Lomalla

On tämä syvältä...

Etälle on oikeus olla lasten kanssa 1-2 viikkoa lomalla, koko aika ilman keskeytyksiä, ja minulla ei siihen ole mitään sanottavaa.

Mutta jos minä aion samaksi ajaksi (1-2 vikkoa) lähteä lasten kanssa lomalle, niin täytyy heti olla etsimässä kalenteria ja sopia koska lomamme takia peruuntuneet tapaamiset järjestetään/korvataan.

Kyllä on moneen kertaan käynyt mielessä, että onko todella kysymys lapsista vai vain siitä että mahdollisimman tarkkaan yritetään vesittää se että minä voisin lasten kanssa joskus kauemmaskin päästä lomailemaan.

Tekisi mieli lähteä oikeuteen hakemaan tapaamioikeutta etän & lasten lomien ajaksi.
2231
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ensinnäkin lomista sovitaan. Siihen tarvitaan kaksi osapuolta. Lähivanhmpi päättää arjen kiemuroista, joten jos ette pääse etävanhemman kanssa sopimukseen, neuvotelkaa lastenvalvojan välityksellä tai pyytäkää sosiaalitointa toimimaan neuvottelijana.

Tärkein seikka nyt kuitenkin on: lasten etu!

Itselläni vastaava tilanne. Minä käytän oikeuksiani ja olen ilmoittanut varhain myös lastenvalvojalle koska pidän lomani. Eksältä vaadin myös varhaista tietoa jos aikoo ottaa lapset itselleen 2-viikoksi kesällä, meinaan..muuten ei ehkä sovi :) en peru suunnitelmiamme lasten kanssa edän oikkujen takia. -Itsetuntoa!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tapaamiset kirjoitti:

On tämä syvältä...

Etälle on oikeus olla lasten kanssa 1-2 viikkoa lomalla, koko aika ilman keskeytyksiä, ja minulla ei siihen ole mitään sanottavaa.

Mutta jos minä aion samaksi ajaksi (1-2 vikkoa) lähteä lasten kanssa lomalle, niin täytyy heti olla etsimässä kalenteria ja sopia koska lomamme takia peruuntuneet tapaamiset järjestetään/korvataan.

Kyllä on moneen kertaan käynyt mielessä, että onko todella kysymys lapsista vai vain siitä että mahdollisimman tarkkaan yritetään vesittää se että minä voisin lasten kanssa joskus kauemmaskin päästä lomailemaan.

Tekisi mieli lähteä oikeuteen hakemaan tapaamioikeutta etän & lasten lomien ajaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu