Täytyykö nyt kajaanissa ja muualla kainuussa olla varuillaan jos persu on viittämetriä lähempänä
Muistakaa hyvät ihmiset turvaväli
Muistakaa hyvät ihmiset turvaväli
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 48
Vanhimmat
PERUSSUOMALAISEN paikallispoliitikon murhan yrityksestä epäilty Tero Ala-Tuuhonen arvuutteli julkisesti väkivallanteon motiivilla vain muutama päivä teon jälkeen.
Twitter-ketjussa esitettiin arvauksia pahoinpitelijöiden taustasta.
– Veikkaan Katajan henk.kohtaisia ongelmia syyksi, Ala-Tuuhonen kirjoitti.
Illodinin soturit
Kiinalaisasia vasaroita persut tulee edeellkingin tarvintsevaam.
Mikähän on tämänkin kirjoituksen tarkoitus? Kyseinen henkilöhän oli nimenomaan PS puolueesta EROTETTU henkilö. Luultavasti olisi kelvannut taustoista tietämättä ihan minkä tahansa muun puolueen listoille ääniä keräämään, onhan näitä nähty ennenkin.
Vaarallisia nuo osunut yms natsit
Ei olisi kelvannut kepulle, kepuun hyväksytään vain rehellisiä ehdokkaita taustat selvitettyinä.
Persiussa saa sulan hattuun kun tuomitaan oikeudessa ja heitä on paaaaaljon
ihan puheenjohtaja Hullu-ahosta lähtien
Kepussa on vaikuttava historia rehellisten henkilöiden suhteen. Eikä edes vankeustuomiot ole mikään este esimerkiksi ministerinä toimimiseen. Näin toimitaan siis kepulipuolueessa, joka tunnetusti nykyisin on paniikissa kannatuksensa kanssa ja siksipä sieltä päin roiskitaan keskustelupalstoille kaikenlaista roskaa.
Vanki-Kaikkonen
Kulmuni
Lautakasa-Matti
Mitäs näitä muita onkaan. Suomessahan ei ole mitään korruptiota, ainakin jos kepulaisilta kysytään.
vaarallista jo Ruotsissakin, Suomessa kohta sama
https://twitter.com/SamnyttSimon/status/1305072064341127168
Vihervasemmisto tukee antifaa joka on järjestaytyneeseen rikollisporukkaan verrattava ryhmä? Paljonko ovat jo saaneet tuhuottua omaisuutta itsenäisyyspäivinä?
suvantorannassahan tuo vasaramies on koko kesän ollut polkupyörineen.
Turvavälit tulee ottaa huomioon kuuluupa mihin puolueeseen tahansa.
Jussi Halla-ahon johtamista perussuomalaisista ja sen liepeiltä löytyy jatkuvasti jyrkkiä toimijoita. Ensin olivat puolueen nuorisojärjestön etnonationalistit, mutta nyt esiin on noussut järjestö, jota kavahdetaan jopa enemmän kuin Soldiers of Odinia.
Ei tartte kun pysyt SDP kaukana, niistä tarttuu hienhaju kun painavat pienellä palkalla töitä,ja kenen syy Marinin tietysti onhan se entinen kassa neiti.
Tämä surullinen uutinen kannattaa muistaa äänestyskopissa jotta saataisiin tämä vasaramiesten puolue olemattomiin kainuusta ja koko suomesta
Tehdään yhdessä kainuusta turvallinen ja kaikinpuolin miellyttävä maakunta asua.
Ei pysty tekemään kun vihervassut lopettaa kaiken teollisen toiminnan, verottaa kansalaiset kuolemaan saakka ja kainuukin tulvii maahantunkeutujia joita saamme elättää ja pelätä niiden parempaa väkivaltaa.
Unohdit kokonaan kertoa että ne syövät pieniä lapsia yöllisissä juhlissaan.
Tarvitsemme demaripolitiikkaa. Lähihistoriassa merkittävimmät demarit ovat sokeasti tukeneet mm Veijo Baltzaria ja ties mitä Huijari-Husuja.
Kepun korruptio on jo nähty ja vihreitten mielipuolisuus muutenkin.
Nähtävissä on että nyt kun eräs persu yritettiin murhata, ei jossain haluta hyväksyä sitä että teosta epäilty on jo aiemmin potkittu pois persuista!?!
Katse kylille tarkemmin niin näät mitä tapahtuu
Saako ikioman vasaran jos lähtee persujen kunnallisvaaliehdokkaaksi?
Saapi vasaran ja osoitteet ihmisistä jotka ei ole glunksglunks pellen kanssa samaa mieltä
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman ihmettelee kolumnissaan, mitä vaihtoehtoa EU:n elpymispakettia kritisoivat tarjoavat.
"Ehkä liiankin vähälle huomiolle on jäänyt se, että toisin kuin aiemmat tukipaketit, kuten perussuomalaistenkin hyväksymä Kreikan kolmas tukipaketti, tämä ratkaisu ei koske vain euroaluetta, vaan koko Euroopan unionia – siis jokaista 27 jäsenmaata."
Jos Suomi tai joku muu maa olisi irtaantunut elpymispaketista, olisi se käytännössä tarkoittanut irtaantumista koko EU:sta, Lindtman painottaa.
"Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho kysyi viime viikolla eduskunnassa, onko Suomella varaa kuulua Euroopan unioniin. Olisi reilua, että Halla-aho itse vastaisi esittämäänsä kysymykseen."
"Kun katsoo, kuinka paljon Britannia on jo nyt menettänyt Brexitin seurauksena, voi kysymyksen esittää myös toisinpäin. Miten Suomi pärjäisi EU:n ulkopuolella?"
"Tähän kysymykseen suomalaiset ansaitsevat vastauksen myös Halla-aholta."
Ei pysty persu asialliseen keskusteluun, maahanmuuttajien syy on vastaus kaikkeen.
Yksinkertaisten ihmisten yksinkertainen puolue
Järkipuhetta Kajaanin palstalla, lisää tällaista.
Kyllä, samaa mieltä.
yksinpuhelua Kajaanin palstalla, ei kovinkaan epätavallista juuri tällä Kajaanin palstalla.
Jussi Halla-aholle pisteet. Ei velkaunionin kannattajille. Kepu on viime päivinä myynyt perseensä lopullisesti. Se lieneekin useimpien ihmeellisten keskustelunavausten taustalla.
Glunksglunks.
Halla-aho vois alkaa helppoheikiksi
Luin jostakin et satatonnia maksanut hallaahon opettelu nielaisemaan. GLUNKSGLUNKS
Useat kansanedustajat ovat viime päivinä vaatineet kansallismielisen Soldiers of Odin ‑järjestön kieltoa. Tekosyynä asialle on käytetty yhdistyksen entiseen jäseneen kohdistuvaa rikostutkintaa.
Soldiers of Odin ry julkaisi nettisivuillaan tiedotteen asiaan liittyen:
”Julkaisuvapaa tiedote: Jämsän väkivallanteosta epäillyt eivät ole Soldiers of Odin ry:n jäseniä
Jämsän Perussuomalaiset rp:n vaalipäällikköön kohdistuneesta väkivallanteosta epäiltynä vangitusta kaksikosta, ei kumpikaan ole Soldiers of Odin ry:n jäsen.
Ennen kuin kansanedustajatasoiset ihmiset alkavat vaatia laillisten rekisteröityjen yhdistysten kieltämistä joidenkin ihmisten tekojen perusteella, olisi hyvä varmistaa ovatko nämä ihmiset edes ko. ry:n jäseniä.
Soldiers of Odin ry ei hyväksy oikeudetonta väkivaltaa, ja toimii sääntöjensä mukaisesti turvallisuuden edistämiseksi viranomaisten ja muiden kansalaisten kanssa.
Soldiers of Odin ry.”
Soldiers kieltoon, ja kaikki muutkin natsiryhmät.
VihervassariÄÄsdeePee antfia pefofiilit kieltoon.
Kyllä on vihervassareilla surkeaa pyristelyaä. Taas faktat aivan päin persettä ja huudetaan kuin pöljät.
Samaa mieltä, siihen vielä joku idealisti punikki ja vajakki demari niin saadaan hallitus.
Halliituksen toimet ja vastaukset hyvinkin yksinkertaisiin kysymyksiin, ihan täyttä soopaa ja suojapuhetta.
Sitten nämä takinkääntäjä puolueet, roikkuu hallituksessa kuin pieni lapsi äitinsä hihassa.
Kunnan tai kaupungin suojatyöpaikat hyvin ohjattuina olisi näille nykyhallituksen koomikoille se parempi paikka, työtulosta ei siellä edes tarvitse vaatia tai siitä duunarin huolestua...
Ei tosin hallituksessakaan vaadita kumpaakaan, mutta vahingon määrä on suhteeton mitä nykymeno aiheuttaa.
Saako tätä hevonpaskaa valmiina tekstinä persujen piiritoimistosta vai joudutteko kirjoittamaan kaiken hevonpaskan itse?
Entäs ääsdeepee ja vihervassukat keksitrekö paskan itde vai verorahoillako tilaatte mitä pitää sanoa?
Toisessa päivityksessä Vähäkainu kirjoitti, että hän on tarjonnut Husulle ja Suldaanille oleskeluluvan joulun tietämille ja vaikka käyttäytyminen olisi kuinka hyvää, ”pojat tietävät, että uuniin mennään yhdessä eikä erikseen”.
Perussuomalaisten kansanedustajan Mauri Peltokankaan kampanjaa viime eduskuntavaaleissa johtanut Vähäkainu kirjoitti myös, että vuonna 2016 moni otti kotiin ”Husuja ja Suldaaneja luvattomasti, mutta näistä pojista on tehty virallinen oleskelulupailmoitus”.
Vähäkainun on katsottu viitanneen kirjoituksillaan kahteen helsinkiläispoliitikkoon, Sdp:n kaupunginvaltuutettu Abdirahim ”Husu” Husseiniin ja vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu Suldaan Said Ahmediin, joka on tulkinnut kirjoitukset uhkaavina.
Aikoinaan tuttavallani oli kaksi sikaa kasvamassa lihoiksi. Niiden nimet olivat Ahtisaari ja Lipponen, eikä niillekään pitkää ikää luvattu, mutta ei niistä tällaista kohua noussut.
Kyllä Sanna on ihana ja pätevä kaikinpuolin sopiva ja mukava sanavalmis selkokielinen ei mikään tyhjän nieleksijä, glunksglungs hallaaho ja persut on ihan pihalla kuin lumiukko
kyllä temarit ja keskusta on ainoa pelastus suomelle
Sanna ei ole pätevä vaikka hän miten ihana muuten olisikin. Sanna , kepu, vihreät, RKP ja kommunistit ajavat Suomea kohti tuhoa järjettömällä velkaantumisella ja muilla erityisesti maaseutua nöyryyttävillä toimilla.
Halla-aho on poliitikoista realistisin ja älykkäin vaikka persuista hörhöilyä löytyy niinkuin kaikista muistakin puolueista.
Ei ole...kun korona show alkoi...muka päti että kaikki ok...ei edes tiennyt mitä taustalla touhutaan ja koko homma meni vituiksi. SItten lukittiin etelä-suomi ja pistettiin paikkoja järjettömin perustein...sitten kaikki vapautettiinkin....sitten tehtiin monta miljardia miinusta koko valtiolle....olemassa olevet rahat jaetaan ulkomaille...annetaan päljiä lausuntoja....joista teollisuuskin vetää (ehkä tosin liian pikaisia) johtopäätöksiä...ja alkavat suunnitella muuttoa parempiin toimintaympäristöihin.....
Mutta Suomen ainoa pelastus on se että itsekkäämmin pidetään omat rahat itsellämme, emme ota maahantunkeutujia, luvallinen maahanmuutto on eria asia ja nekin tarkasti ja tapauskohtaisesti Suomen etu edelllä. ELI ainoa vaihtoehto PERUSSUOMALAISET.
Halla-aho oli aluksi piikki Soinin lihassa. Nyt hän johtaa koko puoluetta ja Soini on Espoossa muistelmiaan kirjoittava huru-ukko, jonka harvakseltaan heittämiin täkyihin media silti tarttuu innokkaasti.
Suomen Sisu on eduskunnassa – perussuomalaisten siivellä. Sen paikallisjohtajia ovat kansanedustajat Mauri Peltokangas ja Juha Mäenpää. Jenna Simula on Sisun hallituksen jäsen.
Peltokankaan vaalipäällikkö Jarno Vähäkainu nousi äsken otsikoihin, kun hän kertoi Twitterissä Husuksi ja Suldaaniksi nimeämistään sioista ja puhui niiden viemisestä ”saunan taakse” ja ”uuniin”. Vähäkainu on Suomen Sisun Keski-Pohjanmaan-varapäällikkö.
Kansanedustaja Olli Immonen oli järjestön edellinen puheenjohtaja.
Suomen Sisun oikeistoradikalismia kuvaa järjestön puheenjohtajan Henri Hautamäen kirjoitus juhannuksen alla:
”Yliopistot ja koulujärjestelmät on puhdistettava epäkansallisesta vaikutuksesta, media on laitettava palvelemaan kansallisia tarkoitusperiä ja valtiollisten instituutioiden toimintatavat päivitettävä. Tämän jälkeen seuraava askel on aikaisempien sosiaalisten hierarkioiden korjaaminen, uusien rakentaminen sekä monikulttuurisuuskehityksen purkaminen ja siirtyminen kotouttamisesta kotiutuksiin.”
Ministerien kuvia ampumassa
Perussuomalaisia on ollut läsnä ja puhujina Kansallismielisen liittouman tilaisuuksissa. Sen johtaja Tero Ala-Tuuhonen istuu parhaillaan tutkintavankeudessa epäiltynä perussuomalaisten Keski-Suomen vaalipäällikön Pekka Katajan murhan yrityksestä.
Kansallismielisten ja isänmaallisten henkilöiden yhteistyöjärjestöksi itseään kutsuvan liittouman tilaisuuksissa on nähty natsitunnuksia.
Persuhan on nykyinen IKL. Hiuksesi
Näkyy olevan normi KepuAlmaMedia/Suoil24-palsta - vain Persujen nälviminen sallittua..
Miten on käsitellyt vihervassarien Huulipunahallitus tapaus Perrussuomalaisten vaalipäällikkö Pekka Katajan murhayritystä?
Ei mitenkään, koska ko. nukkehallituksen jäsenet eivät katso henkilökohtaisesti hyötyvänsä tapauksen julkituomisista.
Katsovat asian kuoliaaksivaikenemisen olevan paras vaihtoehto - jossa kyllä erehtyvät raskaasti. Kunnallisvaalit tulevat asian todistamaan
Vertausta edelliseen:
Pääministeri Marin pitää Vastaamon tietomurtoa järkyttävänä: ”Uhrit tarvitsevat nyt tukea ja apua”
Eilen klo 23:57
Pääministeri kommentoi asiaa Twitterissä:
Sanna Marin
Vastaamon tietomurto on monella tavalla järkyttävä. Uhrit tarvitsevat nyt tukea ja apua. Ministeriöissä selvitetään mahdollisuuksia uhrien auttamiseksi. Myös kuntien ja järjestöjen toimia tarvitaan.
Maria Ohisalo
Vastaamon tietomurron uhrit tarvitsevat kiireesti apua ja tukea. Olen keskustellut asiasta STM:n ministerien kanssa ja viranomaiset selvittävät nyt pikaisen tuen tarjoamisen laajempia mahdollisuuksia. Viestimme heti kun tiedämme lisää.
10.33 ip. · 24. lokak. 2020
""""""""``"""""""""
KepuVihervassarilaisten ministerien kansalaistensa yhdenvertaisuuden huomioonottamista "demokraattisessa" EU-suomessa 2020.
Tulee satamaan Persujen laareihin kunnallisvaaleissa 2021.
Mikä ihmeen "Vastaamo"?
Äidin ja (nörtti)pojan perustama psykoterapiakeskus, liikevaihto 2019 14milj.euroa.
(Psykoterapeutti-äiti ja ohjelmistokehittäjä-poika yhdistivät osaamisensa: syntyi uudenlainen kasvupalvelu Vastaamo
Talouselämä, 21.10.2017)
Turha siis perussuomalaisten moittia ettei hallitus ole kiinnostunut EU-suomen
yksityisen yritystoiminnan tukemisesta veronmaksajien nimiin otetuilla velkamiljardeilla.
Hehheheheee!
Tunnetusti huuhaapsykoterapeuttisien palvelujen käyttäjäkunnissa on paljon mamuja, julkkiksia/julkkiksiksi pyrkiviä, taiteilijoita/ "taiteilijoiksi" pyrkiviä, poliitikkoja/kansanedustajaksi pyrkiviä jne. jne.. ja vielä enempi erilaisissa pyrkyryyksissään epäonnistuneita.
Ja nuokin "palvelut" saa sopivan diagnoosin perusteella KELAn kustantamina, varakkaammat vakuutusyhtiön piikkiin ja jäsenkirjaviroissa useimmiten työterveyshuollon kustantamina.
Kansanedustajille ja ministereille lasketaan nykyisin jopa maineteoiksi ilmoittaa mediahaastatteluissa käyttäneensä/käyttävänsä psykoterapeuttisia palveluja.
Nyt ilmeisesti poliitikkojen julkikauhistelujen ja pelkotilojen syynä on huonomuistisuus - ei enää muisteta mitä kaikkea on tullut kerrottua psykoterapeuttioletetuille.
Wikileaks, Snowden, Panaman paperit, Vastaamon tiedostot... jospa joskus vielä Tiitisen lista?
Netti some on hyvä palvelija, mutta huono isäntä - eräille. Ehkä hyvä niin.
Jämsänseudulla on nyt persuilla ilmisota, ne ovat oikeasti sen Katajan kimpussa. Saapa nähdä mitä tästä vielä tulee, on enää turha puhua etteivät persit itse olleet ollenkaan asialla siinä vasaratapauksessa.
Minkälaista vasaraa persut käyttää murhissa.Vasaroita on monenlaisia.