-vuoden jälkeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nuorilla ja varsinkin lapsilla on yleensä saman verran lihasta. Merkittävät erot lihasmassassa alkavat vasta 16-vuoden jälkeen.

        Ei se nuoruus lopu 16 vuotiaana ja jokaisen keho kehittyy omaan tahtiinsa, joten tuo ikä on on parhaimmillaan keskiarvo eikä ehdoton.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se nuoruus lopu 16 vuotiaana ja jokaisen keho kehittyy omaan tahtiinsa, joten tuo ikä on on parhaimmillaan keskiarvo eikä ehdoton.

        "tuo ikä on on parhaimmillaan keskiarvo eikä ehdoton."

        Miten ilmaisu "16-vuoden jälkeen" voisi olla jotenkin ehdoton?

        17v, 18v, 19v, jopa 77v on 16:sta ikävuoden jälkeen.

    • Anonyymi

      Ja hukkumisonnettomuudet lisääntyy kun jäätelön myynti kasvaa

    • Kukakohan tuottaa lihan ja rasvan?

      Yksi syy on se, että maaseudulla liikutaan vähemmän. Etäisyydet ovat pitkiä joten kaikkialle mennään autolla.

      • Anonyymi

        "Kukakohan tuottaa lihan ja rasvan?"

        Samat jotka tuottaa kokojyvää

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Kukakohan tuottaa lihan ja rasvan?"

        Samat jotka tuottaa kokojyvää

        Aivan. Kun otetaan huomioon vaihtokaupat niin eiköhän maaseudulla syödä enemmän sianlihaa kuin kaupungissa. Viljaa taas ei jauha kukaan itse. Potun syönti on aika vähäistä ja 100 kg pottua sisältää vain 15 kg hiilihydraattia. Sen kun jakaa vuodelle niin ei tule paljoa.

      • Anonyymi
        hvp27 kirjoitti:

        Tuleehan siitä hiilaria 41g / päivä.

        Palstan jyrkimpien mielenterveyskuntoutujien mukaan tuo on jo lähes tappava annos.

        1000gr=1kg perunaa finelin mukaan:

        rasvahapot tyydyttyneet 0,3 g
        rasvahapot monityydyttymättömät 0,6 g

        hiilihydraatti imeytyvä 155,0 g

        ja sitten hoopoveelle se päivän matematiikka tunti.

        paljonko sisältää 100kg????

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tuleehan siitä hiilaria 41g / päivä.

        Palstan jyrkimpien mielenterveyskuntoutujien mukaan tuo on jo lähes tappava annos.

        Lisäksi perunaa menee nykyään vain 52 kg per vuosi. Itsekin voisi lisätä perunasalaatin syöntiä. Kastike 6% turkkilaista jugurttia, sipulia ja paljon herkkukurkkua. Ei ole paljoa kaloreita.

      • Anonyymi

        Liikunnalla on minimaalinen vaikutus painonhallinnassa. Jos syö jatkuvasti isoja määriä hiilihydraatteja, niin sitä ei pysty mitenkään liikunnalla kompensoimaan.

        Jaa, minä liikun vuodessa 24kg:n edestä.

        Väität siis että vaikka ilmeisesti lihoaisin 100kg neljässä vuodessa niin liikunnalla ei ole merkitystä.

    • Anonyymi

      Tuo tutkimus vaikuttaisi perustuvan pituus paino indeksiin.Lihaksikkaat ihmiset voivat kyseisen indeksin mukaan olla ylipainoisia esim. monet urheilijat olisivat lihavia.On täysin mahdollista että nuoret maaseudulla ovat fyysisesti aktiivisempia ja tuo indeksin näyttämä ylipaino on ainakin osin lihasmassaa.

      • Anonyymi

        Ei voi pitää paikkaansa. Kaupungeissa nuoret käyvät kuntosaleilla kasvattamassa habaa. Maaseudulla pienellä paikkakunnalla ei välttämättä ole yhtään kuntosalia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei voi pitää paikkaansa. Kaupungeissa nuoret käyvät kuntosaleilla kasvattamassa habaa. Maaseudulla pienellä paikkakunnalla ei välttämättä ole yhtään kuntosalia.

        Arkiliikunta vähäisempää ja liikkumismahdollisuuksia metsästystä ja kalastusta lukuunottamatta vähän.

      • Anonyymi
        hvp27 kirjoitti:

        Arkiliikunta vähäisempää ja liikkumismahdollisuuksia metsästystä ja kalastusta lukuunottamatta vähän.

        Kyllä maaseudulla pelataan jalkapalloa, pesäpalloa ja melkein kaikki Suomen parhaat yleisurheilijat ovat maalla kasvaneet ja siellä harjoitelleet.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä maaseudulla pelataan jalkapalloa, pesäpalloa ja melkein kaikki Suomen parhaat yleisurheilijat ovat maalla kasvaneet ja siellä harjoitelleet.

        Jos naapurille on matkaa 5 km niin paljoa ei käydä yhdessä pelaamassa jalkapalloa jolleivat vanhemmat kuskaa.

        Eri asia jos asuu kuntakeskuksessa jossa on todennäköisesti paremmat liikuntamahdollisuudet kuin haha-asutusalueella. Ruokakin on todennäköisesti raskaampaa.

        Jos matkaa on vain 5 km niin senhän ajaa polkupyörällä varttitunnissa. Ei se ole matka eikä mikään. Siis maaseudulla. Kaupungissa puoli kilometriä on jo liian kaukana. Jo sitä ei pääse ratikalla tai bussilla niin jää menemättä.

        "Jos matkaa on vain 5 km niin senhän ajaa polkupyörällä varttitunnissa. Ei se ole matka eikä mikään. Siis maaseudulla. "

        Eihän se olekaan matka eikä mitään, silti se ajetaan konevoimalla nykyisin.

    • Anonyymi

      Omasta nuoruusajasta muistelen että koska kauppoja oli vähän ja ne olivat etäällä niin satsia ostettiin kaikki kaapit täyteen, myös leipomosta, varmuuden vuoksi varastoon, joka siis lisäksi menekkia. Lapsuudenkodissa oli kaksi isoa arkkupakastinta, nekin lisäsivat menekkiä. Toisena mieleen tulee niin sanottu ruokailu, eli hampurilaisten y.m.s. pika"ruuan" ahmiminen, se oli aina huolellista, jos sai menemään kolme hampparia niin ei sitä tilannetta kannattanut jättää käyttämättä koska kyseessä oli yhteensä noin 50 km matka. Ja usein ostettin vielä paluumatkallekin mässyä. Kaikesta huolimatta olin lapsen ja nuorena hyvin laiha.

      Hyvin harvoin olen syönyt missään opinahjossa, mutta muistelen että santsausmahdollisuutta ei aikoinaan ollut peruskoulussa ja lukiossa, nyt on jonkinlainen.

      Mitä mahtaa tarkoittaa "maaseudulla"? Väki on aika lailla huvennnut sellaisilta alueilta joissa ei ole kauppoja y.m.s. palveluita lähistöllä.

    • Anonyymi

      Sen mukaan mitä THL:n sivuilta löysin tuossa tutkimuksessa on käytetty pituus paino indeksiä.

      https://www.ts.fi/hyvinvointi/1277187264/Painoindeksi on puutteellinen terveysmittari

      Erityisen paljon terveydentilasta viestii keskivartalorasva.

      Ihmisten pituuserojen vuoksi pelkästä painosta ei luonnollisesti voi päätellä, kuka on ylipainoinen ja kuka ei. Niinpä paino pitää suhteuttaa pituuteen. Tähän tarkoitukseen on olemassa painoindeksi, jossa paino jaetaan pituuden neliöllä.

      Painoindeksi lasketaan kaavalla paino kiloina / (pituus metreinä × pituus metreinä).
      Jos lopputulos näyttää 25 tai yli on henkilö ylipainoinen.
      Jos lukema ylittää 30, puhutaan merkittävästä ylipainosta.
      Alle 17 menevät lukemat kielivät merkittävästä alipainosta.
      Menetelmä on yksinkertainen, mutta juuri siinä on yksilötasolla myös sen heikkous. Painoindeksi on todella raaka, virheellinen ja puutteellinen mittari, huomauttaa sisätautilääkäri Aila RissanenLihavuustutkimusyksiköstä.

      Rissasen mukaan painoon ja sen mittareihin suhtaudutaan ylipäänsä usein liian yksioikoisella tavalla. Tämä on monesti seurausta täydellisyyden tavoittelusta tai epävarmuudesta, joka kohdistuu omaan kroppaan.

      Lihaksikas ja sohvaperuna saavat väärät luvut
      Painoindeksissä tulkintavirheitä kehkeytyy erityisesti lihasmassan kautta. Se voi sysätä lihaksikkaan ja treenatun urheilijan ylipainoisten kategoriaan, vaikka tällä ei olisi yhtään ylimääräistä rasvaa.

      Terveyskirjaston mukaan eräässä jääkiekon Suomen mestaruuden voittaneessa joukkueessa pelaajien painoindeksi oli useimmilla yli 25 ja suurin painoindeksi oli 28,4. Ammattikoripalloilijoilla – joista moni on yli kaksimetrinen – painoindeksi voi olla 30, vaikka he ovat pikemminkin hoikkia kuin ylipainoisia. Kehonrakentajilla panoindeksi voi ylittää 30 ilman, että rasvakudosta on normaalia enempää.

      Samaan aikaan täysin passiivinen sohvaperuna, jolla on kehossaan rasvaa enemmän kuin on suotavaa, voi painoindeksin mukaan ihannepainoinen. Usein tästä käytetään nimitystä laiha läski.

      • Anonyymi

        "Painoindeksi on todella raaka, virheellinen ja puutteellinen mittari"

        Mikä on parempi?

        On olemassa sumopainijoita, lihastenihailijoita, y.m.s kaheleita, heitä on ehkä luokaa yksi miljoonasosa kaikista ihmisistä eli luokkaa 7200 päätä koko maapallolla. Heitä BMI ei kuvaa erittäin hyvin.

        BMI ja vyötärön ympärysmitta on kyllä aikalailla yksikäsitteinen mittari.

        Jos painoindeksi on 30 ja vyötärön ympärysmitta 120cm niin ihminen on aika selvästi ylipainoinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        BMI ja vyötärön ympärysmitta on kyllä aikalailla yksikäsitteinen mittari.

        Jos painoindeksi on 30 ja vyötärön ympärysmitta 120cm niin ihminen on aika selvästi ylipainoinen.

        Mitattiinko tuossa THL:n tutkimuksessa vyötärön ympärys?Itse en löytänyt kuin viittauksia BMI:hin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitattiinko tuossa THL:n tutkimuksessa vyötärön ympärys?Itse en löytänyt kuin viittauksia BMI:hin.

        ei kai

        en huomannut että kukaan olisi väittänyt siinä tutkimuksessa mitatun vyötärönympärystä

    • Anonyymi

      Itse olen 193 cm ja painoa on 105 kg eli painoindeksi on 28,2. Vyötärönympärykseni on sellainen, että 36 tuuman farkut menevät eli 91 senttiä. Paidankaulukseni numero on 44 ja puku B-mitoituksella eli hoikka.

      Parikymppisenä painoin 65 kiloa eli olin alipainon rajalla ilman mitään ruokavalion rajoittamistoimia tai terveysongelmia. Suvussa on oltu nuorena hoikkia. Myöhemmin massaa alkoi kertymään. Laihaksi minua lakattiin sanomasta, kun paino kohosi yli yhdeksänkymmenen.

      Likimain nykymitoissa olen pysynyt tämän vuosituhannen. Onneksi en ole harrastanut vammoille altistavia urheilulajeja, mutta paljon liikuntaa muuten, joten paikat ovat kunnossa. Iän myötä huomaa, että kevyemmällä painoilla kehittynyt luusto ja nivelistö joutuu koville tällä massalla, joten tavoitteena on pikkuhiljaa pudottaa painoa.

      • Anonyymi

        " 36 tuuman farkut menevät eli 91 senttiä"

        Toi on kaunis ajatus, mutta se ei mene vaan noin.

        Joko sulla on mitattu vyötärö 91cm tai sitten ne 36 tuuman farkut menee, mutta kumpikin ei päde.

        Se farkkujen tuumamitoitus ei ole sama kuin senttimetrit. On se sinnepäin, mutta plus miinus 10cm haarukassa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      424
      4655
    2. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1660
    3. Aivan täysin tahallinen teko

      Ei mitään puolusteluja, eikä selittelyitä. Kuljettajalle kerrottiin asiasta siinä paikanpäällä, mutta silti hän ajoi ves
      Suomussalmi
      91
      1401
    4. Suomussalmi saatu vihdoin maailmankartalle!

      Nyt kun Suomussalmi on vihdoin viimein saatu ennennäkemättömällä tavalla maailman tietoisuuteen niin voitaisiin järjestä
      Suomussalmi
      52
      1309
    5. Olet saanut minut sekoamaan

      Tunteiden ristiaallokossa vellominen on ollut melkoinen kokemus. Ei kukaan ole saanut minua niin raiteiltaan kuin sinä.
      Ikävä
      17
      1204
    6. Mainehaitta metsäkonefirmalle

      Hukkajoen tapahtumista liikkuu paljon huhuja. Eikö kannattaisi julkaista raakkuja tuhonneen metsäkoneyrityksen nimi, kos
      Suomussalmi
      50
      1141
    7. Oho! Maajussi-Kallelta pakit saanut morsioehdokas Miss Suomi -kisoissa! Tunnistaisitko hänet nyt?

      Hmm, tunnistaisitko?!? Onnea missihulinoihin! Lue lisää ja katso kuvat: https://www.suomi24.fi/viihde/oho-maajussi-
      Suomalaiset julkkikset
      0
      1055
    8. Myönnän sinulle nyt

      Että olen erittäin mustasukkainen sinusta jo nyt. Ikävä on tämä tunne, kun tietämättömyyden solista nousee myrkkyä miele
      Ikävä
      54
      950
    9. Olen käyttäytynyt ristiriitaisesti

      eikä minusta varmaankaan ota mitään selvää. Se johtuu siitä, kun järki sanoo ei, ei, ei ja sydän sanoo kyllä, kyllä, kyl
      Ikävä
      60
      829
    10. Pysytäänkö nainen

      edelleen yhtä viileän tyynenä kun nähdään. Uskotko että tahtoessani saisin murettua tyyneytesi hyvin helposti.
      Ikävä
      54
      827
    Aihe