Armeijassakaan ei nähnyt niin likaisia alushousuja metsäkeikkojen jälkeen. Saunassa kun pyykkiä vaihdettiin.
Olli-Pekan karmeat alushousut
5
113
Vastaukset
- Anonyymi
Pidin ensinäkemältä O-P:sta, mutta kävin myös heti youtubella vilkaisemassa, mikä on hänen soitinyhtye Täyspaskansa varsinainen anti.
Täyspaskaa. Surkeampaa sekoilua en ole tähän asti musiikivideoilla kuullut. O-P on selkeästi kaikenlaisen täyspaskan suosija.
Ei voittoon. - Anonyymi
Aika törkeää tuollainen toisten alushousujen tonkiminen ja esitteleminen.
Todella epäasiallista ja epäkypsää käyttäytymistä aikuiselta ihmiseltä.
Samoin aloittaja. Ei tarvitse tonkia toisten pyykkejä. Olkoot millaisia hyvänsä.
Enemmän kertoo siitä tonkijasta ja esittelijästä.
Jokainen voi miettiä kohdalleen jos omat pyykit olis toisten pengottavina ja esiteltävinä että miltä tuntuis..- Anonyymi
Milloin sini ajatteli muita kuin itseään?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Milloin sini ajatteli muita kuin itseään?
Hei, ettekö kuulleet kun sanottiin, että BB on laittanut ylimääräisiä vaatteita sinne joukkoon? Luulen et ne kakkahousut, kuten se punainen seksiasukin oli BB:n laittamat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hei, ettekö kuulleet kun sanottiin, että BB on laittanut ylimääräisiä vaatteita sinne joukkoon? Luulen et ne kakkahousut, kuten se punainen seksiasukin oli BB:n laittamat.
Ja ne ylimääräiset vaatteetko tekee hyväkytyksi sen että toisen ihmisen vaatteita kokeillaan ja ihmetellään julkisesti?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 841273
- 561228
Mies mä oon ihan helppo
Miehelle johon oon ihastunut. Olen harvoin ihastunut, mutta suhun olen. Ei tarvitse kuin pyytää, niin...321142- 601119
Mies olen aika erakko nykyään
Vanhentunutkin olen muutamana viime vuonna parikyt vuotta. Kun en ennenkään kelvannut, niin tuskin nytkään kelpaan. Lisä39854Lavroville taitaa olla jo ikkuna raollaan?
Lavrovin syytä välttää korkeita paikkoja ja ikkunoiden läheisyyttä.Ettei vain keikahda ikkunasta pihalle.121729- 26674
Skenaario
Elämä ja kuolema ovat merkillisin nyytti olevaisuutta. Mutta kun kumpaakaan ei ole, syntyy lapsuksia, joita korjaamaan55555Kuinka moni palstalaisista on näin hyvässä kondiksessa
76-vuotias rokkari Rick Springfield esittelee elämäntyyliään : https://www.youtube.com/watch?v=GbxHuNy6d6820521- 12477