Kuntouttavaan työtoimintaan ei saa ohjata työkykyisiä

Anonyymi

Aluehallintovirastot ovat puuttuneet kuntouttavaan työtoimintaan muutamia kertoja viime vuosina. Viranomaiset ovat selvittäneet muun muassa, onko työttömien palkattomalla työllä korvattu palkkatyötä. Toinen keskeinen kantelujen aihe on se, ohjaavatko kunnat työttömiä kuntouttavaan työtoimintaan väärin perustein.
Lakiin kuntouttavasta työtoiminnasta on tulossa pieniä tarkennuksia. Lakia on moitittu epäselväksi.
Jotku TE -keskuksen työntekijät harjoittavat aikamoista manipulointia, joissakin kaupungeisssa sovelletaan ns "omaa lakia" tälle valehtelulle on saatava loppu, jos asiakas ei halua mennä, alkaa kaikenlainen "simputus" virkailijoiden nimet pitäisi saada esille häpeäpaaluun"

87

1199

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Lain edessä vatuuseen nuo on asetettava noista toimistaan ja rankaistava .Ei tuossa mikään päänsilittely enää ole paikallaan.Kuntouttva toiminta ei ole työttömyyden peruteella laillista ja jos sellaiseen pakoitetaan viimesijaisen toimeentuon menetyksen uhalla on kiritys toimiin osallituneet asetettava vastuuseen laittomuuksta.

    • Anonyymi

      Ei taia kuule noilla olla paljoa muuta tarjottavaa

      • Anonyymi

        Sitten on heikosti asiat. Kuntouttava ei ole terveille.

        Työttömyysturva on perutuslaillisesti vastikkeeton ja vaikakka saisivat siihen muutoksen ajettua läpi jollain ilveellä tulee kansainväliset säädökset vastaan ihmisoikeuksien kautta ja tarkoittaisi käytänössä sitä että Suomi menettäisi asemansa sivitys ja oikeusvaltiona.

      • Anonyymi

        Nimenomaan SIKSI on maan hallituksella tehtävä nimeltä talouden ohjaaminen.

        Ei ne TE-toimistosta saatavat palvelutkaan joulupukin lahjapaketissa ilmaiseksi tule, vaan esim. koulutuksiin tarvitaan rahaa jotka on hallituksen järjestettävä.

        Te-toimisto varmasti mokailee paljon, mutta on varmasti niinkin että heillä ei vain ole resursseja joilla työttömiä voitaisiin oikein palvella. Kun ei ole rahaa, sitten on palvelut roskaa.

        Muutoinkin koko ajatus tuntuu jo menneen maailman jutulta että kansalaisen työmarkkina-asioita alettaisiin jotenkin "ohjailemaan" jonkin viraston toimesta, toivottavasti hallitus kääntää tässä asiassa ruoria oikeaan suuntaan joka olisi monien kohdalla lähinnä jokin perustulon kaltainen ratkaisu. TE-toimiston hommaa olisi hoitaa vain ne kurssien ja koulutusten järjestämiset tarpeen mukaan ja työnvälitys.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tytti Tuppurainen SDP:stä kommentoi aiemmin jossain tv-haastattelussa että se kansainvälisesti sovittu sosiaaliturva vastikkeettomasti tarkoittaa Suomessa leikattua -40% toimeentulotukea, joka on siis tasoltaan samaa luokkaa muissakin maissa. 300 euroa siis.

        Suomessa on ensisijainen ja vimesijaineen sosiaaliturva, ja tuo ensisijainen tuo mukaan ilmeisesti työvoimapolitiikan ehtoineen, ja se on myös euromääräisesti hieman korkeampi.

        Poliitikoille jää pelaamisen varaa loppujenlopuksi vain tuon ensisijaisen työttömyysturvan kanssa, ja tietysti mitä useammat potkaistaan ulos ensisijaiselta turvalta viimesijaiselle turvalle, sitä nopeammin tulee vastaan tilanne että poliitikko ja valtaapitävät päättäjät huomaa kuinka heillä ei ole enää minkäänlaista kontrollointivälinettä työttömien valintoihin.

        Se ensisijainen turva on siis jonkinlainen kontrollointiväline, koska siinä on ehtoja.

        Viimesijaisen sosiaaliturvan kanssa vääntäminen onkin sitten jo erilainen pallopeli kenelle tahansa poliitikolle, siinä tulee myös kansainvälisesti sovitut asiat mukaan jos aletaan kansalaiselta viimesijaista turvaa jyräämään.

        Kuntouttavasta työtoiminnasta annettuun lakiin on tehty muutoksia, joilla halutaan vahvistaa asiakkaan oikeutta hyvään sosiaalihuoltoon. Lakimuutokset tulevat voimaan 1.1.2021. Sosiaali- ja terveysministeriö on koostanut muutoksista tarkentavan kuntainfon.

        Muutosten tarkoitus on varmistaa, että kuntouttavaan työtoimintaan ohjautuvat ne pitkään työttömänä olleet henkilöt, jotka tarvitsevat sosiaalihuollon tukea osana palveluprosessiaan MONI TYÖTÖN JOUTUU SOSIAALIHUOLTOON HOLHOTTAVAKSI

        Suomen perutuslaki takaa toimeentulon työttömyyteen perustuen ja kansainväiset ihmisoikeus sopimukset tukevat tuota, sillä niiden kautta on ihmisille taattu ihmisarvoinen elämä ja riittävä toimeentulo. 300 e ei ole riittävä tuota takaamaan, jolloin leikkaamalla ihmisiltä toimeentulo tuolle tasolle rikotaan niin ihmisoikeuksia ,yhtäläillä kuin perutuslakia.
        Se että ihminen on työtön ei oikeuta toisia ihmisiä terrorisoimaan heitä miten sattuu.

        "jotka tarvitsevat"

        Kuka sanoo että tarvitsee?

        Sehän selvä että jos te-toimistolle annetaan oikeus päätellä työtön sosiaalihuollettavaksi, sitten varmaan näin. Mutta kun eduskunnan oikeusasiamies on jo lausunut asiastaan että sellaista päättelyoikeutta ei te-toimistolla ole.

        Ei näillä eväillä työttömiä mihinkään ilmaistyöhön työnnetä, pikemminkin asiassa käy niinpäin että entistä useampi työtön ajetaan ulos tilastoissa sarakkeeesta "työtön työnhakija" sarakkeeseen "työmarkkinoiden ulkopuolella".

        Jos tulevalla lainsäädännöllä lisäksi yritetään perustella työttömien yksityiselämään tunkeilua, siitä tullee sitten pitkä lista rikostutkintapyyntöjä.

        Valtion tehtävä on toimittaa PALVELUITA työttömille, mutta tässä on koko ajan ollut se ongelma kun se palvelu on HUONOA palvelua joka ei ole lainkaan sitä mitä kuuluisi. Mm. pakkotyö yritetään väkisin leipoa osaksi palvelua.

        Katsos, ei meillä Suomessa voi työt eikä työmarkkina toimia yhtään sen paremmin, vaikka kuinka yritettäisiin työttömiä pakottaa ihan mihin tahansa.

        Työllisyys on asia josta neuvotellaan sopimuspöydissä ja siellä se tärkein motiivi työntekijälle on asianmukainen palkka niistä palveluista joita työtön työnantajalle toimittaa.

        Sekä Suomessa että laajalti koko maailmassa on jo moneen kertaan kokeiltu tällaista ajanjaksoa, jolloin jotkin eturyhmät keskenään tuhoaa valtiossa sekä investoinnit että työn kysynnän markkinoilla, ajaakseen omia etujaan. Sen seurauksena käynnistyy episodi jota voi rinnastaan juutalaisjahtiin natsien aikana, eli työttömiä aletaan jahtaamaan, ja se jahti vain vauhdittuu ja kasvaa vuosikausia entistä pahemmaksi, kunnes se yksinkertaisesti muutttuu rikolliseksi toiminnaksi kun joitakin rajoja ylitetään.

        Demarit voi olla vaarallinen porukka jos pääsevät liikaa näitä "töihin siitä" -mantrojaan hokemaan, siellä tuntuu jatkuvasti unohtuvan se, että työpaikat syntyy sopimalla, ja sopimuspöydässä on oltava riittävästi rahaa ennenkuin ne sopimukset syntyy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen perutuslaki takaa toimeentulon työttömyyteen perustuen ja kansainväiset ihmisoikeus sopimukset tukevat tuota, sillä niiden kautta on ihmisille taattu ihmisarvoinen elämä ja riittävä toimeentulo. 300 e ei ole riittävä tuota takaamaan, jolloin leikkaamalla ihmisiltä toimeentulo tuolle tasolle rikotaan niin ihmisoikeuksia ,yhtäläillä kuin perutuslakia.
        Se että ihminen on työtön ei oikeuta toisia ihmisiä terrorisoimaan heitä miten sattuu.

        "300 e ei ole riittävä tuota takaamaan, jolloin leikkaamalla ihmisiltä toimeentulo tuolle tasolle rikotaan niin ihmisoikeuksia"

        Jep saatat olla oikeassa, mutta edelleen, tuo viimesijaisen sosiaaliturvan leikattu taso on siis ilmoitettu eduskunnasta että sitä käytetään, eli "näillä mennään". Olen varma, että asiasta käydään keskustelua jatkuvasti, eli siitä vain kokeilemaan miten oikeusjärjestelmä vastaa jos asiasta kantelee.

        Tuon 300 euron tason sijasta mielestäni ongelmallisempaa on se että sosiaaliturvasta tehdään näin melko pitkälti syrjivä, varsinkin kun se leikkaus perustuu loppujenlopuksi työvoimapoliittiseen mielivaltaan.

        Se on melko iso ero, jos isolla osalla kansasta on vähintään se 500 euroa, ja sitten valikoidaan jokin pieni vähemmistö jolle laitetaan vain 300 euroa, ja syy tähän leikkaamiseen voi olla jopa täysin hatusta vetäisty, esim. et suostu sosiaalipalveluun vaikka et sitä tarvitse.

        Työttömyysturvan ehdollisuudet voi jotenkin toki ymmärtää, mutta tämä on siis huono juttu, jos työvoimapoliittisten lausuntojen perusteella aletaan leikkaamaan MYÖS viimesijaista toimeentulotukea.

        Pitäisi vähintäänkin olla sama summa koko ajan kaikilla, kuin pitää tilannetta niin että joku saa 300, joku 400 joku 500. Nämä rankaisemisuhat ei pitäisi olla lainkaan toimeentulotuessa siis. Sama summa pitäisi olla koko ajan, riippumatta siitä mitä mieltä te-toimistossa ollaan, sehän on ihan järjetöntä että joku te-toimisto saa harjoittaa mielivaltaisuuksia työvoimapolitiikkaan (politiikka = mielipide) perustuvilla lausunnoilla joilla leikataan vielä viimesijaistakin turvaa. Lisäksi työvoimapolitiikasta ei ole edes mitään käsikirjaa, sääntökirjaa tai mitään muutakaan mistä voisi lukea, mitä saa tehdä ja mitä ei saa tehdä.

        Jossain sanottiinkin osuva vertaus, että laitetaan tieliikenteeseen nopeusrajoitusliikennemerkkejä, mutta jossa ei lue mitään. Poliisi saisi sitten ihan oman harkintansa mukaan jälkikäteen päättää tai tulkita, mitä siinä liikennemerkissä luki milloinkin.

        Siinä varmasti autoilijakin jo ihmettelee että mitä ihmettä hän teki väärin, ja tämä on juuri sellaista mielivaltaa jota ei saa päästää millään tavoin kasvuun. Työvoimapolitiikka ON pohjimmiltaan mielivaltaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuntouttavasta työtoiminnasta annettuun lakiin on tehty muutoksia, joilla halutaan vahvistaa asiakkaan oikeutta hyvään sosiaalihuoltoon. Lakimuutokset tulevat voimaan 1.1.2021. Sosiaali- ja terveysministeriö on koostanut muutoksista tarkentavan kuntainfon.

        Muutosten tarkoitus on varmistaa, että kuntouttavaan työtoimintaan ohjautuvat ne pitkään työttömänä olleet henkilöt, jotka tarvitsevat sosiaalihuollon tukea osana palveluprosessiaan MONI TYÖTÖN JOUTUU SOSIAALIHUOLTOON HOLHOTTAVAKSI

        Kela kehitti ja kokeili kuntoutuspalveluja maahanmuuttajille ja opiskelijoille

        Maahanmuuttajien kuntoutuksen kehittämishankkeen (Mahku-hanke) kuntoutuskokeiluun osallistuneet palveluntuottajat ja asiakkaat pitivät ammatillista kuntoutusta ja kielenopetusta yhdistävää kuntoutuspalvelua erittäin tarpeellisena ja hyödyllisenä.

        Maahanmuuttajien kuntoutuksen kehittämishankkeessa kehitettiin ja kokeiltiin ammatillista kuntoutusta ja suomen kielen opetusta yhdistävää kuntoutuspalvelua, annettiin maahanmuuttajille tietoa Kelan kuntoutuspalveluista sekä tarjottiin koulutusta Kelan kuntoutuksen palveluntuottajille.
        Pitkäaikaistyöttömille on tarjolla kuntouttavaa työtoimintaa sosiaalitätien holhouksessa maahanmuuttajat ovat nuoria aikuisia kuntouttavassa työtoiminassa työttömät on vanhoja reppanoita näitä ei kuntouteta Kelanpalveluilla

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katsos, ei meillä Suomessa voi työt eikä työmarkkina toimia yhtään sen paremmin, vaikka kuinka yritettäisiin työttömiä pakottaa ihan mihin tahansa.

        Työllisyys on asia josta neuvotellaan sopimuspöydissä ja siellä se tärkein motiivi työntekijälle on asianmukainen palkka niistä palveluista joita työtön työnantajalle toimittaa.

        Sekä Suomessa että laajalti koko maailmassa on jo moneen kertaan kokeiltu tällaista ajanjaksoa, jolloin jotkin eturyhmät keskenään tuhoaa valtiossa sekä investoinnit että työn kysynnän markkinoilla, ajaakseen omia etujaan. Sen seurauksena käynnistyy episodi jota voi rinnastaan juutalaisjahtiin natsien aikana, eli työttömiä aletaan jahtaamaan, ja se jahti vain vauhdittuu ja kasvaa vuosikausia entistä pahemmaksi, kunnes se yksinkertaisesti muutttuu rikolliseksi toiminnaksi kun joitakin rajoja ylitetään.

        Demarit voi olla vaarallinen porukka jos pääsevät liikaa näitä "töihin siitä" -mantrojaan hokemaan, siellä tuntuu jatkuvasti unohtuvan se, että työpaikat syntyy sopimalla, ja sopimuspöydässä on oltava riittävästi rahaa ennenkuin ne sopimukset syntyy.

        Tuolla laillako SDP ajaa työväestön etuja?
        Ei taida Demarit olla enää työväen puolue.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuolla laillako SDP ajaa työväestön etuja?
        Ei taida Demarit olla enää työväen puolue.

        Kyllähän se työssäkäyvien puoli se SDP on kokoomus ei ainakaan kun on vaan ökyrikaiden tehtaan johtajien etujärjestö
        Kokoomus oikeisto kuvittelee tekevänsä töitä kun nostaa valtion sosiaaliraha yritystuelah luksus elämäänsä duunarien varoilla leveästi
        Se on kokoomuksen työntekoa käsite
        Työntekoa no on yritystuella pelaaminen ja silmien
        Yritystuki samaa sosialituke akuinntylöttönyysiorvausnmutaa sitä maksetaan vaan tuhatkettaa enemmän janturhaan.

        Jos yritykset työllistää ei tukia tarvita kuten sodan jälkeen kaikilla olitöitä ilman yritystukia. 1945

        Asinanguntija

    • Anonyymi

      Kannattaa esitää mahdollisimman tasa-arvoista järkähtämättömästi.

    • Anonyymi

      Pahinta tuossa 'kuntouttavaan' kiristämisessä on se, että jos virkailijat onnistuvat saamaan köyhän 'suostumaan' nöyryyttämiseensä, sen jälkeen he ovat kiihkoisan motivoituneita näkemään hänet oikeastikin jonkinlaisena reppanana, jotta tuntisivat toimenpiteensä olleen oikeutettu. He oikeutetusti pelkäävät uhrinsa valittavan kohtelustaan. Heidän oma paha tekonsa mullistaa heidän motiivinsa vielä entistä pahemmiksi; en väitä, että he koskaan kohtelisivat työttömiä tasavertaisesti. Minä menin työttömyystoimistoon normaalina omanarvontuntoisena ihmisenä, ja jo ensimmäisellä käynnillä virkailija yritti 'osoittaa olevansa hallitsijani'.

      Sain viime viikolla lopultakin lähtemään kanteluni oikeusasiamiehelle. Voin kertoa omasta kokemuksestani, että tuohon iljettävyyteen pakottamisella oli minulle pelkästään kielteisiä vaikutuksia (ja se varmaan on tarkoituskin, ei virkailijatasolla, vaan siellä taustalla, niillä, jotka lakien laatimiseen vaikuttavat ideologioineen). Siihen asti olin kuntamme normijäsen, yritin löytää tapaa aloittaa taas yrittäminen, vaikka työttömyystoimisto asettaa sille lähes mahdottomat esteet. Se kun vasta jälkikäteen 'tutkii', oletko onnistunut pitämään työsi sivutoimisena. Etukäteen he eivät ole toistaiseksi suostuneet kertomaan, mitkä heidän kriteerinsä, eli toimistonsa omat lait, ovat tuon tuomion antamisessa. Onko se joku tietty tuntimäärä viikossa, jonka saa työskennellä? Vaikuttaako se, miten asiakkaat sitovat? Merkitseekö mahdollinen yritysvoitto tai -tappio mitään? Se, mihin aikaan vuorokaudesta tai viikosta työskentelee?

      Kirjoitin pari viikkoa sitten myös työttömyystoimistolle ja vaadin noiden kriteerien julkaisemista. Vertasin heidän salakähmäisiä sääntöjään siihen, että olisi joku liikennepoliisi, joka pystyttäisi nopeusrajoitusmerkin, jossa ei olisi kilometrimäärää. Juju olisi siinä, että sinun pitää arvata, miten kovaa saat ajaa. Jos ajat kovempaa kuin hänen omasääntö sallii, menetät korttisi. Neljä kilometriä saat armonaikaa, kuten työnestotoimisto antaa neljä kuukautta armonaikaa, kunnes alkaa setviä tapaustasi kenttäoikeudessaan.

      En usko, että työttömyystoimisto edes vastaa, tai jos vastaa, se on sitä samaa kliseehölinää starttirahoista, neljän kuukauden rajasta, sivutoimisuuden arvioimisesta jälkikäteen jne. Siitä sitten taas kantelua ja valitusta.

    • Anonyymi

      Reilusuomen blogissa otsikolla 'orjamarkkinat' on sanasta sanaan käyty keskustelu, miten terve työkykyinen työtön yllätettiin ja kiristettiin tuohon 'toimenpiteeseen' ilman minkäänlaista viranomaispäätöstä, pelkästään sen takia, että kunta siinä hiukan säästäisi sakkomaksuja. Se on muuten törkeä systeemi, että pienetkin kunnat pannaan maksamaan työmarkkinatuista osa. En laita linkkiä, koska viestit, joissa on linkkejä, usein poistetaan. Keskustelun Tyyne ja Heta ovat oikeilta nimiltään Sirpa Tarvainen ja Sirpa Hyytiäinen.

      • Anonyymi

        "Reilusuomen blogissa otsikolla 'orjamarkkinat' on sanasta " ...

        Todella valaiseva kertomus kuinka korkeat virkamiehet kohtelevat työtöntä kaltoin ja täysin vastoin lakeja ymmärtäen, että Orja on täysin työkykyinen. Minulle on tullut sellainen käsitys, että em. kaltaisia virkamiehiä on kunnissa enemmänkin ja ovat varmaankin ennalta valmisteltuja toteuttamaan orjamarkkinoita ylimpien virkamiesten ohjeilla. Orjasysteemi on varmaankin rakennettu siten, että yksikään virkamies ei joudu vastuuseen kuntouttavan työtoiminnan lainvastaisesta toiminnasta. Siis sanktioita ei ole määritetty ja kuten Saku Timonen on todennut, että virkavirkavirhettä on vaikea osoittaa kun usein virkamiehet eivät tiedä mitä tekevät - osaamattomuus ei ole laitonta. Noin onkin tyydyttävä AVI- ja OM-valituksiin - tms.

        "Siis sanktioita ei ole määritetty ja kuten Saku Timonen on todennut, että virkavirkavirhettä on vaikea osoittaa kun usein virkamiehet eivät tiedä mitä tekevät - osaamattomuus ei ole laitonta. Noin onkin tyydyttävä AVI- ja OM-valituksiin - tms."

        Kaikissa valituksissa kannattaakin kiinnittää huomio tiukasti tähän asiaan siten, että jos virkamies selvästi esittää olevansa tyhmä, sitten vain valituksessa toteamaan että virkamies tarvitsee työhönsä apua, taluttamista, neuvomista, seurantaa, vahtimista, päivittäisiä kuulusteluja, jumppatuokioita ja muuta kaikkea hyvää millä virkamiestä voitaisiin auttaa työssään. Virkamiehellä voisi olla mukanaan vaikkapa joka päivä kaksi varta vasten hänelle palkattua oma-auttajaa, jotka auttaa virkamiestä kaikissa olosuhteissa, vaikkapa silloin kun pitää nousta tuolista tai pitää osata siirtää tietokoneen hiirtä johonkin suuntaan tai pitää osata klikata hiirtä oikeassa paikassa. Tai silloin kun pitää osata kirjoittaa oikeanlaisia tekstejä tai pitää tehdä oikeanlaisia päätöksiä.

        Näinhän tämä systeemi toimii, että te-toimisto yrittää "auttaa" kansaa, ja kansan on puolestaan pyrittävä "auttamaan" te-toimiston virkamiehiä aina kun aihetta on.

    • Anonyymi

      Kuntouttavatyötoiminta on korvike hullujen huoneelle.

      • Anonyymi

        Erehdys. Sinä kyllä kelpaisit ja kuuluisit huoneelle mutta heikkolahjaisuutesi vuoksi kieltomerkki tulee kuntouttavaan työtoimintaan. Rajansa sielläkin.

    • Anonyymi

      Ei tämä erilaisten valtaan päässeiden ryhmien vallanhimo millään tavoin yllätä. Jos joku saa valtapaikan, hänestä tulee vaikka koko maan kuningas tai diktaattori jos hänen tahtojaan noudatetaan.

      Mutta se on yllättävää että Suomessa edelleen vuonna 2020, jo yli 75 vuotta II maailmansodan päättymisen jälkeenkin vielä pakerretaan sellaisten ajatusten parissa että kansaa jotenkin _pakotettaisiin_ tekemään jotain, mikä on kansan päätettäväksi laitettu perustuslaissakin.

      Siis, vielä vuonna 2020, vaikka nämä systeemithän olisi pitänyt haudata jo vuosikymmeniä sitten ja uskoa suosiolla että kansa ja kansalaiset on he, jotka näistä asioista, työsopimuksista ja ammateistaan päätökset tekee.

      Jos hyvää kauppaa ei ole työstä saatavissa aikaan, sopimusvapauden tehtävä on turvata kansaa että pakkotoimillakaan ei huonoja sopimuksia tehdä, sosiaaliturva lisäksi taustalla varmistamassa sen että jonkinlainen taloudellinen turva on olemassa jotta kiristystilannetta ei tehdä.

      Nämä ovat ainoastaan valtaapitävien eturyhmien päätettävissä olevia asioita, kuinka monta palkkatyöpaikkaa Suomeen halutaan. Käyttäneet kuitenkin omaa valtaansa markkinoilla jo pitkään kansan tuolileikittämiseen massatyöttömyyteen.

    • Anonyymi

      Kuntouttavassa työtoiminnassa kävijöistä on suurin osa vain passiivisia eivät sairaita. Eikä heillä ole oikeutta saada sairaspäivärahaa tai muita sairaille tarkoitettuja etuja,

      Kun ovat pudonneet kuoppaan, josta eivät pääse pois, ovat luovuttaneet. Kuntouttavan työtoiminnan sijaan heille pitäisi järjestää kurssitusta tai koulutusta heille räätälöityyn sopivaan työhön. Koulutus voisi olla velvoite.

      Työnantajat voisivat olla mukana työpaikkakoulutuksen järjestämisessä. Työkokeilu- jonkinlainen harjoittelu ja sitä kautta vaikka osapäiväinen työ voisi pelastaa nuoret kuntouttavalta työtoiminnalta.

      Kuntouttava työtoiminta ei aktivoi, se passivoittaa. Eikä se hyödytä yhteiskuntaa eikä ketään, on pelkkää ajan kuluttamista.

      • Anonyymi

        Edelleenkin, ehdotuksesi ja ajatuksesi on osin ongelmallinen, koska Suomessa on kansanvalta eikä Suomi ole mikään totalitarismi.

        Kansa tekee päätökset ammateistaan ja sopimuksistaan, ei yhteiskunta eikä te-toimisto.

        Hallituksen ja eduskunnan velvollisuus on pikemminkin sopeutua kansansa päätöksiin, kuin alkaa ylittämään kansalaisten perustuslaillista päätösvaltaa. Sosiaaliturva on olemassa ihan hyvästä syystä, nimenomaan siksi että kansaa ei päästäisi syrjimään esim. valtaapitävien ryhmien toimesta. Suomessa jo nykyisinkin ongelma siitä kun markkinat eivät toimi, valtaryhmien päätöksien seurauksena.

      • Anonyymi

        Älkää hyvät ihmiset uskoko noita teille syötettyjä valheellisia kliseitä. Eivät työttömät ole passiivisuuden tai sairauden takia ilman työtä, vaan siksi, että työpaikkoja ei Suomessa sadoille tuhansille ole. Vaikka kaikki puoli miljoonaa työtöntä olisivat herra ja rouva täydellisyyksiä, nuoria, kokeneita, kauniita, urheilullisia, sosiaalisia mensalaisia, fakta on, että sadat tuhannet heistä jäävät koko ajan ilman työtä, koska työpaikkojen tarjonta on pientä. Työpaikkoja ei synny sillä, että työttömiä työnhakijoita syyllistetään. Tämä olisi hyvä koko ajan muistaa.

        Totta!

        Kyllä vain, Suomessa systeemi on rakennettu jonkinlaiseksi koko kansan kokoiseksi tuolileikiksi, ja niin kauan, kun tätä tuolileikkiä käytetään hyödyttämään työmarkkinoilla vallassa olevia kansanryhmiä, niin kauan he käyttävät sitä systeemiä työntääkseen entistä useammat ilmaistyöhön.

        Kas kun ay-liikekin kokee hyötyvänsä siitä, että saadaan muu kansa tekemään palkatonta työtä. Enemmän ay-liikeläisen taskuun, eiks niin?

        Elinkeinoelämästä puhumattakaan.

        Se on maan hallituksen tehtävä huolehtia siitä että em. valtaryhmät laitetaan ruotuun, investoimaan, ja nostamaan suomalaisen työn kysyntää. Elinkeinoelämälle tämä tarkoittaa osinkohanojen sulkemista ja investointien lisäämistä, ay-liikkeelle tämä tarkoittaa indeksikorottelujen jäihin laittoa ja ay-väen patistamista siihen että tehdään lisää palkkatyöpaikkoja, ei lisää työttömiä.

      • Anonyymi

        "Koulutus voisi olla velvoite."

        Kyllähän sinä jo arvaat, miten sanan "koulutus" kanssa kävisi?

        Tiedät varmaankin että sana "palvelu" on Suomessa työvoimapolitiikan merkeissä vääristelty tarkoittamaan oikeastaan mitä tahansa mitä vain työvoimapolitiikkaa määrittävät valtaryhmät mielikuvituksessaan ja vallanhimossaan keksii.

        Niin tulisi käymään myös sanalle "koulutus". Koulutusta voisi olla vaikka se että sinua potkitaan selkään portaiden yläpäässä jotta pääset nopeasti alas. Se olisi vaikkapa porraskoulutusta.

    • Anonyymi

      Valitetaan työvoimapulasta ja siitä, että pitää haalia ulkomailta työperäisiä maahanmuuttajia. Samaan aikaan erilaisilla toimenpiteillä syöstään uraraiteilta elämänsä alussa olevia epävarmoja nuoria hyödyttömään passivoivaan kuntouttavaan työtoimintaan.

      Ei ole oikein!

    • Anonyymi

      Kuntouttava työtoiminta on karhunpalvelus yhteiskunnalle ja elämänsä alussa oleville nuorille.

      Sillä opetetaan nuoret siihen, että koskaan ei tarvitse tehdä mitään ansaitakseen elatuksensa. Jotakin on kuitenkin tehtävä eikä vain hyödytöntä ajan kuluttamista elantonsa eteen.

    • Anonyymi

      tämä "täysi" työttömän päiväraha työmarkkinatukikin on tietääkseni vähemmän mitä erittäin vakavan köyhyyden raja ja siltähän se aina tuntunutkin.

      ei tuommoisia kuntouttava pskoja juttuja pitäs kuin TILAUKSESTA jos joku ITSE haluaa. Esitetään mahdollisia juttuja.

      Ei pitäisi tarjota kovin tuputtavasti.

      Todella paha myös miten herkästi ne karenssiin siirtää ja määrää. Se kun on 5 vuotta että työssäoloehto karenssi vanhenee, niin olet menettänyt tuhansia euroja nettoa / kk sitten siitäki vähäisestä tulosta.

      • Anonyymi

        miettikä ny miten matala on toimeentulotuki sitten karenssissa kun työmarkkinatukikin oli jo vähemmän mitä erittäin vakavan köyhyyden raja? eli "hyvänä" työttömänä myös olis saanut vuosien ajan n. 200-300 eur vähemmän / kk mitä laillisesti pitäisi saada.

        siitäkin alemmas siis ..huh.

        Niin asiahan varmaan yksilön kannalta tuntuu, mutta kunhan sitä jaellaan laajasti työttömille, niin se alkaa tuntumaan yhteiskunnassakin.

        Mitä tiukemmaksi nämä työmarkkina-asiat ja niihin liittyvät tuet juntataan, sitä varmemmin on aina vain isompi osa kansasta pysyvästi ja lopullisesti ulkona työmarkkinoilta.

        Siinä sitä kehumisen aihetta eduskunnassa sitten, kun ei ole työmarkkinatuella juurikaan ketään, mutta toimeentulotukiluukkujen jonot kiertää kortteleita.

    • Anonyymi

      Kuntouttavassa työtoiminnassa tehdään alihankintatöitä, joilla firmat välttyvät palkkaamasta ihmisiä töihin!
      Orjatyö se on mikä suomessa kannattaa!

      • Esimerkkinä ikkunatehdas Sastamalassa & muu Sastamlan kunnan orjatoiminta

      • Anonyymi
        Crisium kirjoitti:

        Esimerkkinä ikkunatehdas Sastamalassa & muu Sastamlan kunnan orjatoiminta

        Tiedossa on myös että eräs pk-seudun lähellä oleva kunta on käyttänyt kuntouttavassa työtoiminnassa olevia ihmisiä esim. muiden ihmisten muuttokuormien kantamiseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiedossa on myös että eräs pk-seudun lähellä oleva kunta on käyttänyt kuntouttavassa työtoiminnassa olevia ihmisiä esim. muiden ihmisten muuttokuormien kantamiseen.

        Eikä ollut ihan kevyttä kannettavaa, painavaa tavaraa ja paljon, se on ikävä juttu jos joutuu soittelemaan ambulanssia paikalle kun jokin näistä henkilöistä tuupertuu siihen hommaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiedossa on myös että eräs pk-seudun lähellä oleva kunta on käyttänyt kuntouttavassa työtoiminnassa olevia ihmisiä esim. muiden ihmisten muuttokuormien kantamiseen.

        Joo , se vasta perseestä on

    • Anonyymi

      Kerro niille, ne vouhkaa pelkästään siitä kun yrittää hakea töitä tai koulutusta, hulluksi mennyt, en luota te keskuksen ämmiin yhtään, nyt hiillostaa super manipuloiva yksilö. Hohhoijaa joutuu sitä ääntä kuuntelemaan, saakohan akan vaihtaa?

      • Anonyymi

        Pyydä vaihtoa vaan. Saavat vähän työnkiertoa happamaan hommaansa.

    • Anonyymi

      Terveystarkastus myös kuuluu tuohon sosiaalitoimen juttuun. Sopimus voidaan tehdä jo ennen terveystarkastusta ja terveystarkastuksen tulos ei sitä muuta.

      Eli eiköhän minunkin kuulu saada korvauksia. Mihin niitä töitä lähetetään, mitä siellä kuntouttavassa tai työkokeilussa tehdään? Joku nyt rahastaa.

      • Anonyymi

        Työttömät pääsevät työttömien terveystarkastuksiin, jotka ovat aivan tyhjänpäiväistä aivopesua, jos haluat kunnon tutkimuksia ohjaavat takaisin omaan terveyskeskukseen, jossa taas viis veisataan tilastasi koska olet työtön ja arvokas "työllinen" keräämään arvokkaita työllistämispisteitä marinaarin pussiin.

    • Anonyymi

      TE-keskus on mikä?

      • Anonyymi

        Se on nimikikkailua. Sitä harrastetaan. Tänään keskus. Huomenna toimisto. Ylihuomenna osaamiskeskus. Seuraavalla viikolla vaikka Itella? Jne. Jne.

      • Anonyymi

        tuskainen euforia, etenkin sairaalloinen tai keinotekoisesti esim. lääkkeillä aikaansaatu perusteeton hyvänolontunne

    • Anonyymi

      Mikä itella ??

    • Anonyymi

      syö miestä rotan lailla

    • Anonyymi

      ”Ukkoseniskemä ei tarvitse suruaikaa.”

    • Anonyymi

      No miksi sitten täysin työkykyiset siellä tappaa aikaa jouten, kahvia juoden ja lehtiä lukien, tupakoiden... Kuntouttavien leirien saaristot on jokaisessa kaupungissa Suomessa !!

      Kun ihmisiä ei haluta työllistää palkka-töihin, niin sitten piilotellaan hyvää työvoimaa kuntouttavaan työtoimintaan, yms te tem typ, jne pellelyyn.. Miksi?

      Olen nähnyt tämän käytännössä. - Ja ei tässä ole muuta selitystä, kuin että massa-työttömyyttä ei haluta hoitaa, vaan yriteään tehdä i työvoimasta epäkelpoa ja siirrellä eri toimien alle.
      -- Tämä on täysin vastuutonta tuhlaavaa työvoimapolitiikaa!!

    • Anonyymi

      Ja ellei usko olkoo perkele uskomatta

    • Anonyymi

      Ihmismassojen harhaan johtaminen on surullisen helppoa.

    • Anonyymi

      Gulag ei koskaan ollut kannattava, mutta se dominoi.

    • Anonyymi

      Ne virkanilkit jotka ohjaavat kuntouttavaan työtoimintaan työkykyisiä on ohjattava saunan taakse johtavaan yksisuuntaiseen jonoon.

      • Anonyymi

        Sitten saunan takana annettaan puukauhakäsittely perinteiseen tapaan.

    • Anonyymi

      Suomi on kuin venäjä. Työttömällä ei ole oikeuksia suomessa. Valitukset ei mene koskaan läpi. Työkykyisiä siis saa pakottaa kuntouttavaa. minut todettiin täysin terveeksi lääkärissä ja silti työkkäri pakotti mua kuntouttavaan. Tein valituksia joka ei mennyt läpi. Siis ei lääkärin todistus edes kelpaa eduskunnan oikeusasiamiehelle.

      • Anonyymi

        Tuohan on aivan törkeää ja mihin tuosta voi edes valittaa?! Euroopan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen?

        Kannattaa ottaa yhteyttä asianajajaan, oikeusaputoimistoon ja tehdä riskosilmoitus ihmiskaupasta poliisille tai ainakin tutkintapyyntö

      • Anonyymi

        En mene ikinä enää, v.ttu että on masentavia paikkoja.

    • Anonyymi

      Taisivat ottaa suihinsa sanansa.

    • Anonyymi

      Jos pitkään ollut työtön niin ne yrittää pakottaa kuntouttavaan eikä siinä silloin mikään auta. Ekana ne katkaisee tuet koska työkyvyttömälle ei voi maksaa tukia.

      • Anonyymi

        Miten niin työkyvyttömälle,kyllä työkykyiselle maksetaan ainakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten niin työkyvyttömälle,kyllä työkykyiselle maksetaan ainakin.

        Tarkoitti työttömyyskyvytöntä, eli henkilöä, joka ei suoriudu työttömille määrätyistä tehtävistä

    • Anonyymi

      Eläkepommin purkajat (työttömät) ovat Suomen pelastajia mutta suomen polkuväkeä. Mulatit ja mustalaiset saavat parempaa eläkettä kuin kymmeniä vuosia Suomen hyväksi TYÖTÄ tehneet ja veroja maksaneet.
      NÄIN VOI TAPAHTUA VAIN SUOMESSA.

      • Anonyymi

        Vieraat ensin ja omasta kansasta ei mitään väliä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vieraat ensin ja omasta kansasta ei mitään väliä!

        Tarkoitatko omalla kansalla myös banaanilaatikkomiestä, perustuslakiasiantuntijaa sekä persuja?

    • Anonyymi

      jos kekkonen olisi elossa

    • Anonyymi

      Kuntoutukseen ei koskaan määrätä ketään! Kuntotusta haetaan itse, sillä pitää olla peruste ja selkeä tavoite sekä kuntotussuunnitelma ja seuranta. Ihan sama mistä kuntotuksesta on kyse. Mitähän työtoiminta on? Työtä vai koulutusta? Asennekasvatusta kenties?

      TE-palvelun asiakas on aivan samanlainen kansalainen kuin kuka tahansa. Hän tekee ensisijaisesti tavallisen ja ihan normaalin työsopimuksen työaikoineen ja kestoineen työnantajan tarpeiden mukaisesti. Mikään laki ei estä kuntiakaan palkkaamasta työntekijöitänsä tavalliseen tapaan, eikä laki myöskään velvoita epänormaaliehin työsuhteisiin.

      Ålkää ihmeessä ryhtykö kuntotujiksi jos ette edes itse tiedä mitä olette itsessänne parantamassa!Vajakiksi ei ole pakko oppia.

      Se mikä joitakin pitkäaikaistyöttömiä saattaisi auttaa, on normaali TES:n mukainen työsuhde, mielekäs työ, korostettu työnohjaus tarvittaessa ja hyvällä mielellä päättynyt työsuhde eli positiivinen työkokemus. Suosittelen lyhyitä työsuhteitä jos on tarve määräaikaiselle työsuhteelle. Auttamiseen, tukemiseen ja kuntouttamiseen ryhdytään tietysti vain jos sitä on pyydetty.

      Satun olemaan kunnassa jossa kuntakokeiliua toteuttav viranhaltija ei ylläolevaa tunnu millään ymmärtävän. Häntä kiinnostaa vain saako itse työllistettyä jonkun päätteellään. Jouduin lupumaan työttömyyturvastani toistaiseksi ja TE-palvelun asiakkuudestani jotta saisin perusoikeuteni takaisin.

      • Anonyymi

        "Se mikä joitakin pitkäaikaistyöttömiä saattaisi auttaa, on normaali TES:n mukainen työsuhde..."

        Eikä vain joitakin pitkäaikaistyöttömiä, vaan sama koskee kaikkia työttömiä.

      • Anonyymi

        Näillä virkailijoilla on määrälliset tulostavoitteet, ja asiakkaat ovat heille vain välikappaleita, joilla he täyttävät ”halkokiintiötään”.

        Kun he saavat kiintiönsä reippaasti täyteen, se kasvattaa heidän ”henkilökohtaiseen suoriutumiseensa perustuvaa palkanosaa” (HESPERPO).

        Kaiken maailman kuntoutuksista on hyötyä lähinnä niiden järjestäjille sekä virkailijoille — siis ketkuille ja nilkeille.

    • Anonyymi

      Jotkin lähteet pitävät Gulagin yhtenä alkuperäisenä kehittäjänä Naftali Frenkeliä.

      Ojennustyöleireille lähetettiin eri arvioiden mukaan ainakin 4,0–6,0 miljoonaa ihmistä, mahdollisesti enemmän, jopa 17,0–18,0 miljoonaa. Näistä poliittisia vankeja oli noin 14,0 miljoonaa. Ennen toista maailmansotaa gulageilla oli ollut joidenkin tietojen mukaan jo 10,0–12,0 miljoonaa ihmistä. Enimmillään, eli vuonna 1950, leireillä oli yhtäaikaisesti yli 2,5 miljoonaa henkeä.Gulagissa olleista 10–15 prosenttia oli naisia.
      Kuolonuhrien määrää on vaikea arvioida, mutta tavallisesti sen oletetaan olevan vähintään noin 1,5 miljoonaa ihmistä.Eräiden arvioiden mukaan leireillä tai niiden olosuhteiden seurauksena kuoli 7,0 miljoonaa ihmistä.

    • Anonyymi

      Minä istuin karenssi rangaistus tuomion kuntouttavassa työtoiminnassa.
      Siis kirjaimellisesti istuin rangaistuksena, aika tuli pitkäksi ajan tapossa . Istuin siellä jouten kuten muutkin. Välillä juotiin kahvit ja rukoiltiin.
      Rankka kokemus nähdä kuinka paljon oli työvoimaa syrjäytettävänä kuntouttavassa toiminnassa. Meni täysin usko yhteiskunnan järkevyyteen ja toimintaan.

      • Anonyymi

        Suomessa on laillisuus kanavat suljettu työttömien osalta ,valita mihin tahansa oikeutta ei tule.

      • Anonyymi

        Missään ei ole ollut niin v.ttumaista kuin kuntouttavassa en mene koskaan enää,tulkoot karenssi.

      • Anonyymi

        Jos et suostu kuntouttavaan saat karenssia jonka saa istumalla kuntouttavassa pois.Paras istua siellä kokoajan eli olla karenssissa eläkeikään asti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missään ei ole ollut niin v.ttumaista kuin kuntouttavassa en mene koskaan enää,tulkoot karenssi.

        Kuinka pitkän tuomion siitä saa jos ei suostu kuntouttavaan joutuuko lusimaan kunnolla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos et suostu kuntouttavaan saat karenssia jonka saa istumalla kuntouttavassa pois.Paras istua siellä kokoajan eli olla karenssissa eläkeikään asti.

        Miksi istua kuntouttavassa ja olla karenssissa ellei ole masokisti, parempi olla karenssissa ja toimeentulotuella.

    • Anonyymi

      Orja
      Muunnos sanasta "arja", kuten "arjalainen", sillä suomensukuiset kansat vangitsivat kuulemma arjalaisten kansojen jäseniä muinoin orjikseen.

    • Anonyymi

      Kuntouttava työtoiminta on sosiaalipalvelu ja jos palvelu on huonoa pitää noita palvelijoita potkia persukselle niin että tuntuu ja palvelu alkaa taas pelata.

    • Anonyymi

      Täytyy ihmetellä, että kuinka voi olla ihmisiä hoitamassa virkoja ,saati maat jos heillä ei ole edes käsitystä toimivaltansa rajoista?

      • Anonyymi

        Joskus ennen vanhaan (Ruotsin- ja venäjänvallan aikana) tuohon oli hyvä keino. Vietiin virkanilkki metsään jossa tiedettiin susilaumojen liikkuvan, sidottiin puuhun köydellä lujasti kiinni. Luonto hoiti sitten asian omalla karmealla tavallaan.
        Joskus vanha konsti on parempi kun pussillinen uusia.

        Ikävä kyllä siihen se on Suomessa mennyt asiat tänä päivänä työttömien osalta, että julkisen oikeusjärjestelmän kautta ei ole enää saatavissa oikeutta toimitapoihin joiden kautta mennään laittomuuksiin ja laittomuuksia ei siinä vaiheessa oikaista enää muulla keinoin kuin nousemalla suoraan vastarintaan niitä harjoittavia tahoja kohtaan.

    • Anonyymi

      Minä olen terve, asiallinen ihminen.
      Mutta jouduin menemään kuntouutavaan, kun ei ollut muuta keinoa katkaista karenssia. Ei löytynyt keinoja!

      Huomio kuntouttavasta oli se, että siellä jouten tappoi aikaa paljon täysin työkykyisiä ihmisiä.
      Mutta meille töistä syrjäytetyille ei haluta ja osata tarjota palkka-töitä.
      Vaan meitä piilotellaan " kuntouttavassa" tappamassa aikaa.
      Ja tämä on järjetöntä työvoimapolitiikkaa!

      • Anonyymi

        Olitko toimeentulotuella kauankin? ja joku patisti? en tiedä masentavampaa paikkaa ja en mene enää koskaan.

      • Anonyymi

        Kuntouttavasta pääsee pois vain työkokeilulla,työpaikan saannilla tai koulutuksella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olitko toimeentulotuella kauankin? ja joku patisti? en tiedä masentavampaa paikkaa ja en mene enää koskaan.

        Työmarkkinatuellakin joutuu kuntouttavaan eli ei tarvii olla toimeentulotuella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Työmarkkinatuellakin joutuu kuntouttavaan eli ei tarvii olla toimeentulotuella.

        Ei joudu kun ei ei tee mitään sopimuksia, se te toimintojen aktivointi suunnitelma, lue näytelmä on harhaanjohtamista ja siitä hirtettiin ennen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olitko toimeentulotuella kauankin? ja joku patisti? en tiedä masentavampaa paikkaa ja en mene enää koskaan.

        ei kukaan patistanut tai käskenyt, minulla ei ollut muutakeinoa karenssin katkaisuun.
        Istuin siis karenssi-tuomion kuntouttavassa.
        Jouten olo kuntouttavassa ei ole kyllä järkevää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ei kukaan patistanut tai käskenyt, minulla ei ollut muutakeinoa karenssin katkaisuun.
        Istuin siis karenssi-tuomion kuntouttavassa.
        Jouten olo kuntouttavassa ei ole kyllä järkevää.

        Jouten olo yhtään missää aiheuttaa päävikoja

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maailman suurin sanomalehti: Sanna Marin on coolein poliitikko

      Sanna saa taas ylistystä maailmalla. Ja mikäs siinä, onhan hän ylivoimaisesti paras pääministeri Suomen historiassa. https://www.iltalehti.fi/ulkomaa
      Maailman menoa
      714
      7164
    2. Sanna Marinin UUSI sähellysvideo julki. Iljettävää ja kuvottavaa katseltavaa

      En olisi uskonut että näen maamme pääministeristä näin puistattavan videon. Jos jäljellä oli vielä ripaus arvovaltaa ja kunnioitusta pääministeriä koh
      Maailman menoa
      731
      6825
    3. Mihin aikaan tulee Marinin eroilmoitus huomenna?

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cc979c9c-c331-42f5-afe6-d30bdb869e3a Yksityiset pikku bileet, taustalla kuuluu: v*ttu tästä tulee hyvä olo. Jau
      Maailman menoa
      387
      4691
    4. Sanna Marin juhlii humalassa haarat levällään

      Kuvat tulivat vihdoin julki. Melkoinen pienen lapsen äiti.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      449
      4393
    5. "Bile-Sanna" lempinimen saanut Sanna Marin selittelee: "Tiesin kyllä, että minua kuvataan, mutta..."

      Bile-Sannan bailuvideo on saanut pääministerin myrskyn silmään. Mitä mieltä olet, pitäisikö pääministerin saada olla ihan tavallinen ihminen ja juhlij
      Maailman menoa
      447
      4128
    6. Petteri Orpo väläyttää leikkauksia: 'Me joudumme säästöihin ja sopeutukseen'

      Jätti-inflaatio sähkö, polttoaineet, ruoka ym. kallistuu hurjasti ja Petterin kokoomus haluaa leikata, ja kokoomuksen tuntien leikkauksien painotus ni
      Maailman menoa
      335
      3324
    7. Parveketupakointi

      Tupakoija on itsekäs ja piittaamaton muista asukkaista, parvekkeella tupakoijan savu kulkeutuu useisiin lähistöllä oleviin asuntoihin. Ei ole mukavaa
      Maailman menoa
      254
      2095
    8. Kerrotko mies mikä minussa on vikana?

      Kun, et kerran lähesty?
      Ikävä
      217
      1846
    9. Jauhojengi äänet lisätty videoon jälkikäteen

      Kylläpäs taas jauhotettiin persupölvästit tässäkin tapauksessa :-D Hyvä läppä tuo kyllä on.
      Maailman menoa
      75
      1484
    10. Sanna Marin juhlii ja tanssii villisti julkkisporukassa.

      Videot alkoivat levitä somessa: Sanna Marin juhlii ja tanssii villisti julkkisporukassa. Pääministeri Sanna Marin tanssii ja laulaa useilla videoilla
      Pori
      248
      1401
    Aihe